Hei, onko ketään kotona?

Kotona on aina niin hyvä olla, mutta missä on koti ja mikä on koti? Onko se paikka jossa nukun, onko se seutu, jossa asun, onko se maa, jossa juureni ovat? Koti on siellä, missä minäkin. Se voi olla monessa paikassa, elämän eri vaiheiden mukaan.

Se, kuka minä olen, on kai saanut pohjan lapsuudenkodista täällä kauniissa merenrantakaupungissa.

– Jos koti on vain huone, jossa nukun, syön, luen, vietän vapaa-aikaani, tosin vain parin kuukauden ajan, niin eräänä kesänä se sijaitsi kaupungissa vieraalla maalla, Keski-Euroopassa, suuren sairaalan asuntolassa. ja toisena kesänä kaupungissa, jossa olisin voinut viihtyä pidempäänkin.

– Jos koti on opiskelija-asunto, niin se oli täällä vähän isommassa rannikkokaupungissa. Siellä sai kodistaan jo oman näköisen. Maalilla, pensselillä, Marimekon kankailla sekä tipalla mielikuvitusta loihti pienestä huoneesta juuri sellaisen kuin itse halusi.

– Jos koti on pieni ullakkohuone kattoikkunoineen, kauniine näköaloineen metsäiselle vuorijonolle, niin se oli sitten tämän keskieurooppalaisen kaupungin läheisyydessä. Työpäivän jälkeen tuntui hyvältä, kun sai jättää hälisevät lapsilaumat ja kiivetä ylös omaan noin 15 neliön kaksioonsa.

Koti siis näyttää kulkevan mukanani, asuinpa missä hyvänsä. Se oli täälläkin Reinin

rantojen kaupungissa sinä sateisena kesänä, kun jälleen olin hiomassa kielitaitoani. Kun oli päivän aikana nähnyt pieniä lapsipotilaita matkalla leikkaussaliin ja muuta nuorta mieltä järkyttävää suuren sairaalan käytävillä, oli turvallista tulla omaan pieneen huoneeseensa, sen hetkiseen kotiinsa. Siellä ei vaadittu olemaan tehokas eikä vahva, vaan sai kaikessa rauhassa käpertyä sohvalle viltin alle ja unohtaa maailman murheet.

Matkustelen mielelläni, mutta koti on kuitenkin minulle paikoista paras. Kotona saan levätä, olla oma itseni. Minulle ei ole ollenkaan tärkeää, onko se lapsuuden kotikaupungissa tai muualla maailmassa, pääasia että se tuntuu omalta ja kai se sitten on niin että koti on siellä missä sydän.

Täällä pääkaupungin ulkopuolella olikin sitten se ihan ensimmäinen oma koti, joka perustettiin perheen kanssa. Idyllistä oli, mutta myös yksinäistä. Ei auttanut, vaikka sai toteuttaa sisustajan ”taitojaan” mielin määrin kunnostamalla vanha kartanon mökki viihtyisäksi kodiksi, lähemmäksi muita ihmisiä oli päästävä, eli lähimpään kaupunkiin.

Mutta kun opinnot olivat vielä kesken, muutettiin lähemmäksi opiskelukaupunkia, ei ihan kaupunkiin, vaan jonkin matkan päähän

Näissä maisemissa viihdyin ja näistä ajoista puhutaan perheessämme usein. Oltiin kuin kotona, silti oli vielä yksi muutto edessä.

Vanhin lapsista aloittaisi koulun, joten oli päätettävä, missä päin maailmaa se koulu sijaitsisi.. Päädyttiin maaseututaajamaan samoille seuduille kuin kotikaupunkini. Täällä on nyt kotimme ja täällä olemme asuneet suuren osan elämästämme. Lapset ovat muuttaneet jo vuosia sitten muualle, mutta aina on yhtä hauskaa, kun he tulevat perheineen käymään.

Niin, onhan meillä vielä yksi koti, kesäpaikkamme, vanha maalaistalo pihapiireineen. Se on meille se paras paikka. Kesäisin, kun heräämme, paistaa aamuaurinko keittiöön ja olohuone kylpee sitten ilta-auringon valossa. Ruoho tuoksuu, linnut laulavat. Sataakohan sielläkin joskus?

Koteja on ollut kaikenlaisia. Ahdistavalta tuntuisi ajatus, että olisin asunut yhdessä ja samassa paikassa koko elämäni. Ennakkoluulot ovat matkan varrella karsiutuneet, ehkä sitä ajattelee hiukan avarammin meistä ja muista. En tiedä.

Kuvat omia tai Google kuvahaku