Tunnelmiani näin syksyllä

Pian on kesämökkikausi taas takana, syksyiset touhut ja arjen kiireet taitavat pitää meidät kotona. Muutaman kerran aiomme kuitenkin vielä lähteä nauttimaan rauhasta ja raikkaista merituulista.

Löytyyköhän tuolta kaislikosta tai kivien lomasta meren tuomia aarteita, mietin viimeksi, kun rannalla kävelimme:-)  Taisi hiljattain lukemani, tai oikeammin kuuntelemani äänikirja, Juhani Ahon saaristolaisromaani Omatunto tuoda mieleeni tuollaisia ajatuksia.

Suosittelen tätä ja muita Ahon teoksia nykypäivänäkin luettavaksi.  Oma sukututkimusharrastukseni tulee paljon elävämmäksi, kun luen  näitä autenttisia romaaneja, joiden tekijät ovat itse eläneet 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella. 

Kauniit orvokit jaksavat kukkia runsaasti, kiitos 10-veen. Hän on jaksanut nyppiä niitä ahkerasti meillä käydessään ja motkottaa aina minulle, kun en hoida niitä. Paras näyttää hänelle täälläkin, kuinka hienoja ne ovat. Nyt kun koulu on alkanut ja pianotunnit, partiot ja muut, ei hän ole ehtinyt käydä kovin usein niistä huolehtimassa.

Aivan pian ovat luumut puutarhassamme valmiita, vielä muutama lämmin päivä, niin saamme poimia aika hyvän sadon. Myöhässä kyllä ollaan tänä vuonna!

Puolukoita riittää!

Ja värittämiseen riittää intoa. Viime kerralla kerroin Zen-värityskirjastani – tässä kaksi vähitellen valmistunutta sivua. Minulla on nyt keittiössä aina lähettyvillä tuo kirja ja värikynät ja  kun tuntuu, että on rentoutumisen aika, väritän kuvion pari. Nautinnollista!

Kävelyretkellä on aina käytävä tervehtimässä noita "lampaitamme", ennen kuin  ne siirtyvät sisätiloihin, on myös ihmeteltävä ojien varsilla monia kesäkukkia, jotka ovat lämpimän syksyn ansiosta alkaneet kukkia uudelleen, mutta näkyi ojassa osmankäämikin, syksystä kertomassa.

Tänään on satanut ja paistanut ja satanut ja paistanut.......

Luin/kuuntelin hiljattain Helena Sinervon hienon elämänkertaromaanin Eeva-Liisa Mannerista. Äänikirjoille minulla käy usein niin, että ne jäävät kesken, kun ei ole hiljaista, sopivaa hetkeä kuuntelemiseen. Kesällä sellaisen löytää helpommin (ulkona puutarhassa) ja nyt kuuntelin tämänkin valmiiksi. Lukekaa te, jotka ette sitä vielä tunne!

Eeva-Liisa Mannerin runokirjat oli sitten tietenkin heti haettava kirjahyllystä ja tuon alimman sadekuvan tunnelmissa valitsin runon  Mannerin ehkä tunnetuimmasta runokokoelmasta Tämä matka, osastosta Leikkejä yksinäisille

Sade avaa korvat nukkujalle

sade avaa varjot kulkijalle

sade avaa kuulon, kävelyn sisäänpäin.

Sade avaa hitaat lyhdyt ja himmeät ajatukset,

hauraat lasiset kuoret, puhalletut kellot,

pysähtyneet lyhdyt joilla on sateiset laulut

dilp pilp dop.

Sade avaa räystäät naurulle, musiikille

katuojat, kuviot vilkkaalle preludille

varjon ja tuulen, kulkea kepeästi

tuulisen varjon, kulkea tuulen mukaan.

Sade avaa sateenvarjon kuin keinuvan kukan, kuin siiven

hameen ja menon unohdettuun tahtiin

paperivenheen, meduusan purjeet,

halukkaat laivat.

Kauneuden kaipuuta

Mikä hieno päivä takana onkaan!

