No mikä yllätys!

Aamulla kun herättiin, näimme, että maisemat ikkunan takana olivat kuin satumaasta! 
 

 

Mutta lisää lunta ja myrskyä on tulossa, joten paras pysyä sisällä ja ottaa rennosti.

Luettavaa riittää, Anna-Riikka Carlson on kirjoittanut kirjan suosikkikirjailijastani. Mielenkiintinnolla odotan pääseväni tutkimaan, mitä  "Rakas Eeva Kilpi - Nämä juhlat jatkuvat vielä" pitää sisällään. 

Toisella tapaa mielenkiintoinen on Katja Hoyerin "Diesseits der Mauer", eli  Muurin takana. Noin 500 sivua tietoa siitä, minkälainen maa sieltä löytyi. 1960-luvulla oli koulussamme monella tytöllä kirjeenvaihtotoveri DDR:stä, taisi olla saksanopettajamme ansiosta. Vielä tänäkin päivänä kirjoittelemme harvakseltaan Monikan kanssa ja lahjat vaihdamme aina jouluna ja syntymäpäivinä. Kerran muurin aikana tuli siellä vierailtuakin. 

Harmittaa, kun Tommi Kinnusen Kaarna on vielä saamatta. Oli ehdottomasti tarkoitus tilata se samalla noiden edellisten kanssa, mutta ehtiihän vielä, sillä hyvää kannattaa aina odottaa!

 

Jo huhtikuu

 Enimmäkseen tässä nyt joutuu pysymään seinien sisällä, kuten kaikki muutkin, etätyöläiset, etäkoululaiset ja 7-kymppiset.

Media on tullut apuun ja neuvoo nyt, miten ajan saa kulumaan kotona ollessa, siinä on tullut neuvoa laidasta laitaan. Vahinko vaan, kun tässä ei ole aikaa noudattaa noita neuvoja, kun tekemistä on omasta takaa niin, ettei päivän tunnit tahdo riittää.

 Lyppekkiin tai Pariisiin ei nyt pääse matkustamaan, mutta miten hauskaa on, kun voi seurata  Reetta Niemensivun Maalarisiskojen sivuilta Helene Schjerfbeckin matkaa sinne.

Lyhyemmän matkan saatoimme sentään suoda itsellemme pari viikkoa sitten, kun kävimme tarkistamassa, että kesäpaikassa  kaikki oli kunnossa.

Mutta ei sielläkään Korona kokonaan unohtunut, tuolta hyllyltähän se  pääsi  muistuttamaan olemassaolostaan.

Onneksi luontoa riittää myös kotinurkilla ja puutarhatöitäkin jo aloittelin. Sen jälkeen on muutaman kerran satanut lunta, sulanut pois, satanut uudelleen lunta, sulanut, mutta nyt on luvassa keväisempää.

No niin, kello on nyt 23.30 ja minä tapani mukaan venytän päivää, kun en malta lopettaa. Nytkin otan tuon Puuvillaenkelit-kirjan ja jatkan päivääni sen parissa.

Toteutuivatko toiveet?

Kyllä ja ei!

Sain itseltäni lahjan, jota olin toivonut🤗

Mutta en saanut jouluksi lunta, jota myös olin toivonut :( 

Mikä päivä?

No perjantai, 8. maaliskuuta, hieno päivä eli Kansainvälinen naistenpäivä!

Olkoon päiväsi
täynnä ylpeyttä siitä,
kuka olet
ja iloista odotusta siitä,
mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Hyvää Naistenpäivää!

Tänään onkin sopiva päivä suositella Vappu Taipaleen kirjaa Vanha ja vireä – Virkistyskirja naisille. Todella lukemisen arvoinen. 

Ja täältä [klik] löytyy  kuunneltavaksi toisen viisaan naisen, Minna Canthin äänikirja. Viimeksi kuuntelin hänen kirjoittamansa Köyhää kansaa.  Kannattaa kuunnella, emme ehkä enää valittaisi aivan pikkuasioista,

kuten siitä, että kevät kääntyi takatalveksi. Aamupäivä kului siis lumitöissä ja lintujen ruokkimisessa, eiväthän nuo raukat löytäneet paksun lumipeitteen alta mitään suuhun pantavaa:)

Eletään nyt vaan tässä ja nyt.....

....mutta kun historia on niin mielenkiintoista, voi siihen aina välillä palata, tavalla tai toisella.

