 | |
| Isoisäni sisar miehensä kanssa joskus 20-luvulla |
2. Lottovoitolta tuntui, kun satuin löytämään netin avulla erään sukuhaarani vanhimman jäsenen, Eskon, joka syntyi v.1570, hänen poikansa, v.1600 syntyneen Henrikin ja tämän tyttären Sofian, joka avioitui Juho Henrikinpojan kanssa.
3. Melko kaukana edellä olevista esivanhemmistani asuivat isoisoisoisoisoisoisovanhempani Beata Mattsodotter ja Michel Hansson. Satunkohan muistuttamaan jollakin tapaa heitä, tai
4. 1720 syntyneitä Helena Eliasdotteria ja puolisoaan Henric Henricssonia, jotka edustavat paikallaan pysyvöö sukuhaaraa. Kauniilla seudulla he asuivatkin, Päijänteen rantamilla.
5. Liikkuvampia oltiin täällä rannikkoseudulla. 1780-luvulla muutti Johan Eriksson toiselle paikkakunnalle tavattuaan Maria Eriksdotterin. Missähän tapasivatkin ensimmäisen kerran siihen maailman aikaan? Joka tapauksessa minä sain tuon nimiset isoisoisoisoisovanhemmat. Vastaan tulevat nimet ovatkin tässä aina mielenkiintoisia, vaikka suurta vaihtelua ei saman sukuhaaran keskuudessa olekaan.
6. Susanna Andersdotter ja Henrik Johansson vievät minut Etelä-Pohjanmaalle. Sielläkin pysyttiin samoilla seuduilla kautta vuosisatojen. En siis ole tullut näihin esi-vanhempiini. Mikä ilo ja riemu, kun löysin kaikilta näitä tietoja tutkineilta "piilossa" olleen etelä-pohjalaisen esiäidin tarkemmat tiedot selaillessani nykyään netissä nähtäviä kirkonkirjoja.
7. Maria Johansdotter ja Thomas Michelsson avioituivat 1850-luvun paikkeilla. Jos ei muuta, niin ainakin lähipiiristäni löytyvät samat etunimet yhdistävät minut näihin esivanhempiini.
8. Juho Gabrielinpoika ja Edla Kallentytär, isoisovanhempani, ovat minulle jo tutumpia, onhan minulla heistä kuviakin. Ja sen tiedän, että muistutan heidän tytärtään, isoäitiäni, mikä ei sekään ole mikään satunnainen asia, vaan erittäin tärkeä. Vaikka en ehtinyt koskaan nähdä häntä, on hän minulle läheisin kaikista esivanhemmistani.
Nimet olen kirjoittanut enimmäkseen ruotsinkielisinä,kuten papit aikoinaan ne kirjoihinsa merkitsivät. Sukunimet pidän omana tietonani, vaikka olennaista tietoa olisivat nekin..
Wir haben vieles gemeinsam, liebe Clarissa, ich habe Ahnenforschung schon betrieben, als man noch in den alten Kirchenbüchern forschen musste, heute ist vieles digitalisiert und es erleichtert die Suche, aber nicht mehr so abenteuerlich uns spannend.
VastaaPoistaLiebe Grüsse
Ja wirklich, wir haben vieles gemeinsam! Große Geister denken gleich - kein Wunder also;-)
PoistaIch finde es gut dass Kirchenbücher im Original im Internet zu finden sind, wie z.B. dieses Buch Nicht so spannend aber bequem.
LG
Kiinnostus sukuun yhdistää sitten Sinua ja Allua! Olet todella kauan päässyt suvun historiassa, meillä ei päästä tuonne asti... En tosin itse ole sukua tutkinut, mutta.
VastaaPoistaMe ollaan Allun kanssa todettu usein tuon saman kuin edellisessä vastauksessa:GMTA.
PoistaJos ryhtyisit tutkimaan, voisit vaikka löytääkin tietoa. Yleensä papereita löytyy, jos eivät ole palaneet kirkon tai muun arkiston mukana, kuten tässä minunkin omassani on paikoitellen käynyt.
