Jo huhtikuu

 Enimmäkseen tässä nyt joutuu pysymään seinien sisällä, kuten kaikki muutkin, etätyöläiset, etäkoululaiset ja 7-kymppiset.

Media on tullut apuun ja neuvoo nyt, miten ajan saa kulumaan kotona ollessa, siinä on tullut neuvoa laidasta laitaan. Vahinko vaan, kun tässä ei ole aikaa noudattaa noita neuvoja, kun tekemistä on omasta takaa niin, ettei päivän tunnit tahdo riittää.

 Lyppekkiin tai Pariisiin ei nyt pääse matkustamaan, mutta miten hauskaa on, kun voi seurata  Reetta Niemensivun Maalarisiskojen sivuilta Helene Schjerfbeckin matkaa sinne.

Lyhyemmän matkan saatoimme sentään suoda itsellemme pari viikkoa sitten, kun kävimme tarkistamassa, että kesäpaikassa  kaikki oli kunnossa.

Mutta ei sielläkään Korona kokonaan unohtunut, tuolta hyllyltähän se  pääsi  muistuttamaan olemassaolostaan.

Onneksi luontoa riittää myös kotinurkilla ja puutarhatöitäkin jo aloittelin. Sen jälkeen on muutaman kerran satanut lunta, sulanut pois, satanut uudelleen lunta, sulanut, mutta nyt on luvassa keväisempää.

No niin, kello on nyt 23.30 ja minä tapani mukaan venytän päivää, kun en malta lopettaa. Nytkin otan tuon Puuvillaenkelit-kirjan ja jatkan päivääni sen parissa.

Toteutuivatko toiveet?

Kyllä ja ei!

Sain itseltäni lahjan, jota olin toivonut🤗

Mutta en saanut jouluksi lunta, jota myös olin toivonut :( 

Syksyinen runo

Kaunis syyspäivä sai minut runolliseksi, mutta koska omat  taidot eivät riitä, etsin ja löysin  blogiystävän aikoinaan lähettämästä runokalenterista kuviin sopivan tekstin, marraskuun 3. päivän kohdalta.

 Herbstgang

Die Blätter fallen von Baume,

Der Weg ist rot und gelb,

Ich wandle wie im Traume

Durchs hohe Buchengewölb.

Noch einmal blauer Himmel,

Noch einmal Frühlingswehn,

Rosiger Wolken Gewimmel

Und sonnenwarme Höhn.

-Ludwig Eichrodt-

Toivottavasti google-kääntäjä onnistuu kauniin runon tulkitsemisessa kaikille niille, joilla  saksankieli ei ole hallinassa :))

Syyskuun terveiset

Kesän kiireet:) ovat ohi, on sopiva aika antaa pieni elonmerkki ja kertoa, että täällä vielä ollaan.

Iso suriseva kärpänen häiritsi minua kun yritin keskittyä lukemiseen. Pyydystämisestä ei tullut mitään, oli se niin nopea, joten avasin ikkunan selkoisen selälleen ja seisoin vahtimassa, että se varmasti lentää ulos. Kärpänen unohtui, kun tajusin, että edessäni oli mitä kaunein "syystaulu", olihan se nyt ikuistettava.  Eli "kaksi kärpästä yhdellä iskulla"!

Omenoita on jälleen runsaasti, mutta eivät mene hukkaan, kun syöjiä riittää.

Omenapuita meillä on myös kesäpaikassamme ja kun silmä välttää ilmestyy sinnekin herkuttelijoita päivin öin. Eivät raukat tiedä, että niitä kyllä seurataan:)

Punaisia viinimarjoja yhdistän usein omenasoseseen, yksinään pakastettuna ne ovat niin kirpeitä. 

Kehäkukat loistivat koko kesän, jopa pilvisinä päivinä toivat auringon puutarhaan.

Ylikasvaneita oreganoja, kuivattuna on jo suuret määrät. Niitä ei ole koskaan liikaa.

Sukututkimukseen on mennyt monta monituista aurinkoistakin kesäpäivää, mutta mikä sen kiehtovampaa kuin löytää uusia sukulaisia, joista ei ole ollut aavistustakaan. Varsinkin äidinisän suku, joka asuu suurimmaksi osaksi kauempana omilta kotikulmilta on jäänyt vieraaksi. MyHeritagen kautta olen nyt saanut yhteydenottoja sieltäkin suunnalta. Todella mielenkiintoista!
Kesällä kävimme ostamasssa mansikoita täältä lähempää, isäni suvun synnyinseuduilta. Monta sukupolvea on tuossakin kirkossa virsiä veisannut ja papin saarnaa kuunnellut:)

Aika se vaan vilahtaa ohi

Kesämökin juhannusruusut tiesivät, että nyt pitää kukkia, vaikka eivät ne sitä aina ymmärrä. Onko niin, että niidenkin aika vanhemmiten vain vilahtaa ohi:)

Kotipuutarha odottaa kärsivällisesti rikkaruohojen kitkijöitä. Onneksi eivät helteet vaivaa, tänäänkin on aherrettu koko päivän niin, että sormissa tuntuu. Hyvä kun pystyn naputtelemaan tätä tekstiäkään, joten riittäköön tämä! 

Mennyttä ja tulevaa

Viime aikoina ovat päivät, illat ja osa öistäkin kulunut vanhojen asioiden parissa valokuvia tutkien, sukupapereita järjestellen ja varsinkin hiljattain saatuja DNA-tuloksia ihmetellen.

Tästä  pitäisi löytyä isäni koulupoikana. Olisikohan hän tuo kiiltävälippainen poika, neljäs ylärivissä oikealla. Ainakin on aivan samannäköinen kuin isä kuvassa perhealbumissamme. 

Tässä äitini kansakoulun aikaiset opettajat poseeraavat koulun edessä, jota minäkin kävin neljä vuotta. 

Mutta jätetään nyt taakse kaikki mennyt ja siirrytään tuleviin sukupolviin. Näiden kalasääskien seurassa voi viettää aikansa pitkänkin tovin. Täältä WWF:n Luontolivestä seuraan niiden touhuja ja opin paljon kärsivällisyydestä. Siellä jomman kumman on istuttava heinäkuuhun saakka hautomassa, tuulessa ja tuiskussa ja viime viikolla lumisateessakin. 

Hyvänen aika!

On tämä nyt sen verran harvinaista, että pitää minun, kuten varmaan suuren osan Suomen kansaa, kuka minnekin, laittaa muistiin tällainen luonnonilmiö. Olisi pitänyt ottaa kuva jo eilen, kun pyry alkoi jatkuen koko päivän, hyvä kun ikkunasta ulos näki.

Aamulla oli sitten ilahduttavaa herätä ja "nauttia" luonnon kauneudesta.

Paras unohtaa puutarhatyöt!

Vaikka no, onhan hyvin suunniteltu jo puoleksi tehty!