27.12.2017

Joulunpunaisissa tunnelmissa



Vielä jouluaattona oli luonto lumeton ja maa harmaa, mutta taivaanranta ja meren jää loistivat kauniin oranssinpunaisia auringon laskiessa. (Värit eivät näköjään loistaneet enää  tässä Bloggerin kuvassa!)



Joulupäivinä saatiin kuin saatiinkin reilusti lunta,



joten ulos vaan lumitöihin leppeässä talvisäässä!



Odottaako tonttu lisää jouluvieraita? 



Ruusunmarjat eivät linnuille kelpaa, auringonkukansiemenet ja talipallot houkuttelevat enemmän.



Sisällä on vielä joulunpunaista, mutta ulkona palataan huomenna harmauteen, luvassa on lämpöasteita ja vesisadetta  :(

Se siitä talven kauneudesta!




23.12.2017

Iloinen joulutervehdys!






Ja hyvä, lämmin, hellä
on mieli jokaisen:
oi jospa ihmisellä
ois joulu ainainen! 

- J.H. Erkko-

 

5.12.2017

Kiitos lumesta, talvi


Vihdoinkin talven ensimmäinen  pakkasyö! Mikä nautinto oli lähteä ulos kirpeään aamuilmaan. 




Kiitollisuus valtaa mielen, kun ajattelee, kuinka kaunis tämä maa on, keväällä, kesällä, syksyllä ja nyt, talvella!



Kiitos lumesta, talvi  
perunoista kiitos
multa, kiitos maa, vuodenajoista
kiitos puista, metsät
kaloista kiitos
vedet, kiitos leivästä, pelto
kiitos kirjat, sanoista

suurkiitos kaikesta
elämä.

Ilahduin niin, kun löysin tämän Hannu Helinin kirjoittaman runon  Jenni Haukion toimittamasta Katso pohjoista taivasta. Osaisipa esittää ajatuksensa ja tuntemuksensa näin selvästi, yksinkertaisesti!



Tiet olivat jäätyneet, mutta ei hätää, jaloissa oli juuri hankitut nastakengät. Kyllä kelpasi astella reippain askelin!
**********

 🎂Ja vielä se tärkein: Onnea 100-vuotias Suomi! Onhan täällä hyvä elää, eikö vaan!





27.11.2017

Sataa ja tuulee, jouluko lähestyy?


Määritelmä

Piikkistä oloa, sanoi piikkisika.
Vetistä, väitti vesirotta.
Tuulista, tuumi tuulihaukka.
Pilvistä, sanoi pilvi ja satoi,
joten se on ainakin totta
mitä sanoi vesirotta.
Kirsi Kunnas

Voiko tätä marraskuista säätä paremmin kuvata kuin sen tekevät  piikkisika, vesirotta, tuulihaukka ja pilvi. Niin oikeassa ovat kaikki!


Sade ropisee katolle, on harmaata ja pimeää, mutta jos värejä kaipaa,



ota esille akvarellilehtiö ja vesivärit, mietti tämä tytöntyllerö:) Hyvä idea, siinä sitten istuttiin yhdessä ja unohdettiin harmaa päivä ja oltiin kesäisessä puutarhassa hetken aikaa.



Linnutkin siellä visertelivät iloisesti.



Ja lisää väriä harmauteen tuovat nämä pojannaperot (ja tuo isompikin poika)!


Lapseni pöydän ympärillä:
nämä ovat niitä ihmisiä joille minut on tarkoitettu
olemaan hyvä.
Eeva Kilpi

31.10.2017

Terveisiä puutarhasta



Vaikka kesä oli mitä oli - siis enimmäkseen sateinen, eivät lehtikaalit sitä surreet vaan kasvoivat ja rehevöityivät ja viihtyivät pitkälle syksyyn.....



......kunnes yllättäen saivat ylleen paksun lumipeitteen. Eivät ne sielläkään valittaneet, mutta paras oli kuitenkin kerätä sato ennen kuin jänikset ne löytävät.



Pakastimet ovat jo ennestään täpötäynnä, joten ei sinne suurta määrää lehtikaalia enää mahtunut, mutta onneksi on tuo kuivuri! Nyt ovat purkit täynnä rapeita kaalinlehtiä, joita voi talven aikana murennella keittoihin, patoihin tai vaikkapa sämpyätaikinaan.



