Suosikkimukini

Uteliaisuuteni heräsi tässä aikaisemmin iltapäiväkahvia nauttiessani. Tai oikeastaan aloin miettiä tätä asiaa jo aikaisemmin törmättyäni sattumalta, jälleen kerran, pieneen haasteen tyyppiseen. Se on kiertänyt saksankielisissä blogeissa aikoja sitten, ehkä myös täällä, en vain ole nähnyt..
"Mistä juot kahvisi" voisi olla haasteen nimi. Näytä siis se kuppisi/mukisi, josta kahvi maistuu parhaimmalta. Mistä saakka sinulla on ollut se? Mistä se on peräisin? Onko sillä joku tarina?

Minulla on kaksi ehdotonta suosikkia (kun yksi on tiskikoneessa, on toinen käytössä). Ne eivät ole kauneudella pilattuja, mutta hyviä ominaisuuksia riittää: ne ovat sopivan kokoisia, sopivan paksuseinäisiä pitämään kahvin lämpimänä ja bonuksena vielä tuovat mieleen mukavia muistoja eli kahvihetken lisäksi saa hyvän mielen.

1. Mukit ovat  vuosilta 2003 ja 2006
2. Molemmat ovat Wienistä ja ovat suosittuja keräilyesineitä.
Ensimmäinen on Schönbrunnin linnan joulumarkkinoilta. Se tuo mieleen kuuman Glühweinin, joka lämmitti mukavasti, kun nenänpää oli jäinen ja viima tuntui vaatteiden läpi. Mieleen tulevat myös iloiset ihmiset, jotka  tungeksivat ympärillä. Toisesta mukista juotiin lämmintä punssia  raatihuoneen puiston "Wiener Eistraum"-tapahtumassa. Värikkäitä valoja, reippaita luistelijoita, hyvää musiikkia....
Ja nyt on kahvi niin hyvää juuri näistä mukista juotuna, vaikka kaapit ovat täynnä monia muita, kuten olen joskus täälläkin näyttänyt.
On ollut todella hauska huomata, kuinka moni näistä haasteista lähtee vaeltamaan blogista blogiin. Saa nähdä, miten käy tämän kanssa.

Adventtiaika alkaa

Ensimmäinen adventtisunnuntai on ehtinyt jo iltaan. Hoosianna-hymni on aina yhtä hieno, ikkunalle  sytytettiin kynttilät, myös lyhdyissä tuikkivat  valot  tuoden tunnelmaa pihapiiriin. Jopa kuu-ukko halusi tulla tuomaan valoa pimeään iltaan.
Jouluun valmistautuminen on alkanut.

Luovaa puuhastelua päivät, illat

100 ideaa-projektini sai taas jatkoa, kun toteutin siitä kaksi tehtävää. Ensimmäiseen löysin puutarhasta vielä orvokkeja ja joku oreganon lehtikin pääsi mukaan. Toiseen käytin aivan ensimmäisen grafiikkakokeiluni. Tekotapa  ei tarkalleen vastaa  annettua ohjetta, mutta ei tässä mitään pakkoja ole.
 

Joulukorteille on pian käyttöä ja itse tehdyt ovat aina arvokkaita. Ei ole väliä ovatko mallit omasta päästä tai vaikkapa netistä löydettyjä, sillä  jokaisessa työssä on kuitenkin oma persoonallinen leimansa.

"Taiteilusta" ei päässyt eroon illallakaan, koska meneillä olevaan lukuprojektiin oli piirrettävä muutama kuva. Taiteilu on kyllä liian vahva sana, sillä kuvat ovat melkein samat kuin kirjan sivuilla olevat, reilusti suurennettuna vain.

Saksille töitä

        Vaikka kuinka muistuttaisin itseäni ryhtymästä aina vain uusiin asioihin, menevät nuo muistutukset kuuroille korville - varsinkin jos olen löytänyt asian, joka tuottaa iloa. Nythän se on tuo kertomani Keri Smithin 100 ideas. Iltamyöhällä leikkasin pieniä kuvia ja sommittelin niistä tällaisen sivun alla olevan ohjeen mukaisesti. 

Kukahan lähtee leikkiin mukaan?

