6.1.2016

Vuosi vaihtui

ja tammikuukin on jo viikon vanha.


Täksi viikoksi on luvattu reilua pakkasta, vaikka korkeintaan -10°C sopisi minulle paljon paremmin. Lunta meillä on vähemmän kuin Berliinissä tuossa Siran tekemässä kalenterikuvassa. No, eipä tainnut tämän vuoden kuva kalenteriin ehtiä, joten viime vuoden lumiahan nuo.


Ken kerran itse on onnellinen, se tahtois onnehen jokaisen ja antaa ja antaa ja antaa vaan oman onnensa aarteistaan.

Jo lapsuuden ajoista muistan, kuinka kuuntelimme radiosta  uudenvuodenaattona säkeitä Eino Leinon runosta Hymyilevä Apollo. Miten se jäikään viimeksi kuulematta, mutta ei hätää, sainhan lukea  pienen osan runosta keramiikkakurssilla tekemästäni vadista:-)
Ja täältä voin kuunnella runon vaikkapa Esko Salmisen esittämänä [linkki] 







Keramiikasta kun nyt tuli puhe, pitääkin näyttää nämä ensin puolivalmiit ja  sitten valmiit työt,joista kerroin täällä.  
Alakuvassa näkyy neljä keramiikkaista "virkkausohjetta" ja kaksi virkattua ympyrää. Jos nuo ohjeet ovat epäselvät, voi käydä oman Kopan sivuilla  tarkentamassa.




Sain muistikirjan, jonne voin merkata ideat, joita päässäni liikkuu tai mitä jopa olen aikaansaanut ja kaikkea siltä väliltä. Hauskaa, että joku on tehnyt tällaisen pirteän kirjasen, jota





voin täytellä, kunnes Minun Kirjani on valmis.



Oikea aarre minulle, 160 sivua ohjeita siitä, kuinka tehdään itse inspiroivia muistivihkoja vaikka mistä itseä ja muitakin kiinnostavista asioista : matkoista, käsitöistä, ruokaohjeista, suvusta.......



Helmet-lukuhaaste 2016 [klik] on haaste, jonka aion ottaa vastaan, ainakin osittain. Ehkä näin tulee luettua kirjoja, joihin ei muuten tarttuisi. Haasteessa on 50 erilaista teosta, mutta moni kirjahan sopii useampaan kohtaan, jonkun kohdan aion suosiolla ohittaa, jäljelle jää kuitenkin vielä kylliksi haasteita.
Pian voinkin miettiä, mihin kohtaan ruksaan Carol Shieldsin kirjan Ellei ja mihin tuossa kuvassa olevan toivomani joululahjakirjan  Tiina Miettisen Piikojen Valtakunta  
 

 

13 kommenttia:

  1. Aika hieno tuo Siran kuva, en olisi voinut kilpailla samassa liigassa, kun meillä ei ole lunta eikä nytkään pakkasta. Jukra miten hienoja kirjoja olet saanut, piikakirja kiinnostais muakin, täytynee ostaa, kun seuraavan kerran tulen Suomeen. Ja tuo muistikirja on varmaan tehty ihan sua varten. Pitsilautasista tulee mieleen, että meilläkin oli pitsikoriste kuusessa, neulotun kuusen ja keramiikkasydämen ohella. Nyt on kuusi vaan mennyt remontin jaloista roskikseen. Kiva tuo lukuhaaste, panen korvan taakse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siellä suuret erot sään suhteen, vaikka niin on täälläkin. Sukuhistoriat ovat täynnä piikoja,eihän nuorille naisille muita ammatteja oikein ollutkaan,joten todella kiinnostava kirja varmaan! Kauniita koristeita kuusessanne:-)

      Poista
    2. Niin, tuo kuva on tosiaan vuosi sitten otettu. Nyt olisi kyllä taas lunta (taitaa sulaa tänään pois) tämän vuotiseen kalenteriin.,.

