Kuvamuistoja

Joulukuussa kukkinut kliivia oli tämän kuuden kuvasarjan "voittaja". Sitkeä - vaikka ensimmäinen kukkavarsi meni poikki, teki se uudet kukat melkein välittömästi (hyvällä hoidolla!)
 

Hand Knit Gnomes syksyn väreissä. Tein näitä kerran lastenlasten Steinerkouluun myyjäisiin.

 

Muistoja kesästä ja talvesta, Lenni-koirasta, Iisak-koirasta, Hilda-kissasta ja perheestä

Mukavia muistoja 1960-luvulta

Lukiossa meillä oli innostava saksan/ranskanopettaja, joka kannusti oppilaitaan lähtemään kesälomien ajaksi maahan, jossa näitä kieliä oli mahdollista käyttää käytännössä, arkielämässä. 

Tässä luokkatoverini ja minä olemme jättäneet hyvästit koulukavereille ja saapuneet Kölniin sairaalatöihin.

 

Evgl. Krankenhaus oli työpaikkamme. Muistan ystävälliset potilaat, jotka olivat kiinnostuneita meistä, jotka olimme tulleet "kaukaa, kaukaa" Suomesta heitä hoitamaan. Fräulein Finnin saikin kosolti läksiäislahjoja kotiin lähteviltä potilailta. Tallella ovat vieläkin. 

Asuntomme ikkunasta pääsin kätevästi ulos poimimaan kukkia huonettamme koristamaan:)

Syksyn tullen oli jätettävä viihtyisä Kölnin kaupunki ja lähdettävä jälleen koulun penkille mukana reippaasti kohentunut kielitaito.  Myöhemmin Saksanmatkoilla  olikin hauska käydä Kölnissä turistina! Bloginimeni Clarissan sain täältä  Kölnistä,  oikea nimeni C. tuntui heille kai vieraalta!

Sataa, sataa, ropisee...

Hiukan enemmän auringonpaistetta olisi puutarhamme kesältä odottanut!

                  Kesäkurpitsat kyllä kasvavat silmissä, sateista huolimatta.

                      Vanha pelargonia kukkii vuodesta toiseen.

                              Oreganoa ja basilikaa riittää kuivattavaksikin

Tuore lehtisalaatti on ehkä kesän parasta ja odotetuinta antia.

Koira-lapsenlapsi pääsi meille muutamaksi päiväksi. Ilo oli molemminpuolista!

Kesän ja syksyn muistoja

 Erikoisen kaunis ja lämmin kesä on takana, mutta tänään saatiin tuntea, miltä tuntuu reilu syysmyrsky! Paras siis palata kauniisiin kesän ja syksyn tunnelmiin kuvien avulla.

                                    Juhannusruusu kotipihalla
 

                                          Omenapuu kukkii ppuutarhassa

Matkan varrella kesämökille saimme ihailla auringonkukkapeltoja.

 

 

 

 

Perillä odottaa tuttu homma, ruohonleikkuu.

 Omenoita, omenoita.

 

Kävimme hakemassa kesämökin omenoita, vaikka kotipihan puut antoivat sellaisen sadon, jota ei ole ennen nähty. Nyt on sitten keitetty omenahilloa luumujen kera, tai punaisten viinimarjojen, tai kardemumman, kanelin, fariinisokerin kanssa jne. Monta piirakkaa on leivottu ja kuivurikin on ollut ahkerassa käytössä.

 

Lämmin syksy sai kesäkukat kukkimaan uudelleen,

mutta nyt taitavat syksyn sateet ja viileys pitää meidät enimmäkseen kotona, joten sanomme näkemiin ensi kevääseen!

 

Kodin seinustalla alkoivat ruusut kukkia uudelleen, mutta talitiainen tuli kertomaan, että syksy on tullut ja on aika ryhtyä ruokintahommiin, siispä siemenet ja talipallot esille!

 

Syyskuun terveiset

Kesän kiireet:) ovat ohi, on sopiva aika antaa pieni elonmerkki ja kertoa, että täällä vielä ollaan.

Iso suriseva kärpänen häiritsi minua kun yritin keskittyä lukemiseen. Pyydystämisestä ei tullut mitään, oli se niin nopea, joten avasin ikkunan selkoisen selälleen ja seisoin vahtimassa, että se varmasti lentää ulos. Kärpänen unohtui, kun tajusin, että edessäni oli mitä kaunein "syystaulu", olihan se nyt ikuistettava.  Eli "kaksi kärpästä yhdellä iskulla"!

Omenoita on jälleen runsaasti, mutta eivät mene hukkaan, kun syöjiä riittää.

Omenapuita meillä on myös kesäpaikassamme ja kun silmä välttää ilmestyy sinnekin herkuttelijoita päivin öin. Eivät raukat tiedä, että niitä kyllä seurataan:)

Punaisia viinimarjoja yhdistän usein omenasoseseen, yksinään pakastettuna ne ovat niin kirpeitä. 

Kehäkukat loistivat koko kesän, jopa pilvisinä päivinä toivat auringon puutarhaan.

Ylikasvaneita oreganoja, kuivattuna on jo suuret määrät. Niitä ei ole koskaan liikaa.

