Pääsiäisterveiset 💝

 

Kortti lähetetty 15.4.1921.

 

Edelleen puolivalmis tuo alimmainen ikoni! 

 

Kesää kohti ollaan menossa, hissukseen.

Sataa ja tuulee, jouluko lähestyy?

Määritelmä

Piikkistä oloa, sanoi piikkisika.

Vetistä, väitti vesirotta.

Tuulista, tuumi tuulihaukka.

Pilvistä, sanoi pilvi ja satoi,

joten se on ainakin totta

mitä sanoi vesirotta.

Kirsi Kunnas

Voiko tätä marraskuista säätä paremmin kuvata kuin sen tekevät  piikkisika, vesirotta, tuulihaukka ja pilvi. Niin oikeassa ovat kaikki!

Sade ropisee katolle, on harmaata ja pimeää, mutta jos värejä kaipaa,

ota esille akvarellilehtiö ja vesivärit, mietti tämä tytöntyllerö:) Hyvä idea, siinä sitten istuttiin yhdessä ja unohdettiin harmaa päivä ja oltiin kesäisessä puutarhassa hetken aikaa.

Linnutkin siellä visertelivät iloisesti.

Ja lisää väriä harmauteen tuovat nämä pojannaperot (ja tuo isompikin poika)!

Lapseni pöydän ympärillä:

nämä ovat niitä ihmisiä joille minut on tarkoitettu

olemaan hyvä.

Eeva Kilpi

Hieno uutinen

Tänään, 10.7. saa lipun nostaa salkoon Helene Schjerfbeckin ja Suomen kuvataiteen päivän kunniaksi. Mikä sen hienompaa! [klik]

Muistan kaukaa kouluajoilta, kuinka kuvaamataidon opettaja tutustutti meidät Helene Schjerfbeckin maalauksiin ja kuinka ihastuin niihin heti.

Kansakoulutyttö 1908

Lukevia tyttöjä

Helene maalasi mielellään ihmisiä kirjaan syventyneenä.

Minä taas olen syventynyt näihin hänestä kertoviin teoksiin, Riitta Konttisen Oma tie, Rakel Liehun Helene, Edith Södergranin ja Helene Schjerfbeckin taide- ja runokirjaan Kohtaamisia ja Kansalliskirjaston aineistosta löytyviin uutisiin ajalta, jolloin Helene S. eli.

Olen omistanut kalliin jalokiven -

hurmion.... Sellaisen omistaja

voisi vaikka istua tien vieressä

ja kerjätä, onnellisena.

(Rakel Liehu: Helene)

Pakkohan oli lisätä vielä kirja, jonka olin vähällä unohtaa, kun ei ollut omalla paikallaan kirjahyllyssä. Tästä kerroin jo kauan sitten täällä [klik]

Pilkkuja , palloja, täpliä

Haasteessani olen jo näin pitkällä, eli kohdassa

7 KUVIOITA


Elänköhän unessa, tai mistä johtuu mieltymykseni aboriginaalien taiteeseen [klik].

Tämä kilpikonnataulu meillä on seinällä.

Melkein mahdoton urakka!

Tämän ehkä osaisi maalatakin.

Neljäs päivä

Kuva päivässä, parhaana jopa kaksi–haaste
näyttää jatkuvan reipasta vauhtia ennen tahdin hidastumista.

4. SEINÄLLÄ

Seinällä tässä työpöytäni edessä on kuva, joka liittyy läheisesti eiliseen teemaani, sukututkimukseen. On jopa tutuilta seuduilta ja tutulta ajalta peräisin.
 Kuva on otettu kännykällä huonossa valaistuksessa, täältä löytää paremman [klik]

Tunnelmiani näin syksyllä

Pian on kesämökkikausi taas takana, syksyiset touhut ja arjen kiireet taitavat pitää meidät kotona. Muutaman kerran aiomme kuitenkin vielä lähteä nauttimaan rauhasta ja raikkaista merituulista.