Kelpasi tässä taas kerran istua rauhassa kahvikuppinsa kanssa,

katsella ja kummastella pilviä

ja tarttua välillä puikkoihin ja tulla hyvälle mielelle työn edistymisestä. Kudoin jo valmiiksi tytölle bambupuuvillaisen puseron, mutta kun en ollut siihen tyytyväinen, purin sen ja aloitin uuden. Onneksi löytyi lankaankin sopiva uusi malli [klik]

Kärsivällisyyttä tässä kyllä vaaditaan, koska  niin mielelläni vain jatkaisin Molla Mills-laukun virkkausta, josta jo aikaisemmin kerroin.

Kärsivällisyydestä puheen ollen taitaa tämä Prisman lehtihyllystä käteen osunut kirja olla juuri nyt enemmän kuin tarpeen,

lupaahan se rauhoittumista, rentoutumista ja virkistymistä.

Suosittelen tätä jokaiselle, siis myös kaikille itseni kaltaisille epäilijöille!  Nyt jo muutaman kuvan väritettyäni huomaan, että tämä toimii – tästä tosiaan nauttii. Pitipä odottaa kauan, että innostuisin kuvien värittämisestä, lapsena kun piirsin kuvat mieluummin itse ja väritin sitten.
Täällä [klik] todettiin, että värittäminen on kuin nukkuisi päiväunet, kyllä vaan!

Värityskuvien rinnalla pysyy Hesarin perjantairistikon täyttäminen minulle tasavertaisena rentoutumiskeinona, tuossa se kyllä näyttää olevan vielä alkutekijöissään. Nautintoa ja mielihyvää tuottaa nähdä sen ruudut täytettyinä, vaikka tulos nyt ei niin kaunis olekaan kuin värityskirjan kuvissa:-).

Syytetään kiireitä

kun en taaskaan ole ehtinyt käydä täällä vasta kuin nyt, kun elokuun loppu jo häämöttää.

Marjasato on hiukan myöhässä, mutta nyt ovat aurinkoiset säät pistäneet vauhtia karviaisiin, viinimarjoihin ja kirsikoihin.

 Kuva Kotivinkki

 

Huomenna taidan leipoa karviaiskakun, jonka ohje löytyy täältä [klik]. Nyt jo herahtaa vesi kielelle.

Kantarellit löytyivät taas kesäpaikkamme metsästä ja löytyi sieltä  herkullisia vaaleaorakkaitakin muutama kappale. Nam!

Kotipuutarha on päässyt villiintymään aika pahasti, onneksi oregano ja muut yrtit ovat sitkeää lajia.

Ja nämä tarha-alpit sen kun leviävät ja vievät tilan muilta kukilta, joten revin niitä reippaalla kädellä kottikärryn melkein täyteen. Nyt näyttävät olevan ojennuksessa.

Oho, kissa sai kalan kuivalla maalla!

Miten se laulu nyt menikään? Prinsessa Pelargoni linnassa, linnassa, linnassa. on pahan noidan......, tai oliko se sittenkin Ruusu!

Viime postauksessa kerroin tästä Molla Millsin kirjasta löytämästäni ohjeesta, nyt olen aloittanut virkkaamisen

ja purkanut ja aloittanut uudelleen..... Kun maltoin vilkaista ohjetta tarkemmin, alkoi työ sujua vauhdilla ja miten hauskaa tämä värikuvioilla leikkiminen onkaan!

Sinne se meni se heinäkuu

Aika on kulunut kuin siivillä, tuntuu, että jatkuvastihan tässä saa kalenterin lehteä kääntää. Vaikea ymmärtää, että ollaan jo elokuussa, mutta ehkä on niin, että aika kuluu nopeasti, kun on paljon mukavaa tekemistä eikä seurassakaan ole valittamista.

Enkä missään tapauksessa jaksa liittyä sateisista säistä valittavien kuoroon, vaan nautin jokaisesta poutapäivästä

ja aivan kuin lapsuudessa, mieleen jäävätkin vain aurinkoiset lämpimät kesäpäivät. (Ärsyttävä optimisti, saattaa joku ajatella).