Sanat eivät riitä.....

........kertomaan, tuskin niitä tarvitaan jne., kun kuvatkin voivat näyttää kuinka kaunis tämä viikonloppu on ollut.

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Tässä tapauksessa se tarkoittaa ikkunoiden pesua.Kun on satanut, kun on ollut kylmä, kun, kun... olen vain siirtänyt ja siirtänyt sitä. Nyt antoi tuo aurinko sellaista energiaa, että pesin toista kymmentä  ikkunaa yhteen menoon (tuntuu nyt käsivarsissa) ja siivoskelin muutenkin niin, että täällä pystyy olemaan taas aivastelematta.

Voi kun tämä oli hauskaa! Viimeksi kerroin Keri Smithin blogista löytämästäni 100 ideaa-projektista. Nyt olen tehnyt ensimmäisen tehtävän eli täyttänyt koko sivun ympyröillä ja värittänyt ne. Tosikot älköön vaivautuko, sillä tässä tarvitaan luomisen iloa ja lapsen mieltä. Huumorikaan ei ole pahitteeksi.

Hämärä jo metsään hiipi....  illalla oli hyvä mennä saunan jälkeen puhtaiden lakanoiden väliin ja nähdä kauniita unia, vain niitä, jotka ovat päässeet  unensieppaajan verkon läpi. Pahat unethan sotkeutuvat tuohon verkkoon ja tuhoutuvat. Niin ainakin uskoivat pohjoiset intiaanikansat aikoinaan ja taidan melkein uskoa minäkin, tai mistä johtuu, että minulla ei ole tapana nähdä painajaisunia. Siitäkö vain, että olen ne aamuun mennessä unohtanut? Ei, kyllä se on tuo Ottawasta ostamani Dream Catcher, joka suo minulle vain sellaisia unia, joista pidän.

Ajatuksia viikon varrelta

erjantai jälleen, vaikka on tätä päivää jo odottanutkin. Viikon sateet ja harmaudet saavat nyt unohtua, sillä huomiseksi on luvassa aurinkoa, kuusi lämpöastetta ja joulukadun avajaiset. Kummallinen yhdistelmä. On jo aikakin nähdä hiukan valoa tämän harmauden keskellä. Nuo synkät päivät ovat hyvä syy siihen, että olen istunut työpäivän jälkeen paljon tässä koneella ja etsinyt kaikenlaisia piristäviä ajatuksia, kuvia, blogikirjoituksia ja ensi viikkoa varten jouluisia askarteluvinkkejäkin.
Mitäkö olen löytänyt? No, esimerkiksi nämä hienot ajatukset löysin täältä:

Löysin myös Keri Smithin blogin ja sieltä projektin, joka kiinnosti kovasti. Olen jo printannut ja leikannut pieniä lappuja, joissa on 100 erilaista ideaa   toteutettavaksi. Ensimmäinen umpimähkään nostettu lappu on numero 34. Katsokoon ken haluaa, mitä minun sen mukaan on tehtävä. Ehkä laitan tänne kuvia näistä  touhuistani, joita teen aina silloin kun on aikaa.
Mainitaan nyt nuo harmaat päivät jälleen kerran, vain sen takia, että saan näyttää kuinka kauniin värikästä ruokaa synkkien sävyjen vastakohdaksi jälleen tein tässä eräänä päivänä.

Netistä löytyi  ohje , jota en noudattanut aivan tarkalleen. Munakoison tilalla käytin kesäkurpitsaa ja pinaatin sijaan hienonnettua lehtikaalia.

Auringosta energiaa

Harmaampaa, synkempää, väsyttävämpää päivää kuin tämä tiistai saa kyllä hakea kaukaa. Tässä runossa on sanottu sama asia vielä selvemmin.   Piristystä ainakin ruokapuolella toi Aurinkolinssikeitto. Kirjoitin jonkinlaisen ohjeen tuohon. Kannattaa kokeilla! Keitto oli todella maukasta  tabaskolla maustettuna  ja seurana tuore ruisleipä.

