Sinne se meni se heinäkuu

Aika on kulunut kuin siivillä, tuntuu, että jatkuvastihan tässä saa kalenterin lehteä kääntää. Vaikea ymmärtää, että ollaan jo elokuussa, mutta ehkä on niin, että aika kuluu nopeasti, kun on paljon mukavaa tekemistä eikä seurassakaan ole valittamista.

Enkä missään tapauksessa jaksa liittyä sateisista säistä valittavien kuoroon, vaan nautin jokaisesta poutapäivästä

ja aivan kuin lapsuudessa, mieleen jäävätkin vain aurinkoiset lämpimät kesäpäivät. (Ärsyttävä optimisti, saattaa joku ajatella).

Näitä kesälaitumelle tulleita vieraita  on mukava käydä tervehtimässä ja kiinnostus näyttää useimmiten olevan molemminpuolista,

vaikka osaavat nuo teeskennellä välinpitämätöntäkin, jos sillä päällä ovat.

9vee totesikin, että aika itsekkäitä taitavat nuo lampaat olla, kun huutavat aina mää, mää, voisivat välillä sanoa sää, sää :-)   Suurta iloa ne ovat kuitenkin tuottaneet lapsille.

Tässä virkkaan jotain, ei lampaan-, vaan puuvillasta, tai oikemmin bambulangasta,  mutta mitä siinä oikein on valmistumassa? Kalaverkkoko?  Ei, vaan tiskiliinoja, joita näin Prinsessajuttu-blogissa [klik].   Pitkään aikaan en ole muita käyttänytkään kuin bambu-, hamppu- tai puuvillalangasta virkkaamiani/kutomiani, mutta näissä pidin niiden ilmavasta mallista.

Jo pitemmän aikaa olen miettinyt, miten toteuttaisin nuorimman lapsenlapsemme
toiveen ja eikös vain tuosta samaisesta blogista löytynytkin vastaus: söpö virkattu unipöllöhän se!

Pian se valmistui ja tuossa se nyt lekottelee nukenvaunuissa ja odottaa, että pääsisi pikkupojan kotiin ja peiton alle. Kiitos ohjeesta, joka siis löytyy täältä [klik]

Jos pöllö valmistui nopeasti, vie tämä työ reilusti enemmän aikaa. Molla Millsin Virkkuri-kirja on täynnä ideoita, joista haluaisin toteuttaa melkein jokaisen. Langat ovat valmiina, äänikirja ladattu ( Helena Sinervon Runoilijan talossa), joten nyt vain ulos aurinkoon reppua virkkaamaan,

tai jospa kuitenkin aloittaisin tuosta pikkulaukusta?

6vee pojanpoika otti minusta mallia –  pyysi lankaa ja virkkuukoukun ja alkoi virkata äidilleen yllätykseksi kaula- tai rannekorua. Siitä tulikin todella hieno!

Kuten edellisestä kuvasta näkyi, olivat 6veen sormet mustikassa. Huomenna ovat varmaan minunkin, sillä metsikkö tuossa edessämme on sinisenään marjoista.

Kaunista elokuuta ja toivotaan, että bloginkirjoittaja tarttuisi "kynäänsä" hiukan ahkerammin!

Piirakkaa ja pizzaa

Eipä haittaa ollenkaan, vaikka juhannusruusun kukinta-aika myöhässä onkin – mielelläni nautin sen kauneudesta juuri nyt.

Juhannusruusuja meillä on täällä kotipuutarhassa, mutta tämä kuva on  otettu muutama päivä sitten, kesäpaikkamme pihalla.

Kotipuutarhassa kasvaa hyvää vauhtia lehtikaali, jonka viime vuotista satoa löytyy vielä pakastekaapistakin. On jo korkea aika päästä eroon niistä, joten ennen lähtöämme kesäpaikkaan tein evääksi herkullisen  Lehtikaalipiirakan, johon sain idean täältä  muunnellen ohjetta sen mukaan, mitä jääkaapista löytyi.

Ohjeessa tehtiin pikkupiiraita, minä tein yhden ison, luulin, että kaapissa oli rahkaa, ei ollut, joten käytin taikinaan sen asemesta kreikkalaista jugurttia, feta- ja mozzarellajuustoa ei myöskään ollut, mutta parmesaani kävi aivan mainiosti. 

Tähän saakka oli kaikki kuten olla pitää,

mutta kun tulimme nälkäisinä perille, ei piirakkaa löytynyt mistään, oli aivan turhaa kaivella kylmälaukkuja! Jäiköhän se keittiön pöydälle?  Onneksi paikallinen kyläkauppa oli auki ja sillä aikaa, kun pakkasin tavarat ulos autosta, sai "juoksupoika" lähteä etsimään jotain syötävää. Ja onneksi on kännykät keksitty, joten neuvottelun jälkeen päädyttiin tuollaisiin mikrossa lämmitettäviin pizzoihin.:-(

Siinä pizzaa syödessä ajattelin kaiholla kotipöydällä pilaantuvaa herkullisen tuoksuista piirakkaa. 