Löytyyköhän tuolta kaislikosta tai kivien lomasta meren tuomia aarteita, mietin viimeksi, kun rannalla kävelimme:-)  Taisi hiljattain lukemani, tai oikeammin kuuntelemani äänikirja, Juhani Ahon saaristolaisromaani Omatunto tuoda mieleeni tuollaisia ajatuksia.

Suosittelen tätä ja muita Ahon teoksia nykypäivänäkin luettavaksi.  Oma sukututkimusharrastukseni tulee paljon elävämmäksi, kun luen  näitä autenttisia romaaneja, joiden tekijät ovat itse eläneet 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella. 

Kauniit orvokit jaksavat kukkia runsaasti, kiitos 10-veen. Hän on jaksanut nyppiä niitä ahkerasti meillä käydessään ja motkottaa aina minulle, kun en hoida niitä. Paras näyttää hänelle täälläkin, kuinka hienoja ne ovat. Nyt kun koulu on alkanut ja pianotunnit, partiot ja muut, ei hän ole ehtinyt käydä kovin usein niistä huolehtimassa.

Aivan pian ovat luumut puutarhassamme valmiita, vielä muutama lämmin päivä, niin saamme poimia aika hyvän sadon. Myöhässä kyllä ollaan tänä vuonna!

Puolukoita riittää!

Ja värittämiseen riittää intoa. Viime kerralla kerroin Zen-värityskirjastani – tässä kaksi vähitellen valmistunutta sivua. Minulla on nyt keittiössä aina lähettyvillä tuo kirja ja värikynät ja  kun tuntuu, että on rentoutumisen aika, väritän kuvion pari. Nautinnollista!

Kävelyretkellä on aina käytävä tervehtimässä noita "lampaitamme", ennen kuin  ne siirtyvät sisätiloihin, on myös ihmeteltävä ojien varsilla monia kesäkukkia, jotka ovat lämpimän syksyn ansiosta alkaneet kukkia uudelleen, mutta näkyi ojassa osmankäämikin, syksystä kertomassa.

Tänään on satanut ja paistanut ja satanut ja paistanut.......

Luin/kuuntelin hiljattain Helena Sinervon hienon elämänkertaromaanin Eeva-Liisa Mannerista. Äänikirjoille minulla käy usein niin, että ne jäävät kesken, kun ei ole hiljaista, sopivaa hetkeä kuuntelemiseen. Kesällä sellaisen löytää helpommin (ulkona puutarhassa) ja nyt kuuntelin tämänkin valmiiksi. Lukekaa te, jotka ette sitä vielä tunne!

Eeva-Liisa Mannerin runokirjat oli sitten tietenkin heti haettava kirjahyllystä ja tuon alimman sadekuvan tunnelmissa valitsin runon  Mannerin ehkä tunnetuimmasta runokokoelmasta Tämä matka, osastosta Leikkejä yksinäisille

Sade avaa korvat nukkujalle

sade avaa varjot kulkijalle

sade avaa kuulon, kävelyn sisäänpäin.

Sade avaa hitaat lyhdyt ja himmeät ajatukset,

hauraat lasiset kuoret, puhalletut kellot,

pysähtyneet lyhdyt joilla on sateiset laulut

dilp pilp dop.

Sade avaa räystäät naurulle, musiikille

katuojat, kuviot vilkkaalle preludille

varjon ja tuulen, kulkea kepeästi

tuulisen varjon, kulkea tuulen mukaan.

Sade avaa sateenvarjon kuin keinuvan kukan, kuin siiven

hameen ja menon unohdettuun tahtiin

paperivenheen, meduusan purjeet,

halukkaat laivat.

Kalevalan päivä 28.2.

Päivän innoittamana tutkin kirjahyllyjämme ja löytyihän sieltä jälleen Kalevalanpäivään liittyvää materiaalia.

