30.9.2019

Syyskuun terveiset


Kesän kiireet:) ovat ohi, on sopiva aika antaa pieni elonmerkki ja kertoa, että täällä vielä ollaan.


Iso suriseva kärpänen häiritsi minua kun yritin keskittyä lukemiseen. Pyydystämisestä ei tullut mitään, oli se niin nopea, joten avasin ikkunan selkoisen selälleen ja seisoin vahtimassa, että se varmasti lentää ulos. Kärpänen unohtui, kun tajusin, että edessäni oli mitä kaunein "syystaulu", olihan se nyt ikuistettava.  Eli "kaksi kärpästä yhdellä iskulla"!



Omenoita on jälleen runsaasti, mutta eivät mene hukkaan, kun syöjiä riittää.



Omenapuita meillä on myös kesäpaikassamme ja kun silmä välttää ilmestyy sinnekin herkuttelijoita päivin öin. Eivät raukat tiedä, että niitä kyllä seurataan:)



Punaisia viinimarjoja yhdistän usein omenasoseseen, yksinään pakastettuna ne ovat niin kirpeitä. 



Kehäkukat loistivat koko kesän, jopa pilvisinä päivinä toivat auringon puutarhaan.


Ylikasvaneita oreganoja, kuivattuna on jo suuret määrät. Niitä ei ole koskaan liikaa.


Sukututkimukseen on mennyt monta monituista aurinkoistakin kesäpäivää, mutta mikä sen kiehtovampaa kuin löytää uusia sukulaisia, joista ei ole ollut aavistustakaan. Varsinkin äidinisän suku, joka asuu suurimmaksi osaksi kauempana omilta kotikulmilta on jäänyt vieraaksi. MyHeritagen kautta olen nyt saanut yhteydenottoja sieltäkin suunnalta. Todella mielenkiintoista!
Kesällä kävimme ostamasssa mansikoita täältä lähempää, isäni suvun synnyinseuduilta. Monta sukupolvea on tuossakin kirkossa virsiä veisannut ja papin saarnaa kuunnellut:)

4 kommenttia:

  1. Ajattelin heti, että on ihan kuin maalaus tuo eka kuva. Mä en ole jaksanut edes lukea My Heritagen viestejä, ehkä nyt syksymmällä alan taas syventyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sinnehän tulee taukoamatta niitä mätsejä, mutta aivan eri juttu, kun saa sähköpostiin henkilökohtaisen viestin etäiseltä sukulaiselta. Silloin on mielenkiintoista seurata, missä kohtaa löytyvät ne yhteiset esivanhemmat.

      Poista
  2. Tulin katsomaan ja huomasin, että elonmerkki oli jätetty jo syyskuussa ja kohta on marraskuu. Eli en voi kehua aktiivisuudellani. Joko olet tehnyt ulkosyystyöt ja pääset keskittymään käsitöihin ja sukututkimukseen? Mun täytyy tuo "puutarhakalusto" ottaa nyt viikonloppuna varastoon ja taas haravoida lehtiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Passiivinen olen minäkin tämän ja yleensäkin blogilukemisten suhteen. Pakolliset puutarhatyöt on onneksi melkein tehty, muuten menee aika niin ettei huomaakaan. Saisinpa tosiaan jonkun kivan käsityöidean, sillä mikään ei ole sen rentouttavampaa stressaavan päivän jälkeen kuin istua illan hämärtyessä luomaan langasta jotain kaunista, samalla vaikka hyvää kirjaa kuunnellen. Saisit tulla meillekin lehtiä haravoimaan, siinä työssä olemme laiskoja.

      Poista