Sukututkimukseen on mennyt monta monituista aurinkoistakin kesäpäivää, mutta mikä sen kiehtovampaa kuin löytää uusia sukulaisia, joista ei ole ollut aavistustakaan. Varsinkin äidinisän suku, joka asuu suurimmaksi osaksi kauempana omilta kotikulmilta on jäänyt vieraaksi. MyHeritagen kautta olen nyt saanut yhteydenottoja sieltäkin suunnalta. Todella mielenkiintoista!
Kesällä kävimme ostamasssa mansikoita täältä lähempää, isäni suvun synnyinseuduilta. Monta sukupolvea on tuossakin kirkossa virsiä veisannut ja papin saarnaa kuunnellut:)

Aika se vaan vilahtaa ohi

Kesämökin juhannusruusut tiesivät, että nyt pitää kukkia, vaikka eivät ne sitä aina ymmärrä. Onko niin, että niidenkin aika vanhemmiten vain vilahtaa ohi:)

Kotipuutarha odottaa kärsivällisesti rikkaruohojen kitkijöitä. Onneksi eivät helteet vaivaa, tänäänkin on aherrettu koko päivän niin, että sormissa tuntuu. Hyvä kun pystyn naputtelemaan tätä tekstiäkään, joten riittäköön tämä! 

Täällä taas

Tulipa pidettyä neljän kuukauden pituinen tauko tuumiskellen viitsinkö jatkaa tätä blogiani, mutta kuten näkyy täällä sitä ollaan.
Näin aluksi pieni kuvapläjäys:

Niin se kesä sitten tuli ja meni mansikoilla herkutellen ja helteitä ihmetellen.

Puutarhan kukat, syysleimut ja punahatut viestivät kesän loppumisesta.

Auringonlaskua ihastelemassa!

Elokuussa lähtivät tytöt ja pojat jälleen koulutielle. Oma kouluaika tuli minulle mieleen, kun näin nämä verhot [klik] ja pakkohan ne oli saada tänne"työhuoneeseeni" nostalgiaa tuomaan. Tuolla ylimmässä kerroksessa oli musiikkiluokka, siellä harjoiteltiin tätäkin laulua: 

Syksyn yrttisatoa - sinistä basilikaa, greippiminttua, sitruunatimjamia, oreganoa.... ja steviaakin tuosta löytyy. Tillit kuivuivat helteessä heti alkuunsa, onneksi on vielä jäljellä iso purkillinen viime kesän hienosta sadosta

Jos kesä oli kaunis, on sitä tämä syksykin loistavine väreineen!

Ja pian saapuu tämä pikkuneiti meille viikoksi hoitoon:) Saa sitten taas tarkkailla meitä ja meidän menemisiä tuolta korkeuksista.

Kesän värejä ja kirjayllätys

En tiennytkään, että kansa kutsui aikoinaan tätä kukkaa orvon kukaksi,  kunnes Elias Lönnroth nimesi sen orvokiksi.

Luonnonkukat ojanpientareilla kiittävät kesän sateita. Voiko kauniimpaa "kukkapenkkiä" olla!

Käväisin katsomassa, joko mustikat olisivat kypsyneet ja kyllä,

löytyihän  tuolta jo valmiitakin, muutaman desin verran.

Meillä on puutarhassa vain muutama mansikantaimi,  mutta suuremmat määrät on ostettava. Pojan perhe kävi hakemassa meillekin laatikollisen. Makeita ja mehukkaita olivat. Nytkin herahtaa vesi kielelle, kun vain katselen kuvaa:)

Taidamme olla hiukan erikoisia näillä nurkilla, kun meillä  on kasvimaa.  Toisilla taitaa olla nurmikot ja kukkaistutukset. No onhan meilläkin kukkivia rikkaruohoja tuolla salaattien ja tillien joukossa😊.

Ja kukkivathan useimmat yrtitkin kauniisti, kuten tämä salvia.

Tässä toinen sateen ystävä. Päivänkakkarat ovat levinneet aivan joka paikkaan, mutta kauniita ovat nekin.

Tämä tiikerinlilja osaa sitten yllättää meidät kesäpaikallamme! Parina kolmena kesänä se on loistanut yhtäkkiä keskellä vadelmapöheikköä, korkeiden heinien seurana. Näyttää jopa viihtyvän hyvin.

Voiko joku kuvitella, että tulin maailman onnellisimmaksi, kun löysin tämän kirjan! Olen ollut varhaisesta lapsuudesta saakka kirjatoukka ja  Orriporrin talon sain lahjaksi, kun aloitin koulun. Voi kuinka pidin siitä, se oli lapsuuteni rakkain kirja. Kirja jäi sitten lapsuudenkotiin sieltä lähdettyäni, minne se joutui, en tiedä,  mutta sillä oli aina paikka sydämessäni. Vuosien varrella unohdin kirjan nimen ja yritin etsiskellä sitä tuon kansikuvan perusteella, se oli jäänyt niin vahvasti mieleeni.

Ja nyt kun eletään nettiaikaa ja tässä tapauksessa nettiantikvariaattien aikaa, löysin kuin löysinkin kirjan. Hyväkuntoisen, muutamine alleviivauksineen, joista näkee, että kirjan teksti on puhutellut aikuistakin henkilöä – sitähän tekevät kaikki hyvät lastenkirjat.

....  ja kellokukka soitti: "Piu-Pou"