5.7.2009

Elämä on suuri runo

Eino Leinon päivä eli runon ja suven päivä 6.7.
Parisen vuotta sitten kävimme Kainuussa seudulla, jossa Eino Leino syntyi. Syntymäkotia ei Oulujärven rannalla enää ole, mutta alkuperäisten piirustusten mukaan tehdyssä Eino Leinon-perinnetalossa tuntuu runoilijan henki olevan läsnä. Paltaniemen kuvakirkko vuodelta 1726 oli myös yksi tuon kulttuurikylän historiallisia nähtävyyksiä. Kauniissa ympäristössä Eino Leino kasvoi, näillä seuduilla on ollut suuri merkitys luovuuden kehittymisessä. Mitkä määrät runoja hän elämänsä aikana kirjoitti, paljon kauniita, paljon hempeitä, kansanperinteestä ammennettuja, kantaa ottavia ja satiirisiakin, kuten tämä Tarhapöllö

video

(Huom. Esittäjä ei ole mikään runonlausuja, kunhan nyt vain halusi kokeilla tällaistakin kanavaa, koska kaikki muutkin)

6 kommenttia:

  1. Taitavan runonlausuja. Onko vallan Larin Paraske?
    Kiva tietää, että on Eino Leinon päivä, sillä rakastan Eino Leinoa. Jossain on Vesa-Matti Loirin Leino-laulut, mutta valitettavasti älppärinä eikä tule enää kuunneltua rätisevää neulaa.
    "Teen elämästäni runon, runosta elämän, runo on tapa elää ja ainoa tapa kuolla.” lukee runovihkoni ensi sivuilla ja Eino Leinon runot kuten Hymyilevä Apollo ovat niitä parhaita.

    VastaaPoista
  2. Runonlausuja on oikein hyvä :)

    Yleensä muistan kaikki juhlapäivät, mutta tämä olisi mennyt ohi ilman muistutustasi. (Kalenterikaan ei toimi...ulkomaisesta kalenterista löytyy kyllä paljon juhlapäiviä, mutta vääriä...no saapa juhlia moninverroin, jos juhlituttaa...)

    VastaaPoista
  3. Allu, sponttaani ajatukseni aamulla oli, että videopätkä pois! Olisin voinut keskittyä paremmin lausumiseen kuin tekniikkaan. Sitten luin kommenttisi, ja mitä löysin Larin Paraskesta sanottavan "Ilmiömäinen ihminen. Suullisen kulttuurin jättiläinen"
    "Suomalaisen sanataiteen kantaäiti." Päätin että video saakin jäädä:))
    Juutuubissa on melkein kaikki V-M L:n laulamt E.L.-laulut.Minulla on CDt

    Susadim,kiitän kauniista sanoistasi. (Lue vastauskseni Allulle.)

    VastaaPoista
  4. Lapset huusivat heti, että mikä se on ja ryntäsivät kuuntelemaan. Sait pari ihalijaa, tai ainakin tuosta tytöstä.

    VastaaPoista
  5. kato nyt tätäkin: Nyt kyllä tulin iloiseksi! Onpas tytölläsi hyvä maku;)

    VastaaPoista
  6. Eino Leinon päivä, suven päivä, tätini oli syntynyt tuona päivänä ja tänä vuonna meillä oli 30. hääpäivämme.

    VastaaPoista