27.9.2010

Kamera kertoo 3

Eihän tuota matkakertomustamme voi keskenkään jättää, joten jatketaan viimeiseen etappiin eli sinne Kuningattaren Kaupunkiin.

Meidän jälkipolvi  ihmettelisi ja Mr.Clarissa loukkaantuisi, jos ei kertomus alkaisi tällä kuvalla. Tuo on hänen mielestään kai kaupungin "tärkein nähtävyys" ainakin siitä päätellen, kuinka monta kertaa se on meille esitelty : hänen koulunsa eli perheen kesken PAPAN KOULU. Nyt uskallan sitten jatkaakin kaupungin esittelyä, sillä onhan siellä paljon muutakin nähtävää.

 
Bastion Ungern, linnoitus, joka aikoinaan rakennettiin  Turusta Viipuriin vievän, kaupungin läpi kulkevan Kuninkaantien suojaksi. Siinä tehtävässäänhän se on tarpeeton, mutta ei teatteriesityksille, joille se toimii  hienona ympäristönä.
~~~~
Vanha Raatihuone ja muuta keskusta kaunista torimiljöötä

Sibeliuksenkatu on saanut nimensä Sibeliusten omistamasta talosta kadun varrella. Täällä Sibelius vietti kesiään nuoruudessaan ja täällä hän sai valmiiksi Kullervo-sinfoniansa.
~~~~~~
Tätä kaipaan aina sisämaassa ollessani — raikasta meren tuoksusta!
Österstjernan - perinnepurjelaiva tehtiin historiallisen esikuvan mukaan. Purjehduksesta kiinnostuneet, kannattaa katsoa  PDF esitettä, joka löytyy, kun siirtyy tänne  
 ~~~~~~
Saltbodtorget eli Suolatori ja

Laivasillan alue suola-aittoineen. Eihän tuolla enää ulkomailta tuotua suolaa, tupakka ja mausteita varastoida,  nykyään aitat antavat hienot puitteet taidenäyttelyille, museolle, ravintoloille ja jos kaupungissa joku tapahtuma järjestetään, niin missäpä muualla kuin täällä.  Juhannusjuhlat, venekilpailut, vanhan ajan joulumarkkinat ja mitä niitä nyt onkaan, läpi vuoden riittää toimintaa tällä kauniilla paikalla.
~~~~
Oi näitä vanhoja ihania rakennuksia. Olisi pitänyt olla täällä elokuun lopulla, kun kaupungissa oli WANHASSA WARA PAREMPI-tapahtuma. Vanhoista taloista kiinnostuneet, täällä on infoa [linkki]



 
Aikoinani sain kirjan "Kuningattaren kaupunki" ihanine kuvineen ja kertomuksineen näistä vanhoista rakennuksista. Kerroinkin siitä täällä [linkki]
~~~~~~
Lopuksi kiipesimme korkealle Myllyharjulle ja vielä korkeammalle pääsimme kun kapusimme Kukkukiven näköalapaikalle.
Kaupungissa oli kauan aikaa sitten kylpylä ja  noita kylpylävieraita varten rakennettiin kolmikerroksinen valurautainen  jugendtyylinen näköalatorni, josta avautuvat kauniit merimaisemat. Hiukan huimasi katsella niitä tuolta puunlatvojen yläpuolelta matalan kaiteen yli.

Tällä matkalla tuli taas todettua, että kyllä kotimaassakin nähtävää riittää. Aikaisemmin oli päästävä vain vieraita maita ihmettelemään ja näitä kotikulmien nähtävyyksiä piti itsestäänselvyyksinä.. No tietenkin ihmettelemme vieraita maita jatkossakin, mutta aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan.

12 kommenttia:

  1. Kauniita paikkoja. Piti oikein käyttää aivoja ja miettiä, missä päin Suomea on Loviisa ja kun luettelin Tornio, Kemi, Oulu, Raahe, Kokkola, Pietarsaari, Uusikaarlepyy jne eikä tullut länsirannikolla Loviisaa vastaan, tajusin, että ensimmäinen vaisto piti paikkansa ja se on Kotkan lähellä.

    VastaaPoista
  2. Allu: Joo siellä suunnallahan se: Helsinki - Porvoo - Loviisa - Kotka - Siperia:)
    Kuvat ovat vähän synkkiä, kun ne otettiin vasta sukulaisvierailun jälkeen auringon ollessa alhaalla.

    VastaaPoista
  3. Kaupunki, jossa en ole koskaan käynyt. Näyttää mukavalta, pitääkin joskus poiketa.

    VastaaPoista
  4. Loviisa näyttää viehättävälle ja vaikka olen paljon Suomessa reissannut ympäriinsä, niin siellä en ole käynyt. Kerran yritin, mutta pelkääjän paikalta ei jarru toiminut.

    Olen samaa mieltä, että Suomessa riittää paljon nähtävää, eikä ole pakko lähteä ulkomaille reissatakseen ja nauttiakseen siitä. Nyt on tosin ulkomaanmatkojen aika minulla :)

    VastaaPoista
  5. kato nyt tätäkin: Suosittelen tutustumista seuraavalla Suomen-vierailullanne. Sehän on oikein kesäkaupunki.

    Susadim: Ensi kerralla ajat itse ja jarrutat oikeassa kohdassa! Onko jo uusia matkoja tiedossa, siis vieraille maille?

    VastaaPoista
  6. Men titta där! Pappas skola!

    Hälsn. J

    VastaaPoista
  7. J: Oli pakko laittaa, ettei tulisi pettymystä:)

    VastaaPoista
  8. On ;)

    (hymyilytti tuo J:n kommentti, sitä koulua on tosiaan taidettu katsoa useamman kerran)

    VastaaPoista
  9. Susadim: Jahas, matkapostauksia tulossa vähitellen. Kiva.
    No siinä näit, että totta puhuin. J. jälkipolven edustajana ilahtui nähdessään KOULUN:)

    VastaaPoista
  10. Kiitos kaupunkikuvauksesta. Loviisa on kaupunki, jossa en vielä ole käynyt (no onhan niitä paljon muitakin). Yksi kuva oli melkein kuin Kajaanista, vanhoja puutaloja kadun varrella.

    VastaaPoista
  11. Sira: Kun tämä juttuni oli melkein kuin Loviisan matkailumainos ja kun "kukaan" ei siellä ole käynyt, niin pitääkö minun nyt ryhtyä matkajärjestäjäksi, tilata bussi ja viedä teidät kaikki sinne kaupunkikierrokselle:)

    VastaaPoista
  12. Oi Clarissa, sepä on mainio idea! Mennään kaikki Loviisaan!

    VastaaPoista