En tiennytkään, että kansa kutsui aikoinaan tätä kukkaa orvon kukaksi, kunnes Elias Lönnroth nimesi sen orvokiksi.
Luonnonkukat ojanpientareilla kiittävät kesän sateita. Voiko kauniimpaa "kukkapenkkiä" olla!
Käväisin katsomassa, joko mustikat olisivat kypsyneet ja kyllä,
löytyihän tuolta jo valmiitakin, muutaman desin verran.
Meillä on puutarhassa vain muutama mansikantaimi, mutta suuremmat määrät on ostettava. Pojan perhe kävi hakemassa meillekin laatikollisen. Makeita ja mehukkaita olivat. Nytkin herahtaa vesi kielelle, kun vain katselen kuvaa:)
Taidamme olla hiukan erikoisia näillä nurkilla, kun meillä on kasvimaa. Toisilla taitaa olla nurmikot ja kukkaistutukset. No onhan meilläkin kukkivia rikkaruohoja tuolla salaattien ja tillien joukossa😊.
Ja kukkivathan useimmat yrtitkin kauniisti, kuten tämä salvia.
Tässä toinen sateen ystävä. Päivänkakkarat ovat levinneet aivan joka paikkaan, mutta kauniita ovat nekin.
Tämä tiikerinlilja osaa sitten yllättää meidät kesäpaikallamme! Parina kolmena kesänä se on loistanut yhtäkkiä keskellä vadelmapöheikköä, korkeiden heinien seurana. Näyttää jopa viihtyvän hyvin.
Voiko joku kuvitella, että tulin maailman onnellisimmaksi, kun löysin tämän kirjan! Olen ollut varhaisesta lapsuudesta saakka kirjatoukka ja Orriporrin talon sain lahjaksi, kun aloitin koulun. Voi kuinka pidin siitä, se oli lapsuuteni rakkain kirja. Kirja jäi sitten lapsuudenkotiin sieltä lähdettyäni, minne se joutui, en tiedä, mutta sillä oli aina paikka sydämessäni. Vuosien varrella unohdin kirjan nimen ja yritin etsiskellä sitä tuon kansikuvan perusteella, se oli jäänyt niin vahvasti mieleeni.
Ja nyt kun eletään nettiaikaa ja tässä tapauksessa nettiantikvariaattien aikaa, löysin kuin löysinkin kirjan. Hyväkuntoisen, muutamine alleviivauksineen, joista näkee, että kirjan teksti on puhutellut aikuistakin henkilöä – sitähän tekevät kaikki hyvät lastenkirjat.
.... ja kellokukka soitti: "Piu-Pou"