Ohjeen löysin uudesta Unelmien leikekirjastani
Profiilikuvankin vaihdoin vuodenaikaan sopivammaksi, mutta ei tuo nyt ihan pidä paikkaansa, vettähän täällä sataa. Piti etsiä  viimetalvinen kuva.

Details

Pikkutavarat, taulut, kirjat, valokuvat, niistäkin on  koti tehty.

Meillä on paljon kirjoja, mutta kaikki kirjat eivät ole luettavia. Nahkakantiset Treasure Island ja Peace and War saavat toimia säilytysrasioina. Se oikea Tolstoin Sota ja Rauha on hyvin luettuna kirjahyllyssä. On meillä myös kirjoja, jotka auttavat muita kirjoja. Pysymään pystyssä! Sitten löytyy  matkalaukkuja, jotka eivät enää koskaan pääse junaan, laivaan, linja-autoon tai muuallekaan. Lentokoneessa ne tuskin ovat olleetkaan. Ei niitä kuitenkaan hylätä tarvitse, sillä ne ovat hyviä säilytyspaikkoja, nekin.

Lahjoja, perittyä, tuliaisia, itse tehtyä. Yksityiskohtia, joilla jokaisella on tarina kerrottavanaan.

Paraskevedekatriafobia eli perjantai 13-päiväkammo....

....ei onneksi ole minun ongelmani. Perjantai 13. päivä  saa tulla ja mennä mielensä mukaan, olkoon  päivä muiden joukossa aivan niin kuin tämä päivä on ollutkin.
Xenoglossofobiaakaan en pode, eli en pelkää vieraita kieliä. mutta pysyttelen nyt suomen kielessä.
Tällä kerralla saa Sanakirjani hiukan jatkoa ja ajattelin lisätä sinne sanoja tai sanontoja, joista en pidä. Murteet ovat asia erikseen. Niillä on aina oma arvonsa eikä niistä kannata kinata, sillä silloin ei kukaan olisi oikeassa. Sana, joka tarkoittaa yhtä täällä, tarkoittaa aivan muuta tuolla.

Minun listani sanoista,jotka eivät siis kuulu suosikkeihini. Ne ovat aivan tavallisia puhekielen ilmaisuja, joita myönnän itsekin joskus käyttäväni.

• Kaa. Kenen kaa olit siellä?
• Iskä
• Miuku mauku. @
• Eke
• Elikkä
• Ihku
• Meitsi
• About
• Kymysys
• Hiinä ja hiinä
• Naamakirja
  
• Yhdyssanat erikseen kirjoitettuna. Apua.
• Alkaa tekemään
• Itse asiassa (joka väliin)
• Aikuisten oikeesti. Todella ällöttävä.
• Heittää läppää
• Sä-passiivi. Sitä käyttävät muutkin kuin joku Häkkinen, mutta lainaan nyt tätä tuttua:  Kun sä ajat jotain kolmeasataa, niin sä jarrutat, kun sä tuut kaarteeseen.
• jne. jne., eli on niitä vielä muitakin.
  
 

Sananlaskun mukaan "Paras puhuja on se, joka saa ihmiset näkemään korvillaan." Mitä korvani näkevät kuullessani edellä olevia sanoja?  Punaista!  Onkohan joku toinen yhtä herkkäkorvainen?

Keskiviikko, päivistä keskeisin....

....ja taitaa olla minulla kiireisinkin. Jälleen käväisin vain kotona työpäivän jälkeen, kun jo piti lähteä takaisin velvollisuuksia hoitamaan. Aina on kuitenkin aikaa lisätä pari sivua tähän "kirjaani".

Nyt ollaan jo sivulla kahdeksan ja tällä sivulla näkyy syy, miksi tulin oikein iloiseksi, kun katsoin postilaatikkoon. Siellä oli Unelmien leikekirja , jokaisen ideoidenkeräilijän toivekirja, kuten esitteessä sanottiin. Sen muovitaskuihin voi kerätä kangastilkkuja, langanpätkiä ja muuta, mitä nyt tärkeänä pitää askartelutöissään. Ruutupaperille voi piirtää omia mallejaan, sivuille voi liimata näytepaloja kankaista, lehtileikkeitä. Lyhyesti, se on kirja minua varten. Tässä kohtaa voi moni jo miettiä, että milloin tuo ihminen kasvaa aikuiseksi. Vastaus. ei milloinkaan.

