Kuvamuistoja

Joulukuussa kukkinut kliivia oli tämän kuuden kuvasarjan "voittaja". Sitkeä - vaikka ensimmäinen kukkavarsi meni poikki, teki se uudet kukat melkein välittömästi (hyvällä hoidolla!)
 

Hand Knit Gnomes syksyn väreissä. Tein näitä kerran lastenlasten Steinerkouluun myyjäisiin.

 

Muistoja kesästä ja talvesta, Lenni-koirasta, Iisak-koirasta, Hilda-kissasta ja perheestä

Mukavia muistoja 1960-luvulta

Lukiossa meillä oli innostava saksan/ranskanopettaja, joka kannusti oppilaitaan lähtemään kesälomien ajaksi maahan, jossa näitä kieliä oli mahdollista käyttää käytännössä, arkielämässä. 

Tässä luokkatoverini ja minä olemme jättäneet hyvästit koulukavereille ja saapuneet Kölniin sairaalatöihin.

 

Evgl. Krankenhaus oli työpaikkamme. Muistan ystävälliset potilaat, jotka olivat kiinnostuneita meistä, jotka olimme tulleet "kaukaa, kaukaa" Suomesta heitä hoitamaan. Fräulein Finnin saikin kosolti läksiäislahjoja kotiin lähteviltä potilailta. Tallella ovat vieläkin. 

Asuntomme ikkunasta pääsin kätevästi ulos poimimaan kukkia huonettamme koristamaan:)

Syksyn tullen oli jätettävä viihtyisä Kölnin kaupunki ja lähdettävä jälleen koulun penkille mukana reippaasti kohentunut kielitaito.  Myöhemmin Saksanmatkoilla  olikin hauska käydä Kölnissä turistina! Bloginimeni Clarissan sain täältä  Kölnistä,  oikea nimeni C. tuntui heille kai vieraalta!

Vanha tuttu!

 

Lahjoja saatiin, mutta kuvaa joulupukista ei otettu. Tässä sama vanha jokavuotinen, eipä vanhene ollenkaan!! Vaikka varmaan kyllä nauttii, kun on saanut aaton työt kunnialla tehtyä.  Itse olen nyt joulukiireiden jälkeen väsynyt,  tuntuu ihanalta vain ottaa iisisti.

 

Lunta on välillä tullut niin, että hyvä kun pääsee ovesta ulos, vaikka onhan minulla ahkera lumikolan käyttäjä! Tuolla hän auraa minulle lahjaksi antamallaan lumikolalla! 😅 

Jatkoa edelliseen: Lahjakola lahjoineen ja sitten lahjan saaja työn touhussa😀

Lapsuudenmuisto

 Pitääpä tulla tännekin kertomaan  hauska mieleen tullut muisto kaukaa 1950-luvulta. Parhaan ystäväni kanssa emme enää voi😢 muistella yhteisiä hassuja päähänpistojamme, mutta voinhan kertoa kaikille muille:)

 

 

Asuimme keskellä kaupunkia ja tuohon aikaan saivat lapset kulkea huoletta kaduilla ilman aikuisen seuraa.  Tämä itsekeksimämme leikki oli yksi suosikkejamme ja voi kuinka saimme nauraa sille sitten aikanaan, kun järki hiukan kasvoi! Leikki oli nimeltään "jokaiselle jotakin". Oli siis sanottava mahdollisimman monelle vastaantulijalle jotakin - mielikuvitusta siinä tarvittiin, sillä noilla kaduilla oli melko paljon jalankulkijoita.

 Toinen leikkimme oli myös ystävällismielinen - siinä  oli niiaten tervehdittävä niin useaa vastaantulijaa kuin vain ehti! Muistan kuinka monta vanhaa tätä-ihmistä kääntyi ihmetellen katsomaan jälkeemme miettien ihmeissään, keitä me nyt olimmekaaan!

Lapsuus oli ennen niin erilaista. Sai käyttää omaa mielikuvitusta, luoda omia leikkejä...

 

No mikä yllätys!

Aamulla kun herättiin, näimme, että maisemat ikkunan takana olivat kuin satumaasta! 
 

 

Mutta lisää lunta ja myrskyä on tulossa, joten paras pysyä sisällä ja ottaa rennosti.

Luettavaa riittää, Anna-Riikka Carlson on kirjoittanut kirjan suosikkikirjailijastani. Mielenkiintinnolla odotan pääseväni tutkimaan, mitä  "Rakas Eeva Kilpi - Nämä juhlat jatkuvat vielä" pitää sisällään. 

