Lokakuun värejä ja tunnelmia

Syysaamun vaaleanharmaa usva saattoi meitä,  kun lähdimme kesäpaikkaamme.....

keräämään joulunpunaisia makeita omenoita. Viime hetkelllä pelastimme suurimman osan sadosta, sillä aika monesta omenasta olivat rastaat jo nokkineet suuria paloja ja mikä korviahuumaava konsertti ottikaan meidät vastaan, kun tulimme kesken lintujen ruoanhakuukeikan!

Ilta hämärtyi nopeasti, mutta onneksi oli mukana uunituore ristikko

ja  hyvä kirja. Carol Shieldsiin ei kyllästy koskaan. Ihmeellistä kuitenkin, kuinka  pitkältä ilta voi tuntua kesämökin yksinkertaisessa rauhassa!

Lokakuun keltainen siirtyi käsityöhönkin!

Kun omenat oli kerätty ja muut syksyiset työt tällä erää tehty, oli kotiinlähdön aika

ja täälläkin loistivat puut keltaisina

ja täälläkin oli maa täynnä kultaisia lehtiä. Oi tätä syksyn loistoa!

Kori täynnä....

ei omenoita, ei sieniä, ei sipulia, ei kukkia, ei herkkuja eikä nyt enää pensaspapujakaan, ne kun paleltuivat viime yönä, vaan

kukkuramitoin tarmoa!

 Ja iso kerä Tuubi-lankaa.

Toinen, neliskanttinen kori on päässyt jo niin pitkälle, että se auttaa muita lankakeriä ja -nyssyköitä pysymään aloillaan.

Näitä säilytyskoreja ovat monet virkanneet, itse en ikimaailmassa kuvitellut sellaista tekeväni ja nyt olen kuitenkin ihan hurahtanut näiden virkkaamiseen. Ensin hankin langan lisäksi sopivan virkkuukoukun, kokoa 8 tai 10,  ohje löytyi tuon ontelolangan vyötteestä ja eipä aikaakaan, kun kori valmistui  samalla, kun katselin dokumentteja ja muuta mielenkiintoista nettiTV:stä päivän päätteeksi. 

Tässä neliskanttinen kori nauttii kauniista, aurinkoisesta syyspäivästämme. Naapurikaupungissa tuli kuulema jopa räntää!

Muuten, pyöreää koria on hiukan mukavampi virkata kuin tätä neliskanttista, kun ei ole saumoja ommeltavana jälkeenpäin. Ohjeita löytyy runsaasti, tietenkin googlaamalla, mutta itse löysin inspiraation  Jonna Hietalan Kerällä-kirjasta,  jossa on kivoja "sopivasti simppeleitä kässäohjeita" ja Virpi Marjaana Siiran "virkkausperinteitä ravistelevasta opuksesta"  OMA KOPPA.

Tänään tein

nopean ja herkullisen lounaan, eli Papupanzanellan. Papuja sain omasta maasta, kirsikkatomaatitkin ovat suurelta osin omasta amppelista, basilikaa kasvaa ruukuissa ulkona ja sisällä, loput ainekset löytyivät helposti kaapin hyllyiltä.

Tähän ruokaisaan salaattiin leikkasin punasipulin ohuiksi suikaleiksi ja laitoin  kulhoon, päälle 1/2 dl balsamicoa  ja vettä sen verran, että sipulit peittyvät. Saa maustua jonkin aikaa. Riivittyjä härkäpapuja ja paloiteltuja pensaspapuja keitin muutamia minuutteja, samoin parsakaalin kukintoja.
Leipäkrutonkeja varten paloittelin vaaleasta monijyväleivästä kuutioita, jotka paahdoin hetken öljyssä.
Valutettujen sipulirenkaiden, leipäkrutonkien, tomaatinpuolikkaiden, papujen ja parsakaalien päälle ripottelin basilikan lehtiä. Pulloon sekoitettua kastiketta, jonka tein öljystä, sitruunanmehusta, valkosipulista, suolasta ja mustapippurista, sai annostella makunsa mukaan salaattinsa päälle.