Sivulla yhdeksän nähdään, missä vietin loppupäiväni. No, siihen kuului piparin tuoksua ja mukavaa seuraa, paljon juttelua, ja vikkeliä sormia ja jälleen sitä luomisen iloa. Toisin sanoen ilta kului piparkakkutalo-talkoissa.

Viimeksi taas pieni maininta säästä. Harmaata on ja pimeää, kylmenevääkin ovat luvanneet, mutta ainahan voi sytyttää kynttilöitä, joiden valo ja lämpö valaisevat ainakin mielen.

Pluukat esille

Tästä kaikki alkoi:

Viikonloppuna satoi aika paljon lunta. Nythän se on jo melkein sulanut pois, mutta kun sitä vielä oli reilusti, juttelimme  tyttären kanssa puhelimessa ja hän kysyi, kuten kuuluukin, että joko siellä teillä on pluukattu? No ei vielä. Taka-alalta kuului kommentti tyttärelle, että tarkoitat kai kolattu. Siinä sitten keskusteltiin tuon Etelä-Suomesta kotoisin olevan kanssa, miten pitää sanoa, jos haluaa puhua oikein kaupungissa, joka on nyt hänenkin kotikaupunkinsa.
Paras laatia sanakirja näistä vaasalaisista sanoista, niin on sitten mustaa valkoisella pahan paikan tullen. 

Onneksi  löysin paikallisen sanomalehden artikkelisarjan samasta aiheesta, joten ei tarvinnut itse kaikkia sanoja hoksata.
Siispä:

Ketä  = kuka  Esim. ketä se on? Ketä noi on? Oliko toi se ketä me nähtiin eilen?
Ookkote = Oletteko te
Meekköte = Menettekö te
Tuukkote = Tuletteko te
Pallottelekkote = Pallotteletteko te
Ylihyvä = Oikein hyvä
Ylihellunen = Oikein söpö
Ylipimee = Omituinen
Lossata = Kehua itseään, kerskua, teeskennellä.
Orta = Odota.  Hei orttakaa nyt vähän.
Plomata =  Astua esim jään läpi niin, että saapas täyttyy vedellä ja sukka kastuu.
Koija = Maja
Rintata = hypätä ruutua. Taplata = Astua ruudun viivalle. 
Prekata =  Poikien leikki: heittivät kolikon seinään, yrittivät päästä lähelle edellisen heittämää kolikkoa ja mahdollisesti saada se.

Lengata =  Tyttöjen leikki: pyörittävät hyppynarua.

Landepaukku = Maalta tullut
Jatkuu myöhemmin

Sitten vielä meemi, joka on kiertänyt eri blogeissa jo vuosia:
Kirjoita lauseet niin kuin sanot ne:

1. Siskoni punainen mekko mahtuu myös minulle.
2. Tarvitsetko apua kirjoitustehtävässä, jonka maantiedon opettaja antoi?
3. Hyvä on, tehdään niin kuin sinä ehdotit.
4. Isäni äiti kertoi hakevansa meidät noin kello 17.45.
5. Matkustinkin Helsinkiin linja-autolla, koska myöhästyin junasta.
6. Oletko nähnyt missään isoveljeni matkapuhelinta.
7. Ostitko sen hameen, jonka näimme viime viikolla Hennes&Mauritzista?   

Minä sanoisin suunnilleen näin:

1. Mun siskon punanen hame sopii mullekki.
2. Tartteksä apua kirjotustehtävässä, jonka maantiedon opettaja anto?
3. Selvä, tehdään niinku sä sanoit.
4. Fammu sanoi että se hakee meiät suunnilleen viittätoista vaille kuus.
5. Mä matkustinki Helsinkiin bussilla, ku mä myöhästyin junasta.
6. Ooksä nähny jossain mun isonveljen kännykkää?
7. Ostiksä sen hameen jonka me nähtiin viime viikolle HooÄmmässä?
   