Toisella tapaa mielenkiintoinen on Katja Hoyerin "Diesseits der Mauer", eli  Muurin takana. Noin 500 sivua tietoa siitä, minkälainen maa sieltä löytyi. 1960-luvulla oli koulussamme monella tytöllä kirjeenvaihtotoveri DDR:stä, taisi olla saksanopettajamme ansiosta. Vielä tänäkin päivänä kirjoittelemme harvakseltaan Monikan kanssa ja lahjat vaihdamme aina jouluna ja syntymäpäivinä. Kerran muurin aikana tuli siellä vierailtuakin. 

Harmittaa, kun Tommi Kinnusen Kaarna on vielä saamatta. Oli ehdottomasti tarkoitus tilata se samalla noiden edellisten kanssa, mutta ehtiihän vielä, sillä hyvää kannattaa aina odottaa!

 

Ajatuksia syksyllä

 Teimme vuoden viimeisen matkan kesämökillemme. Kaunis sää otti meidät vastaan, onneksi, sillä tänään saimmekin sitten lunta täällä kotona!

 

Omenat olimme onneksi keränneet talteen hyvissä ajoin, linnut saivat hoitaa loput!

 

Sisällä oli sen verran viileää, että
 

 nautimme eväät mieluiten kuistin lämmössä!

Mietelause

 

Oletteko samaa mieltä tästä, että 15 minuutin neulominen ennen nukkumaanmenoa, ovat päivän parhaimmat 2 tuntia!💝
 

Koulumuistoja

 Kuva vuodelta 1957. Kuinka moni muistaa koulusta lukukirjan Syksystä suveen? Sen monipuolista sisältöä en voi olla hämmästelemättä. Immi Hellen, A. Kivi, Eino Leino, Topelius, Teuvo Pakkala, L Pohjanpää, Uuno Kailas, Kalevala, Kanteletar, F.E. Sillanpää jne löytyvät kirjan kauniisti kuvitetuilta sivuilta.Voimisteluohjeetkin voisi ottaa päiväohjelmaan!

             V.1937 Tyttölyseon reippaita oppilaita urheilutamineissaan.

Sataa, sataa....

 .... ei kuitenkaan vettä, vaan omenoita! Ei vain kotipuutarhassamme, vaan myös nämä kesämökkimme omenapuut ovat oikein innostuneet näyttämään parhaat puolensa.

 

 

 

Soseita on valmistettu sokerin, fariinisokerin, kanelin, punaisten viinimarjojen ym. kera eikä loppua näy:)

Kuivuri on ollut ahkerassa käytössä. Näin säilöttynä niistä on iloa pitkiksi ajoiksi.

Kesämökkimatkat taitavat vähitellen olla ohi ja talo laitetaan talvikuntoon.

 Kotiin meitä odotti "lapsenlapsi" eli Hilda-tyttö, joka ei lähtenyt perheen mukana Lappiin ruskamatkalle. Mikä sen mukavampaa meillle!

Puoli vuosisataa sitten!

 Kuinka usein palaammekaan muistoissamme  Kölniin! Lentävä lause  herkutellessamme on: "tämähän on aivan kuin Reinin rannalla"😍.  Harmi kun en nyt muista mitä olimme tilannet, mutta tunnelman muistan hyvin! 

Kuva tuli esille, kun selailin vanhoja valokuva-albumejani ja ajattelin heti, että taidankin tässä samalla lähettää terveiset sinne blogiystävälleni Allulle. 

Matkalla, ei vain mökille, vaan myös menneisyyteen.

 Kävin juuri tutkimassa, mitä uutta blogimaailmassa tapahtuu ja löytyyhän sieltä aina mielenkiintoisia juttuja laidasta laitaan. Mitäs täällä sitten? No, lähdettiin kesämökillä käymään.

 Ja aina sama rauha meitä vastaanottamassa!

 

Mutta sitten töihin,

melko nopeasti olisi pihapiiri vain villi viidakko, kuten tässäkin jo näkyy!

 

 Kotiin palattua jatkuivat aivan toisenlaiset työt.

Loppumatonta mutta mielenkiintoista tämäkin, eli sukeltaminen sukututkimuksen saloihin. Löysin kuvieni joukosta mustavalkoisen, hiukan synkän kuvan isäni perheestä kotitalonsa edessä, 1920-luvun alkuvuosilta. Väritin kuvan, sillä kuuluivathan värit myös tuon ajan maailmaan:) 

 

Sataa, sataa, ropisee...

