Syksyinen runo

Kaunis syyspäivä sai minut runolliseksi, mutta koska omat  taidot eivät riitä, etsin ja löysin  blogiystävän aikoinaan lähettämästä runokalenterista kuviin sopivan tekstin, marraskuun 3. päivän kohdalta.

 Herbstgang

Die Blätter fallen von Baume,

Der Weg ist rot und gelb,

Ich wandle wie im Traume

Durchs hohe Buchengewölb.

Noch einmal blauer Himmel,

Noch einmal Frühlingswehn,

Rosiger Wolken Gewimmel

Und sonnenwarme Höhn.

-Ludwig Eichrodt-

Toivottavasti google-kääntäjä onnistuu kauniin runon tulkitsemisessa kaikille niille, joilla  saksankieli ei ole hallinassa :))

Syyskuun terveiset

Kesän kiireet:) ovat ohi, on sopiva aika antaa pieni elonmerkki ja kertoa, että täällä vielä ollaan.

Iso suriseva kärpänen häiritsi minua kun yritin keskittyä lukemiseen. Pyydystämisestä ei tullut mitään, oli se niin nopea, joten avasin ikkunan selkoisen selälleen ja seisoin vahtimassa, että se varmasti lentää ulos. Kärpänen unohtui, kun tajusin, että edessäni oli mitä kaunein "syystaulu", olihan se nyt ikuistettava.  Eli "kaksi kärpästä yhdellä iskulla"!

Omenoita on jälleen runsaasti, mutta eivät mene hukkaan, kun syöjiä riittää.

Omenapuita meillä on myös kesäpaikassamme ja kun silmä välttää ilmestyy sinnekin herkuttelijoita päivin öin. Eivät raukat tiedä, että niitä kyllä seurataan:)

Punaisia viinimarjoja yhdistän usein omenasoseseen, yksinään pakastettuna ne ovat niin kirpeitä. 

Kehäkukat loistivat koko kesän, jopa pilvisinä päivinä toivat auringon puutarhaan.

Ylikasvaneita oreganoja, kuivattuna on jo suuret määrät. Niitä ei ole koskaan liikaa.

Sukututkimukseen on mennyt monta monituista aurinkoistakin kesäpäivää, mutta mikä sen kiehtovampaa kuin löytää uusia sukulaisia, joista ei ole ollut aavistustakaan. Varsinkin äidinisän suku, joka asuu suurimmaksi osaksi kauempana omilta kotikulmilta on jäänyt vieraaksi. MyHeritagen kautta olen nyt saanut yhteydenottoja sieltäkin suunnalta. Todella mielenkiintoista!
Kesällä kävimme ostamasssa mansikoita täältä lähempää, isäni suvun synnyinseuduilta. Monta sukupolvea on tuossakin kirkossa virsiä veisannut ja papin saarnaa kuunnellut:)

Aika se vaan vilahtaa ohi

Kesämökin juhannusruusut tiesivät, että nyt pitää kukkia, vaikka eivät ne sitä aina ymmärrä. Onko niin, että niidenkin aika vanhemmiten vain vilahtaa ohi:)

Kotipuutarha odottaa kärsivällisesti rikkaruohojen kitkijöitä. Onneksi eivät helteet vaivaa, tänäänkin on aherrettu koko päivän niin, että sormissa tuntuu. Hyvä kun pystyn naputtelemaan tätä tekstiäkään, joten riittäköön tämä! 

Mennyttä ja tulevaa

Viime aikoina ovat päivät, illat ja osa öistäkin kulunut vanhojen asioiden parissa valokuvia tutkien, sukupapereita järjestellen ja varsinkin hiljattain saatuja DNA-tuloksia ihmetellen.

Tästä  pitäisi löytyä isäni koulupoikana. Olisikohan hän tuo kiiltävälippainen poika, neljäs ylärivissä oikealla. Ainakin on aivan samannäköinen kuin isä kuvassa perhealbumissamme. 

Tässä äitini kansakoulun aikaiset opettajat poseeraavat koulun edessä, jota minäkin kävin neljä vuotta. 

Mutta jätetään nyt taakse kaikki mennyt ja siirrytään tuleviin sukupolviin. Näiden kalasääskien seurassa voi viettää aikansa pitkänkin tovin. Täältä WWF:n Luontolivestä seuraan niiden touhuja ja opin paljon kärsivällisyydestä. Siellä jomman kumman on istuttava heinäkuuhun saakka hautomassa, tuulessa ja tuiskussa ja viime viikolla lumisateessakin. 

