Kertaus on opintojen äiti

 

Miksi tuota nyt on taas kerrattava? No siksi, kun ärsyttää niin, kun nykyajan ihmisiltä (ei vain kauppiailta) on unohtunut, että meillä on tässä maassa* vielä talvi! Joka puolella toitotetaan kevään tulleen, mutta eihän talvella OLE kevät!! Miten tuossa nyt sanotaan, helmi, maalis – jäätä, lunta.....

En sano, että tuo tämänpäiväinen lumimyräkkä niin kovasti olisi minua ilahduttanut, mutta eivät viime päivien plusasteet minulle kuitenkaan kevättä  mieleen tuonut.  Pöydälläkin on vielä joulutähti, ei kevätesikoita, niiden aika tulee kyllä.

 

Niin, nythän on siis talvi ja talven lumet, tai oliko se niin, että lunta odotettiin vain joulukoristeeksi. Koululaisten hiihtolomatkin ovat vasta helmikuun lopulla, miksi? Siksikö, että voi lähteä etelän aurinkoon talviharrastuksia pakoon ☺.

Tämähän on kaikille henkilökohtainen juttu, mutta itse tunnen olevani onnenpekka (Glückspilz, lyckans ost), kun saan asua täällä neljän vuodenajan maassa. Nyt on se aika vuodesta, kun ei ole kiirettä mihinkään, voin hyvällä omallatunnolla ottaa vapaa-aikanani kirjan käteen, nauttia pimeistä illoista, tai

vaikka istahtaa potkukelkalle ja lähteä Mr Clarissan kanssa viilettämään pitkin metsäteitä ja jos hyvin sattuu saamme ihailla talvisen taivaan tähtiloistoa.

* Keski-Euroopassa asuvia ystäviäni ei tämä juttu tietenkään koske. 

"Lukupiiri" kokoontui

Kirjapostia on aina yhtä kiva vastaanottaa.  Eilen tuo Kölnistä tullut  lähetys pelasti päiväni,  ei mistään johtunut huonotuulisuuteni hävisi saman tien, kun avasin kirjan.  Mitkä värit! Mitkä kuvat!

Illaksi olin menossa keramiikkakurssille ja tästäkö sain inspiraation tehdä jotain iloista ja värikästä. Kotiin ei mahdu enää mitään keramiikkaesineitä, mutta puutarhaa aion kaunistaa tällaisilla [linkki] daameilla. Yksi tulikin jo tehtyä kesäiseen ruusupenkkiin.

Keramiikasta ja kirjoista hypätäänkin sitten "lukupiirin" kokoontumiseen.

Nämä kirjallisuuden ystävät ovat esiintyneet jo muutaman kerran blogissanikin, tai tuolle kirjojen päällä istuvalle haaveilijalle tämä taitaakin olla ensimmäinen kerta.
Tässä analysoidaan parhaillaan tuon ajankohtaisen kirjan sisältöä – mitä tässä Jakobin oudoissa kelloissa oikein tahdotaan sanoa. Miksi Jakob oli pysäyttänyt kaikki kellonsa osoittamaan neljää, miksi hänellä piti aina olla perjantai. Oliko hän onnellinen, kun aika ei kulunut, hänellähän oli vain aikaa....... Minkälainen käänne sitten tapahtui, mikä sai Jakobin tajuamaan, että ajan rientäminen eteen päin ei ole pelottava asia.

Saa nähdä, minkä kirjan nämä ahkerat  ja kriittiset lukijat ottavat käsiteltäväkseen seuraavalla kerralla tavatessaan.

Tehdään kuten käsketään

 (Tuo kehotus löytyi täältä )

ja keksitään  sitten  tälle päivälle joku luova teko.  Talvessa ei ole mitään vikaa enkä haikaile kevään perään aivan vielä, mutta tämä askartelujuttuni taitaa olla melko keväinen

Leikin hiukan kuvankäsittelyohjelmalla ja tein yrttipurkkeihin uudet kyltit.

 

 Tuoretta basilikaa on ikkunanlaudalla läpi vuoden, mutta

timjamia ja oreganoa vain kuivattuna.

Keväällä saan sitten laittaa nämä kyltit yrttipenkkiin merkkaamaan mistä löytyy timjami, mistä oregano.

Kauan sitten, kun aloitin keramiikkaharrastukseni, tein tällaiset purkit. Löysin ne käyttämättöminä kaapin nurkasta. Vain yhteen olen hankkinut korkin, mutta voisihan nuo nyt vihdoinkin hyväksyä käyttöön otettavaksi.

Yrttejä käytän ahkerasti ruoan laitossa. Viimeksi tänään oli timjamilla käyttöä, kun keitin tätä lehti/viherkaalikeittoa [klik]. Maistui niin hyvin näin talvisena päivänä.

Kuvat talviselle runolle

Taidan nyt toistaa itseäni näissä blogikirjoituksissani. Ei niin, että aiheista olisi puutetta, mutta kun näin  tämän talvisen näyn tuossa ikkunan takana, oli vain otettava kamera käteen ja ikuistettava tuo sininen taivas, nuo valkoiset puut ja aamun raikkaus.
Vihdoinkin pystyin antamaan mahdollisuuden V.A. Koskenniemelle.  Hän ei ole suuruudestaan huolimatta koskaan ollut minun runoilijani, kunnes nyt –  tämä hänen talvirunonsa kuvaa täysin tämän aamun tunnelmiani.

TALVIRUNO

Mikä hiljainen ja suuri onni onkaan

huurtehisten puiden unelmoissa,

aurinko kun talviaamun koissa

katsoo metsän korkehimpaan honkaan!