No jaksoihan nyt kuitenkin aloittaa työnteko, sillä ruoho oli kasvanut sateiden ansiosta taas reippaasti ja töitä riitti sekä ruohonleikkurille, että trimmerille. Sitten saikin levähtää varjossa ja pitää ansaittu kahvipaussi. Saisittepa maistaa tuota maailman parasta, pienen lähileipomon leipomaa munkkipossua!  Sen vertaisia ei löydy mistään muualta ja nyt arvaan, että perheenjäsenet lukevat tätä vesi kielellä, missä sitten sattuvat olemaankin:-) 

Olisimme mielellämme jääneet pitemmäksikin aikaa, mutta muutama päivä sai nyt riittää raikkaita merituulia haistellen, sillä kotona odottivat muut tehtävät ja Lehtikaalipiirakka! Se oli kuin olikin kiltisti jääkaapin hyllyllä!

Kukat jo odottivat meitä ja kastelukannuja.

Myös rikkaruohoilla oli jo ollut ikävä meitä –  tai ei, nehän olivat oikein nauttineet poissaolostamme ja olivat jo valtaamassa kaikki kukka- ja kasvimaat omaan käyttöönsä.

Kesälläkin puuhaillaan

 9vee saapui muutamaksi päiväksi meille lomaa viettämään. Mukana oli iso Ikean kassi täynnä materiaalia puuhailuja varten, joita hän oli meillekin suunnitellut:-)

Yksi suunnitelmista oli saippuan valmistaminen. Puutarhasta oli valittava tuoksuvia kukkia sitä varten. Mielestäni laventeli oli juuri sopiva.

Tässä tulos!

Kukkia tarvittiin minunkin projektiini. Ostin museokaupasta nostalgisen pienen kasviprässin ja nyt keräsimme kauniita orvokkeja ja kaunokaisia kuivattaviksi. Niillä saamme sitten koristella  vaikkapa kortteja. 

Peltirasiasta löytyi kaikki tarpeellinen. Tämä oli hauskaa, mutta voi niitä kouluaikojen kesiä, jolloin oli pakko kerätä suuret määrät kasveja, oli opeteltava niiden nimet, suomalaiset ja latinalaiset, sekä tiedettävä mihin kasvikuntaan kuuluivat ym. ym. Kun kaikki oli kerätty, oli tentin aika eikä ainoatakaan virhettä  saanut tehdä. Oli meillä vaativa koulu!

Vaativa on kyllä tämä tyttökin:-)  Hyvä kun ovesta sisään astui, alkoi tuttu "virsi" : ja pian pelataan Monopolya! Sehän on peli, joka tuntuu jatkuvan loputtomiin. Onneksi tämä 9vee on aika taitava, hän ostelee katuja, taloja ja hotelleja, minulta taas rahat hupenevat melko nopeassa tahdissa ja niin kävi nytkin. Seuraavana aamuna, kun jatkoimme peliä, olin pian puilla paljailla.

Komeroiden kätköistä löysin Brion kangaspuut, joilla alkaa olla jo antiikkiarvoa! Toivottavasti meidän tyttö ei nyt loukkaannu, mutta hän nuo sai  joskus 70-80-luvulla. Näiden kanssa taistelin nyt hikipäissäni  pari päivää ja sainkin loimet luotua, kun netistä (tietenkin) löytyi selkeä ohje [klik]. Näin pääsi 9vee kutomaan.

Toiselle  tytölle ostettiin tietenkin myös omat kangaspuut, hiukan eri malliset. Kuten näkyy, loimet ovat vielä luomatta ja ihmettelen, miten olen joskus osannut sen tehdä. Muistan, että tytöt kutoivat näillä montakin mattoa ja mitä kaikkea. Pitää tutkia, toimisiko tuo edellinen ohje tähänkin, tai pitääkö kysyä, jos vaikka mestarikutoja Maliz neuvoisi :-)

Vauhdikasta menoa

Ihmisiä, jotka paahtavat täysillä ja joilla on sisäinen hehku päällä,

on paljon. Harmi, että he ovat valtaosin alle 7-vuotiaita.

-Esa Saarinen-

Noinhan se on. Tai oikeastaan voisi tuohon  lisätä pari vuotta lisää, ainakin näiden meidän lastenlasten touhuja kun seuraa. Vauhdikasta ja innokasta menoa riittää kaikilla neljällä lapsella, kolmen ja yhdeksän ikävuoden välillä.

