Kyllä siellä kaikki hyvin oli

Tässä yhtenä päivänä lähdettiin ajelemaan etelään päin katsomaan, miten talot ja puut ja sukulaiset voivat.

Tänään tultiin sitten takaisin. Hyvinhän ne siellä...

....mutta palataan asiaan joku toinen kerta.

Gute Nacht Freunde

Pitkästä aikaa meemi, joka on ihan hassu, mutta  koska on jo myöhä, sopii nyt hyvin.
    
  
Unitottumuksesi 
1. Mieluisin yöasusi?
    Yöpaita, ei mitään keinokuitua.
2.  Mieluisimmat sänkyvaatteet?
     Joutsen-untuvapeitettä♥ en vaihtaisi pois. Luonnonkuitua lakanat ja tyynyliinat vaikkapa  tuollaiset muumihahmoiset:

3. Mieluisin nukkuma-asento?

    Ensin oikealla kyljellä, sitten vasemmalla. sitten oikealla....

4. Onko sinulla nukahtamisrituaalia?

    Kirja

5. Mitä teet, jos et nukahda?

    Kääntelehdin ja vääntelehdin ja tuskailen kunnes ymmärrän nousta ylös hetkeksi. Maitolasi tai juustonsiivu     tai näkkileivänpala tai ristikon ratkaiseminen auttavat takuuvarmasti. Onneksi vain kerran pari vuodessa on turvauduttava tuollaisiin poppakonsteihin.

6. Kuinka suuri sänkysi on?
    Mahtuuhan siihen ihan hyvin, en ainakaan ole pudonnut yli laidan. Mittoja en tiedä.
7. Kuinka monta tyynyä sinulla on?
    Kaksi. Sen isomman työnnän sivuun, kun alan nukkua.
8. Nukutko yksin?
    En.Tuhinaa kuuluu vierestä.
9. Mikä herättää sinut? 
    Jos on noustava määrättynä aikana, herään radion alkaessa soida ja varmuuden vuoksi tavallinen
    herätyskellokin on valmiustilassa. Muina aamuina herään alakerrasta huikattuun "hyväähuomenta-
    toivotukseen". Mies kun herää aikaisin, on hänen tehtävänsä herättää minut määrättyyn aikaan. 
    Muuten olen huonolla tuulella. Enää ei pysty nukkumaan puoleen päivään, kuten nuorena.
10. Nousetko heti tai jäätkö vielä makailemaan?
      No kai minä heti nousen, muuten nukahdan uudestaan.
11. Ensimmäinen ajatuksesi aamulla?
      Aika usein: onko jo aamu? Tänä iltana menen aikaisemmin nukkumaan!
12. Mitä teet, että piristyisit kunnolla?
      Istun sängyn laidalla ja veeeenyyyttelen. Kahvihan se sitten minut kunnolla herättää.
13. Ja  viimeiseksi kuva vuoteestasi.

Musiikiksi sopisi tässä tietenkin Suutarinemännän kehtolaulu  tai  Levon hetki nyt lyö, mutta kuunnellaan nyt kuitenkin tätä.

Löytömatkalla syyskuussa

Puolukoita löytyy, löytyy myös pihlajanmarjoja ja kehäkukkiakin vielä.

Hirvikärpäsiä löytyy. Niitä on puolukkametsässä varmaan yhtä paljon kuin marjoja. Vielä seuraavana päivänä osaa tuo pikku ilkimys yllättää tulemalla esille jostain hiusten kätköistä. Heti rupeaa kutittamaan niskaa, kun vain ajatteleekin!

Joku syy löytyy aina juhlien järjestämiseen. Tässä viikonlopun Kynttiläjuhlat. Idean takana oli 5vee. Tarjolla mustikoita. Ohjelmana laulua.