      Poista
  2. Kiva keramiikkalautanen Leinon runonpätkineen. Ja taidanpa minäkin ostaa ensi kerralla Suomessa käydessäni tuon piikakirjan. Sukuhistoriat ovat niin kiinnostavaa luettavaa. Ja tuo Oma kirjakin olisi mukava värkätä, kun vain olisi aikaa. Viime aikoina aika on mennyt niin moniin menemisiin, että kaikki mukava tekeminen täällä kotona kasautuu korkeiksi pinoiksi ja pinojen selvittämiseen, siihenkin menee aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan mielenkiinnolla että pääsen lukemaan piikakirjaa, joka kertoo asiasta, josta ei itselläni ole niin paljon tietoa, vielä.
      Blogini näyttää kyllä vähän väärän kuvan päivistäni, mutta kun en viitsi niitä töitä ja menemisiä tänne laittaa enkä niitä kasautuneita korkeita pinojakaan näyttää, pysyköön Luovaa puuhastelua-blogini edelleen linjassaan. Nyt kun emme ole enää päivätöissä on "kun vain olisi aikaa" pannassa täällä meillä:-)),useinhan se aika kuluu huomaamatta johonkin turhaan.

      Poista
  3. Niin, kuluukohan aika turhaan tai sitten on tultu hitaammaksi kaikessa toiminnassa. Näin jotkut väittävät. Minulla kyllä aika menee kaikissa jumpissa laukkaamiseen ja kun tulen kotiin, niin ei sitä heti jaksa ryhtyä pinoja pienentelemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tuo aika valitettavasti kuluu usein ihan johonkin turhaan, sen huomaa siitä, kun vuorokaudessa tuntuu olevan vain aamu tai ilta, mutta siinä välissä, niin mitä? En nyt sinua tarkoittanut, vaan sitä, että tuosta "kun olisi aikaa"-sanonnasta on tullut oikein muoti-ilmiö ja yleensä olen allerginen muoti-ilmiöille:-)
      Luin jostakin hienon, motivoivan ajatuksen "Ei ole olemassa ylimääräistä aikaa, ei vapaa-aikaa tai joutoaikaa. Sinulla on vain elinaikaa. Anna mennä!"

      Poista
    2. Hieno lause. Sinulla on vain elinaikaa. Anna mennä. Näinhän se on. Olen aivan samaa mieltä. - Tänään aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja pieni miinuksen poikanen - sää kutsuu ulos. Annetaan ajan näinkin kulua. Hyvää päivän jatkoa!

      Poista
  4. Miten ihana muistikirja, taidan sortua tilaamaan sen itselleni.

    Myöhästyneet onnittelut, sinulla oli muistaakseni merkkipäivä tässä tammikuun alkupuolella! 💐

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaat varmasti tulkita kryptistä tekstiä ja ymmärrät, että nuo kysymysmerkit on kukkapuska 😊

      Poista
    2. Kiitos onnitteluista, aivan oikein muistit:-) Sen verran hyvä mielikuvitus minulla on, että "näen" nuo kukkapuskat, kiitos niistäkin!

      Poista
  5. Hyvää alkanutta vuotta ja myöhästyneet onnittelut! Nyt olen pikku hiljaa alkamassa töihin pitkän "loman" jälkeen. Eihän se nyt ollut oikea loma kuin töistä... En ole vielä edes koko matkalaukkua jaksanut purkaa, kun vasta lauantaita vasten yöllä tulin takaisin. :) Nyt pitäis vielä joulu korjata pois täältä kämpiltä, mutta sen teen vasta sunnuntaina, kun tulen Hesasta. Saksalaisia (ja itävaltalaisia) joulukoristeita on täälläkin, tosin suomalaisella twistillä. Hienoin mielestäni on Itävallasta lahjaksi saamani jouluasetelma, joka on taas "pakko" laittaa komeroon melkein vuodeksi.

    Hienoja nuo keramiikkajutut! Ja mielenkiintoisia kirjoja sinulla luettavana. Kyllä niillä ajan saa kulumaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää alkanutta vuotta sinullekin ja kiitos onnitteluista! Voi tuota matkalaukkujen purkamista, minulle se on aina vihoviimeistä hommaa,joka siirtyy ja siirtyy.
      Joulukoristeet meillä taitaa olla esillä viikon loppuun, juurihan ne esille otettiin:-) Täällä on vain hiukan lunta maassa ja muutenkin hämärää, joten joulukynttilät tuokoon vielä lämpöä ja tunnelmaa.

      Poista