O niin kuin omena, B niin kuin Bujo

Omenasato on tänä syksynä ollut uskomaton! Kesämökiltä haimme juuri nämä viimeiset punaposket, vielä on kuitenkin yksi puu täällä kotipuutarhassa melkein koskematon!

Pakasteet ovat jo ääriään myöten täynnä herkullisia soseita. Joidenkin päälle on merkattu Omena, joidenkin päälle Fibel, riippuen siitä kumpi meistä on pitänyt kynää kädessä:)

Kieliluotsin lokikirjasta löysin lisää juttua omenasta, kannattaa vilkaista!

 

Miten nautinkaan näistä kauniista syksyisistä päivistä. Ehkä on vain hyvä, että välillä on harmaata ja sateista?

Kesä hujahti ohi menemisineen ja tulemisineen ja nyt syksyn tultua tuntuu kuin mielestä olisi pois pyyhitty kaikki työt, projektit, hauskat ja vähemmän hauskat tehtävät. Sen vain tietää, että pitäisi sitä ja pitäisi tätä. Paras siis ottaa aika ja tehtävät haltuun ja Bujoilun voima auttakoon minua siinä.

Täältä [klik] löytyy idean kehittäjä Ryder Carroll, hän halusi kehittää systeemin, joka  pitää tärkeä asiat muistissa ja kasassa, kaikki yhdessä paikassa.
Aion pitää bujoni selkeän yksinkertaisena, mutta näitä suurella työllä ja innolla tehtyjä taitavia sivuja voi tietenkin käydä välillä ihailemassa.

Syksyn värejä ja kirjalöytö

Tänään keitin puolukka-omenahilloa, kirpeän raikasta, mukana hiukan vaniljaa.

Vielä ovat pihlajat punaisenaan marjoista, pian tulevat tilhet ja tyhjentävät puut hetkessä.

Ulkona luonnossa kävellessä jaksan yhä uudelleen ihmetellä, kuinka monta vihreän eri vivahdetta löytyykään!

Oreganot/mäkimeiramit odottavat vielä yrttimaalla.

Tässä yksi "tekosyy", miksi ikkunat ovat vielä pesemättä. Aitoristikki kutoi taidokkaan verkon ikkunan ulkopuolelle. Oli mielenkiintoista seurata sen touhuja, kunnes rankkasade rikkoi koko hienouden. 

Kesäkuun postaukseni (oi miten aika rientää!) otsikko oli Kesän värejä ja kirjayllätys. Tällä kertaa ei kirja ole yllätys, vaan kirja, joka löytyy omasta kirjahyllystä. 

Katsoin Aamu-tv:n ohjelmaa Kirjojen Suomi 101 kirjaa [KLIK] ja sieltä haastattelun Sally Salmisen romaanista Katriina. Olin tuonut lapsuudenkodista mukanani tämän kirjan ja olin lukenutkin sen joskus aivan nuorena, mutta mitään ei ollut jäänyt siitä mieleen. Vuosien varrella olen aikonut monta kertaa lukea Katriinan uudelleen ja kiitos tämän kirjallisuusohjelman tein sen nyt. Luen sitä parhaillaan aina ennen nukkumaan menoa ja 

aamukahvipöydän keskusteluaiheena meillä onkin sitten  Katriinan elämä suurine suruineen ja pienine iloineen. 

Runokirjoja minulla on jo aika monta, mutta kirjahyllyni uusin tulokas, tämä upea runoteos Katso pohjoista taivasta,  on arvokas lisä tällaiselle runoja rakastavalle. Täällä [KLIK] enemmän  Jenni Haukion toimittamasta teoksesta.

Symbolit toistuvat, aina samat:

kuutamoyöt, kevät, sumu, koivut ja mustarastaat,

syysaamujen kuura, pihlajat,

kuoleman värit ja tuoksu,

kaikki mikä sinällään ei merkitse muka mitään.

Joka pakahduttaa sanattomaksi aina kun sen aistii.

-Hannu Salakka-

Kesän värejä ja kirjayllätys

En tiennytkään, että kansa kutsui aikoinaan tätä kukkaa orvon kukaksi,  kunnes Elias Lönnroth nimesi sen orvokiksi.

Luonnonkukat ojanpientareilla kiittävät kesän sateita. Voiko kauniimpaa "kukkapenkkiä" olla!

Käväisin katsomassa, joko mustikat olisivat kypsyneet ja kyllä,

löytyihän  tuolta jo valmiitakin, muutaman desin verran.