Kirsti Gallen-Kallelan  kuvittama Kantelettaren lastenrunoja-kirja [klik] ihastuttaa minua edelleen, runot ovat hauskoja ja kuvissa on oma viehätyksensä. Ajankohtaisuutta löysin ainakin tuosta runosta – tulee mieleen nykyajan perheissä niin tutulta kuulostavat: pitää saada, minä haluan, ostetaan nyt...., vaikka tuskin kuvassa olevalla perheellä nyt kuitenkaan samanlaisia vaatevarastoja on kuin meillä nykyajan kerskakuluttajilla.
Jos ei Kanteletarta, tuota Kalevalan sisarteosta omasta hyllystään löydä, löytyy sen runsas sisältö  Runoston sivuilta, täällä ovat kaikki lasten, naisten, miesten, hääkansan ja muut laulut.

 Mielenkiintoista on selata DIGI- kansalliskirjaston digitoituja sanoma- ja aikakauslehtiä ja seurata, mitä aikoinaan kirjoitettiin vaikkapa juuri tästä Kalevalanpäivästä.
Kaikilla omaan ikäluokkaani kuuluvilla on, jos ei muuta niin ainakin kouluaikainen Kalevala hallussaan. Ei hätää, jos sen on matkan varrella sattunut kadottamaan, sillä SKS on julkaissut sivuillaan Kalevalan sisällön [klik]. Sieltä voimme lukea vaikkapa tuosta Kyllikin ryöstöstä ja ennen kuin viideskymmenes runo on luettu, olemme saaneet tietää paljon muutakin.

 Eino Leinon Helkavirsiä on jäänyt muistissani hiukan taka-alalle, joten olisi kai aihetta lukea uudelleen näitä modernisoituun kalevalanmittaan kirjoitettuja runoja.
Tulin uteliaaksi mitä Helkavirsistä kirjoitettiin kirjan ilmestyttyä, sillä sen sanottiin käsittelevän ajankohtaisia teemoja. Siispä jälleen lukemaan vanhoja lehtiartikkeleita

 Ja lisää aikalaisten arvosteluja täällä!

Itselleni on nostalginen kouluaikojen muisto se, kun keräännyimme vuosittain juhlasaliin kuuntelemaan, kun Yrjö Jyrinkoski lausui Mustapään ja muiden suurten runoilijoiden tuotantoa, johon kuului myös Eino Leinon Helkavirsien Räikkö Räähkä. En muista tulkinneeni sitä yhteiskunnallisena kritiikkinä, mutta aikalaisethan tuon asian ymmärsivät paremmin.

"Every artist was first an amateur"

Pitkästä aikaa luin tuosta sivusta itseeni sopivan ajatuksen ja näin pääsen taas vastaamaan haasteeseen, jonka itselleni kerran asetin, eli kuvittamaan sopiva lause Art Quote of the Day:sta. Ja minä kun olen amatööriasteella, koin tuon R. W. Emersonin sitaatin läheiseksi.

Tänään oli aivan ihana syyspäivä, taivas kirkkaan sininen ja päivällä aurinko jopa lämmitti, mikä oli hieno asia, sillä oli kauan odotettu rakukeramiikan polttopäivä.

Muutama viikko sitten kokoontui ryhmämme keramiikkaverstaalle tekemään kuppeja, kannuja ja muita pieniä esineitä.

Kun esineet olivat kuivuneet, oli lasituksen vuoro. Meillä oli hyvä kurssin vetäjä, joka oli tuonut mukanaan erivärisiä lasitteita, vaikka valkoisiltahan ne tässä vaiheessa näyttävät.


Ja tänään sitten pääsimme polttamaan esineemme.

 

Rakukeramiikalle on tyypillistä nuo pinnan halkeamat, jotka muodostuvat, kun tulikuuma esine kohtaa kylmän ulkoilman.

Jokainen uunista otettu esine on yllätys, kahta samanlaista on mahdoton saada.


