Puoli vuosisataa sitten!

 Kuinka usein palaammekaan muistoissamme  Kölniin! Lentävä lause  herkutellessamme on: "tämähän on aivan kuin Reinin rannalla"😍.  Harmi kun en nyt muista mitä olimme tilannet, mutta tunnelman muistan hyvin! 

Kuva tuli esille, kun selailin vanhoja valokuva-albumejani ja ajattelin heti, että taidankin tässä samalla lähettää terveiset sinne blogiystävälleni Allulle. 

Muoti muuttuu valokuva-albumissani

Selailin vanhoja vanhoja valokuviani ja totesin, että ollaan sitä pukeuduttu niin monella eri tyylillä eri aikoina!

1800-luvun lopusta 1960-luvun loppuun poseeraa kolme polvea, kukin omalla tyylillään. 

Tyttölyseolaisia urheilutamineissaan 1930-luvulla.

 

 

1930-luvulla edelleen. Talvi ja lämmintä yllä, mutta

 

kevättä kohti ollaan menossa ja siirrytään vapputamineisiin.

 

 
                              Kampaustyyliä 30-luvun malliin.

 1940-luvun tyylikkäitä neitokaisia.

 

                             Talvi 1947 ja kukin pukeutuu omalla tyylillään!

 

Niin 1950-lukua!

 

                                         Ja 60-luku ja Marimekko!

Kaikenlaista sekalaista sitten viime näkemän

Suomen kansan kalenterista löytyi tieto: "Kun maaliskuussa sataa kovasti lunta, on tuleva kesä poutainen."  Ja  sitä lunta on todella tullutkin, mutta ei haittaa, kun tiedossa on lämmin kesä!

***********

Viime viikonloppuna ehti muuten niin kiireinen neiti 12vee ilahduttaa meitä läsnäolollaan. Saatiin kuunnella pianosoittoa, lautapelit pääsivät esille ja tietenkin kynät ja väriliidut, sillä tyttö on perinyt suvussa kulkevan innostuksen piirtämiseen ja maalaamiseen.

Tässä taas  näppäräsormisen 8veen koulun veistotunnilla tekemä Suomen kartta, Ahvenanmaatakaan unohtamatta.  Hieno työ!

**************

Minulla on aina oltava joku käsityö, kun katselen/kuuntelen televisio-ohjelmia. Tämän suojuksen virkkasin lukulaitteelleni, joka on usein mukana, minne nyt menenkin. 

Työ, joka eteni hitaasti. Sormet väsyivät kun virkkasin paksusta ontelokudelangasta tuolimattoa  tässä perheessä eräälle, joka kuluttaa perintönojatuolia tv:tä katsoessaan:)

Nyt tuo tuolinpäällys on valmis. Samoin on valmis  toinen "suururakka", eli  valokuva-albumi. Kuvissa  8veen ja 10veen koulun joulujuhlat, joita vietettiin tunnelmallisessa ympäristössä, vanhassa  kirkossa.

Jo muutaman vuoden ajan olen teettänyt puolivuosittaiset valokuva-albumit, mutta mikä työ kerätä kuvia, joita  on siellä ja täällä, tietokoneilla, puhelimissa jne. Aina turhaan päätän, että alan kerätä kuukaisittain kuvat kansioihin, joista voisin nopeasti siirtää ne kuvankirja-ohjelmaan. Kuten näkyy, nyt valmistui heinä- joulukuu 2017.  Hyvä minä!

Älkää kauhistuko, kun näette tuon viereisen kirjan nimen ja aiheen. Kuten takakannessa todetaan "me emme ole kuolemattomia. Aika jättää meistä jokaisesta, mutta tavarat ovat ja pysyvät." Ennen kuin vanhuus alkaa vaivata olisikin paras miettiä jo nyt, mitä ei halua jättää jonkun toisen vaivaksi, mistä voi hankkiutua eroon jo nyt. Kirja on hauskasti koottu ja kirjoitettu.

*************

Onneksi tässä kirjoittaessani ei tarvitse käyttää ääntään, se kun on ollut melkein poissa. Kävinkin juomassa taas sitruuna-inkivääriteetä, joka on jo hiukan auttanut.

  

Ilta on tummunut ja taidan mennä sänkyyn lukemaan, en  siivousopasta, vaan jospa lähtisin matkoille

keskiaikaan ja siihen tämä opas on mitä mainioin.

Normaali talvisää

Vastaus "haasteeseen" Hyytävän kylmää.

Lähde Forecan sääennuste

Lämmintä pitää olla päällä, onhan  talvi.  Äitini poseeraa tässä sodanaikaisissa muotijalkineissa monoissa, ne kun pitivät villasukkien kanssa varpaat lämpiminä reilussa pakkassäässä. Tyylikkyydestä ei kuitenkaan tingitty!

Taidan pysyä hyvin ajan tasalla

Siitä pitävät kodin kaikki kalenterit hyvää huolta. Tässä muutamia:

 Tämä Kotoilijan päivyri vei tänä vuonna voiton kaikista muista viikkokalentereista, jopa Moleskinesta.

 Muumimökki kainuulaisessa metsässä koristaa seinäkalenteria, joka on tässä työpöytäni vieressä. Kalenterin sain lahjaksi berliiniläiseltä joulupukilta :-)

Tämä kalenterin antajat tiesivät, että kuvassa oleva kaupunki ja sen historialliset kauniit rakennukset ovat minulle erittäin tärkeitä. Tuon keskimmäisen talon piirsi kaupungin arkkitehti itselleen kodiksi,sen jälkeen siinä on asunut Mathilda Wrede ja  vuosisata myöhemmin minä kävin siellä lastentarhaa. Löytyyköhän toista yhtä idyllistä paikkaa lapsuuden leikeille.

 

Yläkerran aulassa minulla on tällainen ikikalenteri. Siitä puuttuu vielä yksi kuva alanurkasta, mutta pian se korjantuu, kun vaihdan samalla muitakin kuvia Yritän löytää sopivia numeroita ympäriltäni, jotkut noista kun ovat aika tylsiä. Kauneimmat kuvat olen saanut  meidän tytöltä tuomisina matkoilta. Idea on muuten täältä .  Sieltä saa vinkkejä siitä, kuinka kalenteri toimii:-)

"Aika menee arvellessa, päivä päätä käännellessä"

!800-luvun Facebook.

Vaikka olen kotiväen mielestä jonkinlainen nörtti, niin Facebokiin en ole liittynyt enkä aio liittyäkään. Olen pysytellyt visusti erossa  siitä siksi, että en tiedä mitä tekemistä minulla siellä olisi. Ehkä on hiukan kapinamieltäkin mukana. Jos nyt oikein utelias olen, voin pytää nuorempaa polvea tarkistamaan haluamani asiat:)  Ainoa sosiaalinen media missä olen mukana on blogi ja tässäkin haluan pysyä nimettömänä vaikka kerronkin arkipäivästäni.  Kyllä tuttavat minut löytävät, jos haluavat.  Kännykkä on ja posti kulkee, vanhanaikainen tai sähköinen.

Tai pitäisiköhän siirtyä näihin visiittikorttikuviin, ja kerätä albumiin mahdollisimman monta ystävää 1800-luvun mallin mukaan.

Tähän väliin mottoni: Alla barnen hade Facebook utom Siv. Hon hade ett liv.*

 

*Kaikki muut olivat Facebookissa paitsi Siv soma. Hänellä kun oli elämä oma.

Näitä "facebook"-kuvia meiltä löytyy aika paljon, tutuista ja tuntemattomista. Innokkaampia taisivat olla kuin minä tuossa ystävien keräämisessä.

Ovathan ajat muuttuneet muutenkin kuin visiittikorttien käytössä. Usein hymyilemme hiukan säälien, kun ajattelemme, kuinka asiat olivat ennen. Tässä muutamia esimerkkejä, joista tiedämme että elämme tätä päivää:

      1. Syötät vahingossa mikroon pin-koodin.

2. Et ole pelannut  pasianssia moneen vuoteen oikeilla pelikorteilla

3. Sinulla on 15 puhelinnumeroa 3-hengen perheeseen

4. Lähetät sähköpostia henkilölle, joka istuu vieressäsi.

5. Lounaaksi syöt raakaa kalaa puikoilla.

7. Soitat perheelle ja kysyt ollaanko siellä kotona samalla kun ajat  autotalliin.

8. Kaikissa tv-mainoksissa on mukana internet-osoite.

9. Joudut paniikkiin, kun huomaat, että lähdit kotoa ilman kännykkää (jota ilman pärjäsit vuosia sitten aivan hyvin) ja käännyt takaisin hakemaan sen.