Uusi kirja, jatkoa

Lisään pari sivua tuohon aloittamaani "kirjaan", eli joitakin asioita tästä päivästä.
Muutama ilta on mennyt työpäivän jälkeisen laiskottelun merkeissä, olen istunut tietokoneen edessä, selaillut blogejakin ja ihaillut muiden tarmokkuutta ja käden jälkiä. Jonkun blogin (voi, mikähän se oli?) innoittamana ryhdyin tänään näpertelemään tällaisia "teepusseja". Ne valmistuivat pika pikaa ja lisää on tulossa. Pussit saavat olla vielä teelaatikon kannen alla, mutta kun joulu alkaa lähestyä, otan esille muutaman tuoksupussin tuomaan kotiin neilikan tuoksuista tunnelmaa.

Sivulla kuusi palataan tuttuun aiheeseen, ruuanlaittoon.Tänään tein aivan tavallista, mutta sitäkin herkullisempaa kalakeittoa. Parhaimmalta se maistuu kotoa perityistä reiluista astioista. Katoin pöytään Arabian sinivalkoiset vadit, Sorsakosken isot lusikat ja Arabian valkoiset mukit.

                                                         

Kalakeitto

8 dl vettä

8 maustepippuria

2 laakerinlehteä

1 - 2 sipulia

4 - 6 perunaa

600 g kalaa

Isoja keittojuureksia, pakaste

1 tl suolaa

2 dl kevytkermaa

tilliä

Päivän säästä pieni maininta sivulla seitsemän: talvi on nyt näyttäytynyt täällä meilläkin. Hämärien syyspäivien jälkeen  valaisee valkoinen lumi maiseman kauniiksi. Huomenna vienkin pihalle enemmän lyhtyjä,ehkä laitan taas pienen lyhtykylän tekemistäni savitaloista.

Juttu, joka ei ole mistään kotoisin

Olin kyllä hiukan ajatellut Susadimin innoittamana askarrella iltani iloksi ja pistin miehen tuomaan kauppareissultaan tällaisia biojätepusseja .

Siitä ei tullut vielä mitään. Olin myös aikonut kirjoittaa jotakin äidin puoleisista isovanhemmistani, kuvan otin, mutta tekstiä ei syntynyt.

Huomenna on uusi päivä, mutta eivät nämä mitäänsanomattomat päivätkään turhia päiviä ole!

Paikallishistoriaa

Historiasarja jatkuu:)  Osa kaksi keskittyy paikallishistoriaan ja kertoo lyhyesti minulle tärkeistä rakennuksista ja ympäristöistä. Valmiina on vain sivu yksi, mutta siitähän on hyvä alkaa.

Ylimmässä kuvassa seisoo isäni perhe kesäisenä päivänä kotitalonsa edessä. Pojilla on tuon ajan tavan mukaan kesätukka eli pää ajettu paljaaksi. Siis aivan kuin tänä päivänäkin!
Tuo talo on tärkeä minullekin, sillä sen yhdessä päädyssä oli meidän kotimme paljon myöhemmin  parin vuoden ajan.
Kuten kastekirkkoni alapuolella olevasta  kuvasta saattaa arvata, synnyin keskellä talven pakkasia. Sukulaistädeillä ja lapsillakin oli lämpimät turkit päällä, kun iloisina lähtivät  potkukelkoilla ristiäisjuhlaan kastetilaisuuteni jälkeen.
Lastentarhaa käytiin ennen, jos käytiin, muutaman tunnin päivässä, että olisi opittu lauluja ja leikkejä ja kai siksikin, että opittaisiin ennen kouluun menoa jonkinlaisia sosiaalisia taitoja. Tosin meillä kotona luettiin, leikittiin ja laulettiin aivan riittävästi, mutta tarhaan meno oli kuitenkin tärkeä asia minulle.  Kuten tuossa kirjoitin, oli Matilda Wrede asunut talossa, jossa lastentarha myöhemmin sijaitsi. Hänhän oli vankien ystävä ja perinteitä noudattaen marssimme puoli vuosisataa myöhemmin lastentarhanopettajamme Kaisu-tädin perässä vankilan portille hakemaan korjattuja pikkutuoleja tai muita esineitä.
Haikea oli jättää lastentarha, mutta koulun aloittamista odotin jo malttamattomana. Saihan siellä ihania kirjojakin, joita minulla on tallella tänäkin päivänä. Jatkuu.

