Kansakoulun ensimmäinen luokka, kauan sitten.
Eipä tainnut opettajilla olla burn outeja tuohon aikaan, sillä vaikka luokat olivat suuria, oli ainakin alemmilla luokilla täydellinen työrauha. Tytöt ja pojat istuivat kiltisti pulpettiensa takana, viittasivat, nousivat seisomaan, kun saivat luvan vastata, muuten eivät suutansa avanneet. Mahdolliset häiriköt pistettiin nurkkaan miettimään, kannattaako vastustaa opettajan sanaa, joka oli laki. Ruumiillista kuritusta ei tuohon aikaan enää harrastettu, vaikka historialliselta tuo kuvaus tuntuukin.
Tätä eivät nykyajan lapset ymmärtäisi: koko lukuvuoden käytettiin yhtä ainoaa matematiikan kirjaa, jossa ei pahemmin kuvia ollut, yhtä ja samaa lukukirjaa, joka oli sentään hauskempi sisällöltään. Mitähän me sitten opimme ja osaamme, kun noin vähin eväin koulutietä kuljettiin.

Nykyajan lapsillehan jaetaan ensimmäisestä luokasta alkaen oppikirjoja, tehtäväkirjoja, vihkoja, kansioita ja kaikenlaista materiaalia suuret määrät. Erilaisia äidinkielen kirjojakin on vuoden aikana ties kuinka monta. Viisaiksihan heidän on pakko tulla, sitten kun tuo kaikki tietomäärä on jonnekin varastoitunut. Tai miten on?

Meidän lukutoukat joskus 4-5-vuotiaina
Vanha Aapinen
Satuit kerran pöydälleni,
vanha armas aapiseni,
näin taas tutut kuvasarjat:
kirkot, linnut vuohikarjat.
---
Sitten unhotukseen haivuit,
toisten kirjain tieltä vaivuit.
Ullakolle jouduit loukkoon,
vasuun muiden rojuin joukkoon.
Unohda nyt unhon haavat!
kirjat muut nyt suoda saavat
sulle paikan: Unhos kostan
kirjain joukkoon sinut nostan
(Vilppu Kaukonen)













