9.1.2018

Vuosi vaihtui

Uskomatonta, nythän ollaan jo yhdeksännessä päivässä! Mutta vauhdikkaasti lähti tämä vuosi käyntiin.

IMG_2170.MOV from clarissa b on Vimeo.



Lumesta ei ole  puutetta ja aurinkokin valaisee päiviä, on ihanteellinen talvisää.





Valmis! Vuoden 2017 ensimmäisenä päivänä aloitin tämän Temperature Blanketin virkkaamisen [KLIK]. Kärsivällisyyttä vaadittiin, vaikka työ ei ollut vaikea, päivässähän oli virkattava vain yksi rivi. Yllätys oli, että torkkupeitosta tuli väritykseltään tällainen! Missä ovat kylmät pakkassäät, missä kuumat kesähelteet? Kuvittelin, että sinisen sävyjä olisi ollut paljon enemmän. No, tämän värisenä peitto taitaa sopia hyvin kesämökille.







Taulukko, jota täytin päivittäin noin kello 15. Tai siihen aikaan vilkaisin lämpömittaria ja usein kävi niin, että illalla, kun otin työn esille, kysyin kaverilta, että hei, muistatko mitä asteita siellä oli tänään:) Jos ei kumpikaan meistä varmasti muistanut, oli helppo tarkistaa puhelimen säätiedoista. Olen todennut, että niihin voi aina luottaa.  
(Taulukon harakanvarpaista huomaa, että on ollut jonkinlainen kiire tai liekö käsi väsynyt virkkaamisesta)


9 kommenttia:

  1. Toi taulukko voisi olla mun isältä, siinä olis sitten kyllä silloin tällöin vielä vieressä joku merkintä, esim. peipponen tai Allu ja Allumies tuli.

    VastaaPoista
  2. Mutta hyvännäköinenhän tuosta tuli. Tuliskohan tänä vuonna enemmän sinistä peittoon? Ainakin täällä Berliinissä peitosta taitaisi tulla kovin harmaa. Mukavia laskettelupäiviä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäät! Onhan se pirteä. Miten on, kaipaatko Suomen lumisia talvia, tuskin olet niitä moneen vuoteen nähnytkään, tai?

      Poista
    2. Kyllä vain, väliin tulee kaipuu saada hiihtää, saada jopa tehdä lumitöitäkin. Talvi ilman lunta ei oikein vieläkään tunnu talvelta. Tänään paistaa aurinko ja mittarikin näyttää peräti -0,5 astetta, mutta ei lunta lainkaan, ei oikeata talvea.

      Poista
    3. Niin ajattelinkin. Muunnellen hiukan: minkä nuorena oppii, ei sitä vanhana unohda:)
      (Voi kun löytyisi tietoa siitä, miksi joutuu välillä hakemaan kommentteja roskapostista. Onneksi saan kommenteista ilmoituksen sähköpostiin, joten siellähän ne kyllä näkyvät, kuten nyt tämä sinunkin omasi).

      Poista
    4. Ei tarvitse täällä lumitöitä tehdä; harmaa sää sen kuin jatkuu.

      Poista
  3. Oi kun tuosta peitosta tuli kivannäköinen! Se muistuttaa jotenkin pohjoisen raanuja; voisin laittaa tuon seinälle, paitsi minulla on jo äidin tekemä raanu, joka ei nyt ole seinällä.

    VastaaPoista