Luumupuumme on melko nuori, mutta satoa se on antanut jo jonkin kerran.  Pihlajanmarjakoit ovat jättäneet omenat rauhaan, pihlajat kun ovat aivan täynnä punaisia marjoja, jotka taitavat olla niiden herkkua.  Jos oikein tarkkaan katsoo ja kuuntelee, voi tuosta "tiskipaljusta"  löytyä yksi omena, jossa

TOUKKA TISKAA

Omenankuoressa on reikä.

Jos siihen painaa korvansa kiinni

ja kuuntelee tarkasti,

voi veden ja tuulen ääniltä erottaa

astioiden helinää.

Toukka tiskaa.

-Risto Rasa-

Tämä pikku runo tulee aina heti mieleeni, kun katselen omenapuitamme tuossa puutarhassa. Voi olla, että runo löytyy myös aikaisemmista syyspostauksistani. Tai syys ja syys,  kesähän tässä vain jatkuu eikä näytä loppuvan. Hienoa!

Pihlajanmarjojen aikaan

On pihlaja kotimme

porraspäässä.

Se kukki niin valkeena

kevätsäässä.

 Punamarjoja kantoi se 

syksyn tullen.

Oi, ystävä,

ne minä säästän sullen

-Immi Hellén-

Jos pihlajiin on uskominen, on tuo syksy nyt todellakin aivan lähellä. Tällaisena päivänä, kun aurinko lämmitti kesäisesti, se vain helposti unohtuu.

Pienet sadekuurot kävivät kastelemassa kukat,  mutta kun ne eivät siitä niin kovasti ilahtuneet, ei niiltä kiitoksiakaan herunut.

(Äret runt nr 36)

Kesäkurpitsa on jälleen päivän sana, niin lehtien ruokasivuilla kuin meidän kasvimaallamme. Istutin keväällä neljä kappaletta taimia ja satoa tulee  taas reilusti.  Ei hätää, sillä kesäkurpitsastahan voi valmistaa  hetkessä vaikka mitä,

tai voi leipoa vaikkapa herkullisen maustekakun. Ohje löytyi tuosta lehdestä. Suomennettuna : 2dl fariinisokeria ja 1dl kylmäpuristettua öljyä vatkataan,  siihen lisätään 2 munaa, 200g raastettua kesäkurpitsaa, 150g rouhittuja hasselpähkinöitä, 1/2 dl piimää, 4 dl jauhoja, 1 1/2 tl leivinjauhetta,  ripaus suolaa, 2tl kardemummaa, 2 tl kanelia, ripaus muskottia. Uunin alaosassa 175°/50-60min.

Syksyn lähestymisestä kertovat myös vauhdilla pimenevät illat, mutta mikä onkaan viihtyisämpää kuin sytyttää kynttilä ja tarttua hyvään kirjaan. Ja kun kirjat ovat tuossa muodossa, eli äänikirjoina, riittää kynttilänvalo aivan mainiosti.

Tyttö kävi kirjastossa ja yllätti minut tuollaisella "lukupaketilla", kiitos, kiitos! Jätinkin nyt  Yle Areenasta lataamani Maria Jotunin Huojuvan talon toistaiseksi lepäämään ja  palaan sen (ahdistavan ilmapiirin) pariin kuunneltuani nuo lainatut ensin. On pakko taas ylistää näitä äänikirjoja, vaikka parhaimmalta toki  tuntuu, kun saa kääntää oikean kirjan lehtiä, palata halutessaan muutama sivu taakse päin ja lukea rauhassa omaan tahtiinsa.

31.7. eli viime tipassa

ehdin kuin ehdinkin tehdä heinäkuun aikana peräti toisen postauksen!
Kauniit säät, tai oikeastaan liian lämpimät päivät ovat vieroittaneet ainakin minut bloggaamisesta.