Teeseremonia, joka perinteisesti kuuluu tähän rakukeramiikan tekemiseen, toteutui myös yli odotusten. Ryhmämme ahkera tarjoilujen järjestäjä oli kattanut puolilta päivin ulos kahvit ja Schwarzwaldinkakun. Kun kaikki esineet oli poltettu, odotti meitä herkullinen ateria ja sen jälkeen seurasi sitten tuo asiaan kuuluva "teeseremonia", joten kaikki meni taiteen sääntöjen mukaisesti.
Siinä kun istuimme tyytyväisinä  jutellen niitä ja näitä, ei sairauksista eikä muutenkaan kuulunut valituksia mistään, tuli mieleeni Helenan kommentti viimekertaiseen postaukseeni. Ehkä hän olikin oikeassa:-)

Usko itseesi

Toinen osa haasteesta itselleni: kuvita aforismi.

 Taiteilijat työssään.

Onpas ollut vaikeita mietelauseita tuossa sivupalkissa, mutta tänään tuli helposti toteutettava.  Ihailen aina sitä, kuinka lapsilla riittää itseluottamusta. Mitä pienempi lapsi, sitä suurempi taiteilija! Tärkeä muistutus päiväkodeille ja kouluille:  ei viedä pois tuota luovuuden iloa ja helppoutta!

Minun täytyy aina "miettiä yön yli" ennen kuin toteutan jonkun ideani. Itsekriittisyyden rima on liian korkealla. Mikähän idea minulla oli päässäni  muhimassa tässä, kun puolenyön aikaan ihailin kirkkaan oranssinpunaista taivasta. Väri vain ei tartu kameraan, tai en jaksa lukea kaikkia asetusohjeita, joilla saisi tuon onnistumaan.

Helenen lumoissa

Harvoin enää postilaatikosta ilmaantuu kirje, kuten joskus ennen sähköpostien aikaa.  Miten  iloiseksi tulinkaan sitten eilen, kun siellä oli  kirje, sekä myös kirja, joka on täynnä kirjeitä, eli  Helene Schjerfbeckin ja Maria Wiikin kirjeenvaihdosta kertova teos.  Helene on minun, kuten varmaan monen muunkin suosikkitaidemaalari. Olisipa vain itse tiennyt aikanaan, miten hänen töitään nyt arvostetaan.

Kuinka maltan odottaa, että saan hiljentyä tämän kirjan ääreen lukemaan  ja ihailemaan sen kaunista kuvitusta. Olen lukenut Rakel Liehun Helenen ja Riitta Konttisen Oman tien,
mutta tässä kirjassa tulee varmaan esille vielä uusia asioita näistä kahdesta taiteilijasta.

**********

Pitkästä aikaa jatkoin  aikaisemmin  aloittamaani Book Hunter-projektia. Suurin osa kirjoista on jo viety tietokantaan, ehkä siitä puuttuu muutama sata kirjaa (miehen enimmäkseen) ja myös lasten- ja nuortenkirjat, joita on ollut siellä täällä hyllyissä ja komeroissa. Niitä olen  nyt vienyt tuonne tilastoihin ja jälleen sama juttu kuin ennenkin, välillä on pysähdyttävä lukemaan esille tullutta kirjaa, joka tuntuu  niin mielenkiintoiselta........

kuten esimerkiksi nämä aikoinaan kirjaston poistomyynnistä pilkkahinnalla ostetut Topeliuksen satukirjat.

Kerrataanpa

tiistaipäivän "tapahtumia". Tässä sopii kyllä hiukan naurahtaa,  sillä tapahtumista ei nyt oikein voi puhua. Ainahan voi kuitenkin nyhjäistä tyhjästä.

Hyppään heti iltapäivään: keitin kahvit ja otin pakasteesta piilosta palan tätä erittäin hyvää pullaa. Jos haluatte leipoa, löytyy ohje täältä [linkki].

Samalla katselin säälien näitä söpöliinejä tuossa ikkunan alla. Talvihan tuli sitten pakkasineen lopulta tännekin. Hiukan kyllä kauhistuttaa nuo lukemat!

