Löysin tämän jutun surffaillessani aikani kuluksi siellä täällä umpimähkään, hyppien blogista blogiin, kun piti saada ajatukset pois mieltä vaivaavista asioista. Olinhan toki puutarhatöissäkin paarmojen kanssa jonkin aikaa tuolla helteessä, mutta....
No tämä valokuvahaaste löytyi vanhasta Die Rabenfrau-blogista ja siihen tarvitaan kaksi osanottajaa, eli 1. sinä 2. digikamerasi. Säännöt ovat: Tunnin kuluessa otat 10 - 20 kuvaa. Yksi laukaisu, yksi osuma. Ei poistoja. Ehkä opit näkemään uusin silmin, mitä ympärilläsi on.
Mitä minä sitten näin? Vasen rivi ylhäältä alas: 1.Omaa mielimusiikkia. 2.Nalle, joka tulee mukaan, kun jutellaan pikkutytön tai pikkupojan kanssa Skypessä ja kamera on päällä. 3. Näppäimistö.
Keskirivi vas.: Kirjoitus- piirustusvälineitä. Keskirivi oik.: 1. Historiallinen rasia nuoruuden ajalta.2. Louis Sparren kuvajäljennös seinällä. 3. Itse tehty kello.
Oikealla: 1. Kesäkuun kalenteri ja 2. eli mikä mikä??
30.6.2009
28.6.2009
23.6.2009
Päivän teema: RUUSU
Min älskling, du är som en ros, en nyutsprungen, skär,
ja, som den ljuvaste musik, min älskade du är!
Mistä syntyi punainen ruusu? Kreikkalaisen jumalattaren verestä, kertoo taru. Ruusupensaan piikit haavoittivat hänen kättään ja valkoinen ruusu muuttui punaiseksi, tai oliko väri peräisin satakielestä, kuten Intiassa kerrotaan. Lintuparka yritti pysyä hereillä laulaessaan yöllä ja painautui valkoisen ruusupensaan okaita vasten ja värjäsi ruusun verellään punaiseksi.Väri symboloi ikuista rakkautta,
Valkoinen ruusu liitetään useaan naispyhimykseen, se viestiikin viattomuudesta. Tarun mukaan on ruusun väri syntynyt meren vaahdosta.
Uskomuksia on paljon, ruususta riittääkin legendoja, myös runoilijat, kirjailijat ja lauluntekijät rakastavat tuota kaunista kukkaa. Politiikkaan ja sotiinkin se liitetään.
Niin tai näin, meillä on puutarhassa kaikenlaisia ruusuja, jos ei nyt ihan 10 000, joista Vikingarna laulaa, niin monta kuitenkin.
Teeman aiheessa pysyäkseni on vielä laitettava herkullisten pätkismuffinssien ohje tähän loppuun. Löysin sen Vegemisiä-blogista, jonne se oli löytynyt Pirkasta ja nyt se on saapunut tänne. Tässä tapauksessa tietenkin ruusumuffinsseina.Maukkaita olivat, kannatti tehdä.
Vadit à la Clarissa

Pätkismuffinssit
n.12 isoa/24 pientä
Ainekset:
1ps (140g) minipätkiksiä
3 kananmunaa
3 dl sokeria
150 g margariinia/voita
4 dl vehnäjauhoja
1/2 dl tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniliinisokeria
1 3/4 dl maitoa
Paloittele pätkikset pieniksi paloiksi.
Vaahdota munat ja sokeri. Sulata rasva ja lisää se hieman jäähtyneenä taikinaan.
Sekoita kuivat aineet ja pätkikset keskenään.
Sekoita jauhoseos taikinaan vuorotellen maidon kanssa.
Jaa taikina muffinsivuokiin (minulla sattui olemaan ruusunmallinen muffinssivuokalevy, silikon)
Paista 200 asteessa 20-25 minuuttia

21.6.2009
Päivät lyhenevät, yöt pitenevät
19.6.2009 kello oo.05
Valoisat yöt alkavat pian olla muisto vain. Viikon kuluttua on päivä täällä meillä jo 10 minuuttia lyhyempi ja sitten vain parannetaan vauhtia.
Mitä tehtäisiin pimenevinä iltapuhteina? No vaikkapa tätä: Laita Googleen hakusanat "nimesi/nikkisi on" äläkä unohda lainausmerkkejä. Kerro ainakin viisi vastausta. Omalla nimelläsi löytyy tietenkin helpommin vastauksia, mutta jos etsit, löydät varmaan profiilinimellesikin.