Aika ei ole tullut meille pitkäksi nyt kesälomien aikaan, kun pojanpojat ovat olleet seuranamme muutamia päiviä. Luonnosta pitäviä ja eläinrakkaita ovat molemmat, joten päätimme eräänä päivänä viedä heidät Merenkurkun luontokeskukseen Terranovaan, Pohjanmaan museoon.

Ystävällisen näköinen hylje ihastutti poikia ja sai muutaman taputuksen päälaelleen.

Kun kaikki eläimet oli katsastettu, lähtivät pojat kiireen vilkkaa katsomaan, mitä muuta museosta löytyisi. Siinä meillä olikin työ, kun oli pysyttävä kahden innokkaan museovieraan kannoilla. 

Katseltavaa, ihmeteltävää ja kysyttävää riitti ja sitten taas eteen päin, toinen poika yhtäälle, toinen toisaalle.

Vanhat talonpoikaiskalusteet ovat minun mieleeni. Muistan, kun kuvaamataidon opettajamme toi meidät tänne eräänkin kerran piirtämään äitienpäiväkorttia, johon otimme mallia näiden huonekalujen kukkakuvioista. Tutulta nuo kaappien ovet näyttivätkin.

Jos lapsille riitti mielenkiitoista katseltavaa, oli sitä meille vanhemmillekin riittämiin. On vain tultava pian uudelleen, ilman näitä "täysillä paahtavia" naperoita:-)

Mutta nyt takaisin autoon, jossa on reppu ja repussa  leipää,

jota pojat olivat ottaneet kotoaan mukaan, koska halusivat mennä läheiselle lammelle sorsia syöttämään.

Kalalokit olivat turhan innokkaita, mutta kyllä sorsatkin osansa saivat, samoin neljä pienen pientä poikasta.

Vielä takaisin museoon. Ihastuin, kun näin siellä vanhan kahvila-leipomon kalustuksen melkein kokonaisuudessaan. Kaupungin parhaat leivokset löytyivät menneinä vuosikymmeninä näiltä hyllyiltä, jos ei sitten sattunut tulemaan liian myöhään, jolloin kaikki oli jo myyty loppuun – ja  se saattoi olla jopa heti puolenpäivän jälkeen.

Niin kävi näille suklaamuffinsseille, joita pojat tässä koristelevat – nekin loppuivat ennen aikojaan:-)

Sattumien summa

Nyt tuli aurinko esille, mutta päivä on ollut niin tuulinen ja sateinen, että ulkona on tullut vain käväistyä. Olikin siis oivallinen hetki palata rakkaan harrastukseni sukututkimuksen pariin.

En tiedä mikä teidän kohtalonne tulee olemaan,

mutta yhden asian tiedän; ainoat teistä, jotka tulevat saavuttamaan aidon onnen,

ovat ne, jotka ovat etsineet kykyä palvella toisia ja löytäneet sen.

-Albert Schweitzer-

Suvussani on henkilö, johon nuo sanat sopivat paremmin kuin hyvin, henkilö, jota en koskaan voinut tavata, sillä hän syntyi jo vuonna 1876, lähti lähetystyöhön Himalajalle 26 vuoden ikäisenä ja jäi sinne 58 vuodeksi.

Otsikoita lehtiartikkeleista, joita muistan lukeneeni, tai onhan minulla lehdet vieläkin tallessa. Niistä sain lukea, miten hänet oli kuin luotu tehtäväänsä varten lähetysasemilla vaikeakulkuisilla Himalajan rinteillä, yli 2000 metrin korkeuksissa. Lehdissä kerrottiin hänen olleen erityisen rohkea ja todella monipuolinen, ollen juuri oikea henkilö oikealla paikalla. Vieläkin  kerrotaan legendaarisia kertomuksia Edlasta, joutuihan tämä "ani karbo" (valkoinen opettaja) hädän tullen toimimaan pelottomasti jopa kirurgina, kuten silloin, kun pelasti karhun raateleman pojan, jonka jäsenet olivat melkein irti revityt ja kasvot karhun käpälien runtelemat.  Näky oli niin paha, että Edla siinä poikaa hoitaessaan mielessään ajatteli, että saisipa poika kuolla, mutta ei hän kuollut, vaan seuraavana vuonna tavatessaan juoksi pelastajansa syliin kiittäen häntä! Luonnonlääkärin taitojakin hänellä oli, olisiko opittu Saksassa oleskelun aikana, sillä kerrotaan, että hän paransi monia  esimerkiksi Kuhne-kylvyillä.
Lyhytaikaisesta opettajantyöstään kotimaassa hänellä oli hyötyä opettaessaan lähetyskoulun pieniä ja isojakin lapsia lapsia lukemaan ja orpolapsista hän piti huolta lastenkodeissa eikä vain pitänyt huolta, vaan piti heitä omina lapsinaan, joille riitti rakkautta, kertovat tietolähteet.