Mutta onhan noita apukeinoja jonkinlaiseen alkuun pääsemiseen – jääkylmää sitruunavettä siemaillessa voin selailla uutta lehteä, josta toivon saavani inspiraatiota. Kai nyt joku sen sivuilla esiintyvä innokas bloggaaja osaa tartuttaa intonsa minuunkin.

Kivoja blogivinkkejä lehdestä löytyy aika paljon,

vaikka eivät nämä meidän puutarhamme kukat ja kasvit kuitenkaan valita, että olisin ne unohtanut.

Olenhan otsa hiessä kantanut vettä, kitkenyt rikkaruohomattoja, nyökytellyt hyväksyvästi reippaille helteestä ja ukkoskuuroista selvinneille orvokeille.

Kiitokseksi tarjosi puutarha sitten erikoisen ja mystisen  yllätyksen! Mistä ihmeestä nämä komeat kellokukat ilmestyivät yhtäkkiä omenapuun alle? Me emme ole niitä istuttaneet. Netistä etsin ja löysin nimen kukalle: Ukonkello (Campanula latifolia) – ei kasva meidän seuduilla luonnonvaraisena. Maariankelloja olen kylvänyt aivan toiseen paikkaan, mutta ne kukkivat vasta ensi vuonna.

Uskollinen ystävämme Punahattu (Echinacea purpurea) avasi jälleen "hattunsa". Näyttää siltä että kimalaiset saavat yksin nauttia punahattujen kukinnoista, jotka yleensä ovat täynnä ritariperhosia. Perhoset loistavat poissaolollaan tänä kesänä. Syytetään siitä nyt sitä kylmää ja kuivaa alkukesää. *

Muitakin touhuja.
Farfar osti varmaan aikoinaan kesämarkkinoilta aina pärekorin, ison tai pienen ja niitä onkin meille periytynyt aika monta kappaletta. Kestäviä, kauniita, hyödyllisiä tarve-esineitä kun ovat, otin esille varaston kätköistä näin alkuun nämä kaksi. Vien ne kesäpaikkaamme, siellä  kun on ikuinen puute säilytystilasta. Siellä  ne saavatkin olla näkyvästi esillä.   Tyhjensin korit roinasta, pesin ja mietin maalaisinko ne valkoisiksi.

Ei, en taida maalata. Yhden pienemmän olen kyllä aikaisemmin maalannut ja se onkin niin nätti♥, en tiedä tuosta kuvasta, mutta ihan oikeassa elämässä ainakin.  (Huomatkaa  punaiset viinimarjat tuolilla, pääsivät linssiluteina mukaan korikuvaan. Toinen ämpäri valkoisine viinimarjoineen ei siinä onnistunut).

Marjat kypsyvät vauhdilla. mustikoiden vähäisyyteen on sama syy kuin perhosten ja kirsikat pitää poimia ensi tilassa. Nyt ne jo menevät osin lintujen suihin. Kehtaavatkin istua sähkölangoilla napostelemassa, sylkäisevät vain lopuksi kiven maahan:-(  Ne taitavatkin tietää, että kivet sisältävät rikkoutuessaan myrkyllistä sinihappoa.

Nyt taidan siepata tuosta herneen, pari, jos ehdin. Nopea on oltava, sillä tässä talossa asuu eräs, joka tyhjentäisi pensaat vauhdilla, jos uskaltaisi.

Ja sitten ruoan laittoon! Luksusta on kerätä omasta maasta herkkuja, kirsikkatomaattejakin tämä lämmin kesä on kasvattanut amppelissa seinän vierellä suuret määrät. No kaikki kuvassa ei ole omasta maasta – halloumijuusto on kaupan hyllystä, perunat torilta. Perunat ovat niitä, jotka ovat"supergoda", kuten torimyyjätäti aina muistaa kertoa. Ja ovathan ne.

* Edit
 Perhoset taisivat kuulla eilisen valitukseni ja tulivat tänään yllättäen vierailemaan.