Nyt voi melkein todeta, että bloginikin on jo historiaa, tai ainakin lähihistoriaa, ei täällä paljon nykypäivää ole näkynyt. Mietin kuinka ahkera olen joskus ollut! Mietin myös, mistä blogini sai nimensä, mutta kun tuota sivulla olevaa Tag Cloudia  tutkii, näkee, että onhan täällä aikoinaan puuhasteltu luovastikin:)

Scrapbooking on jäänyt jo unholaan, mutta hauska oli näperrellä ja käyttää mielikuvistustaan.

Ideoitakin näyttää olleen aivan tarpeeksi.

Eikä ollut uskonpuutetta, kun ryhtyi entisöimään vanhoja huonekaluja ym.

Vietin nostalgisen tuokion näiden "historiallisten" postausten parissa ja tuli melkein ikävä vanhoja blogiystäviä, Susadimia, Wienermädeliä, kato nyt tätäkin-blogin Päiviä, Sanskua...

 ----------------------

Lisää historiaa:

Sukututkimusharrastukseni vain jatkuu ja mielenkiintoista materiaalia löytyy loputtomasti. Tutustun parastaikaa tähän Marja Pirttivaaran geneettisen sukututkimuksen ABC-kirjaan Juuresi näkyvät ennen kuin teen DNA-testin ja katson saanko paikattua aukon erään kaukaisemman esi-isän kohdalla.

Kirjan takakannessa on osuva lause: maailman paras historiankirja löytyy meistä itsestämme.

Muutenkin olen viime aikoina viihtynyt menneisyyden parissa, tai viihtynyt on aivan väärä ilmaisu, järkytys on oikeampi sana kuvaamaan tuntoja tätä sisällissodasta kertovaa Lahtarit-kirjaa lukiessani. Anneli Kanto näyttää todellakin, miten raakoja petoja me ihmiset  olimme, sekä punaiset että valkoiset! Olemmekohan ottaneet opiksi, koska mahdottomalta tuntuu, että vastaavaa voisi meillä täällä tapahtua enää nykypäivänä.

Tänään sain samaa aikaa kuvaavan, Anneli Kannon edellisen teoksen Veriruusut, joten iltalukemiset jatkuvat samoissa tunnelmissa, tällä kertaa 15-vuotiaan Sigridin kohtaloa seuraten.

Mutta tässä ja nyt: nauttikaamme kirpeistä pakkasista ja aurinkoisista talvipäivistä!

Kaikenlaista sekalaista sitten viime näkemän

Suomen kansan kalenterista löytyi tieto: "Kun maaliskuussa sataa kovasti lunta, on tuleva kesä poutainen."  Ja  sitä lunta on todella tullutkin, mutta ei haittaa, kun tiedossa on lämmin kesä!

***********

Viime viikonloppuna ehti muuten niin kiireinen neiti 12vee ilahduttaa meitä läsnäolollaan. Saatiin kuunnella pianosoittoa, lautapelit pääsivät esille ja tietenkin kynät ja väriliidut, sillä tyttö on perinyt suvussa kulkevan innostuksen piirtämiseen ja maalaamiseen.

Tässä taas  näppäräsormisen 8veen koulun veistotunnilla tekemä Suomen kartta, Ahvenanmaatakaan unohtamatta.  Hieno työ!

**************

Minulla on aina oltava joku käsityö, kun katselen/kuuntelen televisio-ohjelmia. Tämän suojuksen virkkasin lukulaitteelleni, joka on usein mukana, minne nyt menenkin. 

Työ, joka eteni hitaasti. Sormet väsyivät kun virkkasin paksusta ontelokudelangasta tuolimattoa  tässä perheessä eräälle, joka kuluttaa perintönojatuolia tv:tä katsoessaan:)

Nyt tuo tuolinpäällys on valmis. Samoin on valmis  toinen "suururakka", eli  valokuva-albumi. Kuvissa  8veen ja 10veen koulun joulujuhlat, joita vietettiin tunnelmallisessa ympäristössä, vanhassa  kirkossa.

Jo muutaman vuoden ajan olen teettänyt puolivuosittaiset valokuva-albumit, mutta mikä työ kerätä kuvia, joita  on siellä ja täällä, tietokoneilla, puhelimissa jne. Aina turhaan päätän, että alan kerätä kuukaisittain kuvat kansioihin, joista voisin nopeasti siirtää ne kuvankirja-ohjelmaan. Kuten näkyy, nyt valmistui heinä- joulukuu 2017.  Hyvä minä!