Monipuolinen kielitaito on aina hyödyksi maailmalla ja Edla puhuikin englantia, saksaa, ruotsia, hiukan suomea, mutta Tiibetin-kielestä tuli hänen uusi äidinkielensä, myös nepalinkielen hän hallitsi.
Hengästyttää kertoa hänen monipuolisuudestaan, mutta puutarhurin taitojakin ja kiinnostusta hänestä löytyi. Suomesta tulleet lähetystyöntekijät toivat mukanaan taidon kasvattaa puutarhakasveja, perunaa, kaalia, omenatarhankin he perustivat.
Työ tuolla seudulla oli noissa olosuhteissa  raskasta ja kuluttavaa, jo ilmaston takia, lepokausia oli pakko pitää ja niin piti sukulaisenikin. Hän tuli kotimaahan noin kahdeksi vuodeksi "lepäämään", eli kävi puutarhakoulun ja kiersi maata kertomalla työstään Intiassa!
Nämä olivat tietoja, joita olin lukenut paikallisesta sanomalehdestä kauan sitten. Nyt yhtäkkiä olenkin saanut paljon muita tietolähteitä. Osittain aivan sattumalta.

Keramiikkaryhmääni tuli mukaan henkilö, joka sattui mainitsemaan, että hänen isotätinsä oli ollut Intiassa lähetystyössä. Selvisi, että vieläpä samaan aikaan ja samoilla paikoillakin kuin minun omani ja että hän oli kirjoittanut siitä kirjan. Luin sen, sain uutta tietoa ja näin uusia kuvia. Mielenkiintoista!
Samoihin aikoihin sain tietää henkilöstä, jolla on hallussaan sukulaiseni Intiasta kirjoiltamia kirjeitä, kaksikin kappaletta vuosilta 1919 ja 1920. Sain niistä kopiot ja lisää uutta tietoa. Tämä henkilö sattui olemaan nyt keväällä Nepalissa juuri kun siellä oli tuo hirveä maanjäristys. Edla kertoi samasta asiasta – miltä tuntui kun tuollainen luonnonkatastrofi jylläsi Himalajan rinteillä 1919, onneksi ei niin suurin tuhoin kuitenkaan. Myöhemmin 1934 sattui suurempi maanjäristys, joka tuhosi lähetyskoulunkin, joka oli sitten lopetettava, kun ei löytynyt varoja uuden rakennuksen rakentamiseen.

Kansalliskirjaston digitoidut lehdet on paikka, josta olen löytänyt ja löydän edelleen lisää tietoa Edlan vaiheista, sillä lähetystyöntekijät kirjoittivat ahkerasti lehtiin elämästään kaukana kotimaasta.

Vuonna 1902 hän siis jätti kotikaupunkinsa ja lähti kuusi viikkoa kestävälle merimatkalle kohti Intiaa.

Kuva lötyi täältä

Miten matka sujui, siitä pieni ote kirjeestä, jonka hän lähetti välietapista Lontoosta " Koko merimatkalla oli meillä mitä ihanin ilma, laiwan miehistö sanoi tämän olleen 4 kerran koko kesän kuluessa, kun Polariksella oli niin suotuisa matka....."

Intiassa matka jatkui junalla ja kävellen jyrkkiä teitä ja polkuja pitkin, onneksi sentään saattajan kanssa, joka esti pahemmat tapaturmat vaarallisilla äkkijyrkillä rinteillä.

Vuonna 1881  oli valmistunut tämä kapearaiteinen rautatie, joka on  yksi Unescon maailmanperintökohteista. Se on käytössä tänäkin päivänä ja junamatkalle pääseekin  mukaan

täältä [Toy Train]

Kulkeminen noissa maastoissa ei ollut niin yksinkertaista. Kaupunkilaistyttö Edla ei siitä säikähtänyt, ylittipä hän vaarallisen koskenkin paikallisten tapaan jakkihärän selkään sidottuna. Siitä hän sai kiitokseksi ja tunnustukseksi urheudestaan "raikuvat aplodit" vastarannan asukkailta.

Arkisia touhuja  ja 

juhlaa. 

Paljossa hän oli mukana, jopa kuninkaan kruunajaisissa kahden työtoverinsa kanssa. Koska edellisen kuninkaan aikana oli lähetystyöntekijöillä ollut hetken vaara joutua karkotetuiksi,  osallistuivat he nyt vastahakoisesti juhlaan, olihan kutsua noudatettava.

Työntekijät lähetystalon edessä

Edlan elämästä saisi kirjoitettua aikamoisen seikkailuromaanin, mutta keräilenpä siihen nyt vielä lisää materiaalia:-)

Vielä yksi sattuma, näin, että täällä ( Elonet )voisi nähdä televisiossa aikoinaan esitetyn dokumentin noilta seuduilta, noilta samoilta ajoilta, noista samoista tehtävistä. Helsingin matkalla pitäisi mennä katsomaan.