Meemi on löytynyt joskus jostakin.

Mitä sain lukea Clarissasta?
Clarissa on tosi kiva nimi, tunnen ainakin kolme sen nimistä..
Clarissa on sopeutunut hyvin uuteen kotiinsa.
Clarissa on paras.
Clarissa on hyvin hurmaavainen, kohtelias, kiltti, rauhallinen, rohkea ja kaunis narttususi..
Clarissa on vähän ujo, joten tässä lyhyesti viimeaikaiset tapahtumat
Clarissa on hyvällä päällä mukava hoitaa, mutta jos sillä on huono päivä...
Oma nimeni C. sitten:
C. on naisen etunimi.
C. on kaunis nainen, blondi, sosiaalinen kiipijä, aatelisrouva ja varas...
C. on aikaisemminkin palannut kuuluisana, mutta nyt hän palaa...
C. on henkilö, jota kontaktoida... (Kauppalehti)
C. on tuomittu yhdeksitoista vuodeksi vankilaan taposta...

Mitähän järkeä tässäkin nyt oli. Itsekeskeistä ainakin. Ja onpa minulla historia, ainakin Googlen mukaan. Mitä hauskuuksia Google kertoo teistä muista sitten? Olisi kiva tietää, utelias kun olen.
Meemi on löytynyt joskus jostakin.
17.6.2009
Mittumaari - yöttömän yön juhla/ Midsommar - den ljusa nattens fest
Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysikuu;
kesäyön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.
Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehväseppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.
Eino Leino
kesäyön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.
Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehväseppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.
Eino Leino
Och ännu en sång som passar så bra till midsommaren
Sjösalavals
Rönnerdal han skuttar med ett skratt ur sin säng.
Solen står på Orrberget. Sunnanvind brusar.
Rönnerdal han valsar över Sjösala äng
-Hör min vackra visa, kom sjung min refräng!
Tärnan har fått ungar och dyker i min vik
ur alla gröna dungar hörs finkarnas musik
och se så många blommor som redan slagit ut på ängen!
Gullviva, mandelblom, kattfot och blå viol

16.6.2009
Raindrops keep falling on my head
No kuunnellaan nyt sitten tuota sateen ropinaa ja peipposen laulua, kun ei muutakaan voida.
Onhan tässä jo kuivaa ollutkin.
Onhan tässä jo kuivaa ollutkin.
Kastelukannut vailla virkaa.
14.6.2009
Olemmeko impivaaralaisia*? Bor vi i en ankdamm?
Lähdimme hiljattain pienelle autoajelulle, kun oli kaunis ilta eikä muutakaan jaksanut perjantai-iltana tehdä. Pitkään aikaan emme olleet näitä "kotiseutumatkoja" tehneetkään, aina kun on vain kiiruhdettu minne milloinkin, ympärille paljon katsomatta. Ajoimme läpi hiljaisten kylien, ohi hyvin hoidettujen pihojen, idyllisten maalaistalojen. Ihastelimme rauhallista järvimaisemaa ilta-auringossa.
På fredagkvällen for vi ut och körde lite här i trakterna. Sällan hinner man se på det vackra som finns omkring oss. Vi körde genom lugna byar, förbi välskötta gårdsplaner, idylliska bondgårdar och förbi ett vackert träsk i kvällssol.

Mikäs täällä asuessa, käden ulottuvilla on kaikki, kaupat, koulut ja muut, jopa golfkentät tarvitseville.
Autoradiossa soi Kaija Koo, Katri Helena, Elvis ja muut toivekonserttien kestosuosikit, kunnes tuli laulu, jonka sanat pistivät miettimään. "Jag trivs bäst i öppna landskap, nära havet vill jag bo..."
Vi har det så bra här, tänkte vi. Allting finns i närheten, skolor, butiker osv., till och med golfbanor för de som behöver. I bilradion sjöng Kaija Koo, Katri Helena, Elvis och andra lyssnarfavoriter tills det kom en sång som hade ord som fick oss att tänka lite närmare. "Jag trivs bäst i öppna landskap..."
Mietimme, että mehän asumme tuossa idyllissä. Onko sanojen takana muutakin? Onko täällä rauha, voiko täällä hengittää vapaasti? Tekeekö rauhallinen ympäristö, kaunis luonto meidät
suvaitsevammaksi, olemmeko onnellisempia? Mitään itsestäänselvyyksiä nuo eivät ole. Kyllä täällä enimmäkseen vallitsee Janten laki, varsinkin muualta tulleille.
