27.8.2009

Bouquet Garni



Selleriä porkkanaa
piparjuurta perunaa
pippuria paprikaa
timjamia salviaa
minttua ja neilikkaa
tilliä ja persiljaa
ja basilikaa...
Ihanaa!

Rouva Rosmariini
kutsui syömään naapurin,
hienon makutuomarin
herra Palsternakan:
- Maistakaa!

- Unohditte sahramin
kyntelin ja kirvelin...
...niin, ja tietysti:
vasta valkosipuli
kaiken kruunaisi!

Runo on Kirsi Kunnaksen ihanasta kirjasta Tiitiäisen Pippurimylly. Lisämausteena siinä on Julia Vuoren kuvitus. Myös ihana.

24.8.2009

Herbaarioni

Nurmitädyke. Tieteellinen nimi Verónica chamaédrys. Heimo Naamakukkaiset Scrophulariáceae. Siemenkasvit. Koppisiemeniset. Kaksisirkkaiset. Yhdisteräiset.
Oppikoulun alaluokilla keräsimme 80 kasvia kesälomien aikana ja vaativaa koulua kun kävin, oli osattava tuollainen litania kaikista. Kasvitentistä oli saatava täydet tiedot, joten voi sitä päähän pänttäämistä. Mahdollisesti sinne jotain tietoja jäikin, ainakin voikukan ja kissankellon, kanervan ja siankärsämön latinalainen nimi tulee aina välittömästi mieleen.

Ranunculus acris & Taraxacum officinale

Jos minä keräsin 80 kasvia, niin tuo paras kaverini R kehuu sillä, että hän keräsi niitä 20 enemmän eli 100 kpl. Lisäksi hän keräsi kouluaikanaan perhosia pari "laatikollista". Ovathan ne kauniita, mutta kauniita olivat myös sammalet, joita meidän koulusta piti kerätä ja opetella tietenkin nimet, mitä niitä nyt olikaan: sulkasammal, hirvenjäkälä, torvisammal, korallisammal. Sitten oli vielä lintutentti, kiviäkin tutkittiin.....


Kauhistus! Paljon on ollut tietoa joskus aikoinaan, minne se kaikki on kadonnut. No onneksi on olemassa kaikkitietävä Google!

19.8.2009

Hélène, Toni, Helene & Edith ♥

Minulla olisi aivan varmasti enemmän aikaa mieluisimmalle harrastukselleni, lukemiselle, jos en viettäisi niin paljon aikaa tässä koneen äärellä. Lukemista odottavien kirjojen pino kasvaa kasvamistaan. Nämäkin kuvat kirjoistani olisi voinut laittaa vain yksinkertaisesti esille, mutta lukemisen sijasta käytän aikani kuvien sommittelemiseen ja koristelemiseen ja vain koska se on minusta niin hauskaa. Omaksi iloksenihan näitä teen.
Luen minä toki joka päivä tai oikeammin ilta. Vihdoinkin aloitin Hélène Berrin (Ranskan Anne Frank) Päiväkirjan lukemisen. Minun oli siirrettävä sen lukemista joksikin aikaa, sen jälkeen kun sain loppuun samasta surullisesta asiasta kertovan kirjan.
Seuraava luettava kirja on Toni Morrisonin Armolahja. Tämä 1680-luvun Amerikkaan, orjakaupan alkuaikoihin sijoittuva teos ei ole myöskään mitään iloista luettavaa, mutta kertoo edellisen tavoin ajoista, joita emme saa unohtaa.


Tämä teos toisesta Helenestä minulla on ollut jo monta vuotta, mutta vielä en ole kyllästynyt katselemaan näitä Helene Schjerfbeckin kuvia tai lukemaan Edith Södergranin koskettavia runoja.

Triumf att finnas till


Vad fruktar jag? Jag är en del utav oändligheten.
Jag är en del av alltets stora kraft,
en ensam värld inom miljoner världar,
en första gradens stjärna lik som slocknar
sist.

Triumf att leva, triumf att andas, triumf
att finnas till!
Triumf att känna tiden iskall rinna genom
sina ådror
och höra nattens tysta flod
och stå på berget under solen.

Jag går på sol, jag står på sol,
jag vet av ingenting annat än sol.
Tid – förvandlerska, tid – förstörerska,
tid – förtrollerska,
kommer du med nya ränker, tusen lister
för att bjuda mig en tillvaro
som ett litet frö, som en ringlad orm, som
en klippa mitt i havet?

