Kuvista runoihin

Lapsille ja lapsenmielisille.
Olen todennut tämän jo ennenkin: Pikku Pegasos-kirjasta löytää runon kuvaan kuin kuvaan. Keramiikkapöllöni saa luvan olla ensimmäisen runon muusa ( taiteellisen inspiraation symboli).

PÖLLÖSTÄ OPPIA OTTAA SIETÄÄ

Vanhasta viisaasta pöllöstä oppia ottaa sietää:

mitä vähemmän se puhuu, sitä enemmän se kuulee,

mitä enemmän se kuulee, sitä vähemmän se luulee,

sitä enmmän se näkee ja tietää.

Engl. kr., suom. Panu Pekkanen

6vee on kiipeämässä nuoreen koivuun, tuulenpesääkö etsimään? Ne häntä tällä hetkellä ainakin kiehtovat ja  automatkalla viimeksi laskimmekin kilpaa tuulenpesiä. Hän voitti.

TUULENPESÄT

Kun syksyllä peippo lähtee

ja laulu häviää

ja metsä on aivan tyhjä,

niin puilla on ikävää.

Sen vuoksi tulee tuuli

ja oksia kiertelee,

se tekee pesiä puihin

ja niissä ulisee.

Ja kun pieniä peippojansa

puu muistaa suruissaan

niin tuulen hassu laulu

sen panee nauramaan.

Aale Tynni

Mitä metsästä löytyy, kiehtoo myös pikkupoikia, mutta autot ovat aina autoja, syksyn tuulessa ja viimassakin. Auto voi olla vaikka vanha kupla ja 

KENKÄ VOI OLLA AUTO

Kenkä voi olla auto, jota jalka käyttää,

silloin saapas mustalta umpiautolta näyttää.

Tavallinen kenkä perheauto olla voisi

ja tennistossulle urheiluauton osan soisi.

Sandaalit jalassa avoautossa kulkee,

mutta mikä kenkä sisäänsä monta jalkaa sulkee,

ei sellaista kenkää olekaan vielä keksitty.

Jos olis, niin se linja-autoks nyt ois ristitty

Kenkä voi toimia myös jalan kotina

ja sateella silloin, kuuluu ulkoa lotina

mut arvaas mikä on - ihmisjalan sairaala,

se on sitä kun jalka on kipsissä.

M.A. Numminen

Muodissa mukana?

Uusi muotivirtausko? Kiireettömyys. Hidastaminen. Minun on helppo mennä tuohon trendiin mukaan, koska työelämä on jo takana ja saan oikeastaan ajatella vain itseäni (toki myös läheisiäni). Vaikka  onhan minua oikeastaan aina ärsyttänyt jonkinlainen kiireen ihannointi, kiireellä ylpeily ja tehokkuuden palvonta. Jo lapsilla on nykypäivänä tiivis päiväohjelma ja  on hienoa olla ”kiireinen eläkeläinen”.  Totta on, että eläkeläisen aika kuluu nopeasti, ei ehdi tehdä kaikkea mitä haluaisi, kun vihdoinkin on vapaa-aikaa, mutta taitaa siihen olla syynä tahdin hidastuminen  vähitellen muutenkin.  ”Olet tärkeä ja arvokas, mutta se ei ole seurausta kiireestäsi” on toteamus, jonka olen joskus kirjoittanut muistiin.

Kun itse olin lapsi ja vielä kun omat lapseni elivät lapsuuttaan, ei ollut samanlaista kiirettä minnekään kuin nyt, tai olihan toki – jatkamaan leikkiä siitä, mihin se oli viimeksi jäänyt.  Minkälainen on nykypäivän pienen lapsen elämä? Aivan kuten aikuisen -  on harrastettava sitä sun tätä, koulu- tai jo päiväkotipäivän jälkeen on riennettävä nopeasti erilaisiin äidin ja isän mielestä kehittäviin harrastuksiin. Kuitenkin hitaampi päivärytmi olisi lapsille vielä tärkeämpi kuin aikuiselle. Lapsen kehitykselle tekee vain hyvää olla välillä hetken hiljaa omiin leikkeihinsä keskittyen. Milloin lapsi ehtii tutustua omaan itseensä, jos aina on kiire ja aina on toimittava peli- ja muiden sääntöjen mukaisesti. Ehtiikö lapsi enää elää lapsuutta?
 

”Nosta jalka kaasulta: perhonen ylittää tien” on suosikkirunojani, kiitos Eeva Kilven.

Reseptivihostanikin löydän kiireettömyyteen liittyvää asiaa.  Muistaakseni aikoinaan Hesarista leikkaamassani ohjeessa  kerrotaan, että Slow food –liike arvostaa hitautta, lepoa ja vieraanvaraisuutta, varjelee traditioita ja omaperäistä tuotantoa.  Hienoja asioita  minunkin mielestäni. 