Älkää kauhistuko, kun näette tuon viereisen kirjan nimen ja aiheen. Kuten takakannessa todetaan "me emme ole kuolemattomia. Aika jättää meistä jokaisesta, mutta tavarat ovat ja pysyvät." Ennen kuin vanhuus alkaa vaivata olisikin paras miettiä jo nyt, mitä ei halua jättää jonkun toisen vaivaksi, mistä voi hankkiutua eroon jo nyt. Kirja on hauskasti koottu ja kirjoitettu.

*************

Onneksi tässä kirjoittaessani ei tarvitse käyttää ääntään, se kun on ollut melkein poissa. Kävinkin juomassa taas sitruuna-inkivääriteetä, joka on jo hiukan auttanut.

  

Ilta on tummunut ja taidan mennä sänkyyn lukemaan, en  siivousopasta, vaan jospa lähtisin matkoille

keskiaikaan ja siihen tämä opas on mitä mainioin.

Ei vain tänään,

kansainvälisenä naistenpäivänä, vaan joka päivä olisi syytä muistaa YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin liittyen tämä sukupuolten tasa-arvotavoite 
"Tavoitteena saavuttaa sukupuolten välinen tasa-arvo sekä vahvistaa naisten ja tyttöjen oikeuksia ja mahdollisuuksia. Tyttöjen ja naisten kouluttaminen, heihin kohdistuvan väkivallan ja syrjinnän lopettaminen sekä heidän mukaanottaminen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon hyödyttää laajasti koko yhteiskuntaa."

Kunnioita itseäsi. Kenelläkkään ei

ole oikeutta käyttää Sinua  hyväkseen 

tai kohdella sinua alentuvasti 

tai holhoavasti. 

Et ole myöskään koriste tai lisäke. 

Tee voitavasi auttaaksesi muita naisia 

ja edistääksesi naisen asemaa.

Tästä pienestä Karen Katafiaszen kirjoittamasta kirjasesta löytyy monta muutakin rohkaisevaa ja kannustavaa elämänviisautta eikä kirjan hilpeä kuvituskaan ole yhtään pahitteeksi.

O niin kuin omena, B niin kuin Bujo

Omenasato on tänä syksynä ollut uskomaton! Kesämökiltä haimme juuri nämä viimeiset punaposket, vielä on kuitenkin yksi puu täällä kotipuutarhassa melkein koskematon!

Pakasteet ovat jo ääriään myöten täynnä herkullisia soseita. Joidenkin päälle on merkattu Omena, joidenkin päälle Fibel, riippuen siitä kumpi meistä on pitänyt kynää kädessä:)

Kieliluotsin lokikirjasta löysin lisää juttua omenasta, kannattaa vilkaista!

 

Miten nautinkaan näistä kauniista syksyisistä päivistä. Ehkä on vain hyvä, että välillä on harmaata ja sateista?

Kesä hujahti ohi menemisineen ja tulemisineen ja nyt syksyn tultua tuntuu kuin mielestä olisi pois pyyhitty kaikki työt, projektit, hauskat ja vähemmän hauskat tehtävät. Sen vain tietää, että pitäisi sitä ja pitäisi tätä. Paras siis ottaa aika ja tehtävät haltuun ja Bujoilun voima auttakoon minua siinä.

Täältä [klik] löytyy idean kehittäjä Ryder Carroll, hän halusi kehittää systeemin, joka  pitää tärkeä asiat muistissa ja kasassa, kaikki yhdessä paikassa.
Aion pitää bujoni selkeän yksinkertaisena, mutta näitä suurella työllä ja innolla tehtyjä taitavia sivuja voi tietenkin käydä välillä ihailemassa.

Syksyn värejä ja kirjalöytö

Tänään keitin puolukka-omenahilloa, kirpeän raikasta, mukana hiukan vaniljaa.

Vielä ovat pihlajat punaisenaan marjoista, pian tulevat tilhet ja tyhjentävät puut hetkessä.

Ulkona luonnossa kävellessä jaksan yhä uudelleen ihmetellä, kuinka monta vihreän eri vivahdetta löytyykään!

Oreganot/mäkimeiramit odottavat vielä yrttimaalla.

Tässä yksi "tekosyy", miksi ikkunat ovat vielä pesemättä. Aitoristikki kutoi taidokkaan verkon ikkunan ulkopuolelle. Oli mielenkiintoista seurata sen touhuja, kunnes rankkasade rikkoi koko hienouden. 