Tid – du mörderska – vik ifrån mig!
Solen fyller upp mitt bröst med ljuvlig
honung upp till randen
och hon säger: en gång slockna alla stjärnor,
men de lysa alltid utan skräck.

Edith Södergran

Uuno Kailaan suomennos löytyy täältä.

13.8.2009

Koulutie, kaunein tie, kotiveräjältä vie...

Kansakoulun ensimmäinen luokka, kauan sitten.


Eipä tainnut opettajilla olla burn outeja tuohon aikaan, sillä vaikka luokat olivat suuria, oli ainakin alemmilla luokilla täydellinen työrauha. Tytöt ja pojat istuivat kiltisti pulpettiensa takana, viittasivat, nousivat seisomaan, kun saivat luvan vastata, muuten eivät suutansa avanneet. Mahdolliset häiriköt pistettiin nurkkaan miettimään, kannattaako vastustaa opettajan sanaa, joka oli laki. Ruumiillista kuritusta ei tuohon aikaan enää harrastettu, vaikka historialliselta tuo kuvaus tuntuukin.

Tätä eivät nykyajan lapset ymmärtäisi: koko lukuvuoden käytettiin yhtä ainoaa matematiikan kirjaa, jossa ei pahemmin kuvia ollut, yhtä ja samaa lukukirjaa, joka oli sentään hauskempi sisällöltään. Mitähän me sitten opimme ja osaamme, kun noin vähin eväin koulutietä kuljettiin.


Nykyajan lapsillehan jaetaan ensimmäisestä luokasta alkaen oppikirjoja, tehtäväkirjoja, vihkoja, kansioita ja kaikenlaista materiaalia suuret määrät. Erilaisia äidinkielen kirjojakin on vuoden aikana ties kuinka monta. Viisaiksihan heidän on pakko tulla, sitten kun tuo kaikki tietomäärä on jonnekin varastoitunut. Tai miten on?

Meidän lukutoukat joskus 4-5-vuotiaina

Vanha Aapinen
Satuit kerran pöydälleni,
vanha armas aapiseni,
näin taas tutut kuvasarjat:
kirkot, linnut vuohikarjat.
---
Sitten unhotukseen haivuit,
toisten kirjain tieltä vaivuit.
Ullakolle jouduit loukkoon,
vasuun muiden rojuin joukkoon.

Unohda nyt unhon haavat!
kirjat muut nyt suoda saavat
sulle paikan: Unhos kostan
kirjain joukkoon sinut nostan

(Vilppu Kaukonen)


11.8.2009

Nulla dies sine linea



Ihan ei pidä paikkaansa tuo Topeliuksen ohjenuora, jonka hän oli isältään oppinut: ei päivääkään ilman piirtoa, sillä päivittäinhän en minä tänne kirjoita. Nyt on kuitenkin välittömästi laitettava näytille leipä, jonka tytär äsken leipoi, sillä pitäähän teidänkin päästä heti aamulla hiivan ja jalopenojen ostoon. Tämän leivän leipominen kannattaa!
Inte en dag utan ett streck, ett råd som Topelius hade lärt sig av sin far, stämmer inte riktigt i mitt fall. Inte skriver jag här varje dag, men nu var jag tvungen att visa brödet som dottern just bakade. Ni måste ju hinna skaffa jäst och jalapenos genast på morgonen. Det lönar sig att baka det här brödet!

10.8.2009

Don't cross the stream to get the water

Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, jos haluaa matkustella. Turistia voi leikkiä myös kotinurkilla. /Varför gå över ån efter vatten om man vill vara turist. Resor nära hemknutarna kan vara mycket givande.

Kristinestad
Tämä pikkukaupunki on harvinainen siitä, että se on säästynyt tulipaloilta.
Den här lilla staden har aldrig brunnit och därför finns ett stort antal trähus bevarade.


Siitä johtuukin, että siellä on edelleen paljon pieniä puutaloja.

Vaasa,Vasa

Tämä kaupunki perustettiin sen sijaan uudelle paikalle sen jälkeen, kun entinen, tiheään rakennettu puutalokaupunki oli palanut maan tasalle.
Den här staden var också tätt bebyggd med trähus, men förstördes i en brand och flyttades till havsstranden.



Meri on tärkeä osa kaupunkia