Ne Janten lain säännöthän ovat:
Vi tänkte att vi bor ju i den där idyllen. Finns det nånting annat bakom orden. Kan man andas fritt här, är vi mera toleranta, lyckligare för att vi bor i den här lugna miljön. De är inte alls självklara saker. Jantelagen är det som gäller också här, precis som i andra små kretsar, speciellt om man kommer utifrån.
Jantelagens regler:
1.Du skall inte tro att du är något
2. Du skall inte tro att du är lika god som vi.
3. Du skall inte tro att du är klokare än vi.
4. Du skall inte inbilla dig att du är bättre än vi.
5. Du skall inte tro att du vet mera än vi.
6.Du skall inte tro att du är förmer än vi.
7. Du skall inte tro att du duger till något.
8. Du skall inte skratta ät oss.
9. Du skall inte tro att några bryr sig om dig.
10.Du skall inte tro att du kan lära oss något.
Jag trivs ju bra här, men alltid då och då måste jag resa bort, hellst till en stor stad, bort från ett litet ställe, där alla känner alla. Sedan ar det skönt att igen komma tillbaka och försöka våga att vara sig själv utan att bry sig alldeles för mycket om andras åsikter.
Vaikka täällä viihdyn, on välillä päästävä lomalle jonnekin kauas ja mieluiten isoon kaupunkiin, pois pikkupaikkakunnan ilmapiiristä. Sitten on hyvä taas palatakin, ja kun täällä on, on paras tehdä kuten Heli Laaksonen, eli olla oma itsensä vaan. Kaiken uhallakin
*nurkkakuntaisia
Autoradiossa soi Kaija Koo, Katri Helena, Elvis ja muut toivekonserttien kestosuosikit, kunnes tuli laulu, jonka sanat pistivät miettimään. "Jag trivs bäst i öppna landskap, nära havet vill jag bo..."
Vi har det så bra här, tänkte vi. Allting finns i närheten, skolor, butiker osv., till och med golfbanor för de som behöver. I bilradion sjöng Kaija Koo, Katri Helena, Elvis och andra lyssnarfavoriter tills det kom en sång som hade ord som fick oss att tänka lite närmare. "Jag trivs bäst i öppna landskap..."
suvaitsevammaksi, olemmeko onnellisempia? Mitään itsestäänselvyyksiä nuo eivät ole. Kyllä täällä enimmäkseen vallitsee Janten laki, varsinkin muualta tulleille.
Ne Janten lain säännöthän ovat:
1. Älä luule, että sinä olet jotain.
2. Älä luule, että olet yhtä paljon kuin me.
3. Älä luule, että olet viisaampi kuin me.
4. Älä kuvittele, että olet parempi kuin me.
5. Älä luule, että tiedät enemmän kuin me.
6. Älä luule, että olet enemmän kuin me.
7. Älä luule, että sinä kelpaat johonkin.
8. Älä naura meille.
9. Älä luule, että kukaan välittää sinusta.
10. Älä luule, että voit opettaa meille jotakin.
2. Älä luule, että olet yhtä paljon kuin me.
3. Älä luule, että olet viisaampi kuin me.
4. Älä kuvittele, että olet parempi kuin me.
5. Älä luule, että tiedät enemmän kuin me.
6. Älä luule, että olet enemmän kuin me.
7. Älä luule, että sinä kelpaat johonkin.
8. Älä naura meille.
9. Älä luule, että kukaan välittää sinusta.
10. Älä luule, että voit opettaa meille jotakin.
Vi tänkte att vi bor ju i den där idyllen. Finns det nånting annat bakom orden. Kan man andas fritt här, är vi mera toleranta, lyckligare för att vi bor i den här lugna miljön. De är inte alls självklara saker. Jantelagen är det som gäller också här, precis som i andra små kretsar, speciellt om man kommer utifrån.
Jantelagens regler:
1.Du skall inte tro att du är något
2. Du skall inte tro att du är lika god som vi.
3. Du skall inte tro att du är klokare än vi.
4. Du skall inte inbilla dig att du är bättre än vi.
5. Du skall inte tro att du vet mera än vi.
6.Du skall inte tro att du är förmer än vi.
7. Du skall inte tro att du duger till något.
8. Du skall inte skratta ät oss.
9. Du skall inte tro att några bryr sig om dig.
10.Du skall inte tro att du kan lära oss något.