Meillä on puutarhassa vain muutama mansikantaimi,  mutta suuremmat määrät on ostettava. Pojan perhe kävi hakemassa meillekin laatikollisen. Makeita ja mehukkaita olivat. Nytkin herahtaa vesi kielelle, kun vain katselen kuvaa:)

Taidamme olla hiukan erikoisia näillä nurkilla, kun meillä  on kasvimaa.  Toisilla taitaa olla nurmikot ja kukkaistutukset. No onhan meilläkin kukkivia rikkaruohoja tuolla salaattien ja tillien joukossa😊.

Ja kukkivathan useimmat yrtitkin kauniisti, kuten tämä salvia.

Tässä toinen sateen ystävä. Päivänkakkarat ovat levinneet aivan joka paikkaan, mutta kauniita ovat nekin.

Tämä tiikerinlilja osaa sitten yllättää meidät kesäpaikallamme! Parina kolmena kesänä se on loistanut yhtäkkiä keskellä vadelmapöheikköä, korkeiden heinien seurana. Näyttää jopa viihtyvän hyvin.

Voiko joku kuvitella, että tulin maailman onnellisimmaksi, kun löysin tämän kirjan! Olen ollut varhaisesta lapsuudesta saakka kirjatoukka ja  Orriporrin talon sain lahjaksi, kun aloitin koulun. Voi kuinka pidin siitä, se oli lapsuuteni rakkain kirja. Kirja jäi sitten lapsuudenkotiin sieltä lähdettyäni, minne se joutui, en tiedä,  mutta sillä oli aina paikka sydämessäni. Vuosien varrella unohdin kirjan nimen ja yritin etsiskellä sitä tuon kansikuvan perusteella, se oli jäänyt niin vahvasti mieleeni.

Ja nyt kun eletään nettiaikaa ja tässä tapauksessa nettiantikvariaattien aikaa, löysin kuin löysinkin kirjan. Hyväkuntoisen, muutamine alleviivauksineen, joista näkee, että kirjan teksti on puhutellut aikuistakin henkilöä – sitähän tekevät kaikki hyvät lastenkirjat.

....  ja kellokukka soitti: "Piu-Pou"

 

Hieno uutinen

Tänään, 10.7. saa lipun nostaa salkoon Helene Schjerfbeckin ja Suomen kuvataiteen päivän kunniaksi. Mikä sen hienompaa! [klik]

Muistan kaukaa kouluajoilta, kuinka kuvaamataidon opettaja tutustutti meidät Helene Schjerfbeckin maalauksiin ja kuinka ihastuin niihin heti.

Kansakoulutyttö 1908

Lukevia tyttöjä

Helene maalasi mielellään ihmisiä kirjaan syventyneenä.

Minä taas olen syventynyt näihin hänestä kertoviin teoksiin, Riitta Konttisen Oma tie, Rakel Liehun Helene, Edith Södergranin ja Helene Schjerfbeckin taide- ja runokirjaan Kohtaamisia ja Kansalliskirjaston aineistosta löytyviin uutisiin ajalta, jolloin Helene S. eli.

Olen omistanut kalliin jalokiven -

hurmion.... Sellaisen omistaja

voisi vaikka istua tien vieressä

ja kerjätä, onnellisena.

(Rakel Liehu: Helene)

Pakkohan oli lisätä vielä kirja, jonka olin vähällä unohtaa, kun ei ollut omalla paikallaan kirjahyllyssä. Tästä kerroin jo kauan sitten täällä [klik]

Kesäkuun tunnelmissa

Tässä sen nyt näkee aivan konkreettisesti: aika kuluu todellakin kuin siivillä! Tuntuu kuin olisin juuri aloittanut tämän Temperature Blankentin virkkaamisen [klik] ja nyt on kerroksia eli päiviä kertynyt jo 170.

Torkkupeitteeni väritys on aivan eri kuin sen mielessäni kuvittelin olevan. Luulin kylmien värien jatkuvan paljon pitempään, mutta tuossa näkyy, kuinka maaliskuu oli jo melko lämmin, (valkoiset rivit merkkaavat kuukauden vaihtumisen).

Nostalgiaa puutarhassa: pelargoniat, päivänkakkarat

ja lemmikit.

Nostalgiaa myös tässä – salkotennis kuului lapsuuden kesiini, onneksi löytyi moderni versio pikkuväelle.

"Työnnänpä venheen rannasta ja lähden lainehille,

heitän verkkoni vesille nyt näille kotoisille.

Voi jospa niihin karttuisi nyt kalasia paljon,

särkiä sekä säynähiä, lahnojakin joukon.

