10.2.2012

Ei voi olla totta!



Että minäkö pyhimys! No leikkimielinenhän tuo testi on, kokeilkoon ken haluaa. [Täältä päsee testiin]


Siellä on paljon muutakin mielenkiintoista. Kannattaa tutustua. Kysymykset vain olivat sellaisia, että en voinut toisin valita ja niin minut sitten luokiteltiin pyhimykseksi.
Olen vieläkin tyytyväinen, kun jätin useimmiten työmatkoilla auton kotiin, kesät talvet. Enkä syö viipaloitua juustoa. Syön kasvis/kalaruokaa. Hyödynnän tähteet  (viimeksi tänään: pannuun öljyä, sipulia, herkkusieniä, kiinankaalia,  kaksi luomukananmunaa, eilisestä jäänyttä tagliatellea, päälle  sekoitus oman puutarhan yrteistä ja mausteista). Herkullista oli hapankaalin ja leivän kera!
Olen ollut jonkinlaisessa ostolakossakin, mikä on helppoa, kun jo nyt hukkuu tavaroihin. Vaatelaatikot täyttävät tässä puoli huonetta, kun lajittelen niitä Karjalaan lähetettäviksi tai Punaisen Ristin kirpparille vietäviksi. Kirja-aleilta olen osannut ummistaa silmäni, vaikka sähköposti täyttyy erilaisista tarjouksista.


Huoneittemme lämpötila on säädetty yleensä siten, että se on  20°,  joskus aamulla voi olla allekin. Ei voi valittaa, että täällä palelisi, mutta viihdyn kuitenkin nyt villasukissa. Onneksi meillä on  näitä äitini kutomia sukkia vielä monta paria tallessa, vaikka hän ei ole ollut täällä niitä kutomassa enää pitkiin pitkiin aikoihin.



Kun nyt testi kertoi, että olen pyhimys, en viitsi luetella, missä kohdin rikon ekopaaston sääntöjä;-), vaan menenkin tästä nyt sammuttamaan turhia lamppuja.


11 kommenttia:

  1. No sinä olet ihan varmasti pyhimys. Mulle ei oikein löytynyt vastauksia, esimerkiksi ei ollut mahdollisuutta sanoa, että lähtee pääsiäisenä Allumiehen kyydissä Elsassiin ja ottaa blogiystävän mukaan.
    Lämpötila meillä on sellainen, että varmaan tavallinen suomalainen, joka on talvellakin t-paidassa ja paljain jaloin, palelisi täällä kuoliaaksi. Makuuhuoneessa ei ole koskaan lämmitys päällä eikä keittiössä ole edes patteria.
    Minusta tuli sopivien vastausten puuttuessa fiilispaastoaja, mitä se sitten tarkoittaakin.

    VastaaPoista
  2. Allu: Oli vaikea testi, liian leikkimielinen, joten vastaukseni olivat sen mukaisia. Ei niin luotettavia:-)

    VastaaPoista
  3. Siis en koskaan ole ymmärtänyt noita t-paitaihmisiä. Keskellä talvea!! Vaikka nythän on muotia olla koulussa, töissä ja joka paikassa hihattomissa vaatteissa. Huh.

    VastaaPoista
  4. Ei se omena kauas puusta putoa!

    T. Pyhimys J

    VastaaPoista
  5. J: Todellisuudessa parempi pyhimys kuin minä!

    VastaaPoista
  6. Tuli tuosta kuvasta tunne, että olet villasukkinesi laskemassa portaat alas :)

    VastaaPoista
  7. Tuohon ekopaastoon minä ryhdyn! Mulla oli kolmisen viikkoa lämmintä sisällä +16, hiukan liian kylmää, mutta lisäämällä vaatteita siitä selvisi.

    VastaaPoista
  8. Katja: Istun siinä ylimmälä portaalla aivan kuin meidän beagle aikoinaan:-)

    Saga: Meillä voi siellä kesäpaikassa hyvinkin olla syksymmällä 16°, kun lämpö karkaaa katonrajaan. Ollaan pärjätty, lämmintä vaatetta vaan päälle. Ekoillaan vaan jatkossakin!

    VastaaPoista
  9. Hups, tuli minullekin tulos pyhimys. En tiennytkään tuota.
    Villasukat ja villapaita on nytkin päällä, ihan kuin ennen vanhaan Suomessa ollessani.
    Sinun raitasukkasi laskettelevat mukavasti noita rappusia alas.

    VastaaPoista
  10. Ja, wir haben auch die warmen Socken hervorgekramt, der Vorteil ist auch, dass man nicht mit kalten Füssen in das Bett geht!
    Schönes Wochenende

    VastaaPoista
  11. Sira: Ei kai me nyt kuitenkaan ihan pyhimyksiä olla, taitaa valehdella koko testi. Yritetään vaan parhaamme,
    että oltais edes vähän.
    Sinä et siis ole myöskään tuota uutta t-taitasukupolvea, hyvä!

    Wienermädel: Nichts ist schlimmer als kalte Füsse, wenn man schlafen geht. Bisweilen ziehe ich sogar meine bequemen Bettsocken an.

    VastaaPoista