31.7. eli viime tipassa

ehdin kuin ehdinkin tehdä heinäkuun aikana peräti toisen postauksen!
Kauniit säät, tai oikeastaan liian lämpimät päivät ovat vieroittaneet ainakin minut bloggaamisesta.

Mutta onhan noita apukeinoja jonkinlaiseen alkuun pääsemiseen – jääkylmää sitruunavettä siemaillessa voin selailla uutta lehteä, josta toivon saavani inspiraatiota. Kai nyt joku sen sivuilla esiintyvä innokas bloggaaja osaa tartuttaa intonsa minuunkin.

Kivoja blogivinkkejä lehdestä löytyy aika paljon,

vaikka eivät nämä meidän puutarhamme kukat ja kasvit kuitenkaan valita, että olisin ne unohtanut.

Olenhan otsa hiessä kantanut vettä, kitkenyt rikkaruohomattoja, nyökytellyt hyväksyvästi reippaille helteestä ja ukkoskuuroista selvinneille orvokeille.

Kiitokseksi tarjosi puutarha sitten erikoisen ja mystisen  yllätyksen! Mistä ihmeestä nämä komeat kellokukat ilmestyivät yhtäkkiä omenapuun alle? Me emme ole niitä istuttaneet. Netistä etsin ja löysin nimen kukalle: Ukonkello (Campanula latifolia) – ei kasva meidän seuduilla luonnonvaraisena. Maariankelloja olen kylvänyt aivan toiseen paikkaan, mutta ne kukkivat vasta ensi vuonna.

Uskollinen ystävämme Punahattu (Echinacea purpurea) avasi jälleen "hattunsa". Näyttää siltä että kimalaiset saavat yksin nauttia punahattujen kukinnoista, jotka yleensä ovat täynnä ritariperhosia. Perhoset loistavat poissaolollaan tänä kesänä. Syytetään siitä nyt sitä kylmää ja kuivaa alkukesää. *

Muitakin touhuja.
Farfar osti varmaan aikoinaan kesämarkkinoilta aina pärekorin, ison tai pienen ja niitä onkin meille periytynyt aika monta kappaletta. Kestäviä, kauniita, hyödyllisiä tarve-esineitä kun ovat, otin esille varaston kätköistä näin alkuun nämä kaksi. Vien ne kesäpaikkaamme, siellä  kun on ikuinen puute säilytystilasta. Siellä  ne saavatkin olla näkyvästi esillä.   Tyhjensin korit roinasta, pesin ja mietin maalaisinko ne valkoisiksi.

Ei, en taida maalata. Yhden pienemmän olen kyllä aikaisemmin maalannut ja se onkin niin nätti♥, en tiedä tuosta kuvasta, mutta ihan oikeassa elämässä ainakin.  (Huomatkaa  punaiset viinimarjat tuolilla, pääsivät linssiluteina mukaan korikuvaan. Toinen ämpäri valkoisine viinimarjoineen ei siinä onnistunut).

Marjat kypsyvät vauhdilla. mustikoiden vähäisyyteen on sama syy kuin perhosten ja kirsikat pitää poimia ensi tilassa. Nyt ne jo menevät osin lintujen suihin. Kehtaavatkin istua sähkölangoilla napostelemassa, sylkäisevät vain lopuksi kiven maahan:-(  Ne taitavatkin tietää, että kivet sisältävät rikkoutuessaan myrkyllistä sinihappoa.

Nyt taidan siepata tuosta herneen, pari, jos ehdin. Nopea on oltava, sillä tässä talossa asuu eräs, joka tyhjentäisi pensaat vauhdilla, jos uskaltaisi.

Ja sitten ruoan laittoon! Luksusta on kerätä omasta maasta herkkuja, kirsikkatomaattejakin tämä lämmin kesä on kasvattanut amppelissa seinän vierellä suuret määrät. No kaikki kuvassa ei ole omasta maasta – halloumijuusto on kaupan hyllystä, perunat torilta. Perunat ovat niitä, jotka ovat"supergoda", kuten torimyyjätäti aina muistaa kertoa. Ja ovathan ne.