Neitoperhoset jakoivat tilan sulassa sovussa kimalaisten kanssa. Tuossa oli juuri kolme perhosta, mutta kaksi niistä häipyi heti kameran nähtyään.

Amiraaliperhonen saapui yksin ja viihtyi enimmäkseen kurkkuyrtin sinisissä kukissa.

Myöhään illallakin oli vielä +30°C

joten ei ihme, että yöt ovat olleet hiukan tuskaisia,

mutta mikä onni, että heräsin viikonloppuna kesäpaikassamme juuri oikeaan aikaan aamuneljältä. Näky, joka ikkunasta avautui, oli sanoin kuvaamattoman kaunis, kameralla sitä oli mahdoton toistaa. Maasta nouseva hento usva on kuvassa aivan näkymättömissä, kuten kuulas ilmakin. Sääli.

Sunnuntaina saimme 8veen tänne vielä yhdeksi lomaviikoksi. Runotyttöä hänessä on sen verran, että muistutti heti tullessaan, että oli Eino Leinon päivä ja liput liehuivat saloissa sen kunniaksi.

 

 Ystäviltä saadusta Eino Leinon laulurunoja-kirjasta löytyvä runo olkoon tekstinä luontokuvalleni.

YLI METSÄN KOITTI JO PÄIVÄN KOI

Yli metsän koitti jo päivän koi,

kun nurmella neitonen kulki,

kukat kukkivat auki jo ummut loi,

jotk' eilen illalla sulki.

Ja neitonen nuori se nurmella vain

niin hiljaa, hiljaa astui,

ja kukkaset nyökkäsi kuiskuttain,

kun kasteesta helmat kastui.

Leikki on lasten työtä

ja se leikkiminen voi olla aivan oikeaakin työtä, kuten saimme tässä eräänä päivänä nähdä.

Puutarhassa riittää aina tekemistä. Maa on nyt rutikuiva pitkän sateettoman kauden jälkeen eikä siinä muu auta, kuin kastella kunnolla, tuumi kesälomaa viettävä 8vee.

Seuraavana aamuna, kun haimme pikkupojatkin kaveriksi, jatkui ahkerointi. Lapset juoksivat autosta suoraa päätä puutarhaan ja aloittivat rikkaruohojen kitkemisen. Näytti olevan mieluista työtä, kun he tekivät sen ihan oma-aloitteisesti. Miltähän  tuo sama työ olisi maistunut, jos käsky olisi tullut muualta:-)

Päivänkakkarat aikovat vallata kaikki kukkapenkit, samoin lemmikit ja varsinkin leinikit pitkine juurineen. Ei hätää, tälle porukalle se ei ole mikään ongelma.

 Välillä on mehupaussi paikallaan!

Leikin avulla lapset eläytyvät erilaisiin rooleihin ja oppivat senkin kautta tuntemaan ympäröivää maailmaa. Nämä Monster High-hahmot ovat nyt pikkutyttöjen kiinnostuksen kohteina, tuskin  kuitenkaan roolimalleina. 

Mitähän näistä peleistä oppii? No ainakin nopeaa reagointia ja siinä aikuiset jäävät auttamatta häviölle.

iPadista voi katsoa Pikku Kakkosta ja Muumeja ja  pelejä löytyy joka lähtöön, mutta  tästä oman arvonsa tuntevasta viisivuotiaasta on tulossa samanlainen vanhojen oikeiden pelien ystävä kuin noista kahdesta isommasta – "kuka tulee pelaamaan Afrikan tähteä, Dominoa, Monopolia?" on tuttu pyyntö nykyään.  Jotenkin tuntuu niin hyvältä, kun kaikkea vanhaa ei heitetä romukoppaan. Sen takia jopa minä, en mikään peli-ihminen, suostun pelikaveriksi. Tammeen saavat pyytää kaveriksi tuon perheen innokkaamman pelaajan.