Aurinkoisen lämpimän kesäpäivän jälkeen on vaikea uskoa syksyn olevan tulossa. Tottahan se kuitenkin on, kun koulutkin ovat alkaneet.
7vee täytti hiljattain 8 ja on nyt tokaluokkalainen. Tuollahan hän seisookin jo reippaana jonossa ja odottaa koululuokkaan pääsyä. Minun mielestäni voisivat nuo lasten kesälomat olla pitempiäkin, että saisivat nauttia vielä näistä loppukesän lämpimistä päivistä, kuten me
silloin vanhaan hyvään aikaan. Tässä näkyykin kouluni, jonne mentiin pitkän loman jälkeen syyskuun alussa. Taidan kyllä nyt unohtaa kesätyöt, joita suurin osa sitten lukioaikana teki. Minä muiden mukana. Jonkun kesän vietin postineitinä, jonkun sairaalatöissä Saksassa, missä saikin ahertaa kymmenen tuntia päivässä. Hyvin sen jaksoi ja kielitaito kohentuneena aloitettiin sitten koulu.
Tänä viikonloppuna saavat kyllä koulu- ja muut arkiset työt unohtua. Lämmin aurinkoinen sää helli meitä, kun istuimme kesämökkimme portailla ja nautimme hiljaisuudesta. Syksyn lähestymisestä kertoivat sudenkorennot, jotka lentelivät kimaltavin siivin pitkin pihamaata.
Kun ruohot oli leikattu oli pakko vetäytyä suuren pihakuusen varjoon ja samalla ihmetellä tuota ikivanhaa omenapuuta, joka on niin täynnä omenoita, että tuskin jaksaa niitä kantaa.
Kesämökin päiväkirjaan merkitään sitten kaikki tärkeät asiat: lämpöasteet ulkona ja sisällä, oliko ruoho päässyt kasvamaan liian pitkäksi, mitä ruokaa laitoimme, kuinka uusi omenapuu voi, entä luumupuu, tuleeko siihen hedelmiä........... Kummasti nuo sivut ovat toistensa kaltaisia, mutta mielenkiinnolla niitä kuitenkin luetaan ja vertaillaan eri kesien tapahtumia toisiinsa.
Ja sitten asiasta kolmanteen, eli viimekertaisen postauksen "salaisuuden" paljastaminen.
Tässä se on, oma osuuteni Ravelryn kuukausihaasteeseen En liten stickutmaning 2013. Oli siis kudottava jotain sellaista, mitä ei olisi uskonut tekevänsä. No, mikä tuo sitten on?
Eipä mikään muu kuin paikallisen perinnepuseron mukaan kudottu "kansi" runokirjalle! Olen tehnyt aikoinani tällaiset puserot meidän lapsille ja kun kirjat ovat minulle melkein yhtä rakkaita, keksin tehdä samanlaisen myös runokirjalleni. Vastapalveluksena kauniista runoista, joita se minulle tarjoaa.
SUVEN MENTYÄ
Jo luumupuiden oksat värittää
hedelmän punertuvan hehku vieno,
ja yli nurmettuneen mullan jää
omenan tuoksu iloinen ja hieno.
Mut suven jälkeen liian autuaan,
min kultaan vaivuin tajuttomuuteen asti,
nyt syksyyn havahduin niin haikeasti
kuin lapsi lämpimästä unestaan.
Jos suljen silmäni ja kuuntelen,
soi vielä linnunlaulu kultasuinen,
ja loistossansa tuomi toukokuinen
jäi sydämeeni, sinne juurtuen.
Mut kellastuu jo ruoho rinteen armaan,
ei tuudi tuuli kukkain purppuraa,
ja yli järven kylmenneen ja harmaan
etäältä kurkiparvi kiiruhtaa.
---------
Syyspilven alta kullanvaalean
lehahtaa jälleen kirkas päivä esiin,
ja kylmän-tuulisiin ja tummiin vesiin
taas taivas lainaa sinen loistavan.
Vie auringosta polku pimeään.
Mut värit hohtaa hajuhernemaassa
levossa, hellyydessä autuaassa,
ja kaikki kukkaniityt nään
Säkeet Saima Harmajan runosta kirjassa
Suomen Vuosi. Kerroin siitä täällä
[KLIK]