Näitä kesälaitumelle tulleita vieraita  on mukava käydä tervehtimässä ja kiinnostus näyttää useimmiten olevan molemminpuolista,

vaikka osaavat nuo teeskennellä välinpitämätöntäkin, jos sillä päällä ovat.

9vee totesikin, että aika itsekkäitä taitavat nuo lampaat olla, kun huutavat aina mää, mää, voisivat välillä sanoa sää, sää :-)   Suurta iloa ne ovat kuitenkin tuottaneet lapsille.

Tässä virkkaan jotain, ei lampaan-, vaan puuvillasta, tai oikemmin bambulangasta,  mutta mitä siinä oikein on valmistumassa? Kalaverkkoko?  Ei, vaan tiskiliinoja, joita näin Prinsessajuttu-blogissa [klik].   Pitkään aikaan en ole muita käyttänytkään kuin bambu-, hamppu- tai puuvillalangasta virkkaamiani/kutomiani, mutta näissä pidin niiden ilmavasta mallista.

Jo pitemmän aikaa olen miettinyt, miten toteuttaisin nuorimman lapsenlapsemme
toiveen ja eikös vain tuosta samaisesta blogista löytynytkin vastaus: söpö virkattu unipöllöhän se!

Pian se valmistui ja tuossa se nyt lekottelee nukenvaunuissa ja odottaa, että pääsisi pikkupojan kotiin ja peiton alle. Kiitos ohjeesta, joka siis löytyy täältä [klik]

Jos pöllö valmistui nopeasti, vie tämä työ reilusti enemmän aikaa. Molla Millsin Virkkuri-kirja on täynnä ideoita, joista haluaisin toteuttaa melkein jokaisen. Langat ovat valmiina, äänikirja ladattu ( Helena Sinervon Runoilijan talossa), joten nyt vain ulos aurinkoon reppua virkkaamaan,

tai jospa kuitenkin aloittaisin tuosta pikkulaukusta?

6vee pojanpoika otti minusta mallia –  pyysi lankaa ja virkkuukoukun ja alkoi virkata äidilleen yllätykseksi kaula- tai rannekorua. Siitä tulikin todella hieno!

Kuten edellisestä kuvasta näkyi, olivat 6veen sormet mustikassa. Huomenna ovat varmaan minunkin, sillä metsikkö tuossa edessämme on sinisenään marjoista.

Kaunista elokuuta ja toivotaan, että bloginkirjoittaja tarttuisi "kynäänsä" hiukan ahkerammin!

Piirakkaa ja pizzaa

Eipä haittaa ollenkaan, vaikka juhannusruusun kukinta-aika myöhässä onkin – mielelläni nautin sen kauneudesta juuri nyt.

Juhannusruusuja meillä on täällä kotipuutarhassa, mutta tämä kuva on  otettu muutama päivä sitten, kesäpaikkamme pihalla.

Kotipuutarhassa kasvaa hyvää vauhtia lehtikaali, jonka viime vuotista satoa löytyy vielä pakastekaapistakin. On jo korkea aika päästä eroon niistä, joten ennen lähtöämme kesäpaikkaan tein evääksi herkullisen  Lehtikaalipiirakan, johon sain idean täältä  muunnellen ohjetta sen mukaan, mitä jääkaapista löytyi.

Ohjeessa tehtiin pikkupiiraita, minä tein yhden ison, luulin, että kaapissa oli rahkaa, ei ollut, joten käytin taikinaan sen asemesta kreikkalaista jugurttia, feta- ja mozzarellajuustoa ei myöskään ollut, mutta parmesaani kävi aivan mainiosti. 

Tähän saakka oli kaikki kuten olla pitää,

mutta kun tulimme nälkäisinä perille, ei piirakkaa löytynyt mistään, oli aivan turhaa kaivella kylmälaukkuja! Jäiköhän se keittiön pöydälle?  Onneksi paikallinen kyläkauppa oli auki ja sillä aikaa, kun pakkasin tavarat ulos autosta, sai "juoksupoika" lähteä etsimään jotain syötävää. Ja onneksi on kännykät keksitty, joten neuvottelun jälkeen päädyttiin tuollaisiin mikrossa lämmitettäviin pizzoihin.:-(

Siinä pizzaa syödessä ajattelin kaiholla kotipöydällä pilaantuvaa herkullisen tuoksuista piirakkaa. 