Se päivä oli iloinen vaan nyt se on jo eilinen

Jatketaan nyt taas tätä uutta harrastusta eli kameran kera raportointia päivän tapahtumista. Kuten otsikosta ilmenee, kerron vain eilisestä, koska tämä päivä oli niin tavallinen harmaa maanantai. Toki siitäkin jutun saisi aikaan, sillä eihän harmaudessa mitään vikaa ole, rauhallinen väri erilaisine sävyineen.

Mutta siis eilinen. Pikkupojat tulivat nyt vuorostaan sunnuntaipäiväämme piristämään. Hyvä kun 2v saa haalarin riisuttua, niin jo istutaan lattialla lastaamassa auton lavalle mitä lie soraa, tai palikoitako nuo vain ovat. Kaikki lelut ovat retroa, 70-luvulta.
Puolivuotias on toistaiseksi vain tekstiiliurheilija, mutta tomerasti ja vauhdilla hän potkii pikku jaloillaan. Aika näyttää, mihin suuntaan mennään.
2v on aivan haltioitunut autoista ja muista nelipyöräisistä ja kun  komeron kätköistä otettiin esille kori, joka oli täynnä hänen isänsä vanhoja pikkuautoja, ei kuulunut muuta kuin onnellinen oi, oi ! Sitten olikin jo vaikeampi lähteä kotiin, mutta parin kolmen auton avustuksella kävi sitten sekin.

Mitä muuta eilen? Käytiin esimerkiksi 1800-luvun lopulla. Vanhempi tyttömme ja puolisonsa olivat myös täällä ja juttelimme todella vanhoista asioista........

....eli kuvassa olevan isäni ja isoisäni suvusta. Paljon mielenkiintoisia asioita, lehtileikkeitä ja muuta löytyy papereitteni joukosta. Aina tällaisessa yhteydessä on pakko sanoa, että harmittaa todella paljon, kun en aikoinani kysellyt isältäni suvun asioista enempää. Nyt on paljon kysymyksiä, joihin ei voi saada vastausta keneltäkään.

Eilinen leipomus : Puolukkapiirakka

                                                              Kuva otettu tänään, vain tuo oli jäljellä.

200g voita/margar.
2 dl sokeria
2 munaa
6 dl jauhoja
4 tl leivinjauhetta
4 dl puolukkahilloa
Sekoita voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää munat vuorotellen jauho+leiv.jauheen kanssa. 
Painele suurehkoon vuokaan. Päälle puolukkahilloa ja voi-sokeri-kaurahiutale-vanil.sokeri-seos eli:

100 g voita sulatettuna

1dl sokeria
3 dl kaurahiutaleita
2 tl vanil. sokeria       
25-30 min. 200 asteessa.

Kuukausihaaste marraskuussa

Taas on yksi kuukausi vierähtänyt. On aika keksiä, mitä marraskuu voi minusta kertoa. Haastehan menee näin:
kirjoitat kuukauden nimen ja keksit jokaisesta kirjaimesta itseesi liittyvän asian. Lisäksi liität mukaan sopivan kuvan.

                                                        Marraskuun haaste

•  Muistan ja olen aina muistanut huonosti tapaamieni henkilöiden nimet..
  
•  Ahdistun, jos ympärilläni puhutaan vain sairauksista.
•  Raivostun joskus pienistäkin asioista.
•  Rakastan kuitenkin rauhaa.
•  Aavistan joskus tulevia asioita.
•  Sanon joskus leikilläni jotakin, mikä otetaan  liian todesta.
•  Kummeksun moista tosikkomaisuutta.
•  Unelmoin ajasta, jolloin on ehtii tehdä mitä haluaa.
•  Uskon, että uskon.
  

Lopuksi vielä kuva, joka ei kuulu joukkoon. Kuva on vanhemman tyttären kotoa. Sinne huristelimme ohi syksyisten ja jopa huurteisten maisemien, kun napsin auton ikkunasta yllä olevat kuvat.
Kuten näkyy, hän pitää Marimekon kankaista ja niin pidän minäkin!