Lisää vettä myllyyn: meidän pitäisi lähipäivinä lähteä kesäpaikkaamme, Suomen ainoan Cittaslow-kaupungin (Slow City) kupeeseen. Siellä tahtimme on aina automaattisesti hidastunut, jo ennen tuollaisia nimityksiä :) ,vaikka töitä siellä aina löytyy, taitavat ne olla rentouttavia sellaisia.

Kuitenkin, kun nyt joka puolella tulee vastaan neuvoja, saarnataan, kuten nyt minäkin,  on tuo hidastamisen muoti-ilmiöksi tekeminen alkanut ärsyttää . Nyt suoritetaan hidastamista oikein olan takaa, kiireettömyydestä on tullut kunnon kansalaisen hyve. Kohtuus kaikessa! En aio muuttaa TO DO-listojani NOT TO Do –listoiksi, mutta en aio myöskään ryhtyä harrastamaan 20 minuutin speed-joogaa. Aion edelleenkin olla välillä stressaantunut ja kiireinen, välillä taas otan  iisimmin. 
Olen jo aikaisemmin aikonut tarttua tähän aiheeseen, mutta tein sen vasta nyt luettuani Meijerielämän Lumikon hienoja (jälleen) mielipiteitä.


Vielä lopuksi menneisyyden rauhaa huokuva runo, Bo Carpelanilta, totta kai.

Päivällisen jälkeen oli aivan äänetöntä tunnin.

Oli kuin hämärä huoneessa olisi tihentynyt.

Isä varjosti kädellä kasvojaan kun nukkui.

Esineet vanhenivat.

Äänet pihalla kajahtelivat verkkaan kuin lumi.

Äiti ompeli alasluisuneitten silmälasien lävitse.

Kirjan yli näin ne läheltä niin kuin hiljaisuus tuo lähelle.

Pöytälamppu loisti vaimeasti.

Täsmälleen tunnin kuluttua isä nousi ylös.

Elämä virtasi takaisin huoneeseen ja ääniin.

Kun he puhelivat, olin taasen yksin.

Kaikki oli valoisaa kuin pimeän tauottua.

Ilahduttavia asioita

1. Postilaitosta ja postinkulkua sitten jaksetaan haukkua, mutta meidän postilaatikko on kai poikkeus. Sen kun avaa, löytyy aina silloin tällöin yllätyksiä, jotka saavat mielen iloiseksi. Sieltä olisi voinut löytyä vastauskirje Berliinistä ja toinenkin samasta kaupungista, jos vain olisin ensin itse kirjoittanut sinne:-)

Kölnistä on tullut kaksikin lähetystä. Tuo mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä filmi Das Leben der Anderen tuli jo jonkin aikaa sitten, mutta tuo paketti, joka ei ole minulle, vaan meidän tytölle ja ilahdutti minuakin, tuli tänään ja nopeasti tulikin. Kusti polki  reippaasti!
Yhtä reipas oli Akateemisen Kirjakaupan verkkokauppa. Erittäin nopeasti ja erittäin edullisesti tuli tilaamamme kirjalähetys, joka sisälsi mm. jo jonkin aikaa haikailemani Bo Carpelanin kirjan Blad ur höstens arkiv (Lehtiä syksyn arkistosta). Uskon, että se on suomenkielelle käännettynä oikein hyvä, mutta mieluummin luen sen kuitenkin alkuperäisellä kielellä.
Marimekon Surrur  tuli myös jo muutamia viikkoja sitten.  Se lupaa "rutkasti ideoita kotiin, päälle puettavaksi ja ihan vaan arjen iloksi" ja  pitää lupauksensa.

2. Ilahduttava on myös tämä väriläiskä ikkunallamme. Se jaksaa kukkia kuukausia, kunnes väsyy, kasvattaa uuden varren ja yllättää aina vaan useammalla kukalla. Saman tekee sen kermanvalkoinen lajitoveri viereisellä ikkunalla. Kiitollisia kasveja nämä orkideat! Vähään tyytyväisiä, kunhan vain pääsevät lämpimään kylpyyn kerran, pari kuussa.

3. Anna Elina ilahdutti minua tällä tunnustuksella. Kiitokset vielä kerran. "Tähän tunnustukseen ei liity mitään itsestä kertomis- ja tunnustamisvaatimuksia, vaan riittää, kunhan laittaa tunnustuksen eteenpäin kymmeneen blogiin", kuuluvat säännöt. Monet tämän ovat jo saaneet ja koska minä en seuraa aktiivisesti niin kovin montaa blogia,  laitan tämän eteenpäin niihin blogeihin, joiden kirjoittajat tietävät minun seuraavan heidän hienoja juttujaan.

