Pitääpä tulla tännekin kertomaan hauska mieleen tullut muisto kaukaa 1950-luvulta. Parhaan ystäväni kanssa emme enää voi😢 muistella yhteisiä hassuja päähänpistojamme, mutta voinhan kertoa kaikille muille:)
Asuimme keskellä kaupunkia ja tuohon aikaan saivat lapset kulkea huoletta kaduilla ilman aikuisen seuraa. Tämä itsekeksimämme leikki oli yksi suosikkejamme ja voi kuinka saimme nauraa sille sitten aikanaan, kun järki hiukan kasvoi! Leikki oli nimeltään "jokaiselle jotakin". Oli siis sanottava mahdollisimman monelle vastaantulijalle jotakin - mielikuvitusta siinä tarvittiin, sillä noilla kaduilla oli melko paljon jalankulkijoita.
Toinen leikkimme oli myös ystävällismielinen - siinä oli niiaten tervehdittävä niin useaa vastaantulijaa kuin vain ehti! Muistan kuinka monta vanhaa tätä-ihmistä kääntyi ihmetellen katsomaan jälkeemme miettien ihmeissään, keitä me nyt olimmekaaan!
Lapsuus oli ennen niin erilaista. Sai käyttää omaa mielikuvitusta, luoda omia leikkejä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti