Happy birthday

Syntymäpäiviä kun oli tiedossa ja halusin keksiä jotakin nopeasti valmistuvaa, tein päivänsankareille  lompakon näköisen onnittelukortin valokuvineen.

 

Tekstit ja kuvat pysyköön salaisuutena, mutta idean halusin näyttää. Näitähän olen tehnyt ennenkin [linkki]. Käteviä kuvalompakoita laukussakin pidettäväksi. YouTubessa on linkkejä kaikenlaisiin minialbumeihin, näytti olevan tähänkin.

Uskottava on...

....jos kesällä on omenapuussa vain kukkia ja nyt on omenoita, niin

 syksyähän tämä on. Kesäpaikkamme ikivanha omenapuukin sen tietää

ja vaikka aivan varmasti tulee vielä lämpimiä päiviä, kuten aina syyskuussa, on ajateltava edessä olevia kylmiä talvi-iltoja. Siksipä lastattiin, (minäkin hiukan autoin) peräkärry  täyteen koivupölkkyjä

ja lähdettiin kotiin, kun metsä oli antanut vielä muutakin hyvää - herkullisia sieniä.. Kanttarelleja löytyi vain vähän, orakkaita onneksi enemmän.

Matkalla lepuutimme silmiämme näissä vanhoissa kauniissa puurakennuksissa.

Tänään kotona leivoin syksyn ensimmäisen omenapiirakan. Siitä tuli tällainen kiireisen emännän omppupiiras:

Tehdään taikina sekoittamalla sulatettu voi + sokeri, jauhot, leivinjauhe (mitat:100 gr + 0,5dl, 2,5dl, 1tl )

ja nostetaan jääkaappiin siksi aikaa kun joku juoksee puutarhaan hakemaan 4-5 hapanta omenaa, jotka (kuoritaan) ja lohkotaan ja sekoitetaan sokerin, vanilliinisokerin ja perunajauhojen kanssa (mitat: 0,3dl, 1rkl, 1rkl ). Taikina painellaan vuokaan, päälle heitetään nuo omenanlohkot ja kanelia ripotellaan vielä mausteeksi. Uuniin ja 200 asteessa valmistuu noin 25 minuutissa. Jos haluaa, voi vatkata marengin siihen päälle ja taas uuniin, mutta minä en halunnut.

Aamukahvin ääressä

Muistot tulivat mieleen, kun katselin erään blogin profiilikuvaa . Siinähän oli melkein samanlainen pusero kuin minulla pienenä. Nuo muistot veivät minut tähän vuodenaikaan kauan sitten. Suuri, odotettu päivä oli koittanut, kun sain aloittaa lastentarhan.

Tässä kuvassa olen jo kuivannut kyyneleeni ja leikin  iloisena uusien ystävieni kanssa. Alku ei mennytkään, kuten olin kuvitellut. Kun äiti oli lähtemässä pois, aloin itkeä niin, että seinät raikuivat. Päätin, että jos huudan tarpeeksi, vie äiti minut takaisin kotiin. En tiedä, olisiko hän sen tehnytkin, mutta nopeampi oli aivan vieras tyttö, joka tuli ottamaan minua kädestä ja kysyi, leikkisinkö hänen kanssaan. Kyllä se minulle sopi ja sen jälkeen olimmekin erottamattomat.

Mielikuvitukselle oli tilaa tässä satulinnamaisessa lastentarhassa. 4-5 tuntia päivässä siellä vietettiin ja leikittiin aika vapaasti. Mitkähän olivat sen ajan toimintaperiaatteet ja opetussuunnitelmat? Vieläkin on muistissani lauluja ja leikkejä ja tämä Immi Hellenin runo Aamukahvin ääressä on erityisesti jäänyt mieleen. Tässäkö syy siihen, että olen oikea kahvitratti?

Kukko:  Hyvää huomenta, punahilkka! Miltä se maistuu kahvitilkka?
Kana:    Ah, se on aivan liian kuumaa, kieltäni polttaa, päätäni huumaa.
Kukko:  Kahvi on hyvää - mitä mä kuulen? Huonolla tuulella,  rouvani, luulen.
Kana:    Eipä se olisi kumma lainkaan, voi mitä unissa nähdä sainkaan!
Kukko:  Kerro se mulle, kullanmuru, kertoen aina haihtuu suru.
Kana:    Mull´oli piilossa pesä uusi, munia siinä jo viisi, kuusi.
              Lapset sen ryöstivät, ai, ai, ai! Rintani haikean haavan sai.
Kukko: Rauhoitu, rauhoitu, armas Lotta, eihän se ollut edes totta.

 

Nämä kiikut näyttävät olevan uudempaa mallia, mutta paikka on sama kuin silloin, kun keinuimme "tytön joka pelasti minut" kanssa niin että melkein ympäri menimme ja muut lapset seisoivat piirissä  ja hurrasivat. Tuolle meidän 5veelle on turha tällaisia juttuja ruveta kertomaan. Hänellä on alkanut nyt omat seikkailut steinerpäiväkodissa ja varmaan on siellä yhtä hauskaa kuin minulla vuosisata, no ei sentään, mutta vuosikymmeniä sitten tuossa omassa lastentarhassani.

Päiväkodissa on kiva askarrella, mutta kyllä liimaa ja paperia kuluu aikamoiset määrät, kun nuo serkukset täällä meilläkin päästävät luovuuden valloilleen. Seinät alkavat olla täynnä taidetta.

Pää, olkapää, polvet , varpaat ♪ ♫ ♪

Aamuisin seison kylpyhuoneessani 

ja katson peiliin,

Vetoavasti.

Ei mitään uutta.

Ei yhtenäkään päivänä.

Tänään tuskastuin

ja painoin pääni nöyrästi alas.

Ja silloin

Löysin kymmenen varvasta.

Kymmenen hurmaavaa varvasta.

Solakkaa varvasta.

Erikoista varvasta.

Ja äkisti käsitin,

että kyllä kannattaa elää

kun on näin hurmaavat varpaat.

-Lassi Sinkkonen-

Tulin todella hyvälle tuulelle lukiessani tuon runon. Pieniä ovat elämän ilot, kun ne vain huomaa.
Tämä runo ja nuo kuvat saavat toimia aasinsiltana kertomaan lisää jaloistani ( jotka yleensä ovat tiukasti maassa kiinni, vaikka pää pilvissä olisikin):

.                  Näin on!

Sekoitetaan tähän soppaan vielä hiukan musiikkia: Pää, olkapää.....Laulakaa mukana! ♪   ♫   ♪      

Kuvat omia, mutta kuva kirjoista ("Photo Copyright FreeStockImages.org") on löytynyt täältä

Turistinähtävyyskö

Silloin kun mattoja vielä sai pestä rannassa mattolaiturilla, silloin kun sitä ei vielä pidetty  uhkana vesistöjemme rehevöitymiselle, olisi kuva meidän tytöistä  ollut oivaa matkailumainosrekvisiittaa. 

Monessa paikassa ikuistivat turistit kameroillaan tällaista ihmettä, suomalaista matonpesijää.
Meille se ei ollut mikään ihme, vaan mukava kesäohjelma. Jo aivan pieninä halusivat lapset omat juuriharjansa ja puhdasta tuli. (Tästä kuvasta tulee varmaan sapiskaa minulle, jos en kerro että vaatteet OLIVAT tuollaisia 90-luvulla, mukavia ja tilavia!)

Raikas merituuli, mäntysuopa, iloinen jutustelu, kahvit ja mehut eväsleipien kera, rannalla istuminen ja odottaminen jonkin aikaa, kunnes enin vesi oli valunut matoista— nyt jo melko kaukaisina muistoina nämä kaikki.

Vahtikoira oli tietenkin mukana seuraamassa, että kukaan ei  plumpsahtanut vahingossa mereen.

Nyt olen raahannut kotiin kaikki kesäpaikkamme matot ja yritän saada ne puhtaiksi tässä autotallin sementtiluiskalla. Hyttyset ja muut ötökät kiusasivat, hiki valui otsalla, kun aurinko paahtoi. Tulihan näistä puhdasta tälläkin tavalla, mutta jotain puuttui. No se raikas merituuli ainakin.

Siinä nuo nyt kuivuvat, Hannan matot, reilusti puoli vuosisataa vanhat, ainakin. Niitä ei koneessa pestä, kuten näitä mattoja, jotka peittävät lattioitamme täällä kotona. Huomenna matonpesu jatkuu, onneksi kesäkin jatkuu.

+30°C

Helteinen kesä sen kun jatkuu, sopii kyllä minulle. Ehkä ei kuitenkaan aivan niin helteisenä kuin tänään. Kun on 30 astetta, on parasta olla tekemättä mitään muuta kuin istua ja nauttia lämmöstä.

Kesäiset työt kuitenkin jatkuvat ja siksi olikin hyvä, kun eilen oli muutama aste viileämpää. Pensaat on tyhjennetty punaisista, valkoisista ja mustista viinimarjoista. Pakastin täyttyy uhkaavasti, vielä kun saisi karviaismarjat sinne mahtumaan, ai niin ja omenatkin jossain muodossa ja ja..... satoa riittää. Vielä on edessä puolukka-aika, kanttarellejakaan ei voi metsään jättää.

Neitoperhonen näyttää pitävän tästä lämpimästä kesästä, sillä niitä on nyt enemmän kuin koskaan. Oregano ja echinacea eli punahattu ovat niiden lempiruokailupaikkoja.Sellaisia ahmatteja ovat, että eivät  huomaa kameraakaan pelätä.
Tämä ei nyt ole kesäistä puuhastelua, sillä tätä voi tehdä ympäri vuoden. Olen niin tyytyväinen, kun...

....ensimmäinen Etiopia-nuttuni on valmistunut ja toinenkin on alullaan. Täällä [linkki] kerroin, kun aloitin tätä ensimmäistä, sieltä pääsee myös katsomaan lisätietoa projektista. Ohje on tässä [linkki]
Ilokseni otti blogiystäväni Susadim haasteen vastaan ja on jo esitellyt omansa. Kukahan seuraavaksi? Tarvetta nutuille on ja lankaa löytyy varmaan joka kodista tuo n.75 gr. Langan tulisi olla villalankaa, joka lämmittää kylminä öinä, päivällä kuumuudessa se hengittää ja on on viileämpää. Esimerkiksi Nalle ja 7-veljestä ovat sopivampia kuin  täysin keinokuituiset, jotka hiostavat Etiopian helteissä.

Tämän toisen nutun teen pyöröneuleena, ihan vaan uteliaisuudesta. Harvoin jaksan tehdä samaa asiaa kaksi kertaa peräkkäin . Kärsimätön luonne kai. Kuinka ollakaan, mies toi  langan värisiä vadelmia tuosta puutarhan nurkasta "ahkeralle kutojalle".

HAVE YOU EVER SEEN THE RAIN?

Jos ette, niin tervetuloa tänne. Meillä satoi tänään ja meillä sataa huomennakin. Onneksi saatiin kirsikat poimittua. Tässä sateen ropistessa kotoisasti ikkunanruutuun, voidaan katsoa eräänlaista luonnon kiertokulkua:

Kirsikan tie puusta

kattilaan

purnukkaan

 parempiin suihin

(ja vielä moneen purkkiin talven herkutteluhetkiä varten)

Sadepisaroiden ropinan säestyksellä voimme laulaa vaikkapa tätä:

Sade

Eilen vietimme iloisia syntymäpäiväjuhlia miltei helteisessä säässä, tänä aamuna aikaisin sai herätä -  ei voi sanoa ukkosen jyrinään, vaan  mahtavaan räjähdykseen. Sitten tuli vettä kuin kaatamalla ja sitä on tullut vähän väliä pitkin päivää. Puut tässä ympärillä ovat edelleen pystyssä, ihme ja kumma.

Eipä hätää, onhan tässä jo kesän mittaan saanut nauttia auringosta ja varmaan saadaan edelleenkin.
Tämän sateisen päivän vietin tiiviisti sisällä. Latasin iPodiin uutta kuunneltavaa, muun muassa tämän Nadjan huoneen ohjelman Hannu Väisäsen uusimmasta kirjasta ja WDR5 Bücher-ohjelman.  Nyt olen istunut mukavasti sohvalla, kuunnellut iPodia ja kutonut nuttua, jonka aloitin, kun vietin leppoisia hetkiä kesämökillä.

Tv-ruutukin pimeni, kanavat menivät kai jotenkin sekaisin tuon mahtavan pamauksen seurauksena. Tällaista ruutua  olemme sen sijaan saaneet töllöttää.

Project 365

Nyt on kulunut seitsemän kuukautta siitä, kun aloitin erään projekteistani. Tässä Project 365 :ssä on tarkoitus dokumentoida yksi kokonainen vuosi. Aivan arkipäiväisistä asioista otetaan kuva ja kirjoitetaan lyhyt teksti vuoden jokaisesta päivästä. Kymmenen vuoden kuluttua on kiva ihmetellä, että olipa elämä "antiikkista"  vuonna 2010.
Merete Mazzarella siteeraa uusimmassa kirjassaan Delacroix'ta  "Jag tror att jag är herre över de dagar jag skrivit ner, även om de passerat. Men de som detta papper inte nämner, de är som om de aldrig funnits." Eli "uskon, että minulla on omassa hallinnassani päivät, joista olen kirjoittanut, vaikka ne olisi jo ohitettu. Mutta päivät, joita ei tällä paperilla mainita ovat kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan." Olen siis kuin Delacroix, mutta nykyaikaisempana versiona minulla on mukana kuvatkin.

Nyt nämä päivät ovat kansien sisällä. Osa 1 sisältää puolen vuoden kuvat ja selostuksen, vuoden lopussa seuraa Osa 2. Kun olin tehnyt sivut, lähetin ne netin kautta Ifoloriin ja viikossa tuli hyvälle paperille painettu  kirja kotiin. On pakko sanoa, että olin iloisesti yllättynyt ja niin olivat kaikki muutkin sitä selanneet. Onneksi minulla oli valmiina myös blogikuvia, ei tarvinnut aina miettiä, mistä kertoo. Ja onneksi Ifolorilla on vähän väliä tarjouksia, joten kalliskaan ei tuo kirja ole. Joskus olin viikon, pari jäljessä, silloin oli todella tylsä tehdä "rästihommia". Parasta on ottaa kuvat valmiiksi ja sitten vaikkapa viikonloppuna kirjoittaa tekstit. Tulos kyllä palkitsi kaiken ikävän ja vaivan. Ja kun pidän kovasti sommittelemisesta ja värien kanssa leikkimisestä, voi sanoa, että tämä on "minun juttuni".

 

                 

UTELIAS MINÄ

Sateinen, synkkä, tuulinen päivä. Osaisipa vielä iloita sateenvarjon alla seisomisesta, kuten eräät:)

Tylsänä päivänä on lupa keksiä tekemistä, joka nyt ei päätä huimaavan hauskaa ole, mutta jota kai ei muuten tekisi. Esimerkkinä käyköön tämä meemi, jonka alkuperää en tiedä.
Mene blogin hallintasivulta tilastoihin ja etsi sieltä hakusanat, joilla ihmiset ovat blogiisi joutuneet.
Minun blogiini on tultu viime aikoina tällaisia teitä:

• kesäloru
• hylätty linnunpoikanen
• potager
• korsnäsin villapaita
• nukke keräily
• gudsmoder ikoner
• höstvisa
• virkad väska
• kirsikkahyytelö resepti
• kylmäpermanentti
• keltainen emalipata
• tervapääskyn poikanen
• hylätty linnunpoikanen
• mustikkapiirakka - der blaubeerenwald
• autonkuvia

Ei siis mitään yllättävää tullut esille, mutta sen huomaan, että blogini nimi ei oikein täsmää sisällön kanssa. Joko pitäisi alkaa puuhastella luovasti hiukan enemmän, tai sitten muuttaa koko nimi;)