Tästä tämä alkoi. Allun blogissa näin hauskan stripin Peanuts-filosofiasta ja aloin selailla omia Tenavat-kirjojani monen vuoden tauon jälkeen. Paljon niitä on luettu, hyvä kun kasassa pysyvät.
Sieltä tulikin heti muistutus - minullahan on kirjevelkaa hyvälle ystävälle. Siis kynät ja paperit esille heti paikalla . Noin ilkeästi kuin Jaska Jokunen en kuitenkaan kirjettä aloittanut, mutta en minä pitemmällekään päässyt kuin hän. Kynä tuntui niin kankealta kädessä, paras kirjoittaa koneella. Siinä sitten muistin toisen asian eli sitä sun tätä-blogissa olleen jutun käsialoista. Taisi olla kesän alussa, kun näin siellä kehotuksen esitellä, miltä oma käsiala näyttää. Komeron kätköihin sukelsin jälleen kerran, ja sieltähän löytyi ihan melkein liikuttavaa materiaalia....
......eli ainekirjoitusvihkojani, joihin olen joskus silloisen oppikoulun alaluokilla sievällä käsialalla kirjoittanut sieviä juttuja luonnon kauneudesta tai muista asioista, joilla tiesin saavani hyvän arvosanan. Äidinkielenopettajamme taisi olla oikea romantikko .
Sitten siirrytään muutamaa vuotta myöhemmin laadittuihin kirjoituksiin. eli luentomuistiinpanoihin. En usko, että käsi pysyisi enää mukana siinä nopeassa vauhdissa, millä nuokin on ylös laitettu.
Vaikka kirjoittelen käsin lyhyempiä muistiinpanoja, kirjeitä kesämökiltä, missä koneita ei ole ja erilaisia päiväkirjamerkintöjä, huomaan, että käsiala sen kun rapistuu. Joskus käy niin, että ei itsekään saa selvää omista hieroglyfeistään. No, silloin kyllä syytän huonoa kynää, sillä kunnon Montblancilla, Parkerilla tai muulla yhtä laadukkaalla kynällä kun kirjoittaa, on jälkikin sen mukaista.
Hienoja tekstejä siellä, varmaan kiva lueskella, mutta minne ihmeessä teille mahtuu kaikki kahvipannut ja vanhat kouluvihot ja opiskelumuistiinpanot. Tuntuu, että me taidetaan asua yksiössä teihin verrattuna.
VastaaPoistaTenaviin voi aina palata, vuosien jälkeenkin, ja aina riemastua yhtä lailla. Ajatonta. Pari albumia mullakin, jotka olen saanut jo neljän-viiden vanhana ja ne on ne parhaat, aina.
VastaaPoistaMä aloitin koulun Ruotsissa ja siellä kirjoitettiin tekstauksella. Suomeen muutettua pitikin opetella kaunokirjoitus. Vaikeaa oli. Käsialasta muodostui sellainen välimuoto, ei oikein mitään...myös numerot tehtiin eri lailla. Pienessä kyläkoulussa oltiin sitten pilkun tarkkoja käsialasta numeroita myöten...pöh! En tiedä vaadittaisiinko nykyään opettelemaan uusi käsiala, jos olisi juuri yhden oppinut?!
ps. Samanlaista päällyspaperia minun ainevihoissani :)
VastaaPoistaAllu: En tiedä, missä nuo kaikki tavarat piileskelevät silloin kun eivät ole blogiesittelyssä. Ei niitä täällä missään näy. Jotenkin vain saan kerättyä rekvisiittaa tarpeen mukaan. Koulu/ opiskelu- ajalta on talteen laitettu pieni pahvilaatikko, sieltä löysin nuo vihot ja muut.Ei me tosin pienempään tilaan tästä voida muuttaa, kun on totuttu näihin lääneihin. Kumman iso "yksiö" teillä!!
VastaaPoistaSusadim: Nythän kouluissa kirjoitustyyli vaihtuu usein, perässä ei pysy.
Nuo oli niitä pakollisia päällyspapereita omana kouluaikanani.
Hieno esittely!
VastaaPoistaMinulla ei ole vanhoja käsialanäytteitä tallella. Poltin joskus vanhat päiväkirjat ja koulupaperit :-) Opiskeluaikaisia on vähän, ja siitäkin on käsiala muuttunut paljon.
Saksassa lapset kirjoittavat kouluhommansa mustekynällä. Aloittavat toisella luokalla opittuaan kaunokirjoituksen, ja siitä se jatkuu. Meidän poika kirjoittaa siis vielä lyijykynällä (onneksi...)