Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle kuukausihaaste. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit
Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle kuukausihaaste. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit

1.12.2009

Joulukuun kuukausihaaste

Nyt ollaan jo joulukuussa, keksitään siis sanat tällekin kuulle. Syys- loka- ja marraskuuhan saivat jo omansa. Nyt en liitä kirjaimia itseeni, vaan ajankohtaan sopivasti johonkin jouluun liittyvään asiaan.


                                                  Maatuskakalenteripohjat täältä.

 J oulukuusemme kasvaa vielä metsässä.
O Tannenbaum opittiin laulamaan jo koulussa.
Uskonko joulupukkiin? Ehkä, vaikka en olekaan hyväuskoinen.
Lipeäkala, valkokastike ja maustepippuri kuuluvat ehdottomasti joulupöytäämme.
Usko, toivo, rakkaus- symbolit koristavat monien talojen ikkunoita näillä seuduilla.
Kynttilöitä, kynttilöitä, sillä joulu on tuikkiva kynttilän valo, joulu on tuoksuva piparitalo.
Uudestaan ja uudestaan kuuntelen rakkaimpia joululaulujani.
Uppiniskainen ei saisi nyt olla, koska tontut kurkkivat jo ikkunoista.

4.9.2009

Kuukausihaaste

Syksyn pimenevät illat ovat siitä mukavia, että kun ei ulkonakaan enää viitsi touhuta, on aikaa taas lukea enemmän, toivottavasti ainakin. Pikkutyttökin miettii, minkä kirjan tuolta hyllystä valikoisi.

Rabenfraun blogista löysin tämän haasteen, joka sopii oikein hyvin silloin, kun ei muutakaan postattavaa ole:)
Helppo juttu: kirjoitat kuukauden nimen ja keksit jokaisesta kirjaimesta itseesi liittyvän asian. Lisäksi liität mukaan sopivan kuvan.

  Syyskuun haaste 
  • Sanat: Leikin mielelläni sanoilla. Vieraan sanan merkityksestä haluan heti paikalla ottaa selvää.  
  • Ylpeä olen siitä, että en mene virran mukana, vaan uskallan "ajatella itse"
  • Yksinäisyys voi olla joskus seuraus edellisestä.
  • Suupaltiksi olen tullut vuosien myötä, toivottavasti en tyhjän puhujaksi. 
  • Kantarellikastikkeeni on herkullista: 2rkl öljyä, 1 sipuli, 0,5 l kantarelleja, 2 dl kermaa, 0,5 tl suolaa,     mustapippuria.
  • Urheiluinnostukseni on aika minimaalista, mutta pyöräilen joka päivä (melkein).
  • Uupunut olen nyt perjantai-iltana, työviikko kun on kunnialla takana.

1.11.2009

Kuukausihaaste marraskuussa

Taas on yksi kuukausi vierähtänyt. On aika keksiä, mitä marraskuu voi minusta kertoa. Haastehan menee näin:
kirjoitat kuukauden nimen ja keksit jokaisesta kirjaimesta itseesi liittyvän asian. Lisäksi liität mukaan sopivan kuvan.

                                                        Marraskuun haaste
  •  Muistan ja olen aina muistanut huonosti tapaamieni henkilöiden nimet..
  •  Ahdistun, jos ympärilläni puhutaan vain sairauksista.
  •  Raivostun joskus pienistäkin asioista.
  •  Rakastan kuitenkin rauhaa.
  •  Aavistan joskus tulevia asioita.
  •  Sanon joskus leikilläni jotakin, mikä otetaan  liian todesta.
  •  Kummeksun moista tosikkomaisuutta.
  •  Unelmoin ajasta, jolloin on ehtii tehdä mitä haluaa.
  •  Uskon, että uskon.
Lopuksi vielä kuva, joka ei kuulu joukkoon. Kuva on vanhemman tyttären kotoa. Sinne huristelimme ohi syksyisten ja jopa huurteisten maisemien, kun napsin auton ikkunasta yllä olevat kuvat.
Kuten näkyy, hän pitää Marimekon kankaista ja niin pidän minäkin!




3.12.2010

Kirjapaketteja jouluksi


Ja kuukausihaaste jatkuu. Aihepiirikin on sama kuin marraskuussa: KIRJAT. Tällä kertaa kuitenkin niin, että annan vinkkejä lukemistani kirjoista, joita voisi ostaa vaikkapa joululahjaksi ystävälle, tuttavalle, itselle.Valitettavasti kirjainvalikoima on suppea, 4 U:ta :!

JOULUKUU

Jumalat juhlivat öisin   Donna Tartt
Olen vielä kaukana   Aale Tynni-Haavio
Umbra   Leena Krohn
Lasinkirkas, hullunrohkea. Aila Meriluodon elämästä ja runoudesta.   Panu Rajala
Unohdan että olen   Pirjoliisa Tuominen
Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville  Mary Ann Shaffer-Annie Barrows
Unikon satuja   Marjatta Kurenniemi
Unelmien piilopaikat    Niles Bo - Sorrell Katherine