* Edit
 Perhoset taisivat kuulla eilisen valitukseni ja tulivat tänään yllättäen vierailemaan.

Neitoperhoset jakoivat tilan sulassa sovussa kimalaisten kanssa. Tuossa oli juuri kolme perhosta, mutta kaksi niistä häipyi heti kameran nähtyään.

Amiraaliperhonen saapui yksin ja viihtyi enimmäkseen kurkkuyrtin sinisissä kukissa.

Myöhään illallakin oli vielä +30°C

joten ei ihme, että yöt ovat olleet hiukan tuskaisia,

mutta mikä onni, että heräsin viikonloppuna kesäpaikassamme juuri oikeaan aikaan aamuneljältä. Näky, joka ikkunasta avautui, oli sanoin kuvaamattoman kaunis, kameralla sitä oli mahdoton toistaa. Maasta nouseva hento usva on kuvassa aivan näkymättömissä, kuten kuulas ilmakin. Sääli.

Sunnuntaina saimme 8veen tänne vielä yhdeksi lomaviikoksi. Runotyttöä hänessä on sen verran, että muistutti heti tullessaan, että oli Eino Leinon päivä ja liput liehuivat saloissa sen kunniaksi.

 

 Ystäviltä saadusta Eino Leinon laulurunoja-kirjasta löytyvä runo olkoon tekstinä luontokuvalleni.

YLI METSÄN KOITTI JO PÄIVÄN KOI

Yli metsän koitti jo päivän koi,

kun nurmella neitonen kulki,

kukat kukkivat auki jo ummut loi,

jotk' eilen illalla sulki.

Ja neitonen nuori se nurmella vain

niin hiljaa, hiljaa astui,

ja kukkaset nyökkäsi kuiskuttain,

kun kasteesta helmat kastui.

Leikki on lasten työtä

ja se leikkiminen voi olla aivan oikeaakin työtä, kuten saimme tässä eräänä päivänä nähdä.

Puutarhassa riittää aina tekemistä. Maa on nyt rutikuiva pitkän sateettoman kauden jälkeen eikä siinä muu auta, kuin kastella kunnolla, tuumi kesälomaa viettävä 8vee.

Seuraavana aamuna, kun haimme pikkupojatkin kaveriksi, jatkui ahkerointi. Lapset juoksivat autosta suoraa päätä puutarhaan ja aloittivat rikkaruohojen kitkemisen. Näytti olevan mieluista työtä, kun he tekivät sen ihan oma-aloitteisesti. Miltähän  tuo sama työ olisi maistunut, jos käsky olisi tullut muualta:-)

Päivänkakkarat aikovat vallata kaikki kukkapenkit, samoin lemmikit ja varsinkin leinikit pitkine juurineen. Ei hätää, tälle porukalle se ei ole mikään ongelma.

 Välillä on mehupaussi paikallaan!

Leikin avulla lapset eläytyvät erilaisiin rooleihin ja oppivat senkin kautta tuntemaan ympäröivää maailmaa. Nämä Monster High-hahmot ovat nyt pikkutyttöjen kiinnostuksen kohteina, tuskin  kuitenkaan roolimalleina. 

Mitähän näistä peleistä oppii? No ainakin nopeaa reagointia ja siinä aikuiset jäävät auttamatta häviölle.

iPadista voi katsoa Pikku Kakkosta ja Muumeja ja  pelejä löytyy joka lähtöön, mutta  tästä oman arvonsa tuntevasta viisivuotiaasta on tulossa samanlainen vanhojen oikeiden pelien ystävä kuin noista kahdesta isommasta – "kuka tulee pelaamaan Afrikan tähteä, Dominoa, Monopolia?" on tuttu pyyntö nykyään.  Jotenkin tuntuu niin hyvältä, kun kaikkea vanhaa ei heitetä romukoppaan. Sen takia jopa minä, en mikään peli-ihminen, suostun pelikaveriksi. Tammeen saavat pyytää kaveriksi tuon perheen innokkaamman pelaajan.

