No mikä yllätys!

Aamulla kun herättiin, näimme, että maisemat ikkunan takana olivat kuin satumaasta! 
 

 

Mutta lisää lunta ja myrskyä on tulossa, joten paras pysyä sisällä ja ottaa rennosti.

Luettavaa riittää, Anna-Riikka Carlson on kirjoittanut kirjan suosikkikirjailijastani. Mielenkiintinnolla odotan pääseväni tutkimaan, mitä  "Rakas Eeva Kilpi - Nämä juhlat jatkuvat vielä" pitää sisällään. 

Toisella tapaa mielenkiintoinen on Katja Hoyerin "Diesseits der Mauer", eli  Muurin takana. Noin 500 sivua tietoa siitä, minkälainen maa sieltä löytyi. 1960-luvulla oli koulussamme monella tytöllä kirjeenvaihtotoveri DDR:stä, taisi olla saksanopettajamme ansiosta. Vielä tänäkin päivänä kirjoittelemme harvakseltaan Monikan kanssa ja lahjat vaihdamme aina jouluna ja syntymäpäivinä. Kerran muurin aikana tuli siellä vierailtuakin. 

Harmittaa, kun Tommi Kinnusen Kaarna on vielä saamatta. Oli ehdottomasti tarkoitus tilata se samalla noiden edellisten kanssa, mutta ehtiihän vielä, sillä hyvää kannattaa aina odottaa!

 

Oma blogi

Kaikille varmaan ihan tuttu asia, mutta miten olenkin unohtanut sen, että blogia voi lukea, selailla ja klikkailla erilaisin näkymin. 

Snapshot-kuvista löytyy helposti postaus kuin postaus. Tässä aivan  blogihistoriani alkuaikaa.

Flipcard-näkymän lisäksi vielä muita mahdollisuuksia Classic, Magazine, Mosaic, Sidebar ja Timeslide. Hieno asia monille, joille blogi on jonkinlainen päiväkirja -  täältä löytää helposti etsimänsä asian.

Syyskuun terveiset

Kesän kiireet:) ovat ohi, on sopiva aika antaa pieni elonmerkki ja kertoa, että täällä vielä ollaan.

Iso suriseva kärpänen häiritsi minua kun yritin keskittyä lukemiseen. Pyydystämisestä ei tullut mitään, oli se niin nopea, joten avasin ikkunan selkoisen selälleen ja seisoin vahtimassa, että se varmasti lentää ulos. Kärpänen unohtui, kun tajusin, että edessäni oli mitä kaunein "syystaulu", olihan se nyt ikuistettava.  Eli "kaksi kärpästä yhdellä iskulla"!

Omenoita on jälleen runsaasti, mutta eivät mene hukkaan, kun syöjiä riittää.

Omenapuita meillä on myös kesäpaikassamme ja kun silmä välttää ilmestyy sinnekin herkuttelijoita päivin öin. Eivät raukat tiedä, että niitä kyllä seurataan:)

Punaisia viinimarjoja yhdistän usein omenasoseseen, yksinään pakastettuna ne ovat niin kirpeitä. 

Kehäkukat loistivat koko kesän, jopa pilvisinä päivinä toivat auringon puutarhaan.

Ylikasvaneita oreganoja, kuivattuna on jo suuret määrät. Niitä ei ole koskaan liikaa.

Sukututkimukseen on mennyt monta monituista aurinkoistakin kesäpäivää, mutta mikä sen kiehtovampaa kuin löytää uusia sukulaisia, joista ei ole ollut aavistustakaan. Varsinkin äidinisän suku, joka asuu suurimmaksi osaksi kauempana omilta kotikulmilta on jäänyt vieraaksi. MyHeritagen kautta olen nyt saanut yhteydenottoja sieltäkin suunnalta. Todella mielenkiintoista!
Kesällä kävimme ostamasssa mansikoita täältä lähempää, isäni suvun synnyinseuduilta. Monta sukupolvea on tuossakin kirkossa virsiä veisannut ja papin saarnaa kuunnellut:)

Eletään nyt vaan tässä ja nyt.....

....mutta kun historia on niin mielenkiintoista, voi siihen aina välillä palata, tavalla tai toisella.

Nyt voi melkein todeta, että bloginikin on jo historiaa, tai ainakin lähihistoriaa, ei täällä paljon nykypäivää ole näkynyt. Mietin kuinka ahkera olen joskus ollut! Mietin myös, mistä blogini sai nimensä, mutta kun tuota sivulla olevaa Tag Cloudia  tutkii, näkee, että onhan täällä aikoinaan puuhasteltu luovastikin:)

Scrapbooking on jäänyt jo unholaan, mutta hauska oli näperrellä ja käyttää mielikuvistustaan.

Ideoitakin näyttää olleen aivan tarpeeksi.

Eikä ollut uskonpuutetta, kun ryhtyi entisöimään vanhoja huonekaluja ym.

Vietin nostalgisen tuokion näiden "historiallisten" postausten parissa ja tuli melkein ikävä vanhoja blogiystäviä, Susadimia, Wienermädeliä, kato nyt tätäkin-blogin Päiviä, Sanskua...

 ----------------------

Lisää historiaa:

Sukututkimusharrastukseni vain jatkuu ja mielenkiintoista materiaalia löytyy loputtomasti. Tutustun parastaikaa tähän Marja Pirttivaaran geneettisen sukututkimuksen ABC-kirjaan Juuresi näkyvät ennen kuin teen DNA-testin ja katson saanko paikattua aukon erään kaukaisemman esi-isän kohdalla.

Kirjan takakannessa on osuva lause: maailman paras historiankirja löytyy meistä itsestämme.

Muutenkin olen viime aikoina viihtynyt menneisyyden parissa, tai viihtynyt on aivan väärä ilmaisu, järkytys on oikeampi sana kuvaamaan tuntoja tätä sisällissodasta kertovaa Lahtarit-kirjaa lukiessani. Anneli Kanto näyttää todellakin, miten raakoja petoja me ihmiset  olimme, sekä punaiset että valkoiset! Olemmekohan ottaneet opiksi, koska mahdottomalta tuntuu, että vastaavaa voisi meillä täällä tapahtua enää nykypäivänä.

Tänään sain samaa aikaa kuvaavan, Anneli Kannon edellisen teoksen Veriruusut, joten iltalukemiset jatkuvat samoissa tunnelmissa, tällä kertaa 15-vuotiaan Sigridin kohtaloa seuraten.

Mutta tässä ja nyt: nauttikaamme kirpeistä pakkasista ja aurinkoisista talvipäivistä!