Hienoa, että olet päässyt noin pitkälle. Onko nuo sekä isän että äidin puolelta? Sulla on varmaan ollut vauraita esi-isiä eikä sellaista yksinkertaista ja köyhää porukkaa kun minun esi-isäni olivat. (Stereotypiaa???? ☺)
VastaaPoistaOvat sekä että. Muutama sotilasnimi sieltä löytyy, mutta suuri osa oli torppareita ja vastaavia. Vaikka suvut olivat talonpoikaissukua, sattuivat minun esivanhempani enimmäkseen olemaan talon tyttäriä tai nuorimpia poikia, jotka eivät saaneet jatkaa talonpitoa. Mielenkiintoinen on eräskin perunkirja 1700-1800-lukujn vaihteelta. Siinä on tavan mukaan lueteltu aivan kaikki talon/torpan tavarat ja ihme kyllä talossa oli jo silloin suht. paljon kirjoja. Jopa saksan sanakirja. Maria-tytär (esiäitini) sai tuskin mitään. Kaksi poikaa saivat oikeastaan kaiken.
PoistaToisaalta, en ole koskaan ottanut suvun tutkimista siltä kannalta, että tuleeko vastaan aateleita, se vain on ihmetyttänyt kuinka epätasa-arvoista omaisuudn jako oli ennen.
Sitä epätasa-arvoa on nykyäänkin täällä Saksassa. Meidän uusi naapuri on pienen maatalon tytär Eifelista ja siellä _kaikki_ jää hänen nuorimmalle veljelleen, koska vanhin veli on akateemikko eikä ollut halukas jäämään maanviljelijäksi Eifeliin ja naapurimme on siis nainen ja opiskellut opettajaksi. Vain nuorin veli halusi jäädä maalle ja hän sai ihan kaiken. Nyt naapurimme sai sen verran perintöä kinuttua, että saa takkapuut veljeltä ilmaiseksi.
PoistaNe vanhat perunkirjat on muuten varmaan mielenkiintoisia, kun laskettiin kuparikattiloita sun muuta.
Oho.Tuo ei kai olisi lainmukaista , tai jos niillä oli testamentti.
PoistaKatsoin juuri uudestaan sen perunkirjan. Ei se ollutkaan saksan sanakirja vaan saksalainen rukouskirja, muun hegellisen kirjallisuuden joukossa. Tuolta uudisraivaajan torpastako mun kiinnostukseni saksankieleen on peräisin:-))
Kyllä kahdelle muulle lapselle kuuluisi ns. Pflichtteil, joka on 25% siitä normaalista perintöosuudesta, mutta se veli ei pysty sitä maksamaan. Ilmeisesti ovat sopineet sisarusten kesken asian ilman mitään riitaa. Ennenhän aina vanhin poika peri, että tilusten "Bestand" (mitä sekin on nyt sitten taas suomeksi) pysyi.
PoistaOlen tosi iloinen, että serkkuni on tehnyt sukututkimusta ja päässyt myös tuonne 1500-luvulle saakka. Mutta tosiaan, on niin riemullista tehdä itse löytöjä, vaikken sukututkimukseen varsinaisesti olekaan (valitettavasti) perehtynyt. Olen kulkenut kesän isovanhempien asuinseudulla ja riemuinnut siitä tunteesta, että kävelen samalla kirkonkylällä, saman kirkon ja samojen torppien ohi. Kiinnostukseni suvun vanhoihin asioihin kyllä tiedetään ja niistä aina puhutaankin sukulaisten kanssa.
VastaaPoistaOletteko omassa perheessänne jatkaneet suvun vanhoja nimiä?
On kyllä erikoinen tunne,kun käy paikoissa, joissa tietää suvun asuneen ja liikkuneen.
PoistaParina kesänä olemme tehneet tutstumismatkoja näille paikakunnille, joista suku on lähtenyt. Kaikki ihmiset olivat täysin tuntemattomia, mutta tutulta kuitenkin tuntui. Mielikuvistushan siinä lähti liikkeelle.
Meidän lapsilla on kaikilla vanhanaikaiset nimet, löytyvät kyllä sukututkimuspapereistamme. Se sun ikäinen tyttö napisi aina toisesta nimestään, kun se on "vanhojen tätien nimi", eka nimeensä hän on kyllä tyytyväinen.