8.11.2011

Lempisatuja & satuhaaste

-->
Tämä Katja/Lumiomenan satuhaaste oli minulle, kirjoja rakastavalle, niin houkutteleva, että on aivan pakko olla siinä mukana. En ole  varsinainen kirjabloggaaja, joten sillä verukkeella aion olla analysoimatta sen kummemmin satuani. Vastaan haasteeseen omalla tyylilläni.
Aiemmista jutuistani voi jo päätellä, että elämme täällä aika usein satujen maailmassa. Tällä hetkellä tuntuvat luonnosta kertovat tarinat, vanhat opettavaiset kansansadut Aisopoksen sadut  mukaan lukien kiinnostavan erityisesti. En tiedä, mitä pikku moralisteja nuo meidän 6-, 4- ja 2-vuotiaat lastenlapsemme ovat. Ehkä nuo kaksi vanhempaa jo mielessään miettivät, mikä on oikein, mikä väärin ja pohtivat kenties muita  filosofisia kysymyksiä maan ja taivaan väliltä:-)) 


 Kolmen puun nimet on omasta toisenluokan lukukirjastani, josta kerroin jo täällä [linkki]
Satu kuuluu 6veen suosikkeihin. Vaikka se on lyhyt, jaksaa se huvittaa häntä aina yhtä paljon - varsinkin, tuo, kun karhu toteaa: honka, mänty, petäjä  yrittäessään keksiä kolmen puun nimet:) 



Neljävuotiaan  suosikki on tällä hetkellä Aisopoksen satu Pohjoistuuli ja aurinko. Monta kertaa hän on jo kertonut, että sitä luetaan siellä hänen mummunsa luona ja kun meillä ei tätä kirjaa ole, etsin ja löysin sen onneksi netistä [linkki]
Sadun opetus: suostuttelu tehoaa usein paremmin kuin voima ja pakottaminen. 


Tässä olikin kylliksi aasinsiltaa varsinaiseen asiaan, haasteeseen.
Kun olen venäläisten klassikoiden suuri ystävä, oli luonnollinen valintani Leo Tolstoin Kuinka hanhi jaetaan. Satua ja totta. Otava 2008.  Matti Anhava on kerännyt tähän teokseen 36  tarinaa - mukana on opettavaisia, tyypillisesti huumorilla höystettyjä eläintarinoita, realistisia kertomuksia luonnonilmiöistä ja kun on kysymys Tolstoista, näkyvät siellä myös hänen humanistiset elämänkatsomukselliset mielipiteensä..
Tarinat ovat  peräisin oppikirjoista, joita Tolstoi kirjoitti opettaessaan talonpoikien lapsia maatilallaan Jasnaja Poljanassa. Ne ovat lyhyitä ja ytimekkäitä, ja niiden  sanoma pätee tänään yhtä hyvin kuin tuolloin, sata vuotta sitten.

Keisarin paita on tyypillinen esimerkki opettavaisesta sadusta.
Keisari oli sairas ja lupasi puoli valtakuntaa sille joka  hänet parantaisi.   Siinä viisaat sitten pohtivat miten keisaria auttaisivat  Lopulta keksitiin parannuskeino: jos löydetään mies, joka on onnellinen, otetaan häneltä paita ja viedään keisarille, puetaan hänen ylleen ja hän tulee terveeksi.
Tehtävä ei ollutkaan helppo, onnellista miestä ei niin vain löytynyt. ”Joku oli rikas, mutta raihnainen, toinen terve, mutta köyhä, joku oli sekä rikas että terve, vaan vaimo oli huono ja lapset kelvottomia – kaikilla oli jotakin valittamista.”
Melkein siinä oli toivo mennyttä, kunnes sattumalta eräänä iltana prinssin kulkiessa pienen mökin ohi, kuului avoimesta ikkunasta: ”Kiitos ja kunnia, minä olen raatanut otsani hikeen, olen syönyt ja käyn levolle, mitä minulta enää puuttuu?”
Tästähän prinssi ihastui , käski lähettiläiden hakea mieheltä paita ja antaa hänelle niin paljon rahaa kuin tämä halusi. Miten kävi? Eipä saanut keisari paitaa, sillä tämä onnellinen mies oli niin köyhä, että hänellä ei sellaista ollut.

Kiittämättömyys on maailman palkka on satu, jonka jätän toiseen kertaan. Muita teemoja ovat tietenkin nokkeluus, typeryys, itsekkyys, laiskuus, ahneus, epärehellisyys…. Voivat  kuulostaa liiankin moralistisilta näin lueteltuina, mutta Tolstoi on saanut ujutettua nuo  asiat satuihin pirteästi ja hauskasti, niin lapsia kuin aikuisia kiehtovasti. Matti Pikkujämsä on tehnyt kirjaan kuvituksen, joka antaa sille vielä reilusti lisäpisteitä.


13 kommenttia:

  1. Oli mukavaa, että vastasit satuhaasteeseeni, kiitos! Se ei ollutkaan tarkoitettu vain kirjabloggaajille, vaan nimenomaan kaikille satujen ystäville. :)

    Tuossa Tolstoi sadussa näyttää olevan melko mainio kuvitus - tietenkin Tolstoin kertomusten ohella. En olekaan itse koskaan lukenut hänen satujaan, joten nappaan samalla kirjavinkin mukaani.