10. Aamulla kun nouset ylös, laitat netin päälle ennen kuin haet kahvisi espressokoneesta.

11. Luet tätä ja nyökyttelet ja hymyilet.

12. Tiedät tarkalleen, kenelle lähetät edelleen tämän jutun.

13. Olet liian keskittynyt huomataksesi, että listasta puuttuu kohta 6.

14. Selasit takaisin päin ja tarkistit pitääkö paikkansa.

15. Ja nyt istut siinä ja hymyilet itsellesi.

RAITAISIA KUVIA

Suururakka näyttää olevan edessä, jos haluan pelastaa kuvia menneiltä vuosikymmeniltä siis ajalta ennen digikuvia. Onneksi on suurin osa kuvistamme tehty oikeanlaiselle paperille ja värit ovat säilyneet, mutta on niitäkin, jotka pitää skannata, ennen kuin värit haalistuvat aivan kokonaan ja onneksi skanneri palauttaa värit melko hyvin.
Tätä työtä olen nyt aloittelemassa ja kun selailin albumeja, pisti silmään eräs asia: olemmepa me raitaista sakkia!

Raitaisuus alkoi tästä. Marimekkohan täyttää 60 vuotta ja juhlavuoden kunniaksi voin minäkin esitellä, mitä "seeproja" me olemme olleet.  Samalla saan korjattua kuvien värejä, vaikkakin vämä mustavalkoiset pitävät kyllä värinsä hyvin. Tuo tummansininen paitapusero oli ihan ensimmäinen Marimekon ostokseni ja hauskana yksityiskohtana näen,  että kassialma poseeraa siinä ihan oikeaoppisesti:) Ja vieläpä molemmissa kuvissa:)) Siis kassin kanssa.

Sitten lähdettiin kesätöihin maailmalle kieltä oppimaan ja raidat tulivat mukana. Periaatteilleni uskollisena näytän naamat tällaisina suttusina, mutta sehän sopii -  vaatteethan tässä pääasia on.
Kuvassa olen eräässä Saksan viihtyisimmistä kaupungeista.

Tässä olen palannut taas opintojen pariin ja pitkähihaisesta maripaidasta huomaa, että on syksy.

Vauvalla on jotain muuta raitaa, mutta vauvan isällä on sitä aitoa, samoin kuin vauvan äidillä, jolla on hyvin ansaittu kahvitauko.

Tietenkin raidat seuraavat mukana, kun mennään nukkumaan. Vasemmassa kuvassa olemme niin saunapuhtaita ja iloisia, tai pienempi tyttö näyttää olevan jo aika väsynyt. Oikeanpuoleisessa kuvassa ei olekaan raitaista , vaan aivan toisenlaista marimekkoa. Tytöt siinä kokeilevat uusia villapuseroitaan ja -myssyjään.

Pikkuveli on päässyt esiintymään sisarilleen. Olisiko joku Dingon laulu, pitääpä kysyä. Marimekon verhot ovat siitä hyvät, että ne kestävät ja kestävät ja kestävät uudenveroisina vuosikymmenestä toiseen. (Tietenkin ne  saavat välillä levätä  komerossa ja silmätkin saavat siinä lepoa).  

Yleensä suosin hillitymmän värisiä  Marimekon verhoja, kuten Fujiwo Ishimoton suunnittelemia, mutta tuo värikäs Lokki oli kuin tehty lastenhuoneeseen. Kumma kyllä Unikosta en välittänyt ollenkaan silloin kun se tuli markkinoille. Myöhemmin opin pitämään siitäkin, vaikka nythän se on jo kokenut lievästi sanoen inflaation.

Viimeisessä urheilullinen raitakuva  perheen pyöräkilpailuista vuosien takaa. Siitäkin olivat värit jo melkein pois, mutta sainpas pelastettua! Kuvaan on päässyt  rakas vanha Joponikin.  Jopohan on nyt kokenut uuden tulemisen ja  on kuulema suositumpi kuin koskaan.
Raitojen ja Marimekon tarina perheessäämme on jatkunut tuon kuvan jälkeenkin. Saapas nähdä, tuleeko tänne siitä jatkoraportointia.

Kamerasta puheen ollen....

Kuinkahan monta kameraa meillä on ollut (eli on edelleen jonkun kaapin nurkassa)? Onhan niitä jokunen, mutta on meillä otettu sitten kuviakin. Monta albumia on täynnä.
Nyt on sitten tämä digiaika ja kuvia on aivan valtava määrä, ei albumissa vaan tällä koneella:(. Tarkistin juuri ja näin, että elokuusta 2010 tähän päivään on kuvat tilaamatta, siis ne kuvat, joista haluan paperiset.
Tuohon 365 projektiini tuli kyllä vuoden jokaisesta päivästä kuva, joten aivan saamaton en ole ollut.

Kyllä ovat kamerat muuttuneet aikojen kuluessa. En tiedä, kuka on ottanut nämä kuvat 1900-luvun alkupuolella sukulaisistamme ja minkä näköinen kamera kuvaajalla oli. Tuskin se noin vanhanaikainen oli kuin tuossa Wikipediasta löytyneessä kuvassa.