Jag trivs ju bra här, men alltid då och då måste jag resa bort, hellst till en stor stad, bort från ett litet ställe, där alla känner alla. Sedan ar det skönt att igen komma tillbaka och försöka våga att vara sig själv utan att bry sig alldeles för mycket om andras åsikter.
Vaikka täällä viihdyn, on välillä päästävä lomalle jonnekin kauas ja mieluiten isoon kaupunkiin, pois pikkupaikkakunnan ilmapiiristä. Sitten on hyvä taas palatakin, ja kun täällä on, on paras tehdä kuten Heli Laaksonen, eli olla oma itsensä vaan. Kaiken uhallakin
*nurkkakuntaisia
11.6.2009
Palataan lapsuuteen
Tässä on lueteltu 20 sanaa. Kirjoita jokaisen kohdalla, mitä lapsuuden/nuoruuden tapahtumia, asioita tai tunnelmia tulee kyseisestä sanasta mieleen.
20. Taulu
1. Kampa
Kansakoulun ekaluokalle kun menin, laitettiin hiuksiini jonkinlainen permanentti. Kiharoita oli tietenkin sitten kammattava, etten aivan peikkotytöltä näyttäisi. Kun olin 9 vuotias
olivat hiukset pitkät ja kampaa tarvittiin, että sai laitettua siistin poninhännän. Sitten myöhemmin tuli tupeeraus muotiin, siihen oli kamman oltava tiheäpiikkinen.
2. Lintu
Kun olin 3-4-vuotias ja olimme äidin kanssa menossa kauppaan ostoksille, päästi pulu hiuksiini ison valkoisen läjän. Kaupantäti pyyhki sen ensi hätään pois paperilla. Inhoan puluja.
Kun kouluikäisenä istuin kesämökillä sisareni ja serkkuni kanssa laiturilla ja matkin kalalokkien ääntelyä, niin ne ”ymmärsivät” vastata minulle.Kun olin 3-4-vuotias ja olimme äidin kanssa menossa kauppaan ostoksille, päästi pulu hiuksiini ison valkoisen läjän.
3. Meri
Tärkeä elementti lapsuudesta asti. Ihanat kesät meren rannalla, siellä ei koskaan ollut hautovan kuuma. Suolan tuoksu tuulessa. Rantakaislat. Myös kammo syvää, syvää merta kohtaan.
Tärkeä elementti lapsuudesta asti. Ihanat kesät meren rannalla, siellä ei koskaan ollut hautovan kuuma. Suolan tuoksu tuulessa. Rantakaislat. Myös kammo syvää, syvää merta kohtaan.
4. Kitara
Voi kun sitä olisi osannut soittaa. Pianoa saattoi näppäillä ja saada aikaan tutun melodian, mutta kitaraa, ei ei.
Voi kun sitä olisi osannut soittaa. Pianoa saattoi näppäillä ja saada aikaan tutun melodian, mutta kitaraa, ei ei.
5. Kello
Ei ollut minulla rannekelloa lapsena, en tiedä, oliko muillakaan. Asemankellosta näki ajan, kelloliike Marinin suuresta kellosta samoin. Tehtaiden pillit huusivat viittä vailla 12 ja sitten uudestaan kello 12. Hyvin tiesi ajan kulun, kun koulusta ruokatunnilla kotona käytiin. Isompana tyttönä sain Leijona-merkkisen rannekellon.

6. Oksentaminen
Kumma juttu, ei tule mitään mieleen. En ole herkästi oksentelevaa tyyppiä.
Kumma juttu, ei tule mitään mieleen. En ole herkästi oksentelevaa tyyppiä.
7. Mummo
Äidinäitiä en koskaan saanut nähdä, hän kuoli viisi vuotta ennen syntymääni. Äiti kertoi hänestä niin paljon ja elävästi, että tuntuu kuin olisin kuitenkin tuntenut Alma Lydian.
Äidinäitiä en koskaan saanut nähdä, hän kuoli viisi vuotta ennen syntymääni. Äiti kertoi hänestä niin paljon ja elävästi, että tuntuu kuin olisin kuitenkin tuntenut Alma Lydian.
Fammu eli isänäiti minulla oli kunnes täytin 13 vuotta. Kävimme hänen luonaan ahkerasti ja leikin, että meillä oli tavallinen hyvä isoäiti-lapsi-suhde. Tiesin kyllä, että ei hän minusta pitänyt.
