Lunta, lunta

Taitaa olla viimeinen hetki laittaa muistiin kauniit talviset pakkastunnelmat, ensi viikolla on jo luvassa sadetta ja jokunen lämpöastekin.

TALVIAAMU

Mikä hiljainen ja suuri onni onkaan

huurtehisten puiden unelmoissa,

aurinko kun talviaamun koissa

katsoo metsän korkehimpaan honkaan!

 Vavahtaen syttyy metsän synkkä syvyys

kirkkautehen talviaamun koiton.

Loistaa yli metsän, läheisen ja loiton,

valon suuri siunaus ja hyvyys.

-V.A. Koskenniemi-

Yhtä hauskaa kuin on kulkea kameran kanssa ulkona kuvia näpsien on  selata sitten kotona runokirjoja ja etsiä löytyisikö joku runonsäe juuri tuohon tai tähän kuvaan. 

Mutta eipäs nyt vain haaveilla ja runoilla ja tuijotella pilviin, sillä onhan tässä päiviin mahtunut muutakin – hiukan epäromanttisempia asioita. Ensin minä, sitten tämä tämä paras kaverini saimme vuorollamme jonkinlaisen yhtäkkisen vatsapöpön, onneksi nopeasti ohi menevän, mutta kuitenkin voimille ottavan. Meillä tuollainen vieras on todella harvinainen, vaikka koko työurani toimin pienten ja suurten lasten parissa ja aina oli näitä epidemioita liikkeellä.  Jouduin siis  etsimään tietoa, mitä voi ja saa nauttia. Paras laittaa tieto tänne muistiin, jos vaikka vieras joskus piipahtaisi uudemman kerran, no tuskin!

Oloa helpottavan SUOLA-SOKERILIUOKSEN  ohje

1 l vettä

8 tl sokeria

1 tl suolaa

pieni ripaus ruokasoodaa

annetaan kiehahtaa ja nautitaan. Maistuukin hyvältä!

 

Kun nälkä jo alkoi vaivata pakollisen paaston jälkeen, maistui pehmeä kaurapuuro, onneksi pakasteessa on vielä kesän mustikoita.

Mutta! Miksi minun keittämäni puuro on kaikkea muuta kuin pehmeää, kun taas kämppis joka on melkein vasta-alkaja puuronkeitossa, saa siitä täydellistä.

Siitä kiitokseksi saakoon hän nämä pian valmistuvat sukat, melkein samanlaiset kuin nämä [klik]

Kultasäde auringon,

hiipii läpi pensaston.

Jäässä oksat:riippuvat

kohta niissä pisarat 

Pisaroiksi suli jää,

kirkkaammin nyt kimmeltää.

Vangittuina piilivät

jäässä värit heleät.

Uuteen eloon heräten

eessä säteen lämpöisen 

viileämmin, puhtaammin

nyt ne loistaa silmihin.

-Juhani Siljo-

Pian sulaa lyhdyn komea myssy:-)

Vuosi vaihtui

ja tammikuukin on jo viikon vanha.

Täksi viikoksi on luvattu reilua pakkasta, vaikka korkeintaan -10°C sopisi minulle paljon paremmin. Lunta meillä on vähemmän kuin Berliinissä tuossa Siran tekemässä kalenterikuvassa. No, eipä tainnut tämän vuoden kuva kalenteriin ehtiä, joten viime vuoden lumiahan nuo.

Ken kerran itse on onnellinen, se tahtois onnehen jokaisen ja antaa ja antaa ja antaa vaan oman onnensa aarteistaan.

Jo lapsuuden ajoista muistan, kuinka kuuntelimme radiosta  uudenvuodenaattona säkeitä Eino Leinon runosta Hymyilevä Apollo. Miten se jäikään viimeksi kuulematta, mutta ei hätää, sainhan lukea  pienen osan runosta keramiikkakurssilla tekemästäni vadista:-)
Ja täältä voin kuunnella runon vaikkapa Esko Salmisen esittämänä [linkki] 

Keramiikasta kun nyt tuli puhe, pitääkin näyttää nämä ensin puolivalmiit ja  sitten valmiit työt,joista kerroin täällä.  
Alakuvassa näkyy neljä keramiikkaista "virkkausohjetta" ja kaksi virkattua ympyrää. Jos nuo ohjeet ovat epäselvät, voi käydä oman Kopan sivuilla  tarkentamassa.