Kuivuri oli tarpeen omenoidenkin säilömisessä. Vaikka satoa on jaettu lasten perheille ja naapureille on omenoita vieläkin varastossa odottamassa. Satohan oli meillä aivan uskomaton, kuten viime postauksessa kerroin.



Maa-artisokka ei lumesta välitä. Niin kauan kun maa ei ole jäässä, voi näitä mukuloita kerätä gratiineihin ja keittoihin, pyree on myös maukasta, samoin paahdetut maa-artisokat.



Minä tein tänään samettista maa-artisokkakeittoa Hesarin Kuukausiliitteestä löytämäni  ohjeen innoittamana. Mysi Lahtinen kehoitti tarjoamaan keittoa puutarhan syystervehdyksenä nautiskelijoille:-)



Ja vielä Kotivinkin juttu tästä kasvimaan syksyisestä piristäjästä [klik]


 


15.10.2017

O niin kuin omena, B niin kuin Bujo



Omenasato on tänä syksynä ollut uskomaton! Kesämökiltä haimme juuri nämä viimeiset punaposket, vielä on kuitenkin yksi puu täällä kotipuutarhassa melkein koskematon!

Pakasteet ovat jo ääriään myöten täynnä herkullisia soseita. Joidenkin päälle on merkattu Omena, joidenkin päälle Fibel, riippuen siitä kumpi meistä on pitänyt kynää kädessä:)

Kieliluotsin lokikirjasta löysin lisää juttua omenasta, kannattaa vilkaista!

 


Miten nautinkaan näistä kauniista syksyisistä päivistä. Ehkä on vain hyvä, että välillä on harmaata ja sateista?






Kesä hujahti ohi menemisineen ja tulemisineen ja nyt syksyn tultua tuntuu kuin mielestä olisi pois pyyhitty kaikki työt, projektit, hauskat ja vähemmän hauskat tehtävät. Sen vain tietää, että pitäisi sitä ja pitäisi tätä. Paras siis ottaa aika ja tehtävät haltuun ja Bujoilun voima auttakoon minua siinä.

Täältä [klik] löytyy idean kehittäjä Ryder Carroll, hän halusi kehittää systeemin, joka  pitää tärkeä asiat muistissa ja kasassa, kaikki yhdessä paikassa.
Aion pitää bujoni selkeän yksinkertaisena, mutta näitä suurella työllä ja innolla tehtyjä taitavia sivuja voi tietenkin käydä välillä ihailemassa.




19.9.2017

Syksyn värejä ja kirjalöytö



Tänään keitin puolukka-omenahilloa, kirpeän raikasta, mukana hiukan vaniljaa.


Vielä ovat pihlajat punaisenaan marjoista, pian tulevat tilhet ja tyhjentävät puut hetkessä.


Ulkona luonnossa kävellessä jaksan yhä uudelleen ihmetellä, kuinka monta vihreän eri vivahdetta löytyykään!


Oreganot/mäkimeiramit odottavat vielä yrttimaalla.



Tässä yksi "tekosyy", miksi ikkunat ovat vielä pesemättä. Aitoristikki kutoi taidokkaan verkon ikkunan ulkopuolelle. Oli mielenkiintoista seurata sen touhuja, kunnes rankkasade rikkoi koko hienouden. 


Kesäkuun postaukseni (oi miten aika rientää!) otsikko oli Kesän värejä ja kirjayllätys. Tällä kertaa ei kirja ole yllätys, vaan kirja, joka löytyy omasta kirjahyllystä. 
Katsoin Aamu-tv:n ohjelmaa Kirjojen Suomi 101 kirjaa [KLIK] ja sieltä haastattelun Sally Salmisen romaanista Katriina. Olin tuonut lapsuudenkodista mukanani tämän kirjan ja olin lukenutkin sen joskus aivan nuorena, mutta mitään ei ollut jäänyt siitä mieleen. Vuosien varrella olen aikonut monta kertaa lukea Katriinan uudelleen ja kiitos tämän kirjallisuusohjelman tein sen nyt. Luen sitä parhaillaan aina ennen nukkumaan menoa ja 
aamukahvipöydän keskusteluaiheena meillä onkin sitten  Katriinan elämä suurine suruineen ja pienine iloineen. 


Runokirjoja minulla on jo aika monta, mutta kirjahyllyni uusin tulokas, tämä upea runoteos Katso pohjoista taivasta,  on arvokas lisä tällaiselle runoja rakastavalle. Täällä [KLIK] enemmän  Jenni Haukion toimittamasta teoksesta.