Autuaasti kaikki metsän henget herää,

pakeneepi Hiisi vuorten lomaan.

Niinkuin luottain onneen ikiomaan

hymyy luonto kohti päivän terää.

Vavahtaen syttyy metsän synkkä syvyys

kirkkautehen talviaamun koiton.

Loistaa yli metsän, läheisen ja loiton,

valon suuri siunaus ja hyvyys.

 

Mahtipontinen, vanhanajan runo, onhan se vuodelta 1908. Sopii mainiosti, sillä taitaa noilla puillakin olla ikää saman verran.

Normaali talvisää

Vastaus "haasteeseen" Hyytävän kylmää.

Lähde Forecan sääennuste

Lämmintä pitää olla päällä, onhan  talvi.  Äitini poseeraa tässä sodanaikaisissa muotijalkineissa monoissa, ne kun pitivät villasukkien kanssa varpaat lämpiminä reilussa pakkassäässä. Tyylikkyydestä ei kuitenkaan tingitty!

Valkoista ja pehmeää

Jukka Laajarinteen Muumit ja olemisen arvoitus sisältää niin paljon hienoja filosofisia pohdintoja, että aloitin sen lukemisen uudelleen.
"Löytämänsä ajatukset jakaa mielellään muiden kanssa", sanoi Tuu-tikki oravalle kirjan alkusivulla.

"Ja niin Muumipeikko tupsahti avuttomana uuteen, vaaralliseen maailmaan ja vajosi syvälle elämänsä ensimmäiseen lumikinokseen".  Muumipeikko on talvessa – maailmassa – ymmällään, mutta yrittää ymmärtää sen. Joku merkityshän talvella on oltava. Tai onko niin, että talvi/elämä vain on, ja meidän on tultava sen kanssa toimeen,

 hyväksymmekö sen , että maailmaa ei voi käsittää eikä mikään ole varmaa.

Kerro minulle lumesta, sanoi Muumipeikko......... Minä en käsitä sitä. En minäkään, sanoi Tuu-tikki. Sen luulee olevan kylmää, mutta jos siitä tekee lumitalon, on talo lämmin. Sen luulee olevan valkoista, mutta toisinaan se on punertavaa ja toisinaan sinistä.Se voi olla hyvin pehmeätä ja se voi olla kovaa kuin kivi. Mikään ei ole varmaa.

Paras seurata jälkiä lumessa ja löytää  joku valonpilkahdus eli jatkaa kirjan lukemista.

Uuden vuoden viides päivä

on jo meneillään.  Tapani mukaan jätin vuoden vaihtuessa kaikenlaiset lupaukset tekemättä. Teen niitä sitten vuoden varrella, kun löydän inspiraation niihin. Sukututkimuksen jatkaminen oli viime syksynä eräs tällaisista lupauksista. Vuodesta toiseen olin siirtänyt kansioiden ja papereiden ottamista esille, mutta kun sen nyt tein, veikin se minut taas mennessään.
Luin monisatasivuisia paikallishistoriakirjoja suurella innolla ja netistä löysin lisätietoja vaikka kuinka paljon.  Siinä vieressä jäi kaikenlainen muu kirjallisuus  melkein lukematta.

 

Tässä  yksi näistä lukemista odottavista kirjapinoista. Ainakin nämä luen nyt ensi tilassa, ehdottomasti! Alimmaisena siinä on palkintokirja, jonka sain Jaanalta kesällä ja jonka lukemisen aloitin ennen tuota sukututkimusinnostustani. Luin siitä ainakin Jaanan itsensä kirjoittaman osuuden Elvi Sinervon kirjoittamista kirjeistä. Kirjeenvaihdon historia on antoisa ja mielenkiintoinen aihe, sisällön lisäksi on kirjan kansikin tehty houkuttelevaksi. 

Jo lokakuussa oli tarkoitukseni lukea Karoliina Timosen Aika mennyt palaa, kuten näköjään kirjoitin blogissanikin.  Tuo asia korjaantuu aivan pian!

Päivi Istalan Ristivetoa houkuttelee tuossa pinossa teksteineen ja kuvineen. Tunnen hänet tietenkin hyvänä radiotoimittajana, mutta on meillä yhteinen historiakin parin vuoden ajalta samassa koulussa.

Tuota ylintä kirjaa en ole ehtinyt muuta kuin selailla, sillä se on upouusi.  Joulupukille siitä antoi vihjeen blogikaverini, joka kuulema tyrkyttää sitä kaikille. Sehän siis tarkoittaa, että  Das Attentat ei voi olla muuta kuin hyvä.

Saadakseni kirjapinot pienenemään, olen karsinut lehtitilauksianikin. Sitä paitsi suuri osa  saamistani lehdistä on osittain lukematta.  Tämä lehti  houkuttelisi kyllä erilaisuudellaan. Siinä  luvataan hyvän mielen ruokaa, neuleita, näperryksiä, valoa elämään ,eli kuin minulle tehty, olenhan ikuinen uusista asioista innostuja. Alla yksi esimerkki:

Kalenteri on minulle aina ollut tärkeä ja sen on oltava kunnon paperinen, ei mikään sähköinen versio. Laadin tämän vuoden kalenterini itse ja  kiitos blogikuvitukseni se kävikin pienessä hetkessä. Lähetin kuvat Ifoloriin ja alle viikossa sain kalenterin kotiin. Kuvia tuohon peruskalenteriin mahtui noin 20. Tuo kansikuva kesämökkimme ikkunasta on minulle mieluinen.  Loput kuvat saavat kertoa vuoden 2012 kiinnostuksen kohteistani, eli luonnosta ympärilläni ja "made by me"-jutuista.