8. Kirja
Opin lukemaan noin 5-vuotiaana enkä ole sen jälkeen kirjaa käsistäni päästänyt. Kirjasto oli aarreaitta ihan pienestä. Kirjastotäti sanoi kerran minulle vihaisesti, että ei saa keittää nekkuja samalla, kun lukee kirjaa. Joku ennen minua oli töhrinyt kirjan. Mikä suuri loukkaus minua, kirjanystävää kohtaan. No, tuo tapahtuma ei kuitenkaan vieroittanut minua lukuharrastuksesta
9 Pipo
Ei tule mieleen pipo, mutta hattu kylläkin. Paunun hattukauppa oli hieno paikka ostaa päähineitä. Sain kerran ollessani kai 9- vuotias keltaisen huopahatun, jossa oli pieni lieri hatun ympärillä, oikein sievä hattu, kun nyt ajattelen. Serkkupoika taisi sanoa kerran, että minulla on potta päässä enkä sen jälkeen halunnut hattua pitää. Laitoin koululaukkuun toisen, punaisen huopahatun, hilkkamaisen, jossa oli suuri rusetti takana, ja vaihdoin sen päähäni, kun lähestyin koulua. Olisinpa totellut äitiä, se keltainen oli paljon hienompi.
10. Matematiikka
Hyi, en ole koskaan tykännyt matematiikasta. Kansakoulussa se nyt juuri ja juuri menetteli, samoin keskikoululuokilla, lukiossa sai onneksi valita lyhyen, lyhyen matikan, kun oli kieliä vastapainona.
11.Metsä Lapsuuden kesämökin ihana metsä saaressa. Paljon mustikoita, puolukoita, vadelmiakin hakkuualueella.
11.Metsä Lapsuuden kesämökin ihana metsä saaressa. Paljon mustikoita, puolukoita, vadelmiakin hakkuualueella.
12. Ukkonen
Lapsuuden ajan mahtavat ukkoset. Istuttiin rannassa venevajan suojassa odottamassa, että ukkonen menee ohi ennen kuin lähdettiin veneellä saareen. Oli ihan turvallista, kun isä oli siinä vieressä. Taivas oli aivan punainen salamoista.
Kaupungissa oli kiva juosta paljain jaloin likomärällä höyryävällä asfaltilla heti ukkosen jälkeen, kun ensin oli istuttu sisällä rappukäytävässä naapurilapsien kanssa.
13.Hiukset
Katso kohta 1.
14 Veli
Veljeni on minua 1v 2kk vanhempi. Olimme kovia riitelemään. Ei ollut kivaa, kun hän yhtäkkiä antoi ison sammakon käteeni, esimerkiksi. Jotenkin minulla kuitenkin oli jonkinlainen ”isosiskomainen” suojeluasenne häntä kohtaan, jos poikien kesken oli erimielisyyksiä.
15 Ikkuna
Lapsuudenkodissa oli isot ikkunat ja leveät ikkunalaudat, jotain kiveä kai. Istuin ikkunanlaudalla, söin appelsiinia ja katselin liikennettä ja ihmisvilinää kadulla.
16.Kalenteri Lapsuudessa ei kalentereista tiedetty mitään, sitten oppikoulussa oli pakko saada se pieni teinikalenteri, joka vuosi erivärisin kansin. Oli sitä ennekin joku vähän isompi pehmeäkantinen koululaiskalenteri, jossa oli paljon erilaista tietoa. 17.Puuro

Siihen aikaan, kun koulussa oli vielä tunnin ruokatunti keskellä päivää, kävelin ripein askelin kotiin, söin kaurapuuroa, joka oli aina yhtä hyvää ja kuuntelin samalla Kalle Kustaa Korkin seikkailuja
(Kuunnelmaa esitettiin radiossa keskipäivän aikaan viiden minuutin jakso, joka päättyi Joel Rinteen murahdukseen "Jatkuu huomenna", luin juuri jostakin.)
(Kuunnelmaa esitettiin radiossa keskipäivän aikaan viiden minuutin jakso, joka päättyi Joel Rinteen murahdukseen "Jatkuu huomenna", luin juuri jostakin.)
18. Nenäliina
Lastentarhassa minulla oli usein äidin ompelemia hameita ja muistan eräänkin punaruutuisen, johon kuului nenäliinalaukku, eli pieni samasta hamekankaasta ommeltu laukku, jossa oli virkattu olkahihna.
Isällä taisi olla joku krooninen nuha , muistan hänen kankaiset nenäliinansa.
