5.1.2021

Ja joulun jälkeen vaihtui sitten vuosi

 


 
Keittokirjojeni joukosta  löytyi "aarre", Anna Olsonin Kokbok vuodelta 1909, miehen isoäidin ahkerasti käyttämä. Sivuilta löytyi hänen muistiinpanojaan muistakin asioista kuin ruokaan liittyvistä, kuten esim. kuka on kenenkin kummi!!

 
 

Uusi vuosi toi meille Hilda-kissan muutamaksi päiväksi. Ja kun saatiin hiukan pakkasia ja luntakin olivat talitiaiset ja muut siivekkäät ahkerina lintulaudoilla.  Hildallehan se oli juhlaa! Lieneekö ajatellut mielessään, että "oivan paistin mä tuosta saisin, jos vain....."



Toivotaan, että saisimme pitää edes tämän ohuen lumipeitteen, mielikin heti piristyi kun harmaat aamut ja päivät  muuttuivat valoisammiksi.



2.12.2020

Huhti-joulukuu

On taas mennyt monta kuukautta ilman ainuttakaan postausta! Tuskin täällä enää kukaan jaksaa käydäkään, mutta laitan nyt ainakin itselleni pienen kuvallisen "kertomuksen".

Pääsiäisyllätys Berliinistä kouluaikaiselta kirjekaverilta.


Koirapoika tutustuu uuteen skootteriin:)


 Puutarhassa riittää paljon töitä, mutta vielä enemmän kaikenlaista kaunista!

 
 
Eino Leinon-päivään sopiva maisema.
 

 





 
Lapsenlapsen konfirmaatiotilaisuus kauniissa kotikirkossa, jonka alttaritauluja jaksaa aina ihailla ja ihmetellä taitavan maalarin jälkeä. 




Koronasta huolimatta pääsemme onneksi liikkumaan vapaasti  täällä lähiympäristössä,

 
mutta Lypekkiin emme pääse, siitä saa vain muistuttaa keramiikassa aikoinaan tekemäni Holstentorin portti

 
eikä pääse Wieniinkään. Nyt on aikaa katsella taaksepäin ja muistella entisiä hyviä aikoja, kun saimme vapaasti lähteä minne vain. Wiener Kursalonin konsertti erään joulumatkan aikana olkoon yksi esimerkki näistä mieluisista muistoista.

(Olipa vaikeuksia kuvien sijoittamisen kanssa, saan syyttää itseäni, miksi pidin niin pitkän tauon!)
 











16.4.2020

Jo huhtikuu


 Enimmäkseen tässä nyt joutuu pysymään seinien sisällä, kuten kaikki muutkin, etätyöläiset, etäkoululaiset ja 7-kymppiset.


Media on tullut apuun ja neuvoo nyt, miten ajan saa kulumaan kotona ollessa, siinä on tullut neuvoa laidasta laitaan. Vahinko vaan, kun tässä ei ole aikaa noudattaa noita neuvoja, kun tekemistä on omasta takaa niin, ettei päivän tunnit tahdo riittää.

 Lyppekkiin tai Pariisiin ei nyt pääse matkustamaan, mutta miten hauskaa on, kun voi seurata  Reetta Niemensivun Maalarisiskojen sivuilta Helene Schjerfbeckin matkaa sinne.





Lyhyemmän matkan saatoimme sentään suoda itsellemme pari viikkoa sitten, kun kävimme tarkistamassa, että kesäpaikassa  kaikki oli kunnossa.




Mutta ei sielläkään Korona kokonaan unohtunut, tuolta hyllyltähän se  pääsi  muistuttamaan olemassaolostaan.



Onneksi luontoa riittää myös kotinurkilla ja puutarhatöitäkin jo aloittelin. Sen jälkeen on muutaman kerran satanut lunta, sulanut pois, satanut uudelleen lunta, sulanut, mutta nyt on luvassa keväisempää.