Ja lopuksi ihmeiden ihme: löysin itsesi kirpputorilta! Meillähän on tavaraa niin, että voisin pitää montakin kirppistä täällä kotona, mutta miten ollakaan, eksyin kaupunkimatkalla aika kivaan kirpputori/antiikkiliikkeeseen. Löytyihän sieltä vaikka mitä, mutta kun ei kaappeihin enää mahdu!  Tuo pieni hinkki toi mieleen lämpimiä lapsuuden muistoja. Maitokaupasta käytiin ostamassa isommalla hinkillä maitoa ja tuollaisella pienellä kermahinkillä kermaa, siis ennen pullo/pussi/tölkkimaitoa. Muutaman euron maksoi ja se oli minun.Lisää keraamisia vuokia en oikeastaan tarvitse, mutta tuo väri pakotti minut ostamaan. Tumma sinivihreä Meri-vuoka ei sekään ollut hinnalla pilattu. Ja sitten nuo syvät Otso-lautaset. Meillä on niitä ennestään, ehkä jo 70-luvulta ja nyt sain yhden rikkoutuneen tilalle uuden ja vielä viisi kappaletta lisää. Hienoa. Riittää suuremmallekin joukolle. Nuo  lautaset olivatkin aivan pakollisia ostoksia, muut mieltä lämmittäviä. 

Eilisen päivän saldo

Syyskuun ensimmäinen päivä....

 ....oli kuitenkin kesäisen lämmin. Meillä oli oikein mukavaa, kun oli kaksi pikkumiestä seuraa pitämässä ja pitämässä huolen siitäkin, että sai harjoitettua hyötyliikuntaa. Aurinko lämmitti etelänpuoleisella seinustalla, joten istahdin hetkeksi kutomaan. Toinen Etiopia-nuttu on valmis ja on tuossa jo odotellut  paketoimista. Nyt aloitin rannekkeiden kutomisen. Kyllä niitäkin vielä tarvitaan, odottakaa vaan.
Vaikka orvokit kukkivat kesäloistossaan, ei se tarkoita, että kesä vain jatkuu, sillä metsähän on täynnä punaisia puolukoita, syksyn marjoja ja syyshortensian oksat täynnä suuria valkoisia kukkaterttuja.
3vee hyppäisi tosin syksyn ohi suoraan talvikeleihin. Kesäpaikasta toimme pojan vanhan aurausauton ja rattikelkan 80-luvulta ja niitä tuossa nyt hartaana tutkitaan.

Täältä luonnon keskeltä pitäisi lähteä välillä ihmisten ilmoille, mutta Eeva Kilpi saa sanoa, miltä minusta tuntuu:

" Minussa asuu jo muuttolintujen levottomuus.

Polut vettyvät, mieleni täyttää huoli:

miten nyt osaan astella kadulla

kun olen kolme kuukautta kulkenut

ympärillä pitkä heinä ja pienten perhosten pilvi?"

Happy birthday

Syntymäpäiviä kun oli tiedossa ja halusin keksiä jotakin nopeasti valmistuvaa, tein päivänsankareille  lompakon näköisen onnittelukortin valokuvineen.

 

Tekstit ja kuvat pysyköön salaisuutena, mutta idean halusin näyttää. Näitähän olen tehnyt ennenkin [linkki]. Käteviä kuvalompakoita laukussakin pidettäväksi. YouTubessa on linkkejä kaikenlaisiin minialbumeihin, näytti olevan tähänkin.

Uskottava on...

....jos kesällä on omenapuussa vain kukkia ja nyt on omenoita, niin

 syksyähän tämä on. Kesäpaikkamme ikivanha omenapuukin sen tietää

ja vaikka aivan varmasti tulee vielä lämpimiä päiviä, kuten aina syyskuussa, on ajateltava edessä olevia kylmiä talvi-iltoja. Siksipä lastattiin, (minäkin hiukan autoin) peräkärry  täyteen koivupölkkyjä

ja lähdettiin kotiin, kun metsä oli antanut vielä muutakin hyvää - herkullisia sieniä.. Kanttarelleja löytyi vain vähän, orakkaita onneksi enemmän.

Matkalla lepuutimme silmiämme näissä vanhoissa kauniissa puurakennuksissa.