Hiukan enemmän auringonpaistetta olisi puutarhamme kesältä odottanut!

                  Kesäkurpitsat kyllä kasvavat silmissä, sateista huolimatta.

                      Vanha pelargonia kukkii vuodesta toiseen.

                              Oreganoa ja basilikaa riittää kuivattavaksikin

Tuore lehtisalaatti on ehkä kesän parasta ja odotetuinta antia.

Koira-lapsenlapsi pääsi meille muutamaksi päiväksi. Ilo oli molemminpuolista!

"Matkamuistoja"

 Blogiystäväni Allun sivuilla olen saanut ihailla aivan upeita kuvia heidän matkastaan Kanadaan. Mieleen palautui oma matkamme vuosia sitten. Valokuva-albumimme on täynnä kuvia ja muistoja, mutta tässä kolme sivua ajalta, jolloin olin innostunut skräppäilystä:)  

Aamuherätys

  Minullahan soi päässäni aamuisin herättyäni joku laulu ja todella usein sama, eli Eino Leinon  runo Nocturne. "Ruislinnun laulu korvissani...." saattaa kuulua nykyään jo välillä aamiaispöydän tosella puolella istuvan kaverini hapuillen laulamana, hiukan vain ontuvat nuo sanat. Pitäisi etsiä hänelle ruotsinkielinen versio. En ehtinyt toivottaa: "Hyvää Eino Leinon päivää, runon ja suven päivää!" sillä tässä tuli matkan varrella joku tekninen ongelma:)

Muistojen aika

Aikanaan, kun suru häipyy, tulevat muistot... Ja jokainen niistä koskee yksitellen . Tässä yksi niistä - Pyöräretkellä Vanhan Vaasan raunioilla 1970.

 

Pieni viestintuoja

 

 

Pieni talitiainen lensi keittiömme ikkunan taakse, katseli sisälle hiukan levottomana. Ymmärsin, että se halusi kertoa minulle jotakin ja sainkin sitten kuulla surullisen uutisen - kaikkein paras ystäväni oli menehtynyt. Kuinka paljon jäi sanomatta, kertomatta... pöydälle jäi lappu: muista kysyä sitä, muista kysyä tätä.

 

 

Avasin yläkerrassa ikkunan ja kuulin käen kukkuvan. Jäin siihen osaamatta ajatella mitään. Haluamatta uskoa, että ystävä, joka minulla oli ollut 5-vuotiaasta saakka, on nyt poissa. On nyt jossakin tuolla kaukana! Surullista!

 

Onneksi jäi muistoksi kirjanen, jonka tein kerran ystävyydestämme. Tärkeä ystävä hän oli myös tuolle vieressäni istuvalle:)

 

 

 

Luovaa puuhasteluako?

Havahduin hiljattain siihen, että blogini on nimeltään Luovaa puuhastelua. Eipä tuo enää pitkään aikaan ole pitänyt sisällön suhteen paikkaansa . Ehkä tuolta vanhoista jutuistani löytyykin jotain otsikkoon viittaavaa, mutta kerään nyt kuitenkin tähän joitakin töitäni ja aloitan vaikkapa savitöistä, joita tein monen vuoden ajan.

  

 

Voitte hyvin kuvitella, kuinka näitä kippoja, kuppeja ja muita on tässä huushollissa kaapit ja komerot täynnä;)   

Jatkoa seuraa!

 
 

Kello käy ja aika rientää!

Löysin kuvan suvun vanhoista kelloista, joista vasemmanpuoleinen kaulakello on ollut itsellänikin ahkerassa käytössä aikoinaan. Nykyään ne saavat olla laatikon kätköissä muistona menneisyydestä, tai sitten tällaisena rekvisiittana kauniille asetelmille.

Meillähän on rakkaita koira- ja kissalastenlapsia, joita tapaamme tälläkin viikolla. Jari Tammen Nakkikirjasta löytyi hauska runo, joka sopii hyvin lemmikkiemme viihdyttämiseen:) 

KOIRAN KELLO

Mitä kello on?

Varttia vaille luppakorva

kymmentä yli töpöhöntä

viittä vaille kaulapanta

vähän yli etutassu. 

Puoli pörröturkki, 

tasan lakunenä.

Kelloja löytyy todellakin joka lähtöön (vaikka niitä ei tule käytettyä) Keräsin kerran tällaisen kokoelman, jos vaikka joku nuoremman polven edustajista olisi kiinnostunut, mutta ei!