Kirjat kaunistuvat

On kirjoja, joilla on niin paljon tunnearvoa, että niitä ei vain voi heittää pois....

....vaikka olisivat tämän näköisiä. Eivät ne kylläkään mitään kirjahyllyn kaunistuksia ole, joten

ehostetaanpa niitä hiukan. Hopeakynät, sakset, pala askartelukartonkia  esille ja töihin.

Nopeastihan tämä kävi

ja nyt ovat kirjat ihan salonkikelpoisia. Idean  löysin täältä,

mutta 6vee ei ideoita muualta metsästä, vaan keksii itse.

Nää siis asuu tässä ja nuo on niiden sängyt ja ne on aika väsyneitä, kun ovat pelanneet juuri jalkapalloa..... ja eikö niillä ookki hienot kampaukset.

Syysruno

Tämä kaunis syksy antoi minulle  inspiraation skräppikuvan tekemiseen, kuten myös nuo syksyn iloista nauttivat lapset.

TUULEN NENÄ

Oletko nähnyt tuulen nenää

joka nuuhkii siellä ja nuuskii täällä

ja parhaiten pärskii myrskysäällä.

Se on silloin ihan elementissään

vaikkei näy missään.

Kirsi Kunnas

Pienen pojan filosofiaa / En liten pojke filosoferar

Meillä on suuri osa miehen suvun valokuvista irrallaan laatikoissa. Onneksi on moniin kirjoitettu  taakse tiedot, mutta paljon siellä on vielä "tuntemattomia", ainakin meidän jälkipolvelle. Kuvia katsellessani tuli vastaan tämä mietteliäs pikkupoika, joka toi mieleeni runon lapsuuden ajan "säännöistä". Oletan, että niitä tämä pikku R tässä kertailee mielessään tultuaan maaseudun rauhaan, pois kaupungin leikeistä.

Ei saanut astua laattojen saumoille, piti sylkeä kissojen perään,

ei saanut mennä tikkaiden alitse, portaat piti harpata

kaksi kerrallaan kunnes keuhkot läähättivät pääsyä

vapaaehtoisesta piinasta.

Keittiön pöytäliinan kuvioitus oli vaativa.

Aina oli sääntöjä. poikkeukset olivat kuin pääskyt kesällä,

harvinaiset kiirivät kirkaisut, jotka taas katosivat,

ja piha oli sunnuntaivaiti.

Säännöt tekivät olemassaolon salaperäisemmäksi kuin se oli.

Ja ajatukset suihkivat ääneti kuin sukkula

kudosta niin vinoa, vinoa

tai värillistä, aivan ihanaa.

Tuossa runossa on Bo Carpelan  osannut hienosti kuvata lapsuuden ajan tunnelmia. Juuri tuollaistahan se aika oli, itsekeksittyjä sääntöjä täynnä  ja voi miten jännittäväksi  ja hauskaksi ne  elämän tekivätkään. Runo löytyy teoksesta Gården/Piha. 

EDIT: Nyt kun tarkemmin ajattelen, huomaan, että ei tuo pikkupoika noin voinut filosofeerata,  koska tuossa iässä hän ei osannut montaakaan sanaa suomea.  Näinhän sen pitää olla :

Det gällde att inte stiga på skarvar, att spotta efter kattor,

inte gå under stegar, ta två trappsteg i taget

tills lungorna flämtade efter befrielse från en självvald plåga.

Köksbordduken hade sitt krävande mönster.

Det fanns alltid regler. Undantagen var som sommarens svalor,

sällsynta ilande skrik som åter var borta

och gården söndagstyst.

Reglerna fanns för att göra tillvaron hemlighetsfullare

än vad den var.

Och tankarna gick tyst som en skyttel

och vävde de snedaste vävar

eller i färg helt underbara.

Suomenkielinen teksti on Tuomas Anhavan hienoa käännöstyötä ja kirjassa on kaunis Hannu Tainan kuvitus.

