No jo oli aika tehdä tämä haasteenpoikanen, jonka näin
Allun blogissa ja sitten myös
Malizilla. Ehkä olen tehnyt tämän aikaisemminkin, mutta nyt teen sen tuollaisen bag in bagin näkökulmasta.
Tässä olisi kätevä
Bag in Bag, jonka voisin hankkiakin, mutta kun tavaraa on jo niin paljon, saa monta vuotta vanha sisälaukkuni kelvata. Lähdetään siis matkaan:
All in one-laukkuni perustarpeineen. Tämä kulkee aina mukana, laukusta laukkuun. Kätevää!
Vips ja all in one siirtyi isompaan laukkuun. Ei tarvitse miettiä, ovatko avaimet, lompakko ja muut mukana, sillä ovathan ne aina tuolla. Laukkuun on tullut lisäksi Carmolis yrttipastilleja (miksi istuin ulkona lukemassa!). Pikkukameran on aina oltava mukana, joskus käsityöpussinkin sisältöineen. Olen niin ylpeä tuosta kirjaillusta kangaspussista, jonka ompelin kansakoulun 3. tai 4. luokalla aivan kokonaan käsin, sivusaumat ja kaikki. Käsityö on mukana siis autossa, jos istun vieruspenkillä ja silloin on mukana oltava hyvä kirja kuunneltavaksi. iPodiin on nyt ladattu
Uwe Timmin äänikirja Halbschatten, En ole nyt tehnyt käsitöitä, joten en ole sitä vielä ehtinyt kuunnella. Ehkä joku tuntee kirjan ja kertoo, kannattaako aloittaa. Pokkarihan pitää joka tapauksessa olla mukana, nyt se on
Haahtelan Lumipäiväkirja. Kiitos vinkistä, Karoliina!
Ja taas uusi paikka "allinonelle". Tämä Marimekon olkalaukku on korvaamaton, sillä siihen mahtuu aivan uskomattoman paljon tavaraa. Nyt sinne on jäänyt kyniä, iso kalenteri ja kampa ja peilikin, kun kävin tuuraamassa vanhalla työpaikalla parisen päivää. Eihän tukka pörrössä oikein viitsi ihmisten ilmoille mennä. Niin ja sisäkengätkin sinne mahtuivat ongelmitta.
Kun lähdemme kesäpaikkaamme, otan mukaan repun, kännykän matkalle kaulaan (eihän sitä voi repusta kaivaa kesken matkaa), mökkipäiväkirjan , käsiä varten desinfioivan sprayn ja tietenkin all in one-laukun.
Voiton vie sisältönsä suhteen tämä isoäidin käsilaukku! Se löytyi kerran Münchenin matkalla ja oli pakko ostaa se meidän silloin 2-vuotiaalle tyllerölle, jolle laukut ovat edelleen erittäin tarkeitä. Nyt tällä käsilaukulla leikkii pian kolme vuotta täyttävä pojannapero, aivan yhtä innokkaasti, onhan siinä paljon tutkimista.