kun tuttuun tammikuiseen tapaan osallistuimme lintujen pihabongaukseen.
Mitä näkyy?
Käpytikan, punatulkun, talitiaisen, keltasirkun ja viherpeipon lisäksi näyttäytyivät tuon tunnin aikana sinitiainen, hömötiainen, töyhtötiainen ja närhi. Harakka ei ehtinyt mukaan vaan myöhästyi.
Lintujen seuraaminen on muuten aika rauhoittavaa :) Harmi, ettei meillä ole sellaista pihaa mihin saisi lintulaudan. Punatulkut ovat kauniita ja Sinitiainen kuulostaa kyllä niin keväältä!
Lumikko: Nyt juuri on aikamoinen vilinä lintulaudoilla, kun lintuparat yrittävät ahmia niin paljon kuin jaksavat selviytyäkseen pakkaspäivästä. -17°C näytti mittari juuri.
Marjatta: Lintujen seuraaminen on meilläkin jokapäiväinen huvi ja ilo. Mies on kyllä meidän perheen "ornitologi", siksi nuo vikkelät tiaisetkin tuli tunnistettua. Fasaanit ja oravat ovat tänä vuonna olleet harvinaisia vieraita, miksihän?!
Milla: Niin on, usein vain pysähtyy katselemaan mitään miettimättä lintujen touhuja tuossa keittiön ikkunan edessä. Punatulkut ovat kauniita katsella, samoin sinitiaiset ja molemmat ovat yhtä ärhäköitä tavoiltaan, osaavat pitää puolensa. Tässä on sopivasti puita ympärillä, joten noita ruokintapaikkoja onkin sitten molemmin puolin taloa.
Meidän "pihalla" (=parvekkeella) bongataan myös lintuja. Siellä käy talitiaisia, sinitiaisia ja varpusia. Kerran erehtyi närhikin sinne. Hasenheidella asuessamme mukana oli myös viherpeippoja. Puistossa bongataan muitakin lintuja. Pongaaminen on kivaa.
Eikö olekin hieno! Tein taas kerran automusiikki-CD:n ja tuo on siinä mukana. R:n pyynnöstä laitoin sen nyt tännekin. Hän sanoi, että täältä sen sit aina löytää.
Multa meni pihabongaus ohi huomaamatta tänä vuonna. Punatulkun näkeminen ilahduttaa aina. Kiva kuva, kun kaikki linnut siinä niin keskittyneesti ja sulassa sovussa syövät.
Saga: Ihmeen hyvin nuo linnut tulevat toimeen, se on totta. Punatulkkupariskunta voi hiukan kinastella, mutta se on varmaan vain sellaista arkipäiväistä motkotusta, ei mitään vakavaa. Ja joskus herra punatulkku ahmii niin paljon noita herkkuja, ettei jaksa liikahtaa minnekään. Pitää vain seurata ettei se joudu naapurin kissan saaliiksi.
Aikamoinen kavalkadi teillä siellä pihalla. Nyt on linnuillekin luvassa aika kylmät oltavat, toivottavasti selviävät tulevista paukkupakkasista!
VastaaPoistaPihabongaus on mukavaa, jokapäiväistä. Yllättävän monta tiaista olet tunnistanut. Meillä käy pikkulintujen lisäksi fasaaniperhe sekä oravia.
VastaaPoistaLintujen seuraaminen on muuten aika rauhoittavaa :) Harmi, ettei meillä ole sellaista pihaa mihin saisi lintulaudan. Punatulkut ovat kauniita ja Sinitiainen kuulostaa kyllä niin keväältä!
VastaaPoistaLumikko: Nyt juuri on aikamoinen vilinä lintulaudoilla, kun lintuparat yrittävät ahmia niin paljon kuin jaksavat selviytyäkseen pakkaspäivästä. -17°C näytti mittari juuri.
VastaaPoistaMarjatta: Lintujen seuraaminen on meilläkin jokapäiväinen huvi ja ilo. Mies on kyllä meidän perheen "ornitologi", siksi nuo vikkelät tiaisetkin tuli tunnistettua. Fasaanit ja oravat ovat tänä vuonna olleet harvinaisia vieraita, miksihän?!
Milla: Niin on, usein vain pysähtyy katselemaan mitään miettimättä lintujen touhuja tuossa keittiön ikkunan edessä.
VastaaPoistaPunatulkut ovat kauniita katsella, samoin sinitiaiset ja molemmat ovat yhtä ärhäköitä tavoiltaan, osaavat pitää puolensa.
Tässä on sopivasti puita ympärillä, joten noita ruokintapaikkoja onkin sitten molemmin puolin taloa.
Minä bongaan täällä vain niitä punatulkkuja, jotka laittaa pergolaa. Jospa sitten linnutkin palaa miesten lähdettyä.
VastaaPoistaMeidän "pihalla" (=parvekkeella) bongataan myös lintuja. Siellä käy talitiaisia, sinitiaisia ja varpusia. Kerran erehtyi närhikin sinne. Hasenheidella asuessamme mukana oli myös viherpeippoja.
VastaaPoistaPuistossa bongataan muitakin lintuja. Pongaaminen on kivaa.
Allu: Eikös se ollut niin, että ne pergolapunatulkut eivät laula. Nämä meidän omat yrittävät kyllä hiukan piipittää.
VastaaPoistaSira: Että Nestori Närhikin eksyi sinne, metsälintu!! Teillä oli varmaan hyvät tarjottavat.
Ein tolles Futterhaus habt ihr!
VastaaPoistaDanke für die Exkursion in die Vogelwelt, das war lustig, einige gute Bekannte sind dabei.
LG aus Wien
Wienermädel: Mein Bild ist nicht so gut: das sind eigentlich zwei Futterhäuser dieses und da hinten mein Keramikhaus
VastaaPoistaLG
No pähkinöitä oli laudalla. Minä kyllä taisin hätyyttää tuon Nestorin pois. En halunnut sitä jatkuvaksi vieraaksi parvekkeellemme.
VastaaPoistaSira: Niin, vaikka ne ovat kauniita lumihangella ovat ne kuitenkin liian isoja parvekelinnuiksi.
VastaaPoistaei tässä nyt muuta, tulin vain kuuntelemaan tuota This dream of you, se on niin mun makuuni
VastaaPoistaEikö olekin hieno! Tein taas kerran automusiikki-CD:n ja tuo on siinä mukana. R:n pyynnöstä laitoin sen nyt tännekin. Hän sanoi, että täältä sen sit aina löytää.
VastaaPoistaMulta meni pihabongaus ohi huomaamatta tänä vuonna. Punatulkun näkeminen ilahduttaa aina. Kiva kuva, kun kaikki linnut siinä niin keskittyneesti ja sulassa sovussa syövät.
VastaaPoistaSaga: Ihmeen hyvin nuo linnut tulevat toimeen, se on totta. Punatulkkupariskunta voi hiukan kinastella, mutta se on varmaan vain sellaista arkipäiväistä motkotusta, ei mitään vakavaa. Ja joskus herra punatulkku ahmii niin paljon noita herkkuja, ettei jaksa liikahtaa minnekään. Pitää vain seurata ettei se joudu naapurin kissan saaliiksi.
VastaaPoista