Isällä taisi olla joku krooninen nuha , muistan hänen kankaiset nenäliinansa.
19. Kynsilakka
Nykylapset lakkaavat kynsiä jo parivuotiaana. Minun lapsuudessani kokeiltiin joskus harvoin äidin punaista kynsilakkaa, mutta että oltaisiin kouluun menty punaisin kynsin, ei missään tapauksessa.
20. Taulu
Lapsuudenkodissa oli yksi taulu ylitse muiden. Se oli suurikokoinen metsämaisema ja mistä päin vain katsoi, tunsi kulkevansa tietä pitkin, joka vei sisälle metsään . Siinä oli minulla aina ihmettelemistä.
Kuvat ClipArt
Jään uteliaana odottamaan, mitä kammat, linnut, meret ja muut tuovat teidän mieliinne lapsuuden/nuoruuden ajoilta.
Jään uteliaana odottamaan, mitä kammat, linnut, meret ja muut tuovat teidän mieliinne lapsuuden/nuoruuden ajoilta.
7.6.2009
Viikonloppu kuvin / Bilder från ett veckoslut
Leivottiin herkullisia vuohenjuustomuffinsseja ...
Vi bakade jättegoda muffins med getost i...
...ja Pikku Myyn raparperipiirakkaa
...och Lilla Mys Rabarberpaj
Raparperit haettiin ensin puutarhasta
Rabarber har vi i vår trädgård
Piirakanleipoja onnistui täydellisesti ja piirakka maistui tänään, kun lähdimme kesäpaikkaamme
Vår duktiga pajbagare hade lyckats bra och pajen smakade gott i dag på vårt sommarställe
Täällä on kivaa!
Oj vad det är roligt!
.
...ja lukeminen kannattaa aina
.....det lönar sig alltid att läsa.
...ja lukeminen kannattaa aina
.....det lönar sig alltid att läsa.
2.6.2009
Ulkona maistuu kahvi / Ute smakar kaffet
Istahdin iltapäivällä puutarhakeinuun. Mukana oli kirja. Luin jonkin aikaa, mutta jokin häiritsi minua, mikä? No joo joo, nuo voikukathan piti kitkeä pois jo viime viikolla. Olipa niistä tullut suuria haituvapalloja, mutta antaa olla.
På eftermiddag satt jag i trädgårdsgungan. Jag hade en bok med och läste en stund men det var någonting som störde mig, vad var det riktigt? Ja just, jag skulle ju rensa bort de där maskrosorna redan förra veckan och nu är de så där stora vita bollar. De får nu vara...
...för nu är det dags att ta alla kaffepannor ut och vädras. Stora och små, gamla och nya, koppar-, aluminium-, stål- och emaljpannor såg fräschare och piggare ut när vinden hade tagit bort dammet och spindelväven.
5-litran pannusta riittää kahvia sinulle ja minulle ja Hentun Liisalle....
Ur 5-liters kaffepanna räcker kaffet åt mig, åt dig och åt alla andra
Nyt kun näin "tärkeä" ja hauska työ on tehty, voi hyvällä omallatunnolla istahtaa vielä hetkeksi ja jatkaa lukemista.
Nu har jag gjort färdigt det här "viktiga"och roliga arbetet och kan med gott samvete sitta och fortsätta och läsa ännu en stund.
På eftermiddag satt jag i trädgårdsgungan. Jag hade en bok med och läste en stund men det var någonting som störde mig, vad var det riktigt? Ja just, jag skulle ju rensa bort de där maskrosorna redan förra veckan och nu är de så där stora vita bollar. De får nu vara...
Myöhemmin sitten, sillä nyt on aika ottaa komeroista kahvipannut ulos tuulettumaan. Isot, pienet, vanhat, uudet, kupari- alumiini-, teräs ja emalipannut piristyivät ja saivat uutta väriä pintaansa, kun tuuli vei pölyt ja hämähäkin seitit.
5-litran pannusta riittää kahvia sinulle ja minulle ja Hentun Liisalle....
Ur 5-liters kaffepanna räcker kaffet åt mig, åt dig och åt alla andra
Nyt kun näin "tärkeä" ja hauska työ on tehty, voi hyvällä omallatunnolla istahtaa vielä hetkeksi ja jatkaa lukemista.
Nu har jag gjort färdigt det här "viktiga"och roliga arbetet och kan med gott samvete sitta och fortsätta och läsa ännu en stund.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)