Suven mentyä

Aurinkoisen lämpimän kesäpäivän jälkeen on vaikea uskoa syksyn olevan tulossa. Tottahan se kuitenkin on, kun koulutkin ovat alkaneet.

7vee täytti hiljattain 8 ja on nyt tokaluokkalainen. Tuollahan hän seisookin  jo reippaana jonossa ja odottaa koululuokkaan pääsyä.  Minun mielestäni voisivat nuo lasten kesälomat olla pitempiäkin, että saisivat nauttia vielä näistä loppukesän lämpimistä päivistä, kuten me

silloin vanhaan hyvään aikaan. Tässä näkyykin kouluni, jonne mentiin pitkän loman jälkeen syyskuun alussa. Taidan kyllä nyt unohtaa kesätyöt, joita suurin osa sitten lukioaikana teki. Minä muiden mukana. Jonkun kesän vietin postineitinä, jonkun sairaalatöissä Saksassa, missä saikin ahertaa kymmenen tuntia päivässä. Hyvin sen jaksoi ja kielitaito kohentuneena aloitettiin sitten koulu.

Tänä viikonloppuna saavat kyllä koulu- ja muut arkiset työt unohtua. Lämmin aurinkoinen sää helli meitä, kun istuimme kesämökkimme portailla ja nautimme hiljaisuudesta. Syksyn lähestymisestä kertoivat  sudenkorennot, jotka lentelivät kimaltavin siivin pitkin pihamaata.

Kun  ruohot oli leikattu  oli  pakko vetäytyä suuren pihakuusen varjoon ja samalla ihmetellä tuota ikivanhaa omenapuuta, joka on niin täynnä omenoita, että tuskin jaksaa niitä kantaa.

Kesämökin päiväkirjaan merkitään sitten kaikki tärkeät asiat: lämpöasteet ulkona ja sisällä,  oliko ruoho päässyt kasvamaan liian pitkäksi, mitä ruokaa laitoimme, kuinka uusi omenapuu voi, entä luumupuu, tuleeko siihen hedelmiä........... Kummasti nuo sivut ovat toistensa kaltaisia, mutta mielenkiinnolla niitä kuitenkin luetaan ja vertaillaan eri kesien tapahtumia toisiinsa.

Ja sitten asiasta kolmanteen, eli viimekertaisen  postauksen "salaisuuden" paljastaminen.

Tässä se on, oma osuuteni Ravelryn kuukausihaasteeseen En liten stickutmaning 2013. Oli siis kudottava jotain sellaista, mitä ei olisi uskonut tekevänsä. No, mikä tuo sitten on?

Eipä mikään muu kuin paikallisen perinnepuseron mukaan kudottu "kansi" runokirjalle! Olen tehnyt aikoinani tällaiset puserot  meidän lapsille ja kun kirjat ovat minulle melkein yhtä rakkaita, keksin tehdä samanlaisen myös runokirjalleni. Vastapalveluksena kauniista runoista, joita se minulle tarjoaa.

SUVEN MENTYÄ

Jo luumupuiden oksat värittää

hedelmän punertuvan hehku vieno,

ja yli nurmettuneen mullan jää

omenan tuoksu iloinen ja hieno.

Mut suven jälkeen liian autuaan,

min kultaan vaivuin tajuttomuuteen asti,

nyt syksyyn havahduin niin haikeasti

kuin lapsi lämpimästä unestaan.

Jos suljen silmäni ja kuuntelen,

soi vielä linnunlaulu kultasuinen,

ja loistossansa tuomi toukokuinen

jäi sydämeeni, sinne juurtuen.

Mut kellastuu jo ruoho rinteen armaan,

ei tuudi tuuli kukkain purppuraa,

ja yli järven kylmenneen ja harmaan

etäältä kurkiparvi kiiruhtaa.

---------

Syyspilven alta kullanvaalean

lehahtaa jälleen kirkas päivä esiin,

ja kylmän-tuulisiin ja tummiin vesiin

taas taivas lainaa sinen loistavan.

Vie auringosta polku pimeään.

Mut värit hohtaa hajuhernemaassa

levossa, hellyydessä autuaassa,

ja kaikki kukkaniityt nään

Säkeet Saima Harmajan runosta kirjassa Suomen Vuosi. Kerroin siitä täällä [KLIK]