Tervetuloa taidenäyttelyyn

(Kuvan tausta täältä)

Tämän harmaan maanantaipäivän olen viettänyt melko tiiviisti tässä koneen äärellä erilaisia töitä tehden. Toista oli eilen. Lähdimme - ei tuon kartan osoittamille paikoille, vaan jälleen kerran sinne omaan paratiisiimme, kesäpaikkaamme.
Kun oli tarkistettu, miten aitan kattohommat olivat edistyneet, kun oli syöty puuhellalla lämmitetty pastapata, kun oli laitettu talviverhot paikoilleen, kääritty rullalle suurin osa matoista ensi kevättä odottamaan, kun oli istuttu rauhassa kahvimuki kädessä talon portailla auringon lämmittäessä, oli aikaa kulkea  ympäriinsä, nauttia raikkaasta ulkoilmasta ja maalata muutama taulu kameralla, se kun on aina mukana.
Vielä me ehdimme tulla tänne muutaman kerran ennen talven tuloa, vaikka varma merkki sen lähestymisestä ovat punatulkut, jotka olivat tulleet metsästä keräämään siemeniä pihan kukista ja pensaista. Myös talitiaiset hyppelivät ahkerina ruokaa keräämässä.

Kotiin ajelimme jälleen  hienoa musiikkia kuunnellen, Dylania tietenkin, Cohenia, Bonnie Tyleria ja sitten tätä kaunista Céline Dionin esittämää Pour que tu m'aimes encore

Paras laittaa versio, josta näen sanat. On niin hauska laulaa tätä hänen mukanaan;)

Suven jälkeen väsyttää.....

...aurinkoa, siksi jää

aamuisin se nukkumaan

eikä valvo iltojaan.

(Aune Laaksi)

 Pian on tämä tämä Syksystä suveen Luen ja kerron luettu aivan puhki ja se jos mikä todistaa kirjan olevan hyvä.  Ei ihme, kun kirjailijoina on Z. Topelius, Marjatta Kurenniemi, Teuvo Pakkala, Oiva Paloheimo, Lauri Pohjanpää, Immi Hellén, Aleksis Kivi, Eino Leino, Uuno Kailas ja moni muu. Kansansatujakin sieltä löytyy useampia. Tämä toisen luokan lukukirjani on ollut siis ahkerassa käytössä, sitä on luettu, siihen on piirrelty, sitä on pidetty konttorileikeissä tilikirjana sivujen yläreunoissa olevista merkinnöistä päätellen.
Nyt kirja kiinnostaa kovasti 6vuotiasta tyttärentytärtä.  Siitä on skannattu ja kopioitu jo monta satua, kun  teemme hänelle niistä oman kirjan saduista ja runoista, joista hän pitää. Voi kun hän nauttii niitä lukiessaan.

Hölmöläissaduille  nauramme tietenkin aina, mutta muitakin suosikkeja on, kuten tämä Kymmenellä pennillä siirappia ja onneksi kirjasta löytyi kansansatu karhusta, sudesta ja ketusta, jotka kilpailivat siitä, kuka nopeimmin keksii kolmen puun nimet, sillä puut ja luonto ovat tälle tytölle kovin tärkeitä. 

Aina täällä ollessaan hänen on päästävä tutkimaan, mitä puita metsästä löytyy. Tässä kerätään kyllä marjoja heinänkorteen, 

kun niitä nyt vielä löytyy.

Ja verenpisarat vain kukkivat, kun syksy jaksaa olla niin yllättävän lämmin ja yllättävä muutenkin. Tänään oli melkein hirmumyrsky, eilen oli "kesäpäivä" ja pari päivää sitten oli -  yöllä tietenkin - kauhea ukonilma.

Lokakuu - puu, ruoho lakastuu

Vähitellen, vähitellen alkaa luonto näyttää tosissaan syksyn merkkejä.  Kuukausi on kulunut siitä, kun katselin ikkunasta tätä samaa maisemaa. Kovin suuria muutoksia ei siinä näytä tapahtuneen leudon syyskuun aikana, kuun  jonka viimeinen päiväkin oli lämmin kuin keskellä kesää.

Antaakohan tämä Kaarlo Sarkian runo totuudenmukaisemman kuvan lokakuusta ? 

LOKAKUUN YÖSSÄ


Noin kylmän valkeana
nous sirppi uudenkuun!
Noin näkyy virran vana
nyt läpi paljaan puun!

Noin usva-aaveet mataa
veen pintaa himmeää.
ja puista verta sataa,
mi martoon maahan jää.

Niin syys, niin syys on tullut!
Puu, ruoho lakastui.
Vain haavelinnut hullut
yömustaa vettä ui.

Mut vaikertelet turhaan
sa eessä viikatteen:
se tottunut on murhaan
niin moneen tuhanteen.

Noin nousee purevana
tuo sirppi kohtalon.
Vain puuttuu viime sana -
ja korjuu tehty on.

Tuntuu väärältä päättää postaus noin synkkään runoon ja noin synkkään kuvaan, onhan syksy  väreissään niin uskomattoman kaunis. 

Taitavasti on   tämänkin "taulun" maalari sekoittanut paletissaan vihreää, keltaista, oranssia ja ruskeaa!

Valoisaa syksyn mieltä !