Jatketaan väriteemaa

Tällä hetkellä puutarhassamme on  melko paljon erilaisia punaisen vivahteita.

Löytyy karmiininpunaista,

ruusunpunaista,

lohenpunaista,

verenpunaista

ja purkanväristäkin löytyy –  ainakin puutarhapöydän äärellä avatusta kirjekuoresta, tämä käsinvärjätty lanka kun on nimeltään Bubbelgum. 

Mikä yllätys olikaan, kun sain Ravelryn En liten stickutmaning 2013 arvonnassa näin hienon palkinnon. Kerroin siitä kuukausittain, esimerkiksi täällä KLIK, kannatti siis olla ahkera! Saa nähdä, mitä langasta keksin tehdä.

Ilmatieteen laitos

Oranssipunaista näkyy  kartassa, josta voi todeta, että vielä on täällä Länsi-Suomessa ollut suhteellisen lämmintä, mutta pian on luvassa aivan toisenlaista säätä.

Tulee siis kiire saada 8veelle toinenkin ranneke valmiiksi. tytön äitihän sai jo aikaisemmin samanlaiset KLIK

Juhannusruusu tuokoon viestin  keskikesän juhlasta, juhannuksesta. Ehkä emme voi nauttia siitä luonnon helmassa, mutta onhan meillä katto päämme päällä, valon juhlaa voi viettää rattoisasti sisätiloissakin. Ja hyvänen aika, eihän kesä nyt tähän lopu!

Päivän väri olkoon sininen, punainen ja myös sinipunainen

Kuten jatkuvasti toitotan, eivät nämä kolmenkymmenen asteen lämpötilat ole minua varten.

Niinpä sekä Rentoakankaali (Ajuga reptans),

 että itse akk... tai siis rouva ottivatkin hiukan rennommin tämän päivän. Pitäähän puutarhasta nauttiakin välillä eikä vain rehkiä hiki hatussa. Voi, miten nuo yrtit tuoksuvatkaan!!

Lobelia kuuluu pakollisiin kesäkukkiimme, tässä se sai valloittaa yksin tuon linnan, mutta viihtyyhän se hyvin yhdessä muiden kanssakin.

Lemmikki, nimikkokukkani. Tai niin ainakin kouluaikojen ruotsinopettajamme tiesi kertoa. Mielihyvin uskon tuohon tarinaan.

Vaatimaton ja sievä kesän aikainen kukkija, mutta mikä tämän nimi nyt onkaan, en muista.

Alkukesän suosikkini on kyllä kukkiva omenapuu, mutta niin kovin lyhyt on sen kukinta-aika!

Syreeninkukka on kaunis lilanvärisenä,

 valkoinen on myös yhtä kaunis, vaikka tämä kuva ei sitä todistakaan. Taisi olla liian kirkas aurinko.

Ei kesää ilman orvokkeja eikä laventelia!

Näitä laventeliruukkuja minulla on senkin takia  puutarhassa siellä täällä, kun luin, että kissat eivät laventelin tuoksusta pidä ☺. Toivottavasti naapuritalon neljä kissaa ovat myös tätä mieltä!

Alkukesän kukkamuistot on nyt tallennettu iloksi ainakin itselleni,  ehkä myös muille.

Pysymmekö perässä?

Tänään satoi, joten ne 32 lämpöastetta, joista saimme nauttia viime viikonloppuna saavat lämmittää enää vain muistona mieltämme.

Kesämökin pihalla saavat voikukat nauttia vapaudestaan, kun niiden kiusaaja, eli minä, olen täällä kotona yrittänyt keksiä sisähommia.

Laitan talteen silloin tällöin kiinnostavia lehtijuttuja ja nyt osui käsiini sattumalta tämä Hesarin tammikuinen artikkeli KLIK ,  otsikko on Niinköhän tarvitset tätä enää. Juttu inspiroi minua kulkemaan sen tekijöiden jalanjälkiä ja  nyt rupesi jälleen kerran kauhistuttamaan  tämä kotimme tavaranpaljous, joka sitä paitsi on jäämässä uuden tekniikan jalkoihin.

