Sinne se meni se heinäkuu

Aika on kulunut kuin siivillä, tuntuu, että jatkuvastihan tässä saa kalenterin lehteä kääntää. Vaikea ymmärtää, että ollaan jo elokuussa, mutta ehkä on niin, että aika kuluu nopeasti, kun on paljon mukavaa tekemistä eikä seurassakaan ole valittamista.

Enkä missään tapauksessa jaksa liittyä sateisista säistä valittavien kuoroon, vaan nautin jokaisesta poutapäivästä

ja aivan kuin lapsuudessa, mieleen jäävätkin vain aurinkoiset lämpimät kesäpäivät. (Ärsyttävä optimisti, saattaa joku ajatella).

Näitä kesälaitumelle tulleita vieraita  on mukava käydä tervehtimässä ja kiinnostus näyttää useimmiten olevan molemminpuolista,

vaikka osaavat nuo teeskennellä välinpitämätöntäkin, jos sillä päällä ovat.

9vee totesikin, että aika itsekkäitä taitavat nuo lampaat olla, kun huutavat aina mää, mää, voisivat välillä sanoa sää, sää :-)   Suurta iloa ne ovat kuitenkin tuottaneet lapsille.

Tässä virkkaan jotain, ei lampaan-, vaan puuvillasta, tai oikemmin bambulangasta,  mutta mitä siinä oikein on valmistumassa? Kalaverkkoko?  Ei, vaan tiskiliinoja, joita näin Prinsessajuttu-blogissa [klik].   Pitkään aikaan en ole muita käyttänytkään kuin bambu-, hamppu- tai puuvillalangasta virkkaamiani/kutomiani, mutta näissä pidin niiden ilmavasta mallista.

Jo pitemmän aikaa olen miettinyt, miten toteuttaisin nuorimman lapsenlapsemme
toiveen ja eikös vain tuosta samaisesta blogista löytynytkin vastaus: söpö virkattu unipöllöhän se!

Pian se valmistui ja tuossa se nyt lekottelee nukenvaunuissa ja odottaa, että pääsisi pikkupojan kotiin ja peiton alle. Kiitos ohjeesta, joka siis löytyy täältä [klik]

Jos pöllö valmistui nopeasti, vie tämä työ reilusti enemmän aikaa. Molla Millsin Virkkuri-kirja on täynnä ideoita, joista haluaisin toteuttaa melkein jokaisen. Langat ovat valmiina, äänikirja ladattu ( Helena Sinervon Runoilijan talossa), joten nyt vain ulos aurinkoon reppua virkkaamaan,

tai jospa kuitenkin aloittaisin tuosta pikkulaukusta?

6vee pojanpoika otti minusta mallia –  pyysi lankaa ja virkkuukoukun ja alkoi virkata äidilleen yllätykseksi kaula- tai rannekorua. Siitä tulikin todella hieno!

Kuten edellisestä kuvasta näkyi, olivat 6veen sormet mustikassa. Huomenna ovat varmaan minunkin, sillä metsikkö tuossa edessämme on sinisenään marjoista.

Kaunista elokuuta ja toivotaan, että bloginkirjoittaja tarttuisi "kynäänsä" hiukan ahkerammin!