16.4.2020

Jo huhtikuu


 Enimmäkseen tässä nyt joutuu pysymään seinien sisällä, kuten kaikki muutkin, etätyöläiset, etäkoululaiset ja 7-kymppiset.


Media on tullut apuun ja neuvoo nyt, miten ajan saa kulumaan kotona ollessa, siinä on tullut neuvoa laidasta laitaan. Vahinko vaan, kun tässä ei ole aikaa noudattaa noita neuvoja, kun tekemistä on omasta takaa niin, ettei päivän tunnit tahdo riittää.

 Lyppekkiin tai Pariisiin ei nyt pääse matkustamaan, mutta miten hauskaa on, kun voi seurata  Reetta Niemensivun Maalarisiskojen sivuilta Helene Schjerfbeckin matkaa sinne.





Lyhyemmän matkan saatoimme sentään suoda itsellemme pari viikkoa sitten, kun kävimme tarkistamassa, että kesäpaikassa  kaikki oli kunnossa.




Mutta ei sielläkään Korona kokonaan unohtunut, tuolta hyllyltähän se  pääsi  muistuttamaan olemassaolostaan.



Onneksi luontoa riittää myös kotinurkilla ja puutarhatöitäkin jo aloittelin. Sen jälkeen on muutaman kerran satanut lunta, sulanut pois, satanut uudelleen lunta, sulanut, mutta nyt on luvassa keväisempää.



No niin, kello on nyt 23.30 ja minä tapani mukaan venytän päivää, kun en malta lopettaa. Nytkin otan tuon Puuvillaenkelit-kirjan ja jatkan päivääni sen parissa.





2 kommenttia:

  1. No niin, on sielläkin herätty talviunilta. Kivoja piirroksia tuosta junamatkasta. Teidän kesämö eikun huvilan ikkunakuvasta tuli jotenkin mieleen Toscana, paljon aurinkoa. Hyvä, että mainitsit puuvillaenkelin, minä kun tässä ihmettelin, että mikä ihmeen Om Bulls Ängeln.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tänään jälleen kaunis päivä, kun käväistiin kesäpaikassamme, joka ei ole oikein mökki eikä ainakaan huvila, vaan vanha kunnon hirsiseinäinen maalaistalo, jonka joskus nuorena parina hankimme:) Tuo kirjan nimen asettelu kannessa on kyllä herättänyt huomiota, minä luin ensin Bom Ulls Ängeln ja luulin, että oli vahingossa väärin kirjoitettu.

      Poista