    Pohdintasi lasten moralistiluonteesta on hauska. Omat lapseni ovat 4- ja (jouluna) 6-vuotiaat ja hekin selvästi pitävät saduista, joissa on jonkinlainen opetus.

    VastaaPoista
  2. Katja: Näin jossakin mainittavan, että tämä Tolstoin kirja on oikea taideaarre ja sitä se todella onkin. Kaunis katsella, hauska lukea.

    VastaaPoista
  3. Minäkin ihastuin tuohon Tolstoin kirjan esittelyyn. Pikkujämsä on mainio kuvittaja!

    Aiheen vierestä vielä: Tein vähän aikaa sitten sitä vinkkaamaasi parsakaalipaistosta vähän säveltäen (korvasin suurimman osan kermasta soijamaidolla, kun kermaa oli vain liru purkin pohjalla, en laittanut raejuustoa, vaan raastoin goudaa reilusti joukkoon), ja tuli aivan mielettömän hyvää! Mieskin kehui vuolaasti. Se oli jännästi vähän makeaa, mutta en tiedä, oliko se soijamaidon tai goudan ansiota, vai jonkun muun. Todella herkullista joka tapauksessa, joten kiitos reseptistä!

    VastaaPoista
  4. Karoliina: Joo, kirja on hyvä. Kiitos vaan Sagalle vinkistä, jos sattuu lukemaan.

    Yleensä joudun tai haluankin säveltää, kun teen ruokaa. Useimmiten käytän tuossa nykyään kaura/soijakermaa ja se kyllä antaa makean säväyksen tuolle paistokselle. Maistuu alkuperäisenä, maistuu sävellettynä:-)

    VastaaPoista
  5. Minun mielisatuihini kuului myös tuo kolmen puun satu. Tolstoin satu on tuntematon. Mutta sadut ovat myös meille vähän vanhemmille mielenkiintoista luettavaa. Ja opetushan niissa on aina takana. Joissakin vanhoissa saduissa tuo opetus kyllä tulee melko negatiivisesti esille. Me vältimme sellaisten satujen lukemista aikoinaan.

    VastaaPoista
  6. Sira: Kun nämä meidän lapset olivat pieniä, olivat realistiset, arkipäivästä yms. kertovat (tylsät) sadut muotia. Emme menneet muodin mukana, vaan luimme satuja, jotka antoivat tilaa mielikuvitukselle.
    Jörö-Jukka on kyllä oikein tyyppiesimerkki vanhanajan pelottelusadusta.

    Nuo Tolstoin sadut ovatkin "uusia", suomennettu vasta 2-3 vuotta sitten, joten tuntemattomia ne olivat minullekin.

    VastaaPoista
  7. Jörö-Jukka oli meilläkin pannassa. Sellaiset kirjat kuin Talvinalle ja Noita Röppänä olivat luettuja satuja Muumien ja Kapitän Blaubärin rinnalla.

    VastaaPoista
  8. Sira: Olen kyllä itsekseni ihmetellyt sitä, että lapsena minusta tuo Jörö-Jukka oli jotenkin kiehtova ja kuvia tutkittiin tarkasti. En usko tuosta traumoja saaneeni. Kuitenkaan ei sitä meillä sitten omille lapsille luettu, kirjan kyllä ostin nostalgisista syistä.

    VastaaPoista
  9. Jörö-Jukasta vielä. Meillä on tuo kirja saksassa, perua R:n puolelta. Mutta R. vahti sitä, ettei sitä tytölle lueta. En minäkään traumoja saanut moisesta, vaikka ei tuo satu todellakaan kovin positiivinen ole.

    VastaaPoista
  10. Minulle tuli tämän postauksen otsikko luettuani ensimmäiseksi mieleen tuo Tolstoin kirja. Varmaan siksi, että se on uusin satulöytöni, jota jaksan edelleen ihailla. Sen kuvitus on ihan ylivertaisen hyvä. Yleensä vain ne omat lapsuuden satukirjat säväyttää, mutta näköjään siihen pystyy muutkin.

    VastaaPoista
  11. Saga: Vaikka ne omat lapsuuden sadut niin tärkeitä olivatkin, en voinut ohittaa tätä kirjaa. Hyvä niin, sillä se ei näytä olevan monellekaan tuttu.
    Tuossa vastauksessani Karoliinalle kiitin jo sinua:-)

    VastaaPoista
  12. Minullakin oli lapsena Jörö-Jukka, mutta en muista, että olisim pelännyt. Jännä kuulla täällä Saksassa, miten paljon niitä nimiä Jörö-Jukasta on edelleenkin arkikielessä käytössä, esim. Suppen-Kaspar tai Zappel-Philip.

    VastaaPoista
  13. Allu: En usko, että Jörö-Jukka on jättänyt tänne mitään "perintönimiä", ei tule nyt ainakaan mieleen. No Struwwelpeter onkin alunperin saksalainen satu.

    VastaaPoista