Media on tullut apuun ja neuvoo nyt, miten ajan saa kulumaan kotona ollessa, siinä on tullut neuvoa laidasta laitaan. Vahinko vaan, kun tässä ei ole aikaa noudattaa noita neuvoja, kun tekemistä on omasta takaa niin, ettei päivän tunnit tahdo riittää.
Lyppekkiin tai Pariisiin ei nyt pääse matkustamaan, mutta miten hauskaa on, kun voi seurata Reetta Niemensivun Maalarisiskojen sivuilta Helene Schjerfbeckin matkaa sinne.
Lyhyemmän matkan saatoimme sentään suoda itsellemme pari viikkoa sitten, kun kävimme tarkistamassa, että kesäpaikassa kaikki oli kunnossa.
Mutta ei sielläkään Korona kokonaan unohtunut, tuolta hyllyltähän se pääsi muistuttamaan olemassaolostaan.
Onneksi luontoa riittää myös kotinurkilla ja puutarhatöitäkin jo aloittelin. Sen jälkeen on muutaman kerran satanut lunta, sulanut pois, satanut uudelleen lunta, sulanut, mutta nyt on luvassa keväisempää.
No niin, kello on nyt 23.30 ja minä tapani mukaan venytän päivää, kun en malta lopettaa. Nytkin otan tuon Puuvillaenkelit-kirjan ja jatkan päivääni sen parissa.