Sain muistikirjan, jonne voin merkata ideat, joita päässäni liikkuu tai mitä jopa olen aikaansaanut ja kaikkea siltä väliltä. Hauskaa, että joku on tehnyt tällaisen pirteän kirjasen, jota

voin täytellä, kunnes Minun Kirjani on valmis.

Oikea aarre minulle, 160 sivua ohjeita siitä, kuinka tehdään itse inspiroivia muistivihkoja vaikka mistä itseä ja muitakin kiinnostavista asioista : matkoista, käsitöistä, ruokaohjeista, suvusta.......

Helmet-lukuhaaste 2016 [klik] on haaste, jonka aion ottaa vastaan, ainakin osittain. Ehkä näin tulee luettua kirjoja, joihin ei muuten tarttuisi. Haasteessa on 50 erilaista teosta, mutta moni kirjahan sopii useampaan kohtaan, jonkun kohdan aion suosiolla ohittaa, jäljelle jää kuitenkin vielä kylliksi haasteita.
Pian voinkin miettiä, mihin kohtaan ruksaan Carol Shieldsin kirjan Ellei ja mihin tuossa kuvassa olevan toivomani joululahjakirjan  Tiina Miettisen Piikojen Valtakunta  
 

 

Joulutunnelmia

Jouluiset tunnelmat jatkuvat meillä perinteisesti Nuutin-päivään saakka. 

 

Pikkulasten kanssa olemme leiponeet pipareita niin, että niitä riittää  vielä pitkään. Yhdelle vieraistamme leivoin noita alempia, gluteenittomia suklaisia tattaripipareita  Kotilieden ohjeen mukaan ja aion leipoa uudemmankin kerran.

Päivät ovat olleet aurinkoisia, lehdissä julkaistaan kilpaa uskomattoman kauniita auringonnousu- ja laskukuvia. Luonto on ollut vihreä, mutta nyt saimme ohuen lumipeitteen, ehkä talvi tuleekin, ainakin lasten riemuksi.

Joku on löytänyt jopa sieniä joulukuussa, minun herkkutattini on kyllä savesta tehty:-)

 Tonttutytöllä on jo ikää, mutta hyvin hän jaksaa vielä osallistua joulun viettoon.

Melko huvittavaa, kuinka suuri osa kotiamme koristavista jouluesineistä alkaa olla peräisin Saksasta, kiitos kirjekaverini, jonka kanssa olemme kirjoitelleet kouluajoista saakka . Tuossa näkyy  sauhutteleva lumiukko kelkkansa kanssa ja kaunis puinen kynttilänjalka,

taidokkaat nyplätyt  ja puuleikkauksin tehdyt kuusenkoristeet ja

poikakuoro esiintymässä keskellä kirkonkylää joulupukin saapuessa lahjoineen –

 ja uusimpana tulokkaana metsikön keskellä kirkko. Nämä kaikki ovat  taidokasta perinteistä erzgebirgeläistä kansantaidetta.

 

Miten Allu osasikin yllättää  aiheeseen sopivasti saksalaisilla herkuilla ja  joulutavoista ja -perinteistä kertovalla kirjalla. Lämmin kiitos!

Tunnelmallista loppuvuotta!

Ja jälleen

tasan kuukausi edellisestä postauksesta!  Blogiystävät varmaan ilahtuvat nähdessään elonmerkin täältä ja kuulen kuinka turkulaiset ystäväni tervehtivät sikäläisittäin "vieläksääkin elät"! Olin kokonaan unohtanut tämän ystävällisen tervehtimistavan ja nauroin makeasti, kun törmäsin siihen Kotiliedessä Tellervo Koiviston haastattelussa.

Ensimmäinen adventti on jo takana ja joulu lähestyy pikavauhtia, kuten joka vuosi. Koska hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, istahdin tähän keittiön pöydän ääreen miettimään, mistä aloittaisin. Välillä avasin silmäni ja

katseeni harhaili kauniissa lumimaisemissa, talvi se tuli yllättäen käväisemään jo toisen kerran nyt marraskuussa.

Mukillinen kahvia piristi ja otin esille virkkuutyöni. Oma Koppa-kirjasta ja Oma koppa-blogista löytyy ideoita kehiteltäväksi vaikka kuinka paljon ja niinpä jatkoin näiden kukkaympyröiden tekoa. Luulin olevani kekseliäs, kun vein yhden kukkaympyrän keramiikkapajalle painaakseni omatekoisella työllä kuvioita savitöihini, mutta mitä vielä, "pyörähän oli jo keksitty" !  No, ne täysin  omasta päästäni lähteneet ideat ovat yleensäkin harvinaisia, ei se kuitenkaan tekemisen iloa haittaa.