Luinkin jonkin verran, mutta tätä kirjaa en ottanut käteeni  lukeakseni, vaan tehdäkseni siihen vihdoinkin uuden kuvan.

 Vuosi sitten esittelin meille päätyneen pinon kirjoista, joita emme koskaan tule lukemaan. Taisivat olla lyhennettyjä romaaneja . Laitoin niistä sivuun muutaman, jolle annan uuden ilmeen, tai käytän askarteluun tarpeen mukaan.

Maalasin kirjaan jo  omakuvan nuoruuden ajalta, mutta sitten aloinkin leikkiä valokuvilla,  kuvasta tuli tällainen grafiikan tapainen.  Mitähän minä tuossa niin tärkeänä kirjoitan;-))


Mahtui päivääni hyvän musiikin kuunteluakin. Oletteko kuulleet tätä uutuutta? Hieno!

  Show Me The Place by leonardcohen

Kirjoista on moneksi...

 ...kuten olen jo monta kertaa todennut blogissanikin.

Helsingin kirjamessuille en päässyt, mutta ei se mitään, löytäväthän kirjat ja kirjailijat muitakin paikkoja tullakseen kuulluksi ja nähdyksi. Tämän viikonlopun aikana järjestetään täällä minun kotinurkillani Vaasan Littfest, joka tarjoaa mielenkiintoista ohjelmaa kolmeksi päiväksi.
Eilen olimme kuuntelemassa Märta Tikkanen-seminaaria Elän, kirjoitan. Mielenkiintoinen keskustelu jo itse kirjailijan kertojalahjakkuudesta johtuen  ja  keskustelun vetäjät Pia Ingström ja Monika Fagerholm osasivat myös esittää ne oikeat kysymykset.

Mielenkiintoista oli myös kuulla, mitä mieltä kirjailija on omien teostensa käännöksistä. Vaikka olisi kuinka hyvä kääntäjäntyössään, voivat erilaistet pienet kielen vivahteet, kuten erilaiset tunnetta ilmaisevat sanat, tuottaa vaikeuksia. Oma mielipiteeni on, että onnistumisen kannalta olisi oltava täydellisesti kaksikielinen. Tuon kielen takia ostinkin Emman ja Unon ruotsinkielellä (lisäbonuksena tietenkin nimikirjoitus), aivan samoin kuin halusin Bo Carpelanin viimeisen kirjan ruotsinkielellä. Etten vain menettäisi mitään:)

Muitakin hyviä ostoksia tuli tehtyä. Melkein kaikki noista tilaisuuksista pidetään kaupunginkirjaston tiloissa. Siellä kun vaeltelin, tein hienon löydön! Tai onneksi meillä oli tyttökin  mukana, sillä hän tämän löysi;-)

Kantelettaren lasten runoja Kirsti Gallen-Kallelan kuvittamana. Mikä löytö! Kirja on kuin uusi ja hinta 20 senttiä . Kiitos, Vaasan Kaupunginkirjasto!
Kirjassa on monta runoa, joista meidän tytön 6vuotias pitää, mutta en malta antaa kirjaa hänelle noiden grafiikkakuvienkaan takia,  hän saa lukea sitä meillä ollessaan. Meni akka metsään on runo, jonka hän osaa ulkoa jo ennestään, vaikka tääsä kirjassa on sitten pitenpi, kolmesivuinen versio.

....Vaskisella va'illa, Kultaisella kuppisella, Maalatulla maljasella jatkuu tuo Hus sika metsään, kuten me kaikki muistamme.

Nyt olen hypännyt otsikosta jo liian kauas. Palaan siis tuohon: kirjoista on moneksi.

Vaikka nuo pienet pojanpojat lukevatkin kirjoja, on heillä niille muutakin käyttöä. kuten...

tien rakentaminen, joka

jatkuu ja jatkuu.

Ja vaikka pojilla on Brion sun muut autoradat, taitaa tämä itsetehty olla kuitenkin se paras!