Nyt olemme jo menneet viisikymmentä vuotta eteenpäin. Tällaisella kameralla otimme lapsuudessani ahkerasti kuvia. Albumissa olevista kuvista päätellen on useimmat otettu kesämökillä. Voi kun en löytänyt kuvia, joissa kuvattavat ovat nuppineulanpään kokoisia. Paras tyttökaverini ja minä olimme saaneet päähämme, että on seistävä viiden metrin päässä kohteesta :)  Tuo kuvan kamera ei ole peräisin minun kotoani , vaan miehen kotoa. Olikohan tuo joku suosittu merkki siihen aikaan.
Ja siirtykäämme jälleen viisikymmentä vuotta eteenpäin:

ja tulemme digikameroiden aikakaudelle.Tässä ovat uusimmat otokseni. Ja näitähän sitten riittää ja lisää on tulossa!!
Jos minua ei näy eikä minusta kuulu pitkään aikaan mitään, niin tiedoksi, että istun sohvan nurkassa ja tavaan tämän käyttöohjeita:

Palkkioksi siitä, että olen ollut niin kiltti, "yllätettiin" minut tällä hienoudella.En uskalla sanoa vielä mitään tulevien kuvien laadusta. Aika näyttää.

Project 365

Nyt on kulunut seitsemän kuukautta siitä, kun aloitin erään projekteistani. Tässä Project 365 :ssä on tarkoitus dokumentoida yksi kokonainen vuosi. Aivan arkipäiväisistä asioista otetaan kuva ja kirjoitetaan lyhyt teksti vuoden jokaisesta päivästä. Kymmenen vuoden kuluttua on kiva ihmetellä, että olipa elämä "antiikkista"  vuonna 2010.
Merete Mazzarella siteeraa uusimmassa kirjassaan Delacroix'ta  "Jag tror att jag är herre över de dagar jag skrivit ner, även om de passerat. Men de som detta papper inte nämner, de är som om de aldrig funnits." Eli "uskon, että minulla on omassa hallinnassani päivät, joista olen kirjoittanut, vaikka ne olisi jo ohitettu. Mutta päivät, joita ei tällä paperilla mainita ovat kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan." Olen siis kuin Delacroix, mutta nykyaikaisempana versiona minulla on mukana kuvatkin.

Nyt nämä päivät ovat kansien sisällä. Osa 1 sisältää puolen vuoden kuvat ja selostuksen, vuoden lopussa seuraa Osa 2. Kun olin tehnyt sivut, lähetin ne netin kautta Ifoloriin ja viikossa tuli hyvälle paperille painettu  kirja kotiin. On pakko sanoa, että olin iloisesti yllättynyt ja niin olivat kaikki muutkin sitä selanneet. Onneksi minulla oli valmiina myös blogikuvia, ei tarvinnut aina miettiä, mistä kertoo. Ja onneksi Ifolorilla on vähän väliä tarjouksia, joten kalliskaan ei tuo kirja ole. Joskus olin viikon, pari jäljessä, silloin oli todella tylsä tehdä "rästihommia". Parasta on ottaa kuvat valmiiksi ja sitten vaikkapa viikonloppuna kirjoittaa tekstit. Tulos kyllä palkitsi kaiken ikävän ja vaivan. Ja kun pidän kovasti sommittelemisesta ja värien kanssa leikkimisestä, voi sanoa, että tämä on "minun juttuni".

 

                 

Tilpehöörit koossa

Tuosta sekasotkusta pitäisi nyt saada tehtyä kaunis, harmoninen kuva skräppialbumiini. Meillä on seinällä tuo kuva Elnasta sinisessä samettimekossa, jota koristaa valkoinen brodyyripitsikaulus. Elna on lastemme farmorin sisar ja tuo kuva on kiehtonut minua jo pitemmän aikaa. Keräsin sen ympärille Elnaan liittyviä esineitä ja toivon, että saisin luotua näistä jotain kaunista.
Elna muutti nuorena tyttönä Tukholmaan, sai hyvän työpaikan ja matkusteli paljon loma-aikoinaan. Hänellä oli kyllä paljon ystäviä, mutta jotenkin yksinäisen kuvan olen hänestä saanut. Katse on  kuvissa jotenkin alakuloinen, tai kuvittelenko vain. En ehtinyt tavata häntä koskaan, sillä hän kuoli jo ennen kuin olin tutustunut tähän Elnan sisarenpoikaan, mutta meillä on paljon Elnan kauniita esineitä, valokuvia ja jopa ompelukone, jota edelleen käytän, on häneltä peritty. Elna siis elää täällä meidän mukanamme tavalla tai toisella.