No niin, kello on nyt 23.30 ja minä tapani mukaan venytän päivää, kun en malta lopettaa. Nytkin otan tuon Puuvillaenkelit-kirjan ja jatkan päivääni sen parissa.





9.1.2020

Toteutuivatko toiveet?

Kyllä ja ei!


Sain itseltäni lahjan, jota olin toivonut🤗


Mutta en saanut jouluksi lunta, jota myös olin toivonut :( 


3.11.2019

Syksyinen runo



Kaunis syyspäivä sai minut runolliseksi, mutta koska omat  taidot eivät riitä, etsin ja löysin  blogiystävän aikoinaan lähettämästä runokalenterista kuviin sopivan tekstin, marraskuun 3. päivän kohdalta.



 Herbstgang

Die Blätter fallen von Baume,
Der Weg ist rot und gelb,
Ich wandle wie im Traume
Durchs hohe Buchengewölb.

Noch einmal blauer Himmel,
Noch einmal Frühlingswehn,
Rosiger Wolken Gewimmel
Und sonnenwarme Höhn.

-Ludwig Eichrodt-


Toivottavasti google-kääntäjä onnistuu kauniin runon tulkitsemisessa kaikille niille, joilla  saksankieli ei ole hallinassa :))



30.9.2019

Syyskuun terveiset


Kesän kiireet:) ovat ohi, on sopiva aika antaa pieni elonmerkki ja kertoa, että täällä vielä ollaan.


Iso suriseva kärpänen häiritsi minua kun yritin keskittyä lukemiseen. Pyydystämisestä ei tullut mitään, oli se niin nopea, joten avasin ikkunan selkoisen selälleen ja seisoin vahtimassa, että se varmasti lentää ulos. Kärpänen unohtui, kun tajusin, että edessäni oli mitä kaunein "syystaulu", olihan se nyt ikuistettava.  Eli "kaksi kärpästä yhdellä iskulla"!



Omenoita on jälleen runsaasti, mutta eivät mene hukkaan, kun syöjiä riittää.



Omenapuita meillä on myös kesäpaikassamme ja kun silmä välttää ilmestyy sinnekin herkuttelijoita päivin öin. Eivät raukat tiedä, että niitä kyllä seurataan:)



Punaisia viinimarjoja yhdistän usein omenasoseseen, yksinään pakastettuna ne ovat niin kirpeitä. 



Kehäkukat loistivat koko kesän, jopa pilvisinä päivinä toivat auringon puutarhaan.


Ylikasvaneita oreganoja, kuivattuna on jo suuret määrät. Niitä ei ole koskaan liikaa.


Sukututkimukseen on mennyt monta monituista aurinkoistakin kesäpäivää, mutta mikä sen kiehtovampaa kuin löytää uusia sukulaisia, joista ei ole ollut aavistustakaan. Varsinkin äidinisän suku, joka asuu suurimmaksi osaksi kauempana omilta kotikulmilta on jäänyt vieraaksi. MyHeritagen kautta olen nyt saanut yhteydenottoja sieltäkin suunnalta. Todella mielenkiintoista!
Kesällä kävimme ostamasssa mansikoita täältä lähempää, isäni suvun synnyinseuduilta. Monta sukupolvea on tuossakin kirkossa virsiä veisannut ja papin saarnaa kuunnellut:)

24.6.2019

Aika se vaan vilahtaa ohi



Kesämökin juhannusruusut tiesivät, että nyt pitää kukkia, vaikka eivät ne sitä aina ymmärrä. Onko niin, että niidenkin aika vanhemmiten vain vilahtaa ohi:)


Kotipuutarha odottaa kärsivällisesti rikkaruohojen kitkijöitä. Onneksi eivät helteet vaivaa, tänäänkin on aherrettu koko päivän niin, että sormissa tuntuu. Hyvä kun pystyn naputtelemaan tätä tekstiäkään, joten riittäköön tämä!