Askel lähempänä joulua: keittiön pöydällä uunituore keramiikkavati kynttilöineen ja kesäinen sini-valkoruutuinen vakstuukki vaihtunut "talvisempaan".

Lämmin syksy ei päättynytkään

vaan luvassa on edelleen normaalia lämpimämpiä päiviä. Viime yönä oli kuitenkin viisi miinusastetta ja aamulla oli luonto pukeutunut kauniiseen huurrevaippaan. Tuli kiire raikkaaseen luontoon ennen kuin  aurinko sulattaisi kaiken pois.

-----------

Polku on kuurainen, ruoho on taipunut,

tuuli tuo lehdet kuin huokauksen (metsä)

ja vie ne pois.

Lintuja ei ole. Parvittain ne ovat  humisseet ylitse

ja muuttaneet tuuheihin laaksoihin.

Viimeiset haukat, kevyet, mustat

lentävät läheltä maata ja katoavat

metsän syvennykseen,

palaamatta.

Eeva Liisa Manner/ Niin vaihtuvat vuodenajat

Vahinko kun en ottanut kameraa mukaani, kännykällä otetussa kuvassa eivät näy sadat ihanat, kirkkaat "lasihelmet" ojanvierustan heinikossa eikä sillä saa kuuluviin kuusenneulasten helinääkään!

Ilma kilahtelee kuin lasikello,

helisee puitten huurreneulaset.

Hyytyneen teräsvillan lailla

kaartuu tie sinisten varjojen alla.

-----------

-Katri Vala-

❆ ❆ ❆ ❆ ❆ 

Koulupäivä on takana ja mielessä pyörivät jo tulevat Halloween-juhlat ystävien kanssa, mutta kysytään nyt kuitenkin ensiksi

MITÄ SINÄ OPIT?

Lintu oppii liitämään.

Pilviin asti kiitämään,

laulujansa lirkuttamaan,

sirkuttamaan, sirkuttamaan.

Mistä kissa opin ottaa?

Ajaa takaa suurta rottaa.

Mitä kala opiskelee?

Aallon alla uiskentelee.

Entä sinä? Mitä opit? 

Mitä tiedon jyvää nopit?

Opit kouluun kulkemaan,

ovet perään sulkemaan,

vaatteet ylle pukemaan,

kirjoittamaan, lukemaan.

Niin kuin lintu laulamaan,

niin kuin kissa juoksemaan,

niin kuin kala uimaan,

tiedon jyvät puimaan. 

-Tanskal. kansanruno/suomennos Kirsi Kunnas- 

Lämmin syksy päättyy punaposkiomenoihin ja nostalgiaan

Perunat on nostettu, saarnet kellastuvat.

Auringonkukan siemenet ovat kypsiä, antonovkan alta

tulee mätänevien omenoiden tuoksu

töitä

on aina enemmän kuin päiviä ja jotain

jää aina keräämättä, siivoamatta, lopettamatta.

Kasvimaa täytyy kääntää, aita korjata

sitten voi mennä, taivas jää paksuun pilveen;

pian lehdet ovat pudonneet, pian

asioiden olemuksen näkee taas selvemmin:

rauduskoivun paljaat oksat huojumassa

harmaata hämärtyvää taivasta vasten.

-Jaan Kaplinski-

Tässä ei tuon runon Antnovka, vaan aromikas, makea Åkerö,

josta saimme mukavan sadon. Kokeilen, sopiiko laji marinoitavaksi ohjeen mukaan, jonka löysin Kotivinkistä [klik]. Liemi ei ole tässä kirkas, koska käytin tavallisen sokerin sijasta raakaruokosokeria.

Ja sitä nostalgiaa –  kesäpaikan kuistinpöydällä ruostunut maitohinkki, mustunut kahvipannu, puinen sihti

ja pihalla ikivanha aitta voisivat kertoa paljon entisajan elämästä. Tai eivät vain voisi, sillä kertovathan ne jo nytkin.

Suuri osa muuttolinnuista on  lähtenyt muualle, mutta täällä talvehtivat käyvät jo kurkkimassa tutuilla talvisilla ruokintapaikoillaan, olisiko tarjoilu jo alkanut. Ei nyt vielä sentään!

Pikkuapulaisilla riittää töitä,

kuten myös minulla. Kuinkahan monta ikkunanruutua olen pessyt tämän  apulaisen kanssa!

