24.4.2015

No johan on sinistä!


Tänään ajaessamme kaupunkiin totesin ties kuinka monta kertaa vieressä istuvalle kaverilleni  kuinka  kauniin sininen taivas olikaan! 

Kotiin palattuamme saivat kukkapenkin sinivuokot  osakseen saman ihailuni,



joten jatketaan siis samalla värillä. Sini-valkoruutuiselle pöytäliinalle olen kattanut  kalakeiton seuraksi itse leipomaani näkkileipää ja saaristolaislimppua. Kevätsipulivarret eivät kuvassa näy, mutta niitä saimme taas talven jälkeen hakea omasta maasta, se onkin  aina varma kevään merkki.
Sinistä pilkahtaa myös leivän alta vadista, joka kuuluu aivan ensimmäisiin keramiikkatöihini. Niillä on siis jo antiikkiarvoa:) Kumma muuten, kuinka nuo vanhat työt alkavat miellyttää itseä enemmän ja enemmän. Kriittisyys näköjään häviää ajan myötä.

Tämä oli rapeaa ja niin hyvää ja niin terveellistä!



Juusto-kaalipataakin tein eräänä päivänä ja tietenkin tässä "sini-valkoruutuisella" pöydälläni, sillä samalla saan seurailla eläintarhamme touhuja tuossa ikkunan alla. Fasaanit, oravat, punatulkut, peipposet, keltasirkut ja mitkä kaikki kun pitävät tätä pihaamme omanaan. Tai taisivat ne, tai niiden esivanhemmat oleskella näillä seuduilla jo ennen meitä – mitäs me tänne tulimme taloa rakentamaan ja niiden rauhaa rikkomaan!



Helppoa ja herkullista kotiruokaa. Olkaa hyvä!



13 kommenttia:

  1. Tuli nälkä, kun katselin noita ruokakuvia, kaikki mun makuuni. Sinivuokoista olen kovasti haaveillut, pitäis yrittää saada jostain taimi, ne on mulle kevään lempikukka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinivuokot sopisivat niin hyvin sinne teidän talonseinustalle, kyllä sinun on niitä jostain saatava!

      Poista
    2. Katopas mitä taimet maksaa täällä!!
      http://shop.alpine-peters.de/hepatica.html

      Poista
    3. On siinä hintaa! Voin lähettää sinulle sinivuokon siemeniä, kunhan nuo ovat kukkineet valmiiksi, mättäät leviäisivät helposti, mutta lähetä nyt sitten niitä:)

      Poista
    4. voishan niitä siemeniä kokeilla, vaikka on kyllä ole mikään viherpeukalo

      Poista
    5. Siemenet hiukan happamaan maahan eikä muuta! Voit mennä tuonne keskustelemaan lisähoidosta:-))

      Poista
    6. Täältähän saa oivat neuvot, kiitos

      Poista
  2. So schöne blaue Hepatica-Blümchen werde ich auch bald wieder sehen, nächste Woche geht´s endlich nach Schweden, da blühen sie in unglaublichen Mengen auf unserem Grundstück :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välkommen till Norden igen:-) Hier bei uns haben wir diese Blumen nur hier und da, weil die schönen Hepatica-Blümchen eigentlich nur in den südlicheren Teilen Finnlands in freier Wildbahn wachsen.

      Poista
  3. Herkullisia ohjeita! Näkkäriä on pitänyt pitkään kokeilla ja monta ohjettakin ottanut talteen, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. Myös saaristolaisleipä on tekolistalla. Kaalipataakin pitää kokeilla tällä ohjeellasi heti kun pääsen kaaliostoksille. Juuri nyt on kyllä niin nälkä, että söisin vaikka pieniä kiviä, kun laitat ne noin kauniille lautasille esille :) Enpä tajunnut, että sinivuokoista saa siemeniä otettua, meillä on juuri menossa sinivuokkojen siirto-operaatio metsänlaidalta tontille. Ne on ihania. Ja ihanaa on tämä kevätkin, pääsee taas pihaan möyhimään ja katselemaan kasvun ihmeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin oli minullakin, keräilin näkkäriohjeita, kunnes nyt tuli tehtyä ja se kannatti. Ja kun oli vielä niin helppoa ja nopeaakin. En tiennyt minäkään noista sinivuokon siemenistä, aina oppii uutta. Me olemme siirtäneet aikoinaan nuo omamme Uudeltamaalta ja Varsinais-Suomesta. Kesäpaikan pihalla kukkivat myös valkovuokot, nekin muualta kotoisin. Siellä kevät tuntui tänään jo kesältä;)

      Poista
  4. No johan on jotain....Tämän sinun sininen ja valkoinen postauksesta on kulunut jo viikko ja nyt vasta se tuli minulle näkyviin. Ihmeellisiä nämä nykyajanviestintämuodot. Joka tapauksessa vesi kielelle tulee kun katselee noita sinun ruokiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä sotku, kun vastasin sinulle, tuli kommentti, jonka olin kirjoittanut toiseen postaukseen. Ei ole luottamista nettiyhteyksiin, roskapostit kyllä löytävät perille tuonne sähköpostiin:(

      Poista