Nyt tuli aurinko esille, mutta päivä on ollut niin tuulinen ja sateinen, että ulkona on tullut vain käväistyä. Olikin siis oivallinen hetki palata rakkaan harrastukseni sukututkimuksen pariin.
En tiedä mikä teidän kohtalonne tulee olemaan,
mutta yhden asian tiedän; ainoat teistä, jotka tulevat saavuttamaan aidon onnen,
ovat ne, jotka ovat etsineet kykyä palvella toisia ja löytäneet sen.
-Albert Schweitzer-
Suvussani on henkilö, johon nuo sanat sopivat paremmin kuin hyvin, henkilö, jota en koskaan voinut tavata, sillä hän syntyi jo vuonna 1876, lähti lähetystyöhön Himalajalle 26 vuoden ikäisenä ja jäi sinne 58 vuodeksi.
Otsikoita lehtiartikkeleista, joita muistan lukeneeni, tai onhan minulla lehdet vieläkin tallessa. Niistä sain lukea, miten hänet oli kuin luotu tehtäväänsä varten lähetysasemilla vaikeakulkuisilla Himalajan rinteillä, yli 2000 metrin korkeuksissa. Lehdissä kerrottiin hänen olleen erityisen rohkea ja todella monipuolinen, ollen juuri oikea henkilö oikealla paikalla. Vieläkin kerrotaan legendaarisia kertomuksia Edlasta, joutuihan tämä "ani karbo" (valkoinen opettaja) hädän tullen toimimaan pelottomasti jopa kirurgina, kuten silloin, kun pelasti karhun raateleman pojan, jonka jäsenet olivat melkein irti revityt ja kasvot karhun käpälien runtelemat. Näky oli niin paha, että Edla siinä poikaa hoitaessaan mielessään ajatteli, että saisipa poika kuolla, mutta ei hän kuollut, vaan seuraavana vuonna tavatessaan juoksi pelastajansa syliin kiittäen häntä! Luonnonlääkärin taitojakin hänellä oli, olisiko opittu Saksassa oleskelun aikana, sillä kerrotaan, että hän paransi monia esimerkiksi Kuhne-kylvyillä.
Lyhytaikaisesta opettajantyöstään kotimaassa hänellä oli hyötyä opettaessaan lähetyskoulun pieniä ja isojakin lapsia lapsia lukemaan ja orpolapsista hän piti huolta lastenkodeissa eikä vain pitänyt huolta, vaan piti heitä omina lapsinaan, joille riitti rakkautta, kertovat tietolähteet.
Monipuolinen kielitaito on aina hyödyksi maailmalla ja Edla puhuikin englantia, saksaa, ruotsia, hiukan suomea, mutta Tiibetin-kielestä tuli hänen uusi äidinkielensä, myös nepalinkielen hän hallitsi.
Hengästyttää kertoa hänen monipuolisuudestaan, mutta puutarhurin taitojakin ja kiinnostusta hänestä löytyi. Suomesta tulleet lähetystyöntekijät toivat mukanaan taidon kasvattaa puutarhakasveja, perunaa, kaalia, omenatarhankin he perustivat.
Työ tuolla seudulla oli noissa olosuhteissa raskasta ja kuluttavaa, jo ilmaston takia, lepokausia oli pakko pitää ja niin piti sukulaisenikin. Hän tuli kotimaahan noin kahdeksi vuodeksi "lepäämään", eli kävi puutarhakoulun ja kiersi maata kertomalla työstään Intiassa!
Nämä olivat tietoja, joita olin lukenut paikallisesta sanomalehdestä kauan sitten. Nyt yhtäkkiä olenkin saanut paljon muita tietolähteitä. Osittain aivan sattumalta.
Keramiikkaryhmääni tuli mukaan henkilö, joka sattui mainitsemaan, että hänen isotätinsä oli ollut Intiassa lähetystyössä. Selvisi, että vieläpä samaan aikaan ja samoilla paikoillakin kuin minun omani ja että hän oli kirjoittanut siitä kirjan. Luin sen, sain uutta tietoa ja näin uusia kuvia. Mielenkiintoista!
Samoihin aikoihin sain tietää henkilöstä, jolla on hallussaan sukulaiseni Intiasta kirjoiltamia kirjeitä, kaksikin kappaletta vuosilta 1919 ja 1920. Sain niistä kopiot ja lisää uutta tietoa. Tämä henkilö sattui olemaan nyt keväällä Nepalissa juuri kun siellä oli tuo hirveä maanjäristys. Edla kertoi samasta asiasta – miltä tuntui kun tuollainen luonnonkatastrofi jylläsi Himalajan rinteillä 1919, onneksi ei niin suurin tuhoin kuitenkaan. Myöhemmin 1934 sattui suurempi maanjäristys, joka tuhosi lähetyskoulunkin, joka oli sitten lopetettava, kun ei löytynyt varoja uuden rakennuksen rakentamiseen.
Kansalliskirjaston digitoidut lehdet on paikka, josta olen löytänyt ja löydän edelleen lisää tietoa Edlan vaiheista, sillä lähetystyöntekijät kirjoittivat ahkerasti lehtiin elämästään kaukana kotimaasta.
Vuonna 1902 hän siis jätti kotikaupunkinsa ja lähti kuusi viikkoa kestävälle merimatkalle kohti Intiaa.
Miten matka sujui, siitä pieni ote kirjeestä, jonka hän lähetti välietapista Lontoosta " Koko merimatkalla oli meillä mitä ihanin ilma, laiwan miehistö sanoi tämän olleen 4 kerran koko kesän kuluessa, kun Polariksella oli niin suotuisa matka....."
Intiassa matka jatkui junalla ja kävellen jyrkkiä teitä ja polkuja pitkin, onneksi sentään saattajan kanssa, joka esti pahemmat tapaturmat vaarallisilla äkkijyrkillä rinteillä.
Vuonna 1881 oli valmistunut tämä kapearaiteinen rautatie, joka on yksi Unescon maailmanperintökohteista. Se on käytössä tänäkin päivänä ja junamatkalle pääseekin mukaan
Kulkeminen noissa maastoissa ei ollut niin yksinkertaista. Kaupunkilaistyttö Edla ei siitä säikähtänyt, ylittipä hän vaarallisen koskenkin paikallisten tapaan jakkihärän selkään sidottuna. Siitä hän sai kiitokseksi ja tunnustukseksi urheudestaan "raikuvat aplodit" vastarannan asukkailta.
Arkisia touhuja ja
juhlaa.
Paljossa hän oli mukana, jopa kuninkaan kruunajaisissa kahden työtoverinsa kanssa. Koska edellisen kuninkaan aikana oli lähetystyöntekijöillä ollut hetken vaara joutua karkotetuiksi, osallistuivat he nyt vastahakoisesti juhlaan, olihan kutsua noudatettava.
Työntekijät lähetystalon edessä
Edlan elämästä saisi kirjoitettua aikamoisen seikkailuromaanin, mutta keräilenpä siihen nyt vielä lisää materiaalia:-)
Vielä yksi sattuma, näin, että täällä (
Elonet )voisi nähdä televisiossa aikoinaan esitetyn dokumentin noilta seuduilta, noilta samoilta ajoilta, noista samoista tehtävistä. Helsingin matkalla pitäisi mennä katsomaan.
.jpg)