Tänään kotona leivoin syksyn ensimmäisen omenapiirakan. Siitä tuli tällainen kiireisen emännän omppupiiras:

Tehdään taikina sekoittamalla sulatettu voi + sokeri, jauhot, leivinjauhe (mitat:100 gr + 0,5dl, 2,5dl, 1tl )

ja nostetaan jääkaappiin siksi aikaa kun joku juoksee puutarhaan hakemaan 4-5 hapanta omenaa, jotka (kuoritaan) ja lohkotaan ja sekoitetaan sokerin, vanilliinisokerin ja perunajauhojen kanssa (mitat: 0,3dl, 1rkl, 1rkl ). Taikina painellaan vuokaan, päälle heitetään nuo omenanlohkot ja kanelia ripotellaan vielä mausteeksi. Uuniin ja 200 asteessa valmistuu noin 25 minuutissa. Jos haluaa, voi vatkata marengin siihen päälle ja taas uuniin, mutta minä en halunnut.

Aamukahvin ääressä

Muistot tulivat mieleen, kun katselin erään blogin profiilikuvaa . Siinähän oli melkein samanlainen pusero kuin minulla pienenä. Nuo muistot veivät minut tähän vuodenaikaan kauan sitten. Suuri, odotettu päivä oli koittanut, kun sain aloittaa lastentarhan.

Tässä kuvassa olen jo kuivannut kyyneleeni ja leikin  iloisena uusien ystävieni kanssa. Alku ei mennytkään, kuten olin kuvitellut. Kun äiti oli lähtemässä pois, aloin itkeä niin, että seinät raikuivat. Päätin, että jos huudan tarpeeksi, vie äiti minut takaisin kotiin. En tiedä, olisiko hän sen tehnytkin, mutta nopeampi oli aivan vieras tyttö, joka tuli ottamaan minua kädestä ja kysyi, leikkisinkö hänen kanssaan. Kyllä se minulle sopi ja sen jälkeen olimmekin erottamattomat.

Mielikuvitukselle oli tilaa tässä satulinnamaisessa lastentarhassa. 4-5 tuntia päivässä siellä vietettiin ja leikittiin aika vapaasti. Mitkähän olivat sen ajan toimintaperiaatteet ja opetussuunnitelmat? Vieläkin on muistissani lauluja ja leikkejä ja tämä Immi Hellenin runo Aamukahvin ääressä on erityisesti jäänyt mieleen. Tässäkö syy siihen, että olen oikea kahvitratti?

Kukko:  Hyvää huomenta, punahilkka! Miltä se maistuu kahvitilkka?
Kana:    Ah, se on aivan liian kuumaa, kieltäni polttaa, päätäni huumaa.
Kukko:  Kahvi on hyvää - mitä mä kuulen? Huonolla tuulella,  rouvani, luulen.
Kana:    Eipä se olisi kumma lainkaan, voi mitä unissa nähdä sainkaan!
Kukko:  Kerro se mulle, kullanmuru, kertoen aina haihtuu suru.
Kana:    Mull´oli piilossa pesä uusi, munia siinä jo viisi, kuusi.
              Lapset sen ryöstivät, ai, ai, ai! Rintani haikean haavan sai.
Kukko: Rauhoitu, rauhoitu, armas Lotta, eihän se ollut edes totta.

 

Nämä kiikut näyttävät olevan uudempaa mallia, mutta paikka on sama kuin silloin, kun keinuimme "tytön joka pelasti minut" kanssa niin että melkein ympäri menimme ja muut lapset seisoivat piirissä  ja hurrasivat. Tuolle meidän 5veelle on turha tällaisia juttuja ruveta kertomaan. Hänellä on alkanut nyt omat seikkailut steinerpäiväkodissa ja varmaan on siellä yhtä hauskaa kuin minulla vuosisata, no ei sentään, mutta vuosikymmeniä sitten tuossa omassa lastentarhassani.

Päiväkodissa on kiva askarrella, mutta kyllä liimaa ja paperia kuluu aikamoiset määrät, kun nuo serkukset täällä meilläkin päästävät luovuuden valloilleen. Seinät alkavat olla täynnä taidetta.