Historia ja ympäristöoppi

liittyvät näköjään läheisesti taidekerhomme vuosikokous-teemaan, ainakin kokouspaikkaa valittaessa.

Vain pari vuotta sitten, ei nyt sentään pronssikaudella, kokoonnuimme kauniilla muinaismuistoalueella. Täältä  pronssikauden asuinpaikalta on löydetty  rakennusten pohjia ja sinne on  uudelleenrakennettu  sen aikainen tolppatalo ja kivikauden maja.

Tarjoilu oli tavan mukaan runsas ja herkullinen. Siitä ei nautittu sisällä tolppatalossa, vaan ulkona kauniissa kevätsäässä lintujen hoitaessa musiikkipuolen.

 

Seuraavan vuoden kokoukseen hyppäsimme historiassa aikamoisen harppauksen eteenpäin, 1800-luvun loppuun. Mielenkiintoinen paikka oli tämäkin vanhoine rakennuksineen, huonekaluineen, astioineen. Niin paljon oli taas nähtävää, että emme viitsineet tuhlata liikaa aikaa budjettiin ja muulle,  ne  vietiin  vauhdilla läpi. 

 

Eilen oli vuorossa vuosikokous 2011, joka pidettiin Lapissa. No ei nyt  oikeassa Lapissa, vaan tällaisessa keinotekoisessa  lapinkylässä.

Pientä kylää ympäröi kaunis luonto, vesilinnut tekivät pesiään järvessä, hyttysiä ei vielä näkynyt eikä kuulunut.

Täällä ei arkkitehtuuri ollut vanhaa, mutta sitäkin erikoisempaa, varsinkin ulkoa päin katsoen. On oltava rohkea ja idearikas  yrittäjä, kun uskaltaa kasvattaa tällaisen kylän keskelle erämaata. Tarvetta kuitenkin näyttää olevan, sillä tänne tulee jatkuvasti erilaisia ryhmiä nauttimaan , kun on tarve päästä pois kaupungin kiireestä ja melusta. Häiden kulissina paikka on myös suosittu ja monta paria täällä on jo ehditty vihkiä, järven rannalla kivialttarin äärellä.

Siinä ilta sitten menikin valtavan paksuja hirsiä ihmetellessä, puheenjohtaja ehdittiin valita, samoin hallituksen jäsenet,  salaattikin oli erittäin hyvää.