Hyvänen aika!

On tämä nyt sen verran harvinaista, että pitää minun, kuten varmaan suuren osan Suomen kansaa, kuka minnekin, laittaa muistiin tällainen luonnonilmiö. Olisi pitänyt ottaa kuva jo eilen, kun pyry alkoi jatkuen koko päivän, hyvä kun ikkunasta ulos näki.

Aamulla oli sitten ilahduttavaa herätä ja "nauttia" luonnon kauneudesta.

Paras unohtaa puutarhatyöt!

Vaikka no, onhan hyvin suunniteltu jo puoleksi tehty!

Mikä päivä?

No perjantai, 8. maaliskuuta, hieno päivä eli Kansainvälinen naistenpäivä!

Olkoon päiväsi
täynnä ylpeyttä siitä,
kuka olet
ja iloista odotusta siitä,
mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Hyvää Naistenpäivää!

Tänään onkin sopiva päivä suositella Vappu Taipaleen kirjaa Vanha ja vireä – Virkistyskirja naisille. Todella lukemisen arvoinen. 

Ja täältä [klik] löytyy  kuunneltavaksi toisen viisaan naisen, Minna Canthin äänikirja. Viimeksi kuuntelin hänen kirjoittamansa Köyhää kansaa.  Kannattaa kuunnella, emme ehkä enää valittaisi aivan pikkuasioista,

kuten siitä, että kevät kääntyi takatalveksi. Aamupäivä kului siis lumitöissä ja lintujen ruokkimisessa, eiväthän nuo raukat löytäneet paksun lumipeitteen alta mitään suuhun pantavaa:)

Eletään nyt vaan tässä ja nyt.....

....mutta kun historia on niin mielenkiintoista, voi siihen aina välillä palata, tavalla tai toisella.

Nyt voi melkein todeta, että bloginikin on jo historiaa, tai ainakin lähihistoriaa, ei täällä paljon nykypäivää ole näkynyt. Mietin kuinka ahkera olen joskus ollut! Mietin myös, mistä blogini sai nimensä, mutta kun tuota sivulla olevaa Tag Cloudia  tutkii, näkee, että onhan täällä aikoinaan puuhasteltu luovastikin:)

Scrapbooking on jäänyt jo unholaan, mutta hauska oli näperrellä ja käyttää mielikuvistustaan.

Ideoitakin näyttää olleen aivan tarpeeksi.

Eikä ollut uskonpuutetta, kun ryhtyi entisöimään vanhoja huonekaluja ym.

Vietin nostalgisen tuokion näiden "historiallisten" postausten parissa ja tuli melkein ikävä vanhoja blogiystäviä, Susadimia, Wienermädeliä, kato nyt tätäkin-blogin Päiviä, Sanskua...

 ----------------------

Lisää historiaa:

Sukututkimusharrastukseni vain jatkuu ja mielenkiintoista materiaalia löytyy loputtomasti. Tutustun parastaikaa tähän Marja Pirttivaaran geneettisen sukututkimuksen ABC-kirjaan Juuresi näkyvät ennen kuin teen DNA-testin ja katson saanko paikattua aukon erään kaukaisemman esi-isän kohdalla.

Kirjan takakannessa on osuva lause: maailman paras historiankirja löytyy meistä itsestämme.

Muutenkin olen viime aikoina viihtynyt menneisyyden parissa, tai viihtynyt on aivan väärä ilmaisu, järkytys on oikeampi sana kuvaamaan tuntoja tätä sisällissodasta kertovaa Lahtarit-kirjaa lukiessani. Anneli Kanto näyttää todellakin, miten raakoja petoja me ihmiset  olimme, sekä punaiset että valkoiset! Olemmekohan ottaneet opiksi, koska mahdottomalta tuntuu, että vastaavaa voisi meillä täällä tapahtua enää nykypäivänä.

Tänään sain samaa aikaa kuvaavan, Anneli Kannon edellisen teoksen Veriruusut, joten iltalukemiset jatkuvat samoissa tunnelmissa, tällä kertaa 15-vuotiaan Sigridin kohtaloa seuraten.

Mutta tässä ja nyt: nauttikaamme kirpeistä pakkasista ja aurinkoisista talvipäivistä!