Kesäkuun postaukseni (oi miten aika rientää!) otsikko oli Kesän värejä ja kirjayllätys. Tällä kertaa ei kirja ole yllätys, vaan kirja, joka löytyy omasta kirjahyllystä. 

Katsoin Aamu-tv:n ohjelmaa Kirjojen Suomi 101 kirjaa [KLIK] ja sieltä haastattelun Sally Salmisen romaanista Katriina. Olin tuonut lapsuudenkodista mukanani tämän kirjan ja olin lukenutkin sen joskus aivan nuorena, mutta mitään ei ollut jäänyt siitä mieleen. Vuosien varrella olen aikonut monta kertaa lukea Katriinan uudelleen ja kiitos tämän kirjallisuusohjelman tein sen nyt. Luen sitä parhaillaan aina ennen nukkumaan menoa ja 

aamukahvipöydän keskusteluaiheena meillä onkin sitten  Katriinan elämä suurine suruineen ja pienine iloineen. 

Runokirjoja minulla on jo aika monta, mutta kirjahyllyni uusin tulokas, tämä upea runoteos Katso pohjoista taivasta,  on arvokas lisä tällaiselle runoja rakastavalle. Täällä [KLIK] enemmän  Jenni Haukion toimittamasta teoksesta.

Symbolit toistuvat, aina samat:

kuutamoyöt, kevät, sumu, koivut ja mustarastaat,

syysaamujen kuura, pihlajat,

kuoleman värit ja tuoksu,

kaikki mikä sinällään ei merkitse muka mitään.

Joka pakahduttaa sanattomaksi aina kun sen aistii.

-Hannu Salakka-

Kesän värejä ja kirjayllätys

En tiennytkään, että kansa kutsui aikoinaan tätä kukkaa orvon kukaksi,  kunnes Elias Lönnroth nimesi sen orvokiksi.

Luonnonkukat ojanpientareilla kiittävät kesän sateita. Voiko kauniimpaa "kukkapenkkiä" olla!

Käväisin katsomassa, joko mustikat olisivat kypsyneet ja kyllä,

löytyihän  tuolta jo valmiitakin, muutaman desin verran.

Meillä on puutarhassa vain muutama mansikantaimi,  mutta suuremmat määrät on ostettava. Pojan perhe kävi hakemassa meillekin laatikollisen. Makeita ja mehukkaita olivat. Nytkin herahtaa vesi kielelle, kun vain katselen kuvaa:)

Taidamme olla hiukan erikoisia näillä nurkilla, kun meillä  on kasvimaa.  Toisilla taitaa olla nurmikot ja kukkaistutukset. No onhan meilläkin kukkivia rikkaruohoja tuolla salaattien ja tillien joukossa😊.

Ja kukkivathan useimmat yrtitkin kauniisti, kuten tämä salvia.

Tässä toinen sateen ystävä. Päivänkakkarat ovat levinneet aivan joka paikkaan, mutta kauniita ovat nekin.

Tämä tiikerinlilja osaa sitten yllättää meidät kesäpaikallamme! Parina kolmena kesänä se on loistanut yhtäkkiä keskellä vadelmapöheikköä, korkeiden heinien seurana. Näyttää jopa viihtyvän hyvin.

Voiko joku kuvitella, että tulin maailman onnellisimmaksi, kun löysin tämän kirjan! Olen ollut varhaisesta lapsuudesta saakka kirjatoukka ja  Orriporrin talon sain lahjaksi, kun aloitin koulun. Voi kuinka pidin siitä, se oli lapsuuteni rakkain kirja. Kirja jäi sitten lapsuudenkotiin sieltä lähdettyäni, minne se joutui, en tiedä,  mutta sillä oli aina paikka sydämessäni. Vuosien varrella unohdin kirjan nimen ja yritin etsiskellä sitä tuon kansikuvan perusteella, se oli jäänyt niin vahvasti mieleeni.

Ja nyt kun eletään nettiaikaa ja tässä tapauksessa nettiantikvariaattien aikaa, löysin kuin löysinkin kirjan. Hyväkuntoisen, muutamine alleviivauksineen, joista näkee, että kirjan teksti on puhutellut aikuistakin henkilöä – sitähän tekevät kaikki hyvät lastenkirjat.

....  ja kellokukka soitti: "Piu-Pou"