20.12.2011

Nimipäivä, osa 2

Huomenna on Tuomaan päivä. Vanhan perinteen mukaisesti joulu alkoi tuosta päivästä. Aloitettiin  hiljentyminen juhlaa varten eikä tehty enää suurempia töitä.


Minä en  noita perinnetapoja voi noudattaa,  sillä kyllä täällä vielä töitä löytyy, suuria ja pieniä.

Vähitellen tulee  toki valmista.  Olen niin onnellinen tuosta jouluruususta, joka ilahdutti meitä jo viime jouluna. Kevään tullen vein sen ulos ja siellä se jo ehti hiukan kukkiakin, kunnes nostin sen nyt sisälle - nuppuja täynnä näyttää olevan tuo minun mieluisin joulukukkani.
Oveen ripustin jälleen monta vuotta sitten lahjaksi saadun kranssin. Tuomaan päivänä pitäisi oveen tai ikkunoille laittaa perinteisesti suojeleva puuristi, mutta niitä ei ainakaan täällä päin enää näy ollenkaan.



Näitä Tuomaanristejäkään en ole aikoihin nähnyt,  ehkäpä löydän sellaisen vielä jostakin. (Kuva on Wikipediasta)

Edellisen postauksen Isak-nimi kulkee suvussamme muutenkin kuin sen kuvassa olevan tontun nimenä.  Samoin löytyy Tomas-nimisiä samasta suvusta. Nimpparionnittelut :-))

9 kommenttia:

  1. Meillä on jossain ikivanha Tuomeenristi, kun vaan löytäisin sen. Taidan lähteä etsimään kellarista. En tiennytkään sen suojelusta.

    VastaaPoista
  2. Kaunis jouluruusu! En tienyt minäkään Tuomaanrististä, vaikka joka vuosi olen sen esille ottanut.

    Jouluvalmistelut ovat käynnissä ja jatkuvat aattoon asti. Sitten hijennytään ja nautitaan.
    Koin rauhoittavan illan viime lauantaina ollessani kuuntelemassa Bachin jouluoratoriota. Konsertin aikana oli satanut lunta, joten tunnelmaa oli upea tullessamme kirkosta.

    Jouluvalmistelujen iloa Sinulle!

    VastaaPoista
  3. Ihania jouluisia tunnelman tuojia sinulla siellä. Ja kohta varmaan melkoinen hulina ja huiske ja jännitys :) Minä en tänä vuonna ehdi rauhoittua joulun viettoon lainkaan, sillä olen töissä koko joulun. Mutta meneehän se niinkin.

    VastaaPoista
  4. Allu: Toivottavasti löysit!

    Marjatta: Kyllä minun nyt on saatava Tuomaanristi, kun sekä Allulla että sinulla sellaiset on:-)
    Mikä upea elämys sinulla olikaan - aivan kuin vanhassa kauniissa joulusadussa.
    Sinullekin rattoisaa jouluvalmistelujen aikaa.

    Saga: Näyttää siltä, että joulumme sisältää kyllä hulinaa ja huisketta, mutta sitten myös rauhallista olemista. Molemmat yhtä odotettua ja mieluisaa.
    Aika moni joutuu olemaan töissä myös jouluna. On siinäkin oma tunnelmansa, olen kuullut sanottavan.

    VastaaPoista
  5. Minulla on tätini miehen tekemä Tuomaanristi. Laitan sen joka joulu pöydälleni.
    Tuomaanpäivänä laitan yleensä Tuomaankalaa ruuaksi, mutta tänä vuonna se jää, sillä meillä on "Pohjantähtien" tapaaminen.
    Ra ja Ha laittavat jotain itselleen.
    Hyvää Tuomaanpäivää!

    VastaaPoista
  6. Hyvää Tuomaanpäivää teille kaikille! Ai teillä on oikein tuollainen traditio. Vahinko, että kala jää nyt laittamatta, mutta ehkä on kiva tavata Pohjantähtiä:-)

    VastaaPoista
  7. Ein wunderschönes Weihnachtsfest wünschen die Wiener!

    VastaaPoista
  8. Minullekin nuo ristiasiat olivat ihan uutta tietoa. Jouluruusu on upea!

    Meillä ovat kaikki valmistelut alkutekijöissään, ja saattavat jäädäkin niin. Tänä jouluna tärkeimmältä tuntuu vain levätä, huoahtaa. Ensi jouluksi jaksaa varmaan sitten taas laittaa kotiakin jouluisemmaksi.

    VastaaPoista
  9. Wienermädel: Euch ebenfalls Frohe Weihnachten. Hyvää joulua!

    Lumikko: Tänään on jouluruusu kauneimmillaan. Olen niin iloinen, kun sain sen selviytymään ulkona kukkapenkissä.
    Hitaasti näyttävät nämä jouluvalmistelut edistyvän, mutta eiköhän tässä ehditä vielä.
    Voin kuvitella, että oikein odotat rauhallisia joulunpyhiä. Toivottavasti saat aloittaa uuden vuoden levänneenä ja mieli täynnä uusia (meijeri-)ideoita:-)

    VastaaPoista