kirjoitat kuukauden nimen ja keksit jokaisesta kirjaimesta itseesi liittyvän asian. Lisäksi liität mukaan sopivan kuvan.
- Muistan ja olen aina muistanut huonosti tapaamieni henkilöiden nimet..
- Ahdistun, jos ympärilläni puhutaan vain sairauksista.
- Raivostun joskus pienistäkin asioista.
- Rakastan kuitenkin rauhaa.
- Aavistan joskus tulevia asioita.
- Sanon joskus leikilläni jotakin, mikä otetaan liian todesta.
- Kummeksun moista tosikkomaisuutta.
- Unelmoin ajasta, jolloin on ehtii tehdä mitä haluaa.
- Uskon, että uskon.
Kuten näkyy, hän pitää Marimekon kankaista ja niin pidän minäkin!
Tuo nimien unohtaminen on Saksassa vielä paljon traagisempaa, kun täällä pitää kohteliaisuussyistä aina sanoa moikatessa ihmisen nimi eli Guten Tag Frau Clarissa. Suomessahan voi vain moikata Hei.
VastaaPoistaOlisit täällä varmaan kamalan ahdistunut, kun kaikki puhuu sairauksista, hyvä, ettei ole röntgenkuvat aina mukana. Minkälaisia asioita aavistat??? Huomisen sään?
Sellaista aikaa, että ehtii tehdä mitä vain, ei tule koskaan, sanon sen kokemuksesta.
Kauniita Marimekon kankaita, minäkin pidän niistä kamalasti. Unikosta pidän edelleen kankaana, mutta vähän ärsyttää, että sitä käytetään kävelysauvoissa ja läppäreissä ja vaikka missä.
Schönen Sonntag!
Sanon samaa kuin Allukin. En millään saa puolituttujen nimiä mieleeni, joten usein tervehdinkin ihan vain ilman nimeä. Ja se ei kuulostaa täällä niin kohteliaalta. Tosin huomaan, että ihmiset jättävät minunkin nimeni usein sanomatta. Usein minulle sanotaan tyttäreni nimi (meillä molemmilla on suomalainen etunimi, ja sattumalta viimeinen tavu on aivan sama). Ne, jotka tietävät, että minulla on kaksoisnimi, eivät muista suomalaista nimeäni, joten eivät sitten sano nimeä lainkaan. Monille olen sitten vain Frau X (X=saksalainen osa), ja se ei kai ole vaikea muistaa.
VastaaPoistaUnohtui. Nuo syyskuvat ovat aivan ihania!
VastaaPoistaAllu: Minkälaisia asioita aavistan? No vaikkapa että joulukuun ensimmäisellä viikolla on kaunis, lauhkea sää. Aurinkokin näyttäytyy.
VastaaPoistakato nyt tätäkin: Kaksoisnimi on minullakin, mutta yleensä minua kutsutaan vain sillä mieheltä saadulla nimellä. Tulee pian identiteettikriisi.
Sairauksista puheenollen. Tyttäreni oli kanssamme viime kesänä lakkareissulla, jolloin yövyimme tuttavapariskunnan mökillä. Sieltä palattuamme hän sanoi: Olipa ihan kiva reissu. Vaikka kaikki muut olivat lähempänä eläkeikää, ei kukaan puhunut sairauksista. Edellisellä kerralla hän oli sisareni ja tämän ystävättären kanssa koko päivän lakkareissulla ja koko ajan nämä kaksi vanhempaa ihmistä oli puhunut sairauksista-
VastaaPoistaSira: Fiksu tyttö! Eivät kai ne kaksi vanhempaa ihmistäkään niin kauhean vanhoja vielä ole!
VastaaPoistaNo sehän on kiva, että meille tulee hieno matkasää Helsingin matkalle. Varmaan satelee hiljalleen luntakin juuri silloin kun menemme Pyhän Laurin kirkkoon joulukonserttiin. Niin kai sä sen olet varannut??
VastaaPoistaMinä luulin ennen aina ottavani kaksoisnimen, mutta kun olin kaksi vuotta täällä Saksassa töissä ja jouduin paljon soittamaan puhelimessa ja jatkuvasti tavaamaan suomalaista sukunimeä ja selittämään sen historian, otin miehen nimen. Paras kysymys, jonka eräs meidän firman asiakas esitti, oli, että tutustuinko SODASSA mieheeni. Arvaa naurattiko.
Allu: Sodassa!! Hyvä historian tuntemus taisi olla.
VastaaPoistaTämä minun oma sukunimeni on kyllä niin vaikea suomenkielisille, että käytän usein sitä toista osaa eli miehen nimeä, joka on lyhyempi, vaikka väärin menee sekin.Turussa jouduin asemalla tavaamaan kerran nimeni. Virkailija meni ihan lukkoon ja kirjoitti paperiin jotain KRSTÄCB eli ei sinne päinkään. Raukka.
Minäkin ajattelin muutama vuosi sitten ottaa tyttönimeni takaisin, mutta koska se aina Suomessa kirjoitettiin väärin, eikä nykyinen nimenikään ole mikään tavallinen, saisin tavailla vaikka kuinka kauan nimeäni, joten jäin mieheni nimelle.
VastaaPoistaKai se luuli, että Allumies oli Lapin sodassa. Ilmeisesti ääneni kuulosti niin vanhalta, että luuli minua 1920-luvulla syntyneeksi.
VastaaPoista