Näitä kirjahyllyjä on meillä melkein joka huoneessa – tulisipa tilaa, jos tiedot olisivat pienillä muistitikuilla, tai siirtyisimme tosissamme e-kirjoihin eikä vain kokeilumielessä, kuten nyt. Poskia vähän punoittaa, kun luen kuinka vanhanaikaisia olemme, sillä kuulumme niihin harvoihin, joiden hyllyistä löytää 12-osaisia tietosanakirjoja, kartastoja ja sanakirjoja. Googlestahan mekin tiedot haemme ja pöly vain pöllähtää kirjoista, kun joskus haemme tiedot vanhaan hyvään tapaan.

Tämäkin "entisaikojen" tarve-esine saa vähitellen häipyä tieltä, sillä eihän noita Cd-levyjä enää musiikin kuunteluun tarvita? Netistähän kaikki löytyy, ladataan sieltä!

Tämän laitteen edessä ei enää tule perheriitoja, kun jokainen katsoo omista tableteistaan itseään kiinnostavat ohjelmat, kaukosäädin saa suosiolla jäädä isännän käyttöön:-))

Myös tämä laite on jo "antiikkia", mutta onneksi  toimii hyvin, joten vielä voimme katsella vhs-nauhojamme ja dvd-levyjämme,  joihin olemme tallentaneet mukavia matkamuistoja.

Meidän taloutemme kuuluu siihen viidennekseen, jolla yhä on lankapuhelin, joka ei pirise enää muuten kuin lehtimyyjien soittaessa. Yksi lähisukulainen soitteli vielä hiljattain, mutta nyt on sielläkin päässä siirrytty kännykkään. Miksihän meillä tuo vielä on ja jopa kolmin kappalein. Huh huh.

Pieni kännykkä on ottanut monipuoliset tehtävät hoitaakseen, ajoihan se pois tuon lankapuhelimen tykötarpeineen, eli puhelinpöydän, osoitemuistiot, puhelinvastaajan ja sitten vielä herätyskellon! 

Perinteistä kaunista kahvikuppia ei tekniikka sentään voi korvata,

mutta sen tekee suuri, konstailematon käteen hyvin sopiva muki.

Muumipapan lepohetki sopiikin tähän hyvin, sillä mielenkiintoisen artikkelin kirjoittaja totesi lopuksi näin: "Korvaamme laite kerrallaan vanhaa tekniikkaa – ja koti mukautuu tavara tavaralta uusiin vaatimuksiin. 

Mutta on jotain pysyvääkin. Nukkuminen, syöminen ja lepääminen ovat edelleen perustarpeita. Vai onko joku virittänyt niihinkin jo uusia ratkaisuja? Ehkä."

Tämän päivän väri olkoon valkoinen

Mihin tuo aika oikein kuluukaan? Blogipäivitykset vain harvenevat ja harvenevat ja käsitöitäkin tulee tehtyä vain joko matkalla jonnekin, tai vaikkapa illalla myöhään samalla, kun katselen netistä aikaisemmin näkemättä jääneitä, kiinnostavia tv-ohjelmia.

Puikoilla tällä hetkellä: valkoista bambulankaa.

Puutarhassa samaan aikaan: valkoinen jouluruusu. Se osaakin aina yllättää, mistähän se juuri nyt keksikin avautua?

Valkovuokotko sitä inspiroivat?

Lisää valkoista puutarhassa: sipulit on istutettu ja piilotettu harakoilta. Sama asia on tehtävä härkäpavuille ja herneille, joita lähden tästä nyt kylvämään. Liotin niitä kulhossa yön yli, en sen takia, että maistuisivat paremmin fasaaneille ja noille harakoille, vaan että itäisivät nopeammin! Tillit ja salaatinsiemenet pääsevät myös maahan, ehkä vasta huomenna. 

Kalpea salaatinlehti työntyy maasta,

hiljaa, varoen

millaiseen seuraan joutuu.

-Risto Rasa-