23.5.2016

Kuvahaaste kuusi


6. AAMU



Oma kuvahaasteeni jatkuu pienen tauon jälkeen. Tässä eräs viimeviikkoinen aamu.





Ja tässä  hotellin ikkunasta avautuva näkymä rauhallisen pikkukaupungin aamusta.

Muutaman aiemman kuvapostauksen tein kotikoneella ajastimen avulla, mikä on ihan ok, mutta kyllästyin sitten matkan aikana ipadin oikutteluun eikä kommentteihin vastaamisesta tullut oikein mitään.
Nyt kotiin palattua on  kädet täynnä töitä, puutarhassa ja pihalla kasvaa kaikki vauhdilla ja tämä melkein helteinen päivä menikin suurelta osin ulkotöissä.  Kesäpaikka on varmaan taas kuin pahempikin viidakko, sinne pitäisi ehtiä pikimmiten.



21.5.2016

20.5.2016

Neljäs päivä

Kuva päivässä, parhaana jopa kaksi–haaste
näyttää jatkuvan reipasta vauhtia ennen tahdin hidastumista.

4. SEINÄLLÄ


Seinällä tässä työpöytäni edessä on kuva, joka liittyy läheisesti eiliseen teemaani, sukututkimukseen. On jopa tutuilta seuduilta ja tutulta ajalta peräisin.
 Kuva on otettu kännykällä huonossa valaistuksessa, täältä löytää paremman [klik]





19.5.2016

Ja seuraava kuva

 Kuva päivässä, parhaana jopa kaksi–haaste:

3.  RAKAS HARRASTUS



Miten paljon uutta tietoa olenkaan löytänyt suvustani, kiitos SSHY:n  ja muiden tietolähteiden. Isoäidistäni alkanut sukukertomukseni vain laajenee ja laajenee.


Mikä seikkailu onkaan kulkea Hedvigin, Edlan, Annan, Johanin, Erikin ja monien muiden jalanjälkiä ja seurata heidän kohtaloitaan, suruja ja iloja.


Ja sitten jonkinlainen ohjenuora itselleni, se lupaamani lista:


Toki saavat muutkin liittyä mukaan, vaikka tämän nyt itselleni laadinkin.

17.5.2016

Haasteessa eteenpäin

Kuva päivässä, parhaana jopa kaksi–haasteeni on edennyt osaan kaksi. Kuvan otin eilen, joten olen pysynyt tahdissa, toistaiseksi. Se listakin pitäisi laatia, mutta kun on niin paljon muitakin pitäisi-juttuja.

2. LEMPIVÄRINI




Mahdoton valinta, minkähän noista nyt nostaisi toisen edelle?



Ja mustavalkoinen on aina tyylikäs. Vaikea valinta!

Pussukan ohje Molla Mills




16.5.2016

Tekohengitystä blogille


Netistä löytyy vaikka minkälaisia kuva päivässä-haasteita, mutta taidankin tehdä oman listan keräämällä sopivia aiheita sieltä sun täältä, tai keksimällä itse, jos ei sopivaa aihetta löydy. Listaa en voi siis julkaista vielä täällä, mutta tulossa on. Tämä on ennen kaikkea haaste itselleni, koska haluan pitää blogiraukkani elossa.

1. LEHTI


Ilo visersi äänellä peipposen
pienen ja kaikkein tyhmimmän,
puun oksalla vaaleanvihreän,
puun lehtiin puhjenneen.


Ilo visersi äänellä peipposen,
ja kaiku kirmasi hopeinen
yli kullanruskean sammalen
pois metsään hämyiseen.

(Säe Aale Tynnin runosta Ilo)



Aika näyttää, muuttuuko  kuva päivässä–haaste kuva viikossa/kuukaudessa–haasteeksi:-)



15.3.2016

Kukkia, koiria, kirjoja, käsitöitä, keramikkaa ja mitä kaikkea

Nämä kukat ostin melkein keskellä talvea muistuttamaan kevään tulosta ja tulihan se. Ainakin tämä päivä oli mitä upein!


"Lapsenlapsi" lähti hiljattain mukaamme pois sairastelevan kotiväen luota. Kiva kytätä noita perässä ajavia, tuumii tässä Alfons.

Kyllä oli juhlaa, kun sai juosta vapaana luonnossa ja lumessa, tuhatta ja sataa.



Alfons pääsi kotiin, kun perhe tervehtyi ja sitten olikin meidän vuoro lähteä  matkoille. Tuttu viihtyisä kaupunki oli määränpää ja siellä juhlittiin tämän herran pyöreitä vuosia. Hieno päivä! 

Oili Kokkosen korttitaidetta

Vaikka syntymäpäiväjuhlimisia on jo nyt riittänyt ja lisää on tiedossa, on välillä oltava ahkerakin, eihän tuo juhliminen elätä.


Näissä töissä on inspiraation lähteenä Molla Millsin Virkkuri





Runot tai savi, kummasta pidän enemmän? Vaikea valita, joten yhdistetään ne sitten.
Keramiikkavatiin olen ikuistanut Beatlesin  lyriikkaa – säkeen  Blackbirdista :

Blackbird singing in the dead of night. 
Take these broken wings  and learn to fly. 
All your life you were only waiting for this moment to arise.
---------


Mikä ilo korville ja silmille, kun keltasirkut suurin parvin  tulevat vielä ruokintapaikoille tuohon keittiön ikkunan eteen ja talitiaiset pitävät kaunista konserttia. 
Taitavat puutarhatyöt jo olla mielessäni, kun tuli tehtyä tämä taulu ulkoseinää koristamaan. Ehkä joskus on tarpeen muistaa nämä sanat, kun kukkien ja kasvimaan hoitaminen ei oikein innosta. 
I meant to do
my work today
But a brown bird
sang in that apple tree
----------
-Richard Le Gallienne 1892-
 
Tuolla runonsäkeellä on  ikää jo aika paljon. Nyt aion jatkaa toisenlaisten runojen parissa. Saa nähdä, jäävätkö Antti Holman Kauheimmat runot elämään yhtä pitkäksi aikaa, onhan teoksessa Reino Leinon, Sirsi Sunnaksen, Edit Södermalmin, Karin Toisiks-Parasken runoja:-)  Odotan hauskoja lukukoemuksia näiden mestareiden parissa.