Meillä kävi vieras, joka on juuri saanut  keliakia-diagnosin, niinpä kokeilin tehdä myös hänelle sopivia banaanilettuja iltapäiväkahvin kera tarjottavaksi. Hyviä olivat ja tuo Sia-jäätelö oli sitten piste iin päälle.

Banaaniletut

300 gr banaania

suolaa

2 rkl sokeria

3 dl vettä

2 dl riisijauhoja

0,5 tl leivinjauhetta 

Soseuta banaanit, lisää muut ainekset

Anna turvota puoli tuntia ennen paistamista.

Tunnelmiani näin syksyllä

Pian on kesämökkikausi taas takana, syksyiset touhut ja arjen kiireet taitavat pitää meidät kotona. Muutaman kerran aiomme kuitenkin vielä lähteä nauttimaan rauhasta ja raikkaista merituulista.

Löytyyköhän tuolta kaislikosta tai kivien lomasta meren tuomia aarteita, mietin viimeksi, kun rannalla kävelimme:-)  Taisi hiljattain lukemani, tai oikeammin kuuntelemani äänikirja, Juhani Ahon saaristolaisromaani Omatunto tuoda mieleeni tuollaisia ajatuksia.

Suosittelen tätä ja muita Ahon teoksia nykypäivänäkin luettavaksi.  Oma sukututkimusharrastukseni tulee paljon elävämmäksi, kun luen  näitä autenttisia romaaneja, joiden tekijät ovat itse eläneet 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella. 

Kauniit orvokit jaksavat kukkia runsaasti, kiitos 10-veen. Hän on jaksanut nyppiä niitä ahkerasti meillä käydessään ja motkottaa aina minulle, kun en hoida niitä. Paras näyttää hänelle täälläkin, kuinka hienoja ne ovat. Nyt kun koulu on alkanut ja pianotunnit, partiot ja muut, ei hän ole ehtinyt käydä kovin usein niistä huolehtimassa.

Aivan pian ovat luumut puutarhassamme valmiita, vielä muutama lämmin päivä, niin saamme poimia aika hyvän sadon. Myöhässä kyllä ollaan tänä vuonna!

Puolukoita riittää!

Ja värittämiseen riittää intoa. Viime kerralla kerroin Zen-värityskirjastani – tässä kaksi vähitellen valmistunutta sivua. Minulla on nyt keittiössä aina lähettyvillä tuo kirja ja värikynät ja  kun tuntuu, että on rentoutumisen aika, väritän kuvion pari. Nautinnollista!

Kävelyretkellä on aina käytävä tervehtimässä noita "lampaitamme", ennen kuin  ne siirtyvät sisätiloihin, on myös ihmeteltävä ojien varsilla monia kesäkukkia, jotka ovat lämpimän syksyn ansiosta alkaneet kukkia uudelleen, mutta näkyi ojassa osmankäämikin, syksystä kertomassa.

Tänään on satanut ja paistanut ja satanut ja paistanut.......

Luin/kuuntelin hiljattain Helena Sinervon hienon elämänkertaromaanin Eeva-Liisa Mannerista. Äänikirjoille minulla käy usein niin, että ne jäävät kesken, kun ei ole hiljaista, sopivaa hetkeä kuuntelemiseen. Kesällä sellaisen löytää helpommin (ulkona puutarhassa) ja nyt kuuntelin tämänkin valmiiksi. Lukekaa te, jotka ette sitä vielä tunne!

Eeva-Liisa Mannerin runokirjat oli sitten tietenkin heti haettava kirjahyllystä ja tuon alimman sadekuvan tunnelmissa valitsin runon  Mannerin ehkä tunnetuimmasta runokokoelmasta Tämä matka, osastosta Leikkejä yksinäisille

Sade avaa korvat nukkujalle

sade avaa varjot kulkijalle

sade avaa kuulon, kävelyn sisäänpäin.

Sade avaa hitaat lyhdyt ja himmeät ajatukset,

hauraat lasiset kuoret, puhalletut kellot,

pysähtyneet lyhdyt joilla on sateiset laulut

dilp pilp dop.

Sade avaa räystäät naurulle, musiikille

katuojat, kuviot vilkkaalle preludille

varjon ja tuulen, kulkea kepeästi

tuulisen varjon, kulkea tuulen mukaan.

Sade avaa sateenvarjon kuin keinuvan kukan, kuin siiven

hameen ja menon unohdettuun tahtiin

paperivenheen, meduusan purjeet,

halukkaat laivat.