Symbolit toistuvat, aina samat:
kuutamoyöt, kevät, sumu, koivut ja mustarastaat,
syysaamujen kuura, pihlajat,
kuoleman värit ja tuoksu,
kaikki mikä sinällään ei merkitse muka mitään.

Joka pakahduttaa sanattomaksi aina kun sen aistii.

-Hannu Salakka-

26.7.2017

Kesän värejä ja kirjayllätys


En tiennytkään, että kansa kutsui aikoinaan tätä kukkaa orvon kukaksi,  kunnes Elias Lönnroth nimesi sen orvokiksi.



Luonnonkukat ojanpientareilla kiittävät kesän sateita. Voiko kauniimpaa "kukkapenkkiä" olla!



Käväisin katsomassa, joko mustikat olisivat kypsyneet ja kyllä,


löytyihän  tuolta jo valmiitakin, muutaman desin verran.


Meillä on puutarhassa vain muutama mansikantaimi,  mutta suuremmat määrät on ostettava. Pojan perhe kävi hakemassa meillekin laatikollisen. Makeita ja mehukkaita olivat. Nytkin herahtaa vesi kielelle, kun vain katselen kuvaa:)



Taidamme olla hiukan erikoisia näillä nurkilla, kun meillä  on kasvimaa.  Toisilla taitaa olla nurmikot ja kukkaistutukset. No onhan meilläkin kukkivia rikkaruohoja tuolla salaattien ja tillien joukossa😊.



Ja kukkivathan useimmat yrtitkin kauniisti, kuten tämä salvia.


Tässä toinen sateen ystävä. Päivänkakkarat ovat levinneet aivan joka paikkaan, mutta kauniita ovat nekin.


Tämä tiikerinlilja osaa sitten yllättää meidät kesäpaikallamme! Parina kolmena kesänä se on loistanut yhtäkkiä keskellä vadelmapöheikköä, korkeiden heinien seurana. Näyttää jopa viihtyvän hyvin.



Voiko joku kuvitella, että tulin maailman onnellisimmaksi, kun löysin tämän kirjan! Olen ollut varhaisesta lapsuudesta saakka kirjatoukka ja  Orriporrin talon sain lahjaksi, kun aloitin koulun. Voi kuinka pidin siitä, se oli lapsuuteni rakkain kirja. Kirja jäi sitten lapsuudenkotiin sieltä lähdettyäni, minne se joutui, en tiedä,  mutta sillä oli aina paikka sydämessäni. Vuosien varrella unohdin kirjan nimen ja yritin etsiskellä sitä tuon kansikuvan perusteella, se oli jäänyt niin vahvasti mieleeni.



Ja nyt kun eletään nettiaikaa ja tässä tapauksessa nettiantikvariaattien aikaa, löysin kuin löysinkin kirjan. Hyväkuntoisen, muutamine alleviivauksineen, joista näkee, että kirjan teksti on puhutellut aikuistakin henkilöä – sitähän tekevät kaikki hyvät lastenkirjat.


....  ja kellokukka soitti: "Piu-Pou"


 

10.7.2017

Hieno uutinen

Tänään, 10.7. saa lipun nostaa salkoon Helene Schjerfbeckin ja Suomen kuvataiteen päivän kunniaksi. Mikä sen hienompaa! [klik]


Muistan kaukaa kouluajoilta, kuinka kuvaamataidon opettaja tutustutti meidät Helene Schjerfbeckin maalauksiin ja kuinka ihastuin niihin heti.


Kansakoulutyttö 1908


Lukevia tyttöjä



Helene maalasi mielellään ihmisiä kirjaan syventyneenä.


Minä taas olen syventynyt näihin hänestä kertoviin teoksiin, Riitta Konttisen Oma tie, Rakel Liehun Helene, Edith Södergranin ja Helene Schjerfbeckin taide- ja runokirjaan Kohtaamisia ja Kansalliskirjaston aineistosta löytyviin uutisiin ajalta, jolloin Helene S. eli.


Olen omistanut kalliin jalokiven -
hurmion.... Sellaisen omistaja
voisi vaikka istua tien vieressä
ja kerjätä, onnellisena.
(Rakel Liehu: Helene)



Pakkohan oli lisätä vielä kirja, jonka olin vähällä unohtaa, kun ei ollut omalla paikallaan kirjahyllyssä. Tästä kerroin jo kauan sitten täällä [klik]