Hauska on aina kalamiehen järven selkää soutaa,

laineen sievästi liplattaissa kalat kotiin noutaa" 🎵🎶

No, saa sitä kalaa kaupan kalatiskiltäkin:)

Päästiin vihdoinkin kesämökille

Tulihan se kesä, kun vaan jaksoi odottaa. Tänään näytti mittari täällä lähes 24 astetta, joten pihatöitä sai tehdä kauniissa säässä, vaikka rikkaruohot kyllä kasvavat, oli sää mikä tahansa. Nyt kun tätä kirjoittelen, ropisee sade katolle – ruohikkopaloja onkin ollut siellä ja täällä, joten sade on tervetullut. Ilta-aurinko ei malta kuitenkaan pysyä poissa, vaan kultaa männynrungot oranssin värisiksi, mikä upea näky!

Viikonloppuna lähdimme vihdoinkin kesämökille, oikullinen kevät on siirtänyt matkaamme viikko viikolta. Kun  olimme päässeet perille, soitti tyttö ja tiedusteli, joko "työleiriläiset" ovat aloittaneet hommansa:)  Ehei, olimme päättäneet vain nauttia lämpimästä säästä, hyvistä eväistä ja lintujen konsertista. Työt saivat nyt odottaa, vaikkapa tuon  saunan seinän maalaaminen. Turha sitä on katsoa, parempi ihailla kirkkaan sinistä taivasta! 

Ruoho oli yllättäen kasvanut pitkäksi, mutta antaa sen kasvaa, siinähän se pysyy seuraavaan kertaan. Tässä kuvassa näkyy tärkeämpi asia: linnunpönttö, joka odottaa pääsyä puuhun. Nyt niitä on kahdeksan siellä ja täällä metsikössä, koivuissa ja männyissä ja heti näytti joku, ehkä kirjosieppo, olevan kiinnostunut uudesta asunnosta.

Hyvä kirja ja kesämökin piha – mikä nautinto!

Auringon porottaessa liikaa lukijan silmiin, on tuon pihakuusen alla hyvä viivähtää

ja tuumia vaikkapa näin, Kirsi Kunnaksen tavoin: 

Mutta nyt hyppään aivan toiseen asiaan, kuitenkin kirjoissa pysyen:

Monta kertaa olen jo miettinyt tämän blogini lopettamista. 26.6.2008 kirjoitin ensimmäisen postaukseni, joten 10 vuotta tulee täyteen ensi vuonna. Voisinhan jatkaa siihen saakka, en tiedä. Joka tapauksessa olen päättänyt tehdä jutuistani blogikirjan, mikä ilahdutti lähipiiriäni, onhan täällä kerrottu perheen touhuista ja muistakin asioista, joita ei halua unohtaa. Kun tämä kaverini sai käteensä tänään uunituoreen ensimmäisen kirjan, toi lukeminen montakin kertaa hymyn huulille, kun hän näki kuinka hauskoja nuo pikkuiset olivat parivuotiaina,  haikeaakin oli, kun näki juttuja rakkaasta edesmenneestä koirapojastamme. 

Tässä on siis aikamoinen urakka, ennen kuin koko blogi on siirtynyt kirjan sivuille. 

Ruusuja, kirjoja, musiikkia...

Juhlan aika on parasta aikaa

- ja usein juhlaan löytyy hyvä syy 

-Janosch-

Kuten aurinko ja kesän lähestyminen!

Tai kirjaston poistohyllystä löytynyt  kirja vuodelta 1947!
"ÄITI JA ME"  25 tunnettua miestä ja naista äideistään.

 Kuvassa Alvar Cavénin äiti. 

Ilahdun aina, kun löydän edes pieniä tiedonmurusia elävöittämään kertomustani oman suvun vaiheista ja elinympäristöistä. Mielenkiintoista oli huomata, että  kuvataiteilija Alvar Cawén syntyi samana vuonna ja samassa paikassa kuin isoäitini. 

Onneksi kirja löytyi, se kun oli unohtunut alimmaiseksi muiden lukemattomien kirjojen pinossa. Katsotaan mitä Alli Paasikivi, F. E. Sillanpää, Ester Ståhlberg ja monet muut  kertovat äideistään.  Mielenkiintoisia kohtaloita siellä näytti olevan, kun hiukan vilkaisin sivuja.

Lauri Viidan Alfhild sopii tähän paremmin kuin hyvin:)

"Siellä he kulkevat tähtien rivissä

kirkasta vanaa,

isä ja äiti, peräkanaa"