No jaksoihan nyt kuitenkin aloittaa työnteko, sillä ruoho oli kasvanut sateiden ansiosta taas reippaasti ja töitä riitti sekä ruohonleikkurille, että trimmerille. Sitten saikin levähtää varjossa ja pitää ansaittu kahvipaussi. Saisittepa maistaa tuota maailman parasta, pienen lähileipomon leipomaa munkkipossua!  Sen vertaisia ei löydy mistään muualta ja nyt arvaan, että perheenjäsenet lukevat tätä vesi kielellä, missä sitten sattuvat olemaankin:-) 

Olisimme mielellämme jääneet pitemmäksikin aikaa, mutta muutama päivä sai nyt riittää raikkaita merituulia haistellen, sillä kotona odottivat muut tehtävät ja Lehtikaalipiirakka! Se oli kuin olikin kiltisti jääkaapin hyllyllä!

Kukat jo odottivat meitä ja kastelukannuja.

Myös rikkaruohoilla oli jo ollut ikävä meitä –  tai ei, nehän olivat oikein nauttineet poissaolostamme ja olivat jo valtaamassa kaikki kukka- ja kasvimaat omaan käyttöönsä.

Kesälläkin puuhaillaan

 9vee saapui muutamaksi päiväksi meille lomaa viettämään. Mukana oli iso Ikean kassi täynnä materiaalia puuhailuja varten, joita hän oli meillekin suunnitellut:-)

Yksi suunnitelmista oli saippuan valmistaminen. Puutarhasta oli valittava tuoksuvia kukkia sitä varten. Mielestäni laventeli oli juuri sopiva.

Tässä tulos!

Kukkia tarvittiin minunkin projektiini. Ostin museokaupasta nostalgisen pienen kasviprässin ja nyt keräsimme kauniita orvokkeja ja kaunokaisia kuivattaviksi. Niillä saamme sitten koristella  vaikkapa kortteja. 

Peltirasiasta löytyi kaikki tarpeellinen. Tämä oli hauskaa, mutta voi niitä kouluaikojen kesiä, jolloin oli pakko kerätä suuret määrät kasveja, oli opeteltava niiden nimet, suomalaiset ja latinalaiset, sekä tiedettävä mihin kasvikuntaan kuuluivat ym. ym. Kun kaikki oli kerätty, oli tentin aika eikä ainoatakaan virhettä  saanut tehdä. Oli meillä vaativa koulu!

Vaativa on kyllä tämä tyttökin:-)  Hyvä kun ovesta sisään astui, alkoi tuttu "virsi" : ja pian pelataan Monopolya! Sehän on peli, joka tuntuu jatkuvan loputtomiin. Onneksi tämä 9vee on aika taitava, hän ostelee katuja, taloja ja hotelleja, minulta taas rahat hupenevat melko nopeassa tahdissa ja niin kävi nytkin. Seuraavana aamuna, kun jatkoimme peliä, olin pian puilla paljailla.

Komeroiden kätköistä löysin Brion kangaspuut, joilla alkaa olla jo antiikkiarvoa! Toivottavasti meidän tyttö ei nyt loukkaannu, mutta hän nuo sai  joskus 70-80-luvulla. Näiden kanssa taistelin nyt hikipäissäni  pari päivää ja sainkin loimet luotua, kun netistä (tietenkin) löytyi selkeä ohje [klik]. Näin pääsi 9vee kutomaan.

Toiselle  tytölle ostettiin tietenkin myös omat kangaspuut, hiukan eri malliset. Kuten näkyy, loimet ovat vielä luomatta ja ihmettelen, miten olen joskus osannut sen tehdä. Muistan, että tytöt kutoivat näillä montakin mattoa ja mitä kaikkea. Pitää tutkia, toimisiko tuo edellinen ohje tähänkin, tai pitääkö kysyä, jos